Leena Kirstinä: Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa
Naistenviikon viimeisen kalenteripäivän nimipäiväsankarin Kirsi Kunnaksen lastenlorut ovat suomalaisille yhtä tuttuja kuin Maamme-laulu ja Suvivirsi. Tätä väitettä ei voi kieltää, mutta viimeistään luettuaan Leena Kirstinän kirjan Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa tajuaa, että tunnemme Kirsi Kunnaksesta vain pienen osan, lastenkirjailija Kunnaksen. Runoilija, suomentaja, oppikirjailija, yhteiskunnallinen vaikuttaja, Kirsi Kunnas on myös tätä kaikkea.
Kirjallisuuden emeritaprofessorin Leena Kirstinän ystävästään kirjoittama elämänkerta kuvaa monipuolisesti viime vuoden joulukuussa 90 vuotta täyttäneen akateemikon elämää ja uraa sekä kirjallisuuden tutkijan ammattitaidolla myös tuotantoa, lastenkirjallisuutta unohtamatta. Kirja on syntynyt tiiviissä yhteistyössä kohteensa eli Kirsin Kunnaksen kanssa. Sitä lukee suurelta osin kuin mielenkiintoista romaania.
Helsinkiläiseen taiteilijaperheeseen syntyneen ( nuorena kuollut isä oli taidemaalari Wäinö Kunnas ja äiti taidegraafikko Sylvi Kunnas) Kirsin nuoruutta varjosti sairaus, tuberkuloosi, joka puhkesi Kirsin ollessa säälottana Rukajärven suunnalla. Hän vietti pitkiä jaksoja sairaalassa ja parantoloissa. Mielenkiintoinen on Kirstinän kirjan kuvaus Kirsi Kunnaksen toipilasmatkasta vuonna 1952 Kanariansaarille, joka ei silloin suinkaan ollut nykyisin tuntemamme turistikohde.
Vaikka sairaus väijyikin alikuntoista nuorta naista, hän ei lannistunut eikä heittäytynyt sairautensa uhriksi. Tätä oli tomera äiti Sylvikin korostanut, kun löysi Kirsin runovihkon, jossa tuleva runoilija vielä kirjoitti kovin synkin sävyin. ”Muista, että et rupea miksikään uudeksi Saima Harmajaksi. Älä itke sairauttasi, älä antaudu sille. Itkemällä kuolet”, oli äiti Kirsille muistuttanut.
Kirsi Kunnaksen esikoisteos oli vuonna 1947 ilmestynyt Villiomenapuu. Kirjailijan 90-vuotispäivän kunniaksi järjestetyssä, täällä Kirsin Book Clubin blogissakin raportoidussa kansalaisjuhlassa runoilija ujosteli esittää nuoruuden runokokoelman nimirunoa, koska se on hänen mielestään niin pateettinen. ”Mutta sellainen ihminen on nuorena”, hän huokaisi ja esitti runon.
Villiomenapuu
Vaikka se tuottaakin tuskaa,
villiomenapuu,
kun sinun oksasi leikataan irti,
kun sinuun uusia varsia sidotaan,
ole urhoollinen.
Vapaa vartesi ei saa murtua
eikä lehtiesi villi laulu sammua.Villiomenapuu,
pidätä henkeäsi,
odota!
Sydänyön hetkenä saapuu taika,
elokuun yönä tapahtuu ihme:
hedelmäsi ovat kypsät,
ja jalot oksasi painuneet niiden painosta.
Kirsi Kunnas kuului sodanjälkeisen ajan modernistien kärkijoukkoon. Tämän hetken perspektiivistä voi olla vaikea ymmärtää, miten iso merkitys runoudella oli sota-aikana ja miten kiivasta kulttuuritaistelua käytiin sodan jälkeen modernistien ja perinteisen runon puolustajan V.A.Koskennimen välillä. Kirstinän kirja tarjoaakin paljon mielenkiintoista kulttuurihistoriallista tietoa nuorten kirjailijoiden Sini-Mokan piiristä Kirjailijaliiton kuohuihin.
Kirsi Kunnas ei ole vain tunnustusta saanut runoilija ja lastenkirjailija, vaan myös aktiivisesti yhteiskunnallisiin kysymyksiin kantaa ottanut ”taistelija”. Aikamme aapisen tekijänä Kunnaksesta tuli alkuopetuksen ja äidinkielen opetuksen uudistaja. Tämä johdatti laajemminkin ristiretkelle lasten puolesta. Kirstinä kirjoittaa, miten ”60-luvun puolivälin television ja lastenkirjallisuuden suhdetta käsitelleestä radioesitelmästä kehkeytyi Kirsin yhden naisen kampanja, jota hän kävi vuosikymmeniä johdonmukaisesti niin haastatteluissaan kuin kirjoituksissaan. Useasti hänen filosofiansa kiteytettiin yksinkertaiseen kehotukseen ’Lue lapselle’.” ”Kirsin julistuksen muuttumattomana ytimenä on kuitenkin pysynyt kehotus vanhemmalle olla läsnä ja keskustella lapsen kanssa yhtä hyvin saduista kuin televisio-ohjelmista.”
Tampereen seudulla Kirsi Kunnas tunnetaan myös toisenlaisena vaikuttajana. 70-luvun uudisrakentamisvimmassa Tampereelta oltiin purkamassa Hämeenkadun varrelta Kauppahallin yhteydessä oleva virastotalo. Tampereen keskustan arvokas judengilme haluttiin säilyttää ja Kirsi Kunnaksesta tuli perustetun Pirkanmaan perinnepoliittisen yhdistyksen puheenjohtaja. Kauppahallin talo ei jäänyt ainoaksi suojeltavaksi kohteeksi, ja Tampereen keskustan jugendilme pystyttiin pelastamaan.
Kirsi Kunnaksen käännöstöiden lista on pitkä: Laxness, Lewis Carroll, Krylov, Lorca, Niit, psalmit. Kirstinän kirjan kulttuurihistoriallista antia on myös kertomus, miten Kunnaksen ja raamatunkäännöskomitean näkökannat ottivat mittaa toisistaan.
Kirsi Kunnas palasi aikuislyriikkaan 80-luvulla ja julkaisi kolmen kokoelman kokonaisuuden: Kuun kuva meissä (-80), Kaunis hallayö (-84), Valoa kaikki kätketty (-86). Emeritaprofessorin johdolla Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa on myös oivaltavaa runon lähilukua.
Leena Kirstinä on entinen opettajani Tampereen ajoilta ja hänen kirjansa luin jo talvella. Nyt kirjoittaessani siitä Naistenviikon onnittelujen juttusarjaan sen alaotsikko hymyilytti. Tänä kesänä sadetta ja tuulta on riittänyt. Kirstinän mukaan sateessa ja tuulessa viittaa ”polveilevaan ja äkkikäänteiseen kirjailijanuraan”. Kirsi Kunnas on itse keksinyt otsikon. ”Hänen mukaansa elämässä joutuu sekä sateisiin että tuuliin ja on keinuttava kuin Haituva, kunnes sade taukoaa. Sitten on ommeltava takki nappiin eli mentävä uuteen suuntaan. Kaikki on otettava vastaan”, kuvaa Kirstinä Kunnaksen ”elämänmyönteistä eksistentialismia”, jota hän pitää harvinaislaatuisena suomalaisessa runoudessa.
Leena Kirstinä on kirjoittanut lämpimän, viisaan ja monipuolisen teoksen Kirsi Kunnaksesta, kirjan, joka on aivan kuin kohteensa.
- Leena Kirstinä
- Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa
- WSOY, 2014
- ISBN 978-951-0-40164-4