Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi – pienet tarinat yllättävät

Käytän paljon kirjastopalveluita ja olin noutamassa tilaamaani kirjaa. Halusin vaihteeksi helppoa, kevyempää tekstiä  ja kirjastoväen suosituksesta mukaani tarttui Jukka Viikilän Suomalainen vuosi -kirja.

Kirja yllätti minut mukavasti

Viikilä kiertää neljä vuodenaikaa 213 erilaisen pienoistarinan kautta. Ne peilaavat suomalaisuutta,  melkeinpä veijarimaisesti. Kirjailijan tuottaa mukaansatempaavaa tekstiä, sillä se on verrattain osuvaa ja paikoitellen saa myös nauraa. Lukijana saa huomata, että tämäkin asia on totta ja allekirjoittaa osaltaan pienen tarinan ja miettii, miksi ei ole itse ajatellut tätä itsestäänselvää asiaa. Kuitenkaan lukija ei itse osaisi tuottaa tekstiä näin hienovireisesti ja taitaen kuin Viikilä. Juuri tästä tarkkakatseisuudesta ja ilmiöiden tarkastelusta voi antaa kaikki pisteet Viikilälle. Kirjan ensilehdillä oleva motto kertookin olennaisen.

”Mutta kuka on nähnyt käen?
Kuten monen muunkin elävän olennon kohdalla
nimi on olentoa tunnetumpi.”

– GASTON BACHELAD

Tarinat ovat lyhyitä ja lähes jokainen 213 tarinasta sisältää jonkin oivalluksen.

Kevät-osassa on esimerkiksi tarina Tennisvuoro, jossa kirjailija pohtii vuorottelun puutetta, vaikka tennis perustuu juuri vuorottelulle. Lyöntikättä ei vaihdeta, vaan toinen käsi rasittuu ja toisella ei ole tehtävää.

Mikä olisi surullisempaa kuin tennisammatilaisen käyttämätön käsi, jota raahataan mukaan turnauksiin.

Sinkkuus-tarina alkaa lauseella:

Siirtyminen parisuhteesta sinkkuuteen on siirtyminen olohuoneesta kuntosalille.

Siitä alkaa kurinalainen kuntoilukausi ja kotisohvan pehmeyttä on ikävä. Televisiossakin näytetään vain treenattuja, hyväkuntoisia sinkkuja. Kun sitten sinkut kohtaavat, he ovat ”treenattuina toisiaan vasten kovia kuin puiset huonekalut. Mutta pehmentyminen alkaa sama tien. Lihasten kovuus hautautuu rakkauden, herkkujen ja välittämisen pehmeisiin arvoihin.

Osalla teksteistä  on vakavampi sanoma. Tällaisiako me suomalaiset olemme oikeasti? Tarinoissa suomalaisten erilaisia tekoja ja harrastuksia eri vuodenaikoina on käsitelty puoliksi pilke silmäkulmassa, mutta kaikessa on totuuden siemen.

Kesä-osan Aurinkolasit tarinassa naiset vilkuilevat vaivihkaa arvuutellen naapuripöydän salaperäistä miestä, joka on piiloutunut aurinkolasien taakse. Lehteä lukiessaaan miehen pitää ottaa aurinkolasit pois ja naiset pettyvät.

Miehen silmät ovat erilaiset kuin oli ajatellut, niissä on väsymystä ja lempeyttä, Aurinkolasien takaa paljastuvat silmät ovat aina pettymys, koska tummat lasit saavat unelmoimaan, sekä niitä katsovan että niiden läpi katsovan.

Kesähitit -tarinassa ei missään pääse eroon joka puolella soivasta kesähitittä.
Hitti tulee mukaan järvelle. Se soi päässä, kun nostaa katiskan laihan saaliin. Kirotessa märkiä saunapuitan hitti säestää. Peiton alla unta odottaessa iltatuuli tuo hitin metsien takaa.
Kuinka totta tämäkin.

En voi välttyä ajattelemasta, että Viikilä on tehnyt laajan työn valitessaan aiheitaan.
Suosittelen kirjaa kaikille pienten tarinoiden ystäville.

Finlandia-voittajatrio 2016: Juuli Niemi, Jukka Viikilä ja Mari Manninen. Jukka Viikilä voitti Finlandian teoksellaan Akvarelleja Engelin kaupungista.

  • Jukka Viikilä
  • Suomalainen vuosi
  • Otava, 2018

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.