Kirjamessujen lukupiirissä Riikka Pulkkisen Lasten planeetta

Helsingin Kirjamessujen avajaispäivän lukupiiri aloitti runsaan messuohjelman. Ensimmäisenä keskusteltiin Riikka Pulkkisen tuoreimmasta kirjasta Lasten planeetta Naistoimittajien lukupiirin kanssa. Tilaisuudessa nousi vahvasti esille sukupolvien välinen ero suhtautumisessa erotilanteisiin.

Kirjan alku tuntui useamman mielestä haparoivalta ja pitkästyttävältäkin, mutta viimeistään sadan sivun jälkeen teksti alkoi vetää ja viedä mennessään.

Meillä on hämmästyttävä taito sysätä viikkoja jatkuva eroriita syrjään ja elää arkipäiviämme. Me teemme makaronilaatikkoa ja pannukakkua. Me isännöimme brunssin ystävillemme. Me käymme kylässä. Iltaisin Henrik soittaa tytön kanssa pianoa. He laulavat. Kodissamme kaikuvat duurisävelet. Me puhumme päivän uutisista, kerromme sattumuksista joita olemme kohdanneet. Me jopa nauramme. Mutta emme koske toisiamme, emme missään tapauksessa.”

Aihepiirin oli monellekin tuttu oman ja ystävien avioerojen myötä. Sukupolviero tuli hyvin esiin Päivi Istalan toteamuksessa: ”Avioeroissa veri lentää ja tapetit revitään, ei silloin keskustella sivistyneesti Kierkegaardista!”  Mutta Lasten planeetassa pariskunnan avioeroon liittyviä asioita hoidetaan kypsästi  eikä päädyttyyn ratkaisuun liity suurta dramatiikkaa. Kirjan päähenkilö Frederika ja Henrik sopivat eropäätöksen jälkeen yhteisen lapsen asioista sivistyneesti ja vastuullisesti.

Kirjassa parisuhdetta on kuvattu varsin koskettavasti. Keskustelussa tulikin väittämättä esiin, onko kysymyksessä Pulkkisen oma erotarina. Riikka Pulkkinen kehotti lukijoita tekemästä liian suoraviivaisia johtopäätöksiä hänen omaan elämäänsä ja vastasi diplomaattisesti kuten ruoka-aineiden tuotelistauksessa: ”Saattaa sisältää pähkinää, saattaa sisältää minuuden osia.”

Kirjailija totesi, ettei haluaisi selitellä kirjassa esiintyviä valintojaan vaan kannusti lukijoita problematisoimaan tekstin aukkoja ja tulkitsemaan niitä. Marjatta Lohikosken tiedusteluun, miksi päähenkilön työn ja toimeentulon kysymykset oli sivuutettu, hän puolestaan totesi, että halusi rajata kirjailijan uran pois, jottei syntyisi vaikutelmaa hänen alter egostaan. Yleisöä kiinnosti myös, kumpi kirjailija enemmän on, Frederika vai Veera. Tähänkin kysymykseen Riikka Pulkkinen vastasi diplomaattisesti, että hänellä on ystävä, joka on enemmän Veera kuin hän.

Ydinperheen pauloissa

Kirjassa päähenkilö ei peru töitään eron vuoksi, hän on mm. luennoimassa Turun yliopistossa, joten oletettavasti hänellä on akateeminen ura.  Koti ja ydinperhe ovat asioita, joiden menettäminen erotilanteessa vaikuttaa ympäristöön. Sosiaalinen status muuttuu, mutta Pulkkinen ei halunnut kirjan parille syntyvän luokka-asetelmaa, ”syrjäytymisen hauraita mekanismeja”, kuten kirjailija tilannetta kuvasi. Päähenkilö muuttaa eron jälkeen lapsen kanssa Töölöön. Tämäkin oli tietoinen valinta, josta hän oli keskustellut kustannustoimittajansa kanssa. ”Erotilanne on aina kauhua kodin valkeiden seinien sisällä”, Pulkkinen totesi.

Eron jälkeen omaa tilaansa etsivä päähenkilö rakentaa minuuttaan uuden kodin, työn ja lapsen ympärille. Kodin rakentaminen tapahtuu niinkin perinteiseen kuin liinavaatteisiin ripustautuen.

Olen ikionnellinen siitä että olen yksin asuntolainani taakan alla. Kaikki päätökseni ovat yksin minun. Minähän teen meille liinavaatekomeron, nyt jos koskaan minä sen teen. Juuri sellaisen liinavaatekomeron joka asiansa hoitavilla ihmisillä on, laventelia lakanoiden välissä, viikattua raikkautta kerros kerroksen jälkeen. Vai onko liinavaatekomerolla todellisuudessa mitään merkitystä? Liinavaatekomero! Eikö ole samantekevää miten lakanansa säilyttää? Miksi minä kuluttaisin vapaa-aikaani liinavaatekomeron rakentamiseen, kun olen aina ollut nainen joka kutsuu mieluummin illaksi luokseen Platon-piirin tai lähilukee ystäviensä kanssa Proustia? Ei laventelia, vaan yhteiskuntavastuuta! Niin minä teen. Jalkaudun ihmisten pariin, keksin uusia suoran demokratian keinoja, sellaisia joita tutkijat eivät ole tulleet vielä ajatelleeksi. Otan vastuun! Perustan yhteisön joka on sallivampi ja rakkaudellisempi kuin yksikään ydinperhe!”

Erosta huolimatta lapsen asema halutaan pitää turvattuna ja molempien vanhempien keskiössä.

Mielen maisemissa

Lasten planeetta on moniulotteinen romaani, jonka valtavia aukkoja ja avaruusponia Naistoimittajien lukupiirin Laura Lord vertaa Hanna Weseliuksen Alma!-kirjaan ja siinä esiintyneeseen puluun. Lukupiirimme Airi Vilhusen blogikirjoitus Alma! löytyy täältä.

Kirja sai vahvan suosituksen myös oppikirjaksi, etenkin masennuksen ja psykoosin kuvaukset tekivät vaikutuksen lukijoihin. Omakohtaisen kokemuksen ystävän sairastumisesta kertoi myös lukupiirin Eija Pulkkinen, jolla on miehensä kautta sukulaisuussuhde kirjailijaan.

Frederika ja Matleena vilkuttavat Julialle kun ovi sulkeutuu. Julia vilkuttaa heille, ja onnistuu loihtimaan kasvoilleen hymyn kaltaisen.
Matleena ja Frederika huokaisevat, kun ovi lukkiutuu. Tämähän meni lopulta ihan hyvin, he sanovat toisilleen. Nyt Julia on ainakin turvassa, he uskovat. He luulevat, että toipuminen alkaa tästä.
Vähän he tietävät, tyttöraasut.

Ihmiset haluavat nähdä läheisissään vain sen, minkä jaksavat kantaa ja ovat valmiit kestämään. Kirjassa koko ajan toisena tasona kulkevan  Pelon historian osien avainkohdaksi Pulkkinen määritteli sen, etteivät siskot usko Julian olevan niin sairas kuin tämä on eivätkä ole valmiita kestämään sitä.

Aktiivinen yleisö kiitteli kirjailijaa koskettavasti kirjoitetusta kirjasta. Myös kirjan kieli sai kiitosta yleisöltä ja lukupiiriläisiltä. Kirjan jännite kesti, alun haparoinnin jälkeen, loppuun asti. Lasten planeetta on Riikka Pulkkisen viides romaani.

Saattaa sisältää pähkinää

Äiti ja isä tarjoutuvat avukseni; he lupaavat tulla matkalle mukaan, viedä tytön puistoon töitteni ajaksi.
Miten hyviä he ovat. Miten helppoa minun on olla äiti lapselleni ja nainen joka hoitaa työnsä, kun omat vanhemmat auttavat.”

Tästä kohtauksesta, jossa kirjan päähenkilö menee työmatkalle Turkuun, muistuu mieleeni muutaman viikon takainen tilanne Turun Kirjamessuilta, jonne olen mennyt kuuntelemaan Riikka Pulkkista. Olen hyvissä ajoin salissa, esittäydyn kirjailijalle kertoen tapaavamme lokakuun lopussa Helsingin Kirjamessujen lukupiiritilaisuudessa ja istuudun eturiviin. Tilaisuus on alkamassa, kirjailija havahtuu, nousee seisomaan ja katsoo ovelle: ”Isäni ja tyttäreni saapuivat.” Ovensuusta astuu sisään vanhempi herrasmies sylissään pieni tyttö, he menevät takariviin ja tilaisuus alkaa. Saattaa sisältää pähkinää.

Lue lisää Helsingin Kirjamessujen blogijuttujamme:

Helsingin Kirjamessut 2018 Kirsin Book Clubin silmin

Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesä kaikki muuttuu – esikoispalkintoehdokas Kirjamessujen lukupiirissä