Jens Andersen: Astrid Lindgren.Tämä päivä, yksi elämä

astrid-lindgren-3Tanskalaisen journalistin ja tietokirjailija Jens Andersenin kirjaa Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä voi suositella heillekin, joille Astrid Lindgrenin (1907-2002) elämänvaiheet ovat tuttuja aikaisemmista elämänkeroista tai Ylen pari vuotta sitten esittämästä kolmiosaisesta dokumenttisarjasta. Kirja perustuu mittavaan lähdeaineistoon eikä vähiten Astrid Lindgrenin omaan laajaan kirjeenvaihtoon ja päiväkirjamerkintöihin. Kirjan avulla kuva rakastettujen lastenkirjojen kirjoittajasta täydentyy. Hän teki monipuolisen uran kustannusmaailmassa muutoinkin kuin kirjailijana, hän oli aktiivinen lasten ja lastenkulttuurin puolestapuhuja sekä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Ennen muuta kirja kuvaa häntä myös nuorena naisena, yksinäisenä äitinä ja myöhemmin myös vaimona.

18-vuotias Astrid Lindgren vuonna 1926.

18-vuotias Astrid Lindgren vuonna 1926.

Syntymäpaikkakunnalla, Vimmerbyllä, pienellä smoolantilaisella kaupungilla oli tärkeä merkitys Astrid Lindgrenille hänen elämänsä loppuun asti. Astrid Ericsson oli nuoresta lähtien itsenäinen, poikatyttö, joka järkytti vanhempiaan ja koko pientä kaupunkia leikkauttamalla 17-vuotiaana hiuksensa lyhyiksi, ensimmäisenä naisena kaupungissa. Tähän vaikutti ranskalaisen kirjailijan Victor Margueritten kirja La Garçonne, aikansa kulttiteos. Sen päähenkilö leikkasi hiuksensa poikamaisen lyhyiksi, pukeutui pikkutakkiin ja solmioon ja kapinoi vanhentuneita sukupuolirooleja ja viktoriaanista sievistelyä vastaan. Hän joi ja tupakoi ja synnytti avioliiton ulkopuolisen lapsen.

Minusta tuntui kuin kaikki tytöt ympäri maailmaa olisivat yrittäneet muistuttaa La Garçonnea, minä ainakin yritin.

Astrid Ericssonin kirjoittajanlahjat huomattiin jo koulussa, ja lopetettuaan koulun 15-vuotiaana hän pääsi harjoittelijaksi Wimmerby Tidningiin. Astrid kirjoitti lehteen kaikenlaista, mutta erityisesti kirjassa on annettu tilaa hänen reportaasisarjalleen På luffen (Patikkaretkellä), ”mainiolle feministiselle jatkokertomukselle” kuuden nuoren wimmerbyläistytön kesäisestä vaelluksesta halki Smoolannin ja Itä-Götanmaan. Matkalla nuoret naiset vierailivat myös Ellen Keyn, ruotsalaisen kirjailijan ja feministin huvilalla Vätternin rannalla.

Tästä kuulemma pitäisi tulla matkakertomus. Siitä tulee epäilemättä kurja, mutta pyydämme ymmärrystä – nuoruutemme tähden. Tarinan ovat nimittäin sepittäneet kuusi nuorta naista, jotka aikaisemmin aamulla lähtivät patikkaretkelle lähtöpaikkanaan Vimmerby. Aikomuksenamme on saattaa tässä vaikutelmia ja tuokiokuvia vaellukseltamme suuren yleisön tietoon. Niin tapahtukoon!

