Kalle Lähde: Happotesti – avaa alkoholistin aivoitukset
Kalle Lähteen Happotesti on karmea kirja. Se kuvaa alkoholistin aivoituksia ja elintoimintoja sellaisella pieteetillä ja ilmeisellä realismilla, että minulle lukijana tuli tuskainen ja tahmainen olo. Happotestin sivuilta pursusi olutta, minttushotteja, jägeriä, löyhkää, paskaa, lisää eritteitä, lisää viinaa ja lopulta kansalliskirjallisuuden hahmoja pikku-ukkoina.
Happotesti on toisaalta myös loistava kirja. Se perustuu Kalle Lähteen omaan alkoholismiin ja on siksi uskottava. Se on raadollinen sairaskertomus, jonka loppu voi olla kovin toisenlainen kuin Kallen oma raitistunut tarina.
Minulle Happotesti toimi tavallaan tietokirjana, silmien avaajana siitä, mitä alkoholistin päässä ja elimistössä liikkuu. Kun olin lukenut kolmanneksen kirjasta, ajattelin, että eikö tämä oluttölkin sihauttelu ja baarin vessaan ryntäily koskaan lopu. Siinä kirjan voima onkin, se nimenomaan ei lopu, vaan sama rutiini jatkuu:
Tilaan kolme salmiakkikossua. Saan ne riviin eteeni. Erään ystäväni mukaan ensimmäinen poistaa pelkotilan, toinen vapinan ja kolmas palauttaa röyhkeyden.
Happotestin alkoholisti uskoo itse olevansa nokkela maailmanmies, jonka nenälle ymmärtämättömät kanssaihmiset hyppivät. Ex-esimies oli kehdannut kysyä, oliko hänellä ongelma. Kassaneiti ei ole myynyt olutta, taloyhtiön vanhemmat naiset katsovat pitkin nenänvartta.
Vaimo haukkuu ”vitun mikkihiireksi”, paitsi silloin, kun kertoo missä hänen hankkimansa ”avun” eli krapulaa loiventavan oluen senkertainen jemma on. Vaimo on sairaanhoitaja, joka katsoo touhua, antaa rahaa, vie katkaisuhoitoon ja hakee putkasta. Vaimo sietää tai ainakaan mikään vaimon interventio ei mene kirjan alkoholistin tajuntaan. Mikään pyyntö tai uhkaus ei tehoa.
Raittiuslupaus vaimolle pelastaisi tilanteen toistaiseksi, mutta sen pitävyys on kokeiltu moneen kertaan, vähän kuin sopimukset pysyvästä rauhasta Lähi-idässä. Tämä seikka puhuu niin vahvasti juoppouteni puolesta, että jätän sen mielelläni vähemmälle huomiolle ainakin toistaiseksi.
Käsittämättömintä onkin seurata, kuinka missään ei tule stoppia, vaikka kaikki tiedämme, että alkoholismi on sairaus. Vaimo ei vaadi hoitoa, kantakapakan baarimikko antaa luottoa, taksinkuljettajat avustavat oluenostossa, katkaisuhoidosta ja sairaalasta voi kerta toisensa jälkeen vain kävellä ulos ja suoraan baariin. Onko tämä puuttumattomuus se malli, johon olemme kasvaneet ja jonka yhteiskunta hyväksyy? Kuten paihdelinkki.fi-sivustolla todetaan:
Humalan tavoittelu on suomalaisessa juomakulttuurissa yhä yleistä ja hyväksyttävää.
Happotesti on Kalle Lähteen esikoiskirja.
Happotesti saattaa herättää keskustelua, toivon sitä. Olen lukenut vain pienen pätkän netistä valtaisan suosittua Juoppohullun päiväkirjaa, jossa liikutaan samoissa promilleissa, mutta näytteen mukaan kirjallisesti heppoisella tyylillä. Olisi kiinnostavaa tietää, onko kukaan vähentänyt alkoholin kulutustaan luettuaan sen.
Suomalaiset juovat WHO:n raportin mukaan keskimäärin yli 18 litraa puhdasta alkoholia vuodessa, yli viisi litraa ruotsalaisia enemmän. Noin puolet alkoholista kipataan kitusiin oluena. Mielenkiinnosta laskin, että se tarkoittaa noin 545 pulloa olutta per henki vuodessa (9 litraa alkoholia, 0,33 l olutpullo ja 5 % alkoholia). Tilastoista löysin myös, että 10 % porukasta, eli Happotestin alkoholisti kaltaisineen, vastaa yli puolesta kokonaiskulutuksesta.
Kalle Lähde kirjoittaa sujuvasti. Lyhyet luvut vievät nopeasti yhdestä päiväkännistä toiseen, kolmen promillen humalasta laskumyötäisen kautta seuraavaan nousuun. Tarinassa on hauskasti kuvattuja kommelluksia ja verbaaliakrobatiaa, joka saattaa joitain naurattaa. Myönnän hymyilleeni mökkikohtauksessa, mutta muutoin olen niin tiukkapipo, että alkoholismi ei naurata, ei naurata yhtään.
Mietin oikein, kenelle suosittelisin Happotestiä. Alkoholistit tuskin raitistuvat tätä lukiessaan, mutta olisiko alkoholin suurkuluttajilla tai niillä, jotka ovat kenties lipumassa siihen suuntaan mahdollisuus kääntää kelkan suuntaa, löytyykö tästä riittävä peili? Vai jääkö se vastuu taas jollekin juopottelevan lähipiiristä? Jollekin, joka välittää riittävästi ollakseen ikävä ihminen ja sanoakseen EI.
Yhdestä asiasta olen Kalle Lähteelle erittäin kiitollinen. Että hän ei kirjoittanut Happotestinsä alkoholistille lapsia.
Normaali elämä ohitti minut juuri, kaksi sekuntia se viipyi kohdallani, kättelin hyvästiksi. Käytökseni on pettävän korrektia, tiedän olevani hyvin korkeissa lukemissa mitä promilleihin tulee. Rintalastan alla on möykky. Luulisi senkin jo liukenevan, kun siihen suuntaan viinaa kaadan.
Kalle Lähde. Kuva Tommi Tuomi 2015
Lue tarinan jatko Kalle Lähteen kirjasta Loppuluisu.
- Kalle Lähde
- Happotesti
- Otava, 2016
- ISBN 9789511292852
Tietoa kirjoittajasta
Kirjoituksesi perusteella kirja pitää ehdottomasti jossain vaiheessa lukea. Aiheeseen liittyen tulee mieleen myös Juhani Seppäsen kirja Selvästi juovuksissa vuodelta 2006. Siinä Seppänen lääkärinä pohtii omaa alkoholin käyttöään ja viettää vuoden tipattomana.
Kyllä tämä on todellakin näkökulmaa avartava kirja, vaikka alkoholismista ja alkoholisteista on jotain luullut tietävänsä.
”Mielenkiinnosta laskin, että se tarkoittaa noin 545 pulloa olutta per henki vuodessa (9 litraa alkoholia, 0,33 l olutpullo ja 5 % alkoholia). Tilastoista löysin myös, että 10 % porukasta, eli Happotestin alkoholisti kaltaisineen, vastaa yli puolesta kokonaiskulutuksesta.”
Pareton lain mukaan 20 % syistä aiheuttaa 80 % seurauksista ja siten 1 % aiheuttaa 50 %. Näyttää pitävän varsin hyvin paikkansa.
Pitäisikö luku olla 10 % aiheuttaa 50 %? Jos ei ole näppäilyvirhe, niin avaatko vähän enemmän, pls.
WHO:n 18 litran tilasto on jännä, sillä:
http://www.findikaattori.fi/fi/55
”Alkoholijuomien kokonaiskulutus oli 11,2 litraa sataprosenttisena alkoholina 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti vuonna 2014.”
Stoppia ei tule ja katkaisuhoidosta kävellään baariin, koska alkoholistillakin on itsemääräämisoikeus . Niin paljon kuin se voi tottumatonta häiritäkin.
Sille verovaroilla kustannetulle katkaisuhoidolle toivoisi vain enemmän hoitovastetta.
Kiintoisalta vaikuttava kirja. Totta kyllä että alkoholismi on hankala sairaus, kun se on psyykkistäkin, eli lopettamisessa pitäisi olla oma halu mukana. Sairaalloisesta riippuvuudestahan on kyse kun juohan ihmiset jopa vaikkapa talonsa, ihmissuhteensa ja kaikkea mahdollista menettäen täysin elämänhallinnan. Silti ihmistä ei voi oikein pakottaa lopettamaan, se edellyttäisi kai sulkemista johonkin laitokseen, ihmisoikeuksien riistämistä, koska ilman pakkokeinoja haluton ei pysyisi ”kaidalla tiellä”. Jos lähipiiri yrittää hankaloittaa juomahimoisen pullonhankintaa, tämä hankkii sen kuitenkin, jos ei juuri nyt, niin seuraavassa hetkessä, huomenna tai ylihuomenna, ja kiukuttelee mahdollisesti koko väliajan. Lähipiiri tietää tämän ja ilmeisesti siksi eivät yritä estää (useimmat tietysti kyllä yrittävät aluksi)…paitsi yrittävät puhumalla, vetoamalla (yms). Jotkut ottavat etäisyyttä jos kokevat tilanteen toivottamaksi eivätkä jaksa jatkuvaa sekoilua seurata.
Ilmeisimmin alkoholistit elelevät monet pikku tukiaisilla juoden, mikä ei taitane kovin kadehdittavaa meininkiä monelle olevan. On oikeus juoda (siis käyttää tulonsa tai pikku perustukiaisensa sitten siihen haluamaansa).
Ymmärsin vähän että kirjan henkilö olisi aika ”pohjalla” lopulta mutta ei vielä ihan pohjalla sillä tapaa, että etteikö voisi tilannetta aika hyvin korjata tarkkaan kuvatusta sekoilusta huolimatta(?..
Happotestin päähenkilö on sellaisella alamäkiluiskalla, että voi ilman juonipaljastuksia todeta, että hän ei sieltä omin voimin tokene. Kirjailija Kalle Lähde kertoi raitistuneensa Minnesota-menetelmällä, joten ehkäpä se toimisi myös tämän autofiktiokirjan sankarin kohdalla.
”Suomalaiset juovat WHO:n raportin mukaan keskimäärin yli 18 litraa puhdasta alkoholia vuodessa, yli viisi litraa ruotsalaisia enemmän. ”
Täysin väärä tilasto taas. Eikö tällä pelottelulla ole mitään rajaa?
2013 Ruotsissa juotiin 9.9 ja Suomessa 11.6 litraa alkoholia vuodessa (sis. tilastoimaton). Koska Suomessa on todennäköisesti rapajuoppoja enemmän kuin Suomessa, väitän että Suomessa ”normikäyttäjä” juo vähemmän kuin Ruotsissa. Silti meitä rankaistaan aina uusilla veroilla ja rajoituksilla.
Lähde: https://www.alko.fi/contentassets/13f78a77e51a48859719758b7a2c4c02/en/information-on-the-nordic-alcohol-market-2014.pdf
Nyt täytyy sanoa, etten pysty kommentoimaan eri tilastojen oikeellisuutta. Missä on mukana vain Suomessa myyty, missä myös Tallinnan ja muu tuonti ja mikä laitetaan ikärajaksi. Minun lähteeni on Taloussanomien artikkeli: http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2014/05/14/naissa-maissa-ovat-euroopan-kosteimmat-kansat/20146808/139
Kirjassa näistä tilastoista ei puhuta mitään.
Aivan sama, mitä tilastot osoittavat tai kuinka paljon muissa maissa juodaan verrattuna suomalaisiin. Suomessa on joka tapauksessa satoja tuhansia alkoholismia sairastavia ihmisiä, jotka rasittavat verovaroin kustannettua terveydenhuoltoamme. He rasittavat myös omaa terveyttään ja läheisiään. Mikä surullisinta, usein heidän sairaudestaan joutuvat kärsimään omat lapset. Lasinen lapsuus on monelle suomalaiselle liiankin tuttu. Minnesota-mallinen hoitomuoto on esim. Ruotsissa paljon käytetty. Sillä päästään hyviin tuloksiin. Suomessakin tuo hoitomuoto on käytössä, Rehapissa Naantalissa. Toinen vastaava hoitolaitos on Lapualla. Alkoholismin hoidossa ainoastaan täysraittius johtaa henkilön toipumiseen. Alkoholismi ei koskaan parane, mutta sen kanssa pystyy jatkamaan elämäänsä kun ei ota pisaraakaan alkoholia. Alkoholismin hoidossa on tärkeää kokonaisvaltainen hoito. Siksi Minnesota -malli on hyvä. Pään sisällä pitää myös tapahtua jotain! Katkaisuhoidot vain mahdollistavat seuraavat juomiskerrat, koska siellä ei paneuduta sairauteen. Toki ne auttavat nimensä mukaisesti katkaisemaan ryyppyputken, ja silloin, selvänä hetkenään, juopon olisikin syytä hakeutua oikeaan hoitoon. Usein tarvitaan sitä, että läheiset ”pakottavat” juopon hoitoon, mutta voin vakuuttaa, että lähes jokainen raitistunut on kiitollinen siitä, että joutui sellaisen pakon eteen.
Asiaa kirjoitat. Toinen näkee yleensä enemmän kuin ihminen itse suostuu näkemään. Hoitoon, mihin tahansa hoitoon, on toisen niin valitettavan vaikea halutonta totuuden kieltäjää taivuttaa, saati pakottaa.
Niinhän se on. Itsekin pyristelin vastaan aika pitkään. Mielestäni olin ”vaan” suurkuluttaja, hoidin työni ja kotini. Sisustin ja kokkasin, viinilasi kuului perjantai-iltapäiviin, kun aloin valmistella illan herkkuja. Jos joku joi enemmän kuin mitä itse join, niin wau! Ja ihmeellistä oli myös, että en voinut huonosti, vaikka viinitönkkä kumisi tyhjyyttään. Alkoholistina petin itseäni, ajattelin, että oli ottanut sivistyneesti. En ajatellut, että sietokykyni oli kasvanut. Mitkään hälytyskellot eivät soineet!
Onneksi läheiseni, oma poikani hakeutui Minnesota -hoitoon. Sen käytyään hän ”patisti” myös minut hakemaan apua. Pyristelin vastaan, mutta hän ehdotti, että menisin katsomaan ja tulisin pois, jos tuntuisi siltä, että en tarvitse hoitoa.
Lähdin Lapualla. Suhteellisen nopeasti ymmärsin, että olin alkoholisti ja tarvitsin kipeästi apua selvitäkseni takaisin elämään, elämään mikä olisi ihmisarvoista.
Olen ollut raittiina nyt reilut viisi vuotta. Elämä on kasvamista kaikenaikaa, asioiden pohtimista ja niiden hyväksymistä. Elämistä hetkessä, ei menneessä rypemistä, eikä liikoja tulevista asioista huolehtimista.
En olisi tässä kirjoittamassa tätä ellei läheiseni olisi voimakkaasti ohjannut, jopa hieman painostanutkin minua hoitoon. Kaikilla se ei toimi niin, minun kohdalla toimi. Ja siitä olen todella kiitollinen!
Kiitos Telle, että jaoit tarinasi. Niin viisaita sanoja. Upeaa, että olet raittiina ja kirjoittamassa.
En ole lukenut em.kirjaa(vielä),mutta jo taannoin kuulemani Kalle Lähteen haastattelun ja tämän artikkelin perusteella aion lukea. Itselläni on takana noin 36 vuotta juopottelua josta viimeiset 10 vuotta rajua ja niistä viimeiset 2 vuotta kokopäiväistä ja yöllistä ryyppäämistä. Join kaiken työt vaimot terveyteni… Loppuhuipennus oli paha kotitapaturma (tietenkin kännissä ) jonka seurauksena käytän 53 vuotiaana rollaattoria. Tapaturma oli piste i:n päälle ja nyt olen ollut yli vuoden juomatta pisaraakaan enkä kadu. Ainakaan mnun kohdallani mikään muu ei raitistanut kuin vasta paha tapaturma.
Kiitos tarinasi jakamisesta Heikki! Kommentoithan sitten, kun olet kirjan lukenut. Onnea jokaisesta uudesta raittiista päivästä.
Hei,kaikille!
Kiitos hyvistä kommenteista.En ole lukenut kirjaa,odotan kovasti saavani sen.
Katsoin Kallen haastattelun,koskettavaa-
Minulle tulee,kohta 3,vuotta raittiutta.65,v.naisena,tulin päätepisteeseen,etten enää jaksa.
En ollut missään hoidoissa,vaan ystäväni,esimieheni!,ehdotti(painosti houkutteli ”kiristi”)AA,han menemistä.Lupasin!!!Näin onnellista aikaa en ole saanut viettää koskaan,Siellä on ystäviä,jotka ovat käyneet aivan samat ja pahemmatkin vaiheet elämässä,kuin minä.Olen ikuisesti kiitollinen,AA,ryhmälleni.mummi
Kiitos Maria kommentistasi! Upeaa, että sinulla oli niin hyvä ystävä/esimies, joka välitti ja hienoa, että noudatit neuvoa ja löysit onnelliselle tielle! Lue ihmeessä Kallen kirja!
Ma ei ole eespool nimetatud raamatut lugenud, kuid ma loen seda kindlasti.