Kalle Lähde: Happotesti – avaa alkoholistin aivoitukset

DSC01083

Kalle Lähteen Happotesti on karmea kirja. Se kuvaa alkoholistin aivoituksia ja elintoimintoja sellaisella pieteetillä ja ilmeisellä realismilla, että minulle lukijana tuli tuskainen ja tahmainen olo. Happotestin sivuilta pursusi olutta, minttushotteja, jägeriä, löyhkää, paskaa, lisää eritteitä, lisää viinaa ja lopulta kansalliskirjallisuuden hahmoja pikku-ukkoina.

Happotesti on toisaalta myös loistava kirja. Se perustuu Kalle Lähteen omaan alkoholismiin ja on siksi uskottava. Se on raadollinen sairaskertomus, jonka loppu voi olla kovin toisenlainen kuin Kallen oma raitistunut tarina.

Minulle Happotesti toimi tavallaan tietokirjana, silmien avaajana siitä, mitä alkoholistin päässä ja elimistössä liikkuu. Kun olin lukenut kolmanneksen kirjasta, ajattelin, että eikö tämä oluttölkin sihauttelu ja baarin vessaan ryntäily koskaan lopu. Siinä kirjan voima onkin, se nimenomaan ei lopu, vaan sama rutiini jatkuu:

Tilaan kolme salmiakkikossua. Saan ne riviin eteeni. Erään ystäväni mukaan ensimmäinen poistaa pelkotilan, toinen vapinan ja kolmas palauttaa röyhkeyden.

Happotestin alkoholisti uskoo itse olevansa nokkela maailmanmies, jonka nenälle ymmärtämättömät kanssaihmiset hyppivät. Ex-esimies oli kehdannut kysyä, oliko hänellä ongelma. Kassaneiti ei ole myynyt olutta, taloyhtiön vanhemmat naiset katsovat pitkin nenänvartta.

Vaimo haukkuu ”vitun mikkihiireksi”, paitsi silloin, kun kertoo missä hänen hankkimansa ”avun” eli krapulaa loiventavan oluen senkertainen jemma on. Vaimo on sairaanhoitaja, joka katsoo touhua, antaa rahaa, vie katkaisuhoitoon ja hakee putkasta. Vaimo sietää tai ainakaan mikään vaimon interventio ei mene kirjan alkoholistin tajuntaan. Mikään pyyntö tai uhkaus ei tehoa.

Raittiuslupaus vaimolle pelastaisi tilanteen toistaiseksi, mutta sen pitävyys on kokeiltu moneen kertaan, vähän kuin sopimukset pysyvästä rauhasta Lähi-idässä. Tämä seikka puhuu niin vahvasti juoppouteni puolesta, että jätän sen mielelläni vähemmälle huomiolle ainakin toistaiseksi.

Käsittämättömintä onkin seurata, kuinka missään ei tule stoppia, vaikka kaikki tiedämme, että alkoholismi on sairaus. Vaimo ei vaadi hoitoa, kantakapakan baarimikko antaa luottoa, taksinkuljettajat avustavat oluenostossa, katkaisuhoidosta ja sairaalasta voi kerta toisensa jälkeen vain kävellä ulos ja suoraan baariin. Onko tämä puuttumattomuus se malli, johon olemme kasvaneet ja jonka yhteiskunta hyväksyy? Kuten paihdelinkki.fi-sivustolla todetaan:

Humalan tavoittelu on suomalaisessa juomakulttuurissa yhä yleistä ja hyväksyttävää.

Happotesti on Kalle Lähteen esikoiskirja.

Happotesti on Kalle Lähteen esikoiskirja.

Happotesti saattaa herättää keskustelua, toivon sitä. Olen lukenut vain pienen pätkän netistä valtaisan suosittua Juoppohullun päiväkirjaa, jossa liikutaan samoissa promilleissa, mutta näytteen mukaan kirjallisesti heppoisella tyylillä. Olisi kiinnostavaa tietää, onko kukaan vähentänyt alkoholin kulutustaan luettuaan sen.

Suomalaiset juovat WHO:n raportin mukaan keskimäärin yli 18 litraa puhdasta alkoholia vuodessa, yli viisi litraa ruotsalaisia enemmän. Noin puolet alkoholista kipataan kitusiin oluena. Mielenkiinnosta laskin, että se tarkoittaa noin 545 pulloa olutta per henki vuodessa (9 litraa alkoholia, 0,33 l olutpullo ja 5 % alkoholia). Tilastoista löysin myös, että 10 % porukasta, eli Happotestin alkoholisti kaltaisineen, vastaa yli puolesta kokonaiskulutuksesta.

Kalle Lähde kirjoittaa sujuvasti. Lyhyet luvut vievät nopeasti yhdestä päiväkännistä toiseen, kolmen promillen humalasta laskumyötäisen kautta seuraavaan nousuun. Tarinassa on hauskasti kuvattuja kommelluksia ja verbaaliakrobatiaa, joka saattaa joitain naurattaa. Myönnän hymyilleeni mökkikohtauksessa, mutta muutoin olen niin tiukkapipo, että alkoholismi ei naurata, ei naurata yhtään.

Mietin oikein, kenelle suosittelisin Happotestiä. Alkoholistit tuskin raitistuvat tätä lukiessaan, mutta olisiko alkoholin suurkuluttajilla tai niillä, jotka ovat kenties lipumassa siihen suuntaan mahdollisuus kääntää kelkan suuntaa, löytyykö tästä riittävä peili? Vai jääkö se vastuu taas jollekin juopottelevan lähipiiristä? Jollekin, joka välittää riittävästi ollakseen ikävä ihminen ja sanoakseen EI.

Yhdestä asiasta olen Kalle Lähteelle erittäin kiitollinen. Että hän ei kirjoittanut Happotestinsä alkoholistille lapsia.

Normaali elämä ohitti minut juuri, kaksi sekuntia se viipyi kohdallani, kättelin hyvästiksi. Käytökseni on pettävän korrektia, tiedän olevani hyvin korkeissa lukemissa mitä promilleihin tulee. Rintalastan alla on möykky. Luulisi senkin jo liukenevan, kun siihen suuntaan viinaa kaadan.

Kalle Lähde. Kuva Tommi Tuomi 2015

Kalle Lähde. Kuva Tommi Tuomi 2015

Lue tarinan jatko Kalle Lähteen kirjasta Loppuluisu.

  • Kalle Lähde
  • Happotesti
  • Otava, 2016
  • ISBN 9789511292852
Kommentit
  1. Tea
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  2. pertti
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  3. Speeder
  4. Todellisuus_ei_yllätä
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  5. Willomina
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  6. Jormastaja
  7. Telle
    • Avatar photo Kirsi Ranin
      • Telle
        • Avatar photo Kirsi Ranin
  8. Heikki Koskelainen
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  9. maria.wallin
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  10. David

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *