Lenita Airisto: Elämäni ja isänmaani – rohkea nainen, joka ei ruikuta eikä uppoa tapettiin
Lenita Airisto on aina osannut erottautua. Kun hänen elämäkertansa julkaistiin 8.3.2017 eli kansainvälisenä naistenpäivänä, olivat puitteet poikkeukselliset. Julkkarit järjestettiin Santahaminassa, varuskuntasaarella, jonne vieraat pääsivät vartiomiesten tarkistettua henkilöllisyyden. Poikkeuksellista tunnelmaa Santahamina-talon pihalla korostivat laukausten äänet lähituntumasta. Paikalla oli tietenkin symbolinen merkitys, sillä Lenita on omistanut kirjansa Elämäni ja isänmaani Suomen puolustusvoimille sekä talvi- ja jatkosodan rintamamiehille ja -naisille, lotille.
Lenitan elämäkerran alkusysäys tuli Bazar-kustantamon toimitusjohtajalta Markus Lähdesniemeltä, jonka mukaan Elämäni ja isänmaani on Bazarin suurin ja tärkein projekti kustantamon koko 15-vuotisen historian aikana. Lenita on kirjoittanut ennen elämäkertaansa kahdeksan kirjaa, joissa hän on käsitellyt menestystä eri kanteilta ja nostanut ihailemiaan ihmisiä esille. Juha Numminen on puolestaan kirjoittanut kirjan Lähikuvassa Lenita (Otava 2009), jossa Lenitan elämäntarina on siirtynyt kansiin haastattelemalla. Nyt ollaan kuitenkin hieman eri kulmalla liikkeellä.
Elämäni ja isänmaani on todellakin Lenitan näköinen kirja! Olomuoto on kuin Voguen juhlanumero, kiiltävät muotilehden omaisesti taitetut kannet, ja sisällä yhtä paljon loisteliaita kuvia kuin tekstiäkin. Kirja pehmeine kansineen on upea ja aivan erilainen tuote kuin perinteiset elämäkerrat! Siitä voi nostaa hattua sekä Lenitalle että kustantajan panostukselle.
Lenita on tietenkin kirjoittanut kaiken itse, mutta mikä hämmästyttävämpää, hän on myös kuvatoimittanut teoksen eli kaikki 1.200 kuvaa ovat menneet Lenitan hankkiman skannerin lävitse. Tätä tarmoa minä ihailen. Lenita kertoi, että hänellä ei ollut tietoa, kuinka kuvat käsitellään, mutta meni kauppaan ja osti skannerin, opetteli sen käytön ja vietti vuoden kuvien parissa. Kirjassa on yli 400 sivua, joten kuvia on joka aukeamalla. Mukana on uutiskuvia kuten Leonid Brezhnevin ja Erich Honeckerin suudelma sekä kuvia, jotka liittyvät Lenitan näkyvään uraan Suomen Neitona, tv-toimittajana ja vientishown vetäjänä. Näiden lisäksi on myös ennennäkemättömiä, yksityisempiä kurkistuksia Lenitan ja hänen vanhempiensa kotialbumeihin.
Kirjan nimi on osuva, Elämäni ja isänmaani, sillä Lenita kuljettaa Suomen historiaa ja oman perheensä tarinaa rinnakkain. Heti alussa on Lenitan vanhempien nuoruuspotretit, jotka on otettu itsenäisen Suomen kunniaksi. Vanhempien tarinakaan ei ole aivan tavallinen, vaan tavattuaan 1920-luvulla nuoripari muutti Brasiliaan Lenitan isän harjoittaman vuotakaupan vuoksi, sitten Saksaan ja sieltä takaisin Suomeen. Kirjassa tehdään näiden tarinoiden varjolla aikaloikkia, joissa tietyt paikat eri ajassa yhdistetään. Esimerkiksi Lenitan vanhemmat Brasiliassa ja Lenita vuosien kuluttua vientishownsa kanssa Rio de Janeirossa, tai Lenita Los Angelesin lentokentällä 17-vuotiaana Suomen Neitona ja sitten 1980-luvulla tutustumassa lentokoneteollisuuteen Kalifornian auringon alla.
Isäni oli suuri seikkailija, minä olen samankaltainen kuin hän!
Aikaloikat ja lukuisat kuvat tekevät kirjasta aikakausilehden oloisen. Sitä voi selailla ja pysähtyä lukemaan jutun kerrallaan. Julkkareissa puhunut majuri Ann-Sofie Forssten (yksi Suomen viidestä naismajurista) totesi, että kirja kannattaa lukea tarkkaan, vaikka kuvat ovatkin upeita.
80-vuotiaan Lenitan elämään on mahtunut tapahtumia. Jo julkkareissa, kun hän reilun tunnin ajan energisesti kävi läpi kirjan sisältöä, ei voinut kuin ihastella: mikä rohkeus, mikä läpivientikyky! Hän on tarttunut tilaisuuksiin ja pistänyt toimeksi. Lenita itse sanoi ihailevansa sodissa taistellutta sukupolvea, joka sodan jälkeen vielä rakensi Suomen talouselämän.
He olivat sukupolvi, joka ei ruikuttanut vaan pisti itsensä likoon!
Ihan samaa voi sanoa Lenitasta. Hän katsoo taaksepäin, mutta nostaa historiasta enimmäkseen positiivisia asioita ja ilmaisee kiitollisuutta monille ihmisille. Julkkareissakin oli eturivin kutsuvieraina harmaahapsisia sotaveteraaneja ja lottia. Lenita kajautti Mannerheimin päiväkäskyn talvisodan ensimmäiseltä päivältä 30.11.1939 ja ääni väristen ylisti etenkin lottien panosta sodassa. Asia on selvästi lähellä hänen sydäntään.
Vuonna 1954 Lenita kruunattiin Suomen Neidoksi. Hänen tehtävänsä oli olla Sotainvalidien Veljesliiton varainkeruun symboli. Pelin henki oli ”kymppi ja kurkistus” ja varat karttuivat. Titteliin liittyi myös Amerikan matka ja osallistuminen Miss Universum -kisoihin. 17-vuotias Lenita lähti yksin Amerikkaan, isä brieffasi hänet, mitä Suomesta tulee kertoa. Siinä kylvettiin siemenet pitkäjänteiselle työlle, mitä Lenita on tehnyt Suomen vientiteollisuuden, designin, muodin ja matkailun lähettiläänä.
Nuori Lenita rohkaistuu Amerikan matkalla entisestään. Kun rakas isä kuoli 1956, 19-vuotias tytär otti vastuulleen isän Konttorioppilaitoksen. Hän opiskeli ensin yo-merkonomiksi ja sitten Hankenilla diplomiekonomiksi. Samanaikaisesti alkoi tv-ura, johon mahtui monenlaisia puheohjelmia. Aina on riittänyt katsojia, sillä Lenitan vahvuus on pitää jännite yllä. Häntä ei ollenkaan haittaa, että hän saattaa ärsyttää, sillä se on hänen mielestään paljon parempi vaihtoehto kuin olla tylsä!
Kirjassa Lenita avaa työtekemisiään tarkasti ja kertoo auliisti onnistumisistaan. Hän luo kuvan ylettömän tarmokkaasta ja idearikkaasta naisesta, joka on osannut verkostoitua yhteiskunnan ja talouselämän valtaapitävien kanssa. Jos hän on jotain päättänyt, niin hän on vienyt sen tarmolla ja taidolla maaliin, esimerkiksi suuren kansanjuhlan Suomen 75-vuotisjuhlien kunniaksi, joka toteutettiin talkoilla. Kun mennään tekojen taakse, niin tekstiin laskeutuu itsesensuuri. Mitä Lenita ajatteli, mitä hän tunsi, jää suurelta osalta edelleen piiloon. Kirja tukee sitä brändiä, minkä hän on vuosien kuluessa itsestään luonut.
Toki kirjassa on paljastuskin, josta iltapäivälehdet ovat jo revitelleet. Aiemmin Lenita on kertonut, että hänellä on ollut suuri rakkaus yhteiskunnan huipulta, mutta vasta nyt hän nimeää, että kyseessä on Max Jacobsson. Lenita kertoo suhteesta kauniisti ja hyvin diskreetisti. Ja hyvin lyhyesti.
Joka ei ole Lenitan uraa tarkkaan seurannut, niin varmasti yllättyy, missä kaikessa hän onkaan ollut mukana. Jos on Juha Nummisen kirjan lukenut, ovat monet tarinat jo tuttuja. Minulle valkeni vasta kirjan luettuani, kuinka vaikutusvaltaisissa piireissä hän on liikkunut ja kuinka utelias ja kiinnostunut hän onkaan ollut niin monen asian suhteen!
Elämäkerran kirjoittaminen oli ihan kuin katsoisi katsomossa omaa elämäänsä, jota esitetään näyttämöllä. Päänäyttelijät ovat tuttuja hahmoja, mutta kulisseissa vilahtelee tyyppejä, joiden merkitys on noussut vasta nyt esiin, niin hyvässä kuin pahassakin. Kuva on selkiytynyt ja olen nähnyt asioita nyt toisin”, Lenita kuvasi kirjoitusprosessin vaikutusta Kirja vieköön -tilaisuudessa 15.3.2017 Savoy-teatterissa.
Sivuilta kumpuaa myös vahvalla itsetunnolla varustetun naisen raikas itseironia ja ikuinen pieni flirtti, jonka hän tunnustaakin salaiseksi aseekseen. ”Minä asetun aina kuvassa keskelle, sillä reunoista saatetaan taitossa leikata pois!”
Elämäni ja isänmaani on melkoinen viipale ajankuvaa itsenäisen Suomen sadasta vuodesta katsottuna Lenita-filtterin läpi. Kirja on erinomainen mikrohistoriallinen läpileikkaus, sekä kannanotto niin johtajuuteen, talouselämään kuin naisen asemaankin. Ja brändiin nimeltään Lenita.
PS. Kirja on saatavana myös Elisa e-kirjana, jossa bonuksena 50 videota Lenitan tv-uralta.
Sain kirjan julkkareissa, kiitos Bazar.
- Lenita Airisto
- Elämäni ja isänmaani
- Bazar, 2017
- ISBN 9789522793041
Voi miten hieno bloggaus Kirsi! Itse en valitettavasti päässyt Santahaminaan, joten oli hienoa lukea tapahtumasta. LENITA on loistavaa kuvausta Suomen lähihistoriasta ja tuon monia ärsyttävän, mutta jämptin, suoraselkäisen ja aikaansaavan naisen elämästä. Ennennäkemättömän värikäs elämäkerta, aivan poikkeuksellinen meidän oloissa – kiittää täytyy Bazaria ja Lenitaa valtavasta työstä! Tämä on kunnianosoitus itsenäiselle Suomelle, soisin monen tämän lukevan!
Totta puhut Riitta, Lenitan elämäkerta on värikäs monessa mielessä! Minä ihailen hänen asennettaan, kuinka hän pistää toimeksi. Kiinnititkö huomiota Kirja vieköön -tilaisuudessa, kuinka hän heti terhakoitui yhteiskeskusteluun, kun keskustelun energiataso alkoi hieman laskea? Lisää tällaista uskallusta meille kaikille!
Lenitalla on varmaan vuosien tv-työn ja juontokokemuksen tuoma herkkä korva. Komppaan – rohkeutta & uskallusta meille!
Kiitos osuvasta analyysista Kirsi Ranin.
Lenita Airisto on todellakin tehnyt huomattavan uran ja ansaitsee osakseen tulleen huomion ja myös kunnioituksen.
Hänen brändinsä on vahva, eikä hän (luojan kiitos!) ole jäämässä eläkkeelle. Siitä syystä uskon hänen pysyvän vaitonaisena yksityisistä ajatuksistaan ja tunteistaan. Hän on Suomessa niin suuri nimi, että häntä ei myöskään voida painostaa sellaiseen avoimuuteen, joka ei hänelle sovi.
Mitä Kirja vieköön -iltaan tulee, hän tosiaankin sähköisti muuten kovin turvallista (ja siksi hieman latteaa) keskustelua. Se taito Lenitalla on aina ollut hallussa – vahinko, että tilanne ei sallinut hänen ja Sinikka Mönkäreen välistä syvempää ajatustenvaihtoa.
Kyllä Lenitaa kuuntelee ja lukee mielellään, hänellä on erinomainen ulosanti ja selkeä artikulaatio. Siinä asiassa voisi moni toimittaja ottaa hänestä mallia.
Kiitos Sauli kommentistasi.
Ajattele, kuinka upeaa olisi, jos Kirja vieköön -tapahtumat pohjautuisivat keskustelulle eikä haastatteluille. Lenitä selvästikin tunnisti, että tilanne ei lentänyt ja päätti ärhäköillä kommenteillaan energisoida keskustelua ja onnistui. Olen aivan samaa mieltä kanssasi, että moni toimittaja voisi ottaa hänestä mallia. Eikä vain toimittaja, vaan Lenitan itsetuntoa ja rohkeutta soisi meille kaikille moneen tilanteeseen. Suomi on täynnä upeita naisia, jotka ovat eläneet vahvasti. Hienoa, että heidän tarinoitaan on saatu kansien väliin ja saamme nauttia vieläkin heidän karismastaan. Kiitos myös sinun!
Näen Airiston sieluni silmin esittämässä jotain Disneyn naisantagonistia.
Tämä ei ole minulle tullut mieleen, mutta jos Lenita valitsisi vielä lähteä näyttämölle, niin Disneyn naisantagonisteista passeli voisi olla Cruella de Vil, joka on todella näyttävän näköinen nainen ja kiinnostunut muodista. Lenita ei vain alkuunkaan vaikuta julmalta, vaan hänen naurunsa ja ilonsa kumpuaa syvältä.
Lenita Airisto on aina ollut mielenkiintoinen julkisuuden henkilö. Hän ei todellakaan ole koskaan tylsä! Hatunnosto! Ja tämä kirja pitänee oikeasti hankkia luettavaksi, ehkä nimenomaan tuona e-versiona.
E-version videot ovat käsittääkseni Lenitan tv-ohjelmia, jotka ovat jo historiallisestikin kiinnostavia, sillä haastateltavat ovat olleet oman aikansa merkkihenkilöitä. Kenenköhän gloria on kestänyt?
Selailin tätä hiukan kirjastossa kun sitä varaushyllyyn asettelin. Näyttävä kirja, toden totta! En ole seurannut Lenita Airiston uraa oikeastaan ollenkaan, mutta tämä teos on niin houkuttelevan näköinen, että enköhän ainakin selaile jossain välissä.
Kannattaa tutustua myös tekstiin, sillä siellä on mielenkiintoista ajankuvaa niin Lenitasta kuin yleisemminkin Suomesta ja etenkin naisten kantilta.
Kiitos Kirsi perehtyneestä ja monipuolisesta kirjoituksesta. Minulta jäi Santahamina ja viimeisin Kirja vieköön -tilaisuus väliin, joten oli mukava kuulla niistäkin. Kirjaa en ole lukenut, mutta herätit kyllä kiinnostuksen. Vaikka Lenita persoonana osaa myös ärsyttää, on kyllä nostettava hattua aikaansaavuudelle ja brändäystaidoille. Kirja on todella freesin näköinen!
Kirja on upean näköinen ja erilainen, joten jo sekin varmaan jotain ärsyttää. Lenitan suorapuheisuus on vaan niin raikasta meidän ilmastossamme, jossa niin valtavan monet puhuvat sanomatta mitään. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta Lenitan jutuissa on faktat kohdallaan. Ja osaa hän pitää suun supussakin, sillä hän ei lähde kirjassaan juoruilemaan.
En pidä Lenita Airistosta ihmisenä, mutta olen silti ihaillut sitä, miten paljon hän on saanut aikaan aikana, jolloin naisen asema ei ole ollut erityisen hyvä. En osaa sanoa, tartunko koskaan tähän kirjaan, mutta mahdotonta se ei ole – siitäkin huolimatta, ettei Airisto kuulu suosikkihenkilöihini.
Minä en tunne Lenitaa henkilönä, mutta kub häntä seuraa sivusta tilaisuuksissa, hän on valtavan lämpimän ja ystävällisen oloinen kohtaamilleen ihmisille. Usein puhutaan vain niistä tapauksista, kun hän lyttää jonkun henkilön, mutta voittopuolisesti hän myös julkisesti hehkuttaa toisia ihmisiä, niin naisia kuin miehiä. Häneltä tuntuu löytyvän arvostusta monen eri alan ihmisille. Eikä asiat ja onnistumiset ole todellakaan tulleet hänelle itsestäänselvyyksinä. Paljon on työtä ja tarmoa vaadittu.
Kiitos kiinnostavasta postauksesta, joka taitaakin riittää minulle tähän kirjaan tutustumiseksi.
Kiva, jos postaus avarsi jotenkin kuvaasi Lenitasta. Ei tämä kaunoa ole, mutta kirjoittajansa näköinen historialeikkaus.
Lenita on kyllä sen verran ärsyttävän oloinen ihminen, että kirjaa en ole edes harkinnut lukevani, vaikka muuten luenkin elämänkerrallisia kirjoja säännöllisesti.
Ehkäpä siksi kannattaisi tarttua ja todeta, ärsyttääkö Lenita vielä luettuasikin.
Minä luen juuri Tyko Sallisen elämäkertaa ja hän se vasta karmea kaveri onkin ollut. Mutta silti on mielenkiintoista lukea, missä kaikessa hän on ollut mukana ja mitä kuohuntaa hän on saanut aikaiseksi. Kertoo myös tosi paljon ajasta. Kuvani hänestä on tutustumisen jälkeen muuttunut laajemmaksi ja kunnioitan hänen taiteellista näkemystään, mutta ihmisenä hän ei saa minua puolelleen.
Jos olisit kysynyt minulta kuka on Lenita, olisin vastannut, että se on se ärsyttävä-ääninen nainen jolla on vahvoja mielipiteitä siitä mitä sukkia miehet voivat missäkin tilanteessa käyttää. Mitään muuta ei mieleen tulisikaan.
Kirjan kansi pisti silmään muotilehtimäisyydellään, siitä ideasta pointsit. En usko että tulen lähemmin tutustumaan.
Tämä on mielenkiintoista, kun kommentoijista useat pitävät Lenitaa ärsyttävänä. Olisi kiva kuulla, miksi. Kirja vieköön -tilaisuuden jälkeen keskustelimme hyvän ystäväni kanssa, jonka kanssa jaamme monia katsomusasioita, Lenitan käytöksestä. Hänen mielestään Lenita oli käyttäytynyt törkeästi Sinikka Mönkärettä kohtaan ja minun mielestäni hän vain toi keskusteluun