Lehdestä ja työpaikasta tuli eräällä tapaa Astridin kohtalo. Se muutti hänen elämänsä ”perin pohjin”, niin kuin Astrid Lindgren itse asian myöhemmin ilmaisi. Lehden omistaja ja päätoimittaja Reinhold Blomberg (1877-1947) rakastui itseään 30 vuotta nuorempaan toimitusharjoittelijaan, lastensa ikätoveriin, ja ehkäisystä tietämätön Astrid tuli 18-vuotiaana raskaaksi. Hän pakeni  pienen paikkakunnan juoruilua ja Blombergin riitaisaa avioero-oikeudenkäyntiä Tukholmaan, virallisesti kuitenkin opiskelemaan. Lapsensa Astrid synnytti Tanskassa, ja poika Lars jäi hoitoon Kööpenhaminaan, missä Astrid vieraili niin usein kuin pystyi. Avioeronsa jälkeen Blombergin olisi halunnut solmia avioliiton Astridin kanssa, mutta Astrid ei.

Tiesin mitä halusin ja mitä en. Halusin lapsen, mutta en lapsen isää.

Kuvaus nuoren Astridin raskaudesta, synnytyksestä, yksinäisyydestä Tukholmassa, äidin ja pojan ikävästä, on kirjan koskettavimpia osuuksia. Se kuvaa myös hyvin ajan henkisestä ilmapiiriä ja nuorten aviottomien äitien tilannetta. Astridin pojan kohtalo oli parempi kuin useimpien muiden, mutta loppuikänsä Astrid Lindgren kantoi surua poikansa ensimmäisistä vuosista ja halusi hyvittää ne. Lars muutti äitinsä luokse, kun Astrid oli mennyt naimisiin vuonna 1931 Sture Lindgrenin kanssa.

Lindgrenin perhe: Lars eli Lasse, Astrid, Karin ja Sture.

Lindgrenin perhe: Lars eli Lasse, Astrid, Karin ja Sture.

Astrid Lindgrenin pitkään ja monivaiheiseen elämään kuuluivat myös vuodet työssä käyvänä äitinä, sotavuodet, joiden aikana kolmekymppinen konttoristi seurasi tiiviisti maailmalla riehuvan sodan tapahtumia ja piti niistä sotapäiväkirjaa (Astrid Lindgren. Sotapäiväkirjat), avio-ongelmat ja kypsyminen kirjailijaksi. Jens Andersenin kirja valottaa myös hyvin lastenkulttuurin asemaa Ruotsissa sekä usein kiivastakin keskustelua, jota Lindgrenin kirjat ilmestyessään aiheuttivat. Ruotsi oli pitkään vuosikymmenet edellä suomalaista kasvatuskeskustelua ja lastenkulttuurin asema siellä oli paljon vahvempi kuin Suomessa.

Peppi Pitkätossu syntyi sotavuosina, ensin tarinoina Karin-tyttärelle ja pian Peppi-tarinoiden innokkaiden kuulijoiden joukko laajentui lasten kaveripiiriin. Vuonna 1944 Karin sai syntymäpäivälahjaksi Ur-Pippin kotitekoisena kirjana, jonka etusivulle kirjailija oli piirtänyt hontelon, pitkäkoipisen Peppi Pitkätossun. Pepin aikaisempaan lastenkirjallisuuteen verrattuna radikaalisti erilaiseksi, jopa liian erilaiseksi, koetun käyttäytymisen, estottomuuden ja voiman taustalla oli 1930-luvun vilkas kasvatuskeskustelu Ruotsissa. Astrid Lindgren oli myös syvällisesti perehtynyt uusiin psykologisiin ja kasvatustieteellsiin teorioihin, mm. Bertrand Russelliin ja A.S.Neiliin. Innoittajina olivat myös sadut, kirjallisuushistoriasta tutut myytit ja legendat sekä populaarikulttuuri, 30-luvun elokuvat ja sarjakuvat.

