Katja Raunio: Käy kaikki toteen – esikoisteos ei päästä helpolla

Monelle toiveen täyttymys: esikoisteos julkaistuna ja esillä. Tänä vuonna julkaistiin noin 60 esikoista.

Monelle toiveen täyttymys: esikoisteos julkaistuna ja esillä. Tänä vuonna julkaistiin noin 60 esikoista.

Katja Raunion esikoinen Käy kaikki toteen (Teos 2015) on hengästyttävää luettavaa. Toisaalta kertomus kuljettaa lukijaa läpi nuoren filosofianopiskelijan opiskelijaelämää, toisaalta rämmitään päähenkilön ajatuksenvirrassa. Yhtä kaikki, helpolla ei lukija tämän kirjan kohdalla pääse.

Silver on parikymppinen filosofian opiskelija, joka painii niin oman mielenterveytensä kuin vaikean perhesuhteensa kanssa. Mukana matkassa on (ex-)poikaystävä Henri ja hännystelevä Eini, joka ihailee Silverin kiistanalaista hahmoa. Porukka käy bileissä, luennoilla ja ruokailevat opiskelijaruokalaissa. Hyvin tavanomaista opiskelijaelämää siis. Rainion teoksessa mielenkiintoista ei olekaan varsinaiset tapahtumat vaan tapa, jolla kertoja kuljettaa lukijaa Silverin ja kumppaneiden matkassa tapahtumasta toiseen. Välillä lukijalle tarjoillaan proosarunoutta, välillä tv-komedian käsikirjoitusta. Teos onkin taitava sekoitus erilaisia tyylilajeja ja kokeiluja. Maagisen realismin lokeroon en teosta kuitenkaan laittaisi, sen verran paljon magiikan puolella teoksessa ollaan realismin kustannuksella.

Kertoja on vahvasti läsnä koko ajan, Erittäin Kaikkitietävänä Kertojana. Raunio onkin muokannut Kertojasta yhden henkilöhahmon. Vaikka Kertoja tuntee hahmonsa läpikotaisin, ei suhtautumistapa hahmoihin ole kovin empaattinen. Itse lukijana huomasin usein ärsyyntyväni Kertojan lakoniseen asenteeseen.

Katja Raunio on vuonna 1985 syntynyt taidehistorioitsija ja käytännöllisen filosofian opiskelija. Hän esitteli teostaan perjantaina Helsingin Kirjamessuilla.

Katja Raunio on vuonna 1985 syntynyt taidehistorioitsija ja käytännöllisen filosofian opiskelija. Hän esitteli teostaan torstaina Helsingin Kirjamessuilla.

Vaikka Raunio ansioituukin taiturimaisella kielenkäytöllä, tekee erilaisten tyylien käyttö lukukokemuksesta välillä kuitenkin raskaan. Vaikealukuisuus kääntyy paikoitellen teosta vastaan: Jouduin puolivälin paikkeilla taistelemaan itseni kanssa, jotta sain kahlattua kirjaa eteenpäin. Kahlaaminen kuitenkin palkittiin, ja teos selvästi terävöityi loppua kohden.

Kirjan mielenkiintoisimmaksi teemaksi nousee Silverin ja vanhempien vaikea suhde. Miksi äiti ei ole antanut parikymppiselle tyttärelleen avainta perheen uuteen asuntoon? Mikä saa Silverin masinoimaan tuhopolton perheen kesäpaikalla? Hurjien tapahtumien taustalla on vielä hurjempi perhetragedia. Totuus ei ole kaunista luettavaa, mutta lukijan onneksi Raunio ei mässäile tapahtumilla. Niin karuja ne ovat itsestäänkin.

Kokonaisuudessaan Käy kaikki toteen on taitavasti kirjoitettu esikoisteos, joka jättää lukijan lähes haukkomaan henkeään. Luulen, että teoksesta joko pitää palavasti tai se saa lukijansa turhautumisen partaalle. Vaikka teos aluksi ärsyttikin tyylilajeilla keikaroimalla, sai se kuitenkin minut pidettyä loppuun asti otteessaan.

Vieraskynään tarttui tällä kertaa Kaisa Vilhunen. Kiitos Kaisalle ja kiitos Teokselle, joka lähetti esikoiskirjan arvioitavaksemme.

 

 

  • Katja Raunio
  • Käy kaikki toteen
  • Teos, 2015
  • ISBN 978-951-851-630-2

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *