Leena Paasio: Menetetty tyttö – kepeä tarina hipaisee tärkeitä asioita
Pidin Leena Paasion kaksi vuotta sitten ilmestyneestä Melkein äiti -esikoisesta, jossa pääteemana olivat lapsettomuus ja uusperheen elämä. Mieleen jäi erityisesti kuvaus bonusvanhempana olemisesta. Kirjoitin silloin
Melkein äiti on taitava esikoinen, josta jää vahva muistijälki.
Niinpä olin iloinen, kun sain kustantajalta Leena Paasion uuden Menetetty tyttö –teoksen ennakkokappaleen. Kirja julkaistiin tänään 14.8.2017, sopivasti kouluvuoden aluksi.
Kun aloin lukea Menetettyä tyttöä, menin hieman hämilleni, sillä henkilögalleria tuntui tutulta. Melkein äidin päähenkilö Anu on jälleen kuvioissa, sillä Menetetty tyttö -tarinan tapahtumat sijoittuvat Anun johtaman koulun opettajanhuoneeseen. Voikin sanoa, että Menetetty tyttö on jonkinlainen spin-off Melkein äidistä, joka kuitenkin toimii itsenäisenä teoksena. Nyt Anu perheineen on pieni osa tarinaa, sillä fokus on koulun uudessa kuvataideopettaja Johannassa.
Johanna on juuri palannut kahden vuoden matkalta Keniasta, jossa hän on opettanut maalaiskoulussa ja rakastunut paikalliseen safarioppaaseen. Afrikka on lumonnut ja satuttanut, Johannan päässä on edelleen melkoinen tunnemyrsky kaikesta kokemastaan.
Paluu Espooseen loksahtaa käytännön asioiden osalta kohdalleen erittäin helposti. Työ ja asunto annetaan tarjottimella, vanhemmat tukevat kaikessa. Afrikkalaiset varjot vaanivat kuitenkin ja pulpahtavat pintaan opettaja-arjen keskellä. Kirjan alkupuolella vaikuttaa vahvasti, että Leena on tarinassaan siirtynyt viihteellisempään suuntaan. Kunnon chick litin tapaan Johannalla on kolme miestä tarjolla:
- Herra A: Ikena, Keniaan jäänyt safariopas, joka on tehnyt savannin Johannalle kodiksi.
- Herra B: Kristian, mukava ja hyväkäytöksinen unelmavävy, joka lupaa tehdä Johannan onnelliseksi.
- Herra C: Lauri, koulun apulaisrehtori, jonka käyttäytyminen Johannaa kohtaan on kovin ailahtelevaa, yhtenä päivänä todellinen mulqvist, toisena tummakatseinen hurmuri.
Mieskysymysten välissä käsitellään tyttöjen maailmaa sekä Afrikassa että Espoossa. Johannan lähipiirissä molemmissa ympäristössä on ollut ja on tyttöjä, jotka tarvitsevat enemmän aikuisen tukea ja turvaa kuin omilta vanhemmilta on tarjolla. Kuinka paljon voi toisten lasten elämään sekaantua, kuinka monta tyttöä voi pelastaa, Johanna pohtii ja saa myös minut lukijana havahtumaan.
Menetetty tyttö kertoo yhden kouluvuoden tapahtumat. Kirjan päättävissä kevätjuhlissa moni asia on Johannalla toisin, mutta niinhän elämässä aina on.
Lukiessani minulle tuli mieleen Aino Räsäsen Näkemiin Helena, vuonna 1953 kirjoitettu viihderomaani, jonka luin Ylen 101 kirjaa -projektin radio-ohjelmaa varten. Niin siinä kuin Menetetty tyttö -teoksessakin juonikuviot ovat hyvin selkeitä ja ennalta-arvattavia. Se ei sinänsä haittaa, sillä Leena Paasio kirjoittaa sujuvasti ja arkisia juttuja on mukava lukea. Kaikissa suhdekuvioissa olisi voinut mennä paljon syvemmälle ja sitä kaipasin etenkin Afrikka-osuudessa. Olisin mielelläni lukenut enemmän kenialaisesta elämästä ja koulunkäynnistä, varsinkin kun Afrikan jättämä tunnetila Johannalle oli niin keskeistä tarinan kannalta.
Toki espoolaisena äitinä kurkistus espoolaisen koulun opettajahuoneeseen oli myös kiinnostavaa, mutta melkoisen tuttua. Aina on innostuneita opeja sekä dinosauruksia, joiden motivaatio on jäänyt monen virkavuoden päähän. Omat tyttäret ovat käyneet espoolaiset yläkoulut ja koulukuvaus olisi voinut olla vaikka heidän opettajakunnastaan. Leena Paasio itse on äidinkielen opettaja, joten kyllä hän työympäristönsä ja nuoret tuntee! Parhaimmillaan hän onkin kirjoittaessaan nuorten reaktioista.
Minua kiehtoi Menetettty tyttö -kirjassa myös moninaiset taideprojektit, joita kuvailtiin melko yksityiskohtaisesti. Johanna valokuvaa ja maalaa niin kiehtovasti, että lukiessani kuvitin tarinaa kirjan tekstin mukaisesti.
Menetetty tyttö on sujuvaa ja kepeää luettavaa, joka hipaisee syviä aiheita. Voisin kuvitella, että tämä sopii erityisesti uuden opetussuunnitelman ja ilmiöoppimisen kanssa työskenteleville opettajille, valokuvaamisesta kiinnostuneille ja kaikille nykypäivän rakkaustarinaa kaipaaville.
Tapasin Leena Paasion huhtikuussa 2015, kun Melkein äiti oli juuri tullut painosta. Hän sai tietenkin Kirsin Book Clubin kirjanmerkin.
Lue myös
- Leena Paasion esikoinen Melkein äiti
- Osin samoilla seuduilla Espoossa tapahtuva Juha Itkosen Palatkaa perhoset
- Oikea Afrikka-kuvaus, Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiskus
- KUUNTELE Ylen radio-ohjelma Näkemiin Helena -kirjasta, jossa keskustelemassa ovat Ylen toimittaja Kaisa Pulakka, kääntäjä, kirjailija Sari Luhtanen ja kirjabloggareiden edustajana minä, Kirsi Ranin.
- Menetetty tyttö -kirjan arvio Tuijata-blogissa
- Leena Paasio
- Menetetty tyttö
- Kosmos, 2017
- ISBN 978-952-7144-51-0
Tietoa kirjoittajasta
Huomaan olleeni melko samoilla linjoilla. Valitset osuvan verbin kirjan otteesta: se hipaisee. Ei siinä mitään, ehkä muutaman väkevän kirjan välissä on paikallaan lukea kevyesti viistävää.
Samaa mieltä, minulle sopii vuorovedot oikein hyvin. Jään aina viipyilemään luettuani kirjan tunnelmaan ja vaikuttavan tekstin jälkeen nappaan mielelläni kepeämpää. Mutta ei chick litiä tai dekkareita voi lukea kahta peräkkäin, sillä silloin tarvitaan taas jotain jytympää.
Kirsi
alussa vasta täällä, mutta sisällä heti:
http://hikkaj.blogspot.fi/2017/08/koulutusta.html
Tässä kirjassa oli kiinnostavat ja kauniit kannet, mutta muuten se olikin mennyt minulta totaalisen ohi. Mukavan kattavasti siitä kirjoittelit, ei tosin kuulosta minun kirjaltani tämä, tuntuu että sain siitä ihan tarpeeksi jo postauksen kautta tietää! Joskus näinkin päin, tämän valtavan pitäisi lukea -listan kanssa meinaa olla jo ihan ahdingossa muutenkin!
Tämä uutuus on mennyt minulta aivan ohi. Veikkaan että käytetty hipaisu-sana on ihan oikea. Luulisin myös, kun aika kivan kirjasyksyn myötä noita erittäin kiinnostavia on lukupinossa jo hyvä määrä, että tämä jää minulle välistä.
Kauniit kannet ja takakannen kuvaus kiinnostivat paljon. Ja näin opettajataustaisena koulumaailmaan sijoittuvat romaanit ovat mielenkiintoista luettavaa. Paljon tuttua tunnistin, ahdistavissakin määrin, esimerkiksi kun Johanna yritti ansaita paikkaansa opehuoneen hierarkiassa ja joutui kaikenlaisten tölväisyjen kohteeksi jne.
Juonen ennalta-arvattavuus oli kevyesti pettymys, vaikka toihan se tietynlaista turvallisuuden tunnettakin. Sai lukiessa keskittyä hienoihin Afrikka- ja taidekuvauksiin.
Minä en olekaan tuota Paasion esikoista lukenut, kiinnostavaa tietää, että se kertoo Anun perheestä. Voisin sen hyvin jossain vaiheessa lukea, kun kaipaan tämäntyyppistä luettavaa.
En arvannutkaan, että tässä olisi näin paljon chick lit -meininkiä, enkä tiedä, jaksanko moista. Se vaan on niin kaukana omasta elämästäni, kuin vain olla voi, ja sitten taas toisaalta nuo opehonekuviot ovat liian tuttuja. ;)
Melkein äiti onkin pitänyt lukea. Kiitos siis muistutuksesta! Kevyt chick lit sopii hyvin flunssapäiviin ja vastaaviin, joten tämän uutuudenkin koitan painaa mieleen vastaisuuden varalle. :)
Komppaan Lauraa tuossa ylempänä: ei kuulosta minun kirjaltani, mutta ihan hyvä niin, koska luettavien lista on muutenkin niin pitkä!
Mutta noin yleisemmin lukisin kyllä mielelläni kirjan Afrikkaan ja afrikkalaiseen mieheen rakastuvasta suomalaisesta naisesta. Ei chick-littiä, vaan jonkinlaista vähän syvällisempää analyysiä. Sen kautta voisi käsitellä niin monia eri teemoja. Luin itse Ylen 101 kirjaa -hankkeeseen Veronica Pimenoffin Maa ilman vettä ja siinä käsiteltiin tosi mielenkiintoisella tavalla näitä teemoja afrikkalaisen ja suomalaisen naisen ystävyyden kautta.
Kuulostaa kivalta kirjalta! Paasio oli minulle kirjailijana outo, mutta mielenkiinto heräsi. Tykkään kirjoista, joissa on osin samoja henkilöitä, mutta romaani ei kuitenkaan ole jatkokertomus vaan fokus siirtyy henkilöstä toiseen.
Nykyään kaikki sopivan kepeä ja sopivasti syvemmällä tasolla maustettu kerronta tuntuu toimivan minulla parhaiten, joten luulisin pitäväni tästä.
Hmm, kuulostaa hieman liian kepeältä minulle. Chick lit -tyylistä en ole onnistunut innostumaan, vaikka jonkin verran olen koettanut tätäkin genreä kokeilla. Kansi on sentään tosi raikas. :)
Periaatteessa kiinnostavia teemoja. Nykykoulumaailman käsittely romaanissa on ihan tervetullutta vaikka tuntuukin usein toistavan tiettyjä stereotypioita. Afrikka kiinnostaa aina, mutta toisaalta olen lukenut sen verran paljon afrikkalaisia kirjailijoita, että tällainen lähestyminen saattaa tuntua kiusallisen pinnalliselta. Chick Lit saa minut myös epäluuloiseksi, joten ei taida olla minun kirjani ?
Mielenkiintoinen ja nykyaikainen näkökulma. Taide ja etenkin valokuvaaminen ovat tällä hetkellä selkeästi muodissa tai sitten olen vain sattumalta törmännyt juuri niitä käsitteleviin kirjoihin. Luin Kirjablogit ja 101 kirjaa -projektiin Näkemiin Helena -kirjan, joten viittaus siihen kiinnosti.