Peppi oli päähänpisto eikä mikään alusta loppuun suunniteltu hahmo. Vaikka hän olikin alusta asti kuin Teräsmies pienoiskoossa – vahva, rikas ja itsenäinen.

peppi-pitkatossu

Lindgren lähetti Pepin käsikirjoituksen ensin Bonniers-kustantamoon, joka kuitenkin palautti sen pahoitellen jo täyttä kustannusohjelmaansa. Kustantajaksi sekä Pepille, kuten jo aikaisemmin julkaistulle Riitta-Maija keventää sydäntään -kirjalle valikoitui lopulta Rabén & Sjögren, pieni kustantamo, jolla oli ”tarjota jotakin poikkeuksellista, nimittäin näkemyksellinen ja rohkea kustannustoimittaja, joka kaikessa sitoutuneisuudessaan ja tarmokkuudessaan muistutti hämmästyttävästi Astridia itseään2 Hän oli Elsa Olenius, lastenkirjastonhoitaja ja ruotsalaisen lastenkulttuurin vaikuttaja, josta tuli myös Astrid Lindgrenin läheinen ystävä loppuelämäksi.

Mielenkiintoista on lukea myös Lindgrenin viimeisistä vuosikymmenistä, jolloin hän osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, läksytti veroista valtiovarainministeriä, puolusti eläinten oikeuksia sekä ruotsalaista kulttuurimaisemaa ja oli hyväntekijä ja lohduttaja monelle.

Olen saanut tavata Astrid Lindgrenin henkilökohtaisesti 1980-luvun puolivälissä ja haastatella häntä, tosin haastattelu on vähän ylimitoitettu sanonta niille muutamalle kysymykselle, jotka hänelle esitin. Olin ensimmäisiä vuosiani Koulu-tv:n toimittajana ja lähetin Astrid Lindgrenille pyynnön saada haastatella häntä Tukholman lastenelokuvafestivaalin yhteydessä. Haastattelu tulisi Kouluohjelmat-lehteen Veljeni Leijonamieli -elokuvan esittelyn yhteyteen. Sain vastauskirjeen ja mahdollisuuden esittää kysymykseni lehdistötilaisuuden yhteydessä. Kirjeen oli varmaankin kirjoittanut Astrid Lindgrenin henkilökohtainen sihteeri, mutta allekirjoitus oli kirjailijan kauniilla ja tasaisella käsialalla.

Lehdistötilaisuudessa kirjailijan ympärillä pyöri paljon lehdistöä, ja kokemattomana toimittajana ja kyynärpäiden käyttäjänä olin joutua kauas takariviin. Ystävällisesti Astrid Lindgren huolehti, että pääsin lähelle häntä ja sain esittää kysymykseni. Astrid Lindgrenin vastauskirjettä säilytin koko Yle-aikani muutoista toiseen, mutta nyt kun olisin sen halunnut kuvata tämän jutun yhteyteen, en enää sitä löytänytkään. Muistikuvat eivät sentään ole kadonneet. Hänen ystävällisyytensä ja kasvoista heijastuva lämpönsä jäi vahvasti mieleeni, aitoina eikä vain julkisuuteen tottuneen kirjailijan hyvinä käytöstapoina. Olisipa silloin olleet selfiet mahdollisia!

astrid-lindgren-5-jpg

Näin Astrid Lindgren kirjoitti vuonna 1954, muutama vuosi miehensä kuoleman jälkeen:

Minä nyt vain olen niin tavallinen kuin olla voi, aika normaali ja tasapainoinen, joskin hieman surumielinen, mikä on tainnut jäädä ympärilläni olevilta ihmisiltä huomamatta. En ole varmaan koskaan ollut erityisen elämäniloinen, vaikka osaan olla toisten seurassa aika hilpeäkin. Tämä surumielisyys on kai seurannut minua nuoruudesta asti. Tosi iloinen olin vain lapsena, ja ehkä minusta sen vuoksi onkin ihanaa kirjoittaa kirjoja, joissa saan elää uudelleen siinä ihmeellisessä tilassa.

 

  • Jens Andersen
  • Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä
  • WSOY, 2015
  • Denna dagen, ett liv. En biograf över Astrid Lindgren. Suomentanut Kari Koski, 2014
  • ISBN 978-951-0-41462-0
Kommentit
  1. Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *