Laura Lindstedt: Oneiron – Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista – Finlandia-voittaja 2015

Oneiron 01Seitsemän naista valkeudessa, ilman rajoja, ilman kipuja, ilman nälkää tai janoa. Laura Lindstedtin Oneiron on vuoden 2015 Finlandia-palkintoehdokkaana ja tätä kirjoittaessani ei ole vielä selvinnyt, minkä kirjan Heikki ’Hector’ Harma nostaa palkittavaksi. En ole suinkaan ainoa, jonka mielestä Oneironin pitäisi olla hänen valintansa.

Venäläinen Polina, ”suupaltti matami soopeliturkissa”. Brasilialainen Rosa Imaculada, jonka mahtavat rinnat pursuavat magentanpunaisesta pikeepaidasta. Raskaana oleva Nina, hienostorouva Marseilles’sta. Kuparinruskea kaunotar, senegalilainen Maimuna. Kuihtunut kaljupää, ”murheellisin olento mitä kuvitella saattaa”, hollantilainen Wlbgis. 17-vuotias Ulrike Schalzburgista. Ja ”kammottavan laiha” Shlomith, performanssitaitelija New Yorkista. Naiset ovat jossakin, kuoleman jälkeen eivät kuitenkaan vielä lopullisesti kuolleina. ’Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista’ on Oneironin alaotsikko.

Oneiron on vahvasti feminiininen ja feministinen teos. Sen naiset ovat eläneet eri puolilla maapalloa hyvinkin erilaista elämää, mutta kohdatessaan valkeudessa he alkavat ymmärtää toisiaan vaikkei yhteistä kieltä aina olekaan. He alkavat myös rakentaa valkeudesta yhteistä pesää, kotia itselleen. Ensin riuhtaistaan syöpään kuolleen Wlbgisin päästä tulipunainen peruukki leirinuotioksi, jonka ympärille kokoonnutaan puhumaan. Sitten rakennetaan koti vaatteista ja taskuista löytyneistä tavaroista. Vähän kuin pikkutyttöjen leikki: ”Tää ois sohva…”

He tarvitsivat kodin, seinät ympärilleen, suojakseen. Avaruutta ei kestä. Valkoinen sokeuttaa, tekee hulluksi. Toinen ihminen tekee hulluksi myös, vaikka ihmisiä olisi useampia kuin kaksi, vaikka ihmisiä olisi seitsemän, kuusi kullekin vuoroin katsottavaksi. Tarvittiin siis keittiö. Kodin sydän. Istuminen leirinuotion ympärillä alkoi tuntua turvattomalta; seinät tekisivät hyvää selän takana.

Kaikki seitsemän ovat kirjan päähenkilöitä ja jokaisen tarina kerrotaan myös erikseen. Keskushenkilöksi nousee kuitenkin amerikanjuutalainen Shlomith, jonka vaiheisiin Lindstedt keskittyy pisimpään. Häntä voi hyvin kutsua nälkätaiteilijaksi, vaikka se tässä yhteydessä tuntuukin kornilta. Shlomith-Shkhina-taiteilijanimellä esiintyneenä hän keskittyi taiteessaan ruokaan ja syömättömyyteen. Shlomithin kautta kuljetaan anorektinen matka ruokaa tuputtavan äidin varjosta kibbutziin Israeliin ja takaisin New Yorkiin tunnustetuksi ja kiistellyksi taiteilijaksi ja kyseenalaistajaksi. Se on lukijalle myös mielenkiintoinen tutustumismatka juutalaisuuden eri puoliin ja näkemyksiin naisen asemasta. Viimeinen, anoreksian ja juutalaisuuden yhteyksiä käsitellyt luentoperformanssi Jewish Museumissa johti Shlomithin kuolemaan.

Rakkaat kuulijat! Toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan luentoani ”Juutalaisuus ja anoreksia”. Kuten huomaatte, asia koskettaa minua hyvin henkilökohtaisella tasolla. Seison edessänne, kuumuutta hohkavien lämpölamppujen keskellä, lähes alasti. Olen umpijäässä. Ihoni nukkainen karvapeite, lanugo, on pörhöllään kuin linnunpoikasella; takaani tulevan valaistuksen tähden näette sen sädehtivänä aurana. Minut te näette siluettina, ette ihmisenä, vielä vähemmän naisena. Näette ihmisen sijasta symbolin, naisen sijasta metaforan – näette merkin.

Oneironin tekstilajikirjo on laaja. Mukana on myös fiktiivisiä netti- ja lehtitekstejä ja ilmoituksia, sekä lainauksia filosofeilta, runoista, lääketieteellisiä tekstejä. Lindstedt on tehnyt valtavan taustatyön kirjaa varten. Alkoholisoituneen näyttömätaiteen keskusviraston pääkirjanpitäjän ja intohimoisen lukijan Polinan kautta tutustutaan Emanuel Swedenborgiin, ruotsalaiseen 1600-luvun lopussa syntyneeseen mystikkoon ja hänen taivasnäkyihinsä. Swedenborgia tulkiten Polina löytää myös selityksen tilaan, jossa naiset ovat:

Nykynäkemyksen mukaan Swedenborg on ensimmäinen modernin taivaan arkkitehti. Hän jakoi tuonpuoleisen kolmeen osaan, taivaaseen, helvettiin ja jonkinlaiseen välitilaan, henkimaailmaan, paikkaan jonne kuolleet ensi töikseen joutuivat. Aikaa ei kuolleiden henkimaailmassa ole. Henkisten tilojen muutokset vastaavat tuonpuoleisessa aikaeroja.

Laura Lindstedtin esikoisteos oli Sakset. Oneironista hänet palkittiin Helsingin kirjamessuilla toivottavasti leikkimielisesti jaettavalla Toisintoinen-palkinnolla. Leikkimielisesti, ei tämän erinomaisen kirjan takia, vaan siksi, että jokin raja palkinnoillakin on. Kuva: Teos/Heini Lehväslaiho.

Laura Lindstedtin esikoisteos oli Sakset. Oneironista hänet palkittiin Helsingin kirjamessuilla toivottavasti leikkimielisesti jaettavalla Toisintoinen-palkinnolla. Leikkimielisesti, ei tämän erinomaisen kirjan takia, vaan siksi, että jokin raja palkinnoillakin on. Kuva: Teos/Heini Lehväslaiho.

Laura Lindstedt on mestarillinen kirjoittaja. Taidokkaasti Lindstedt punoo erilaisista teksteistä ja tarinoista kokonaisuuden. Se ei selity pelkästään sillä, että Lindstedt on lehtitietojen mukaan kirjoittanut kirjaa kahdeksan vuotta. Suhtauduin alun perin varauksellisesti siihen, että kirja kuvaa ”tuonpuoleista”. En pitänyt sitä minun juttunani. Mutta toisin kävi. Naiskohtalot, elämä, uskottavan uskomattomat tarinat koukuttivat. Oneironia ei halunnut laskea käsistään. Mitä naisille on tapahtunut? Miksi? Moniaineksinen teos ei tyhjentynyt yhdellä lukemisella. Se on älykäs, mutta myös viisas teos, joka jätti paljon mietittävää.

Jokaisella naisella on oma tulkinta siitä, miten he kuolivat. Tulkinnoissa heijastuvat pelot, joita heillä eläessään on ollut. Oneironin loppuosassa seurataan jokaisen viimeisiä hetkiä kuoleman hetkeen asti. Vasta sen jälkeen he ovat vapaita välitilasta, valmiita lopulliseen kuolemaan. Jos Google-kääntäjään voi luottaa, oneiron tarkoittaisi kreikaksi unelmaa. Ensimmäisenä valkoisesta poistuu Rosa Imaculada, joka lausuu maagiset sanat:

Oooon…ei-ron!

Kirjan sain kustantajalta eli Teokselta. Kiitos!

PS. Lue myös arvio toisesta Finlandia-ehdokkaasta, Kari Hotakaisen Henkireiästä.

LISÄYS: Lue, mitä mieltä lukupiirimme oli Oneironista, KLIK

  • Laura Lindstedt
  • Oneiron
  • Teos, 2015
  • ISBN 978-951-851-544-2
Kommentit
  1. Päivi
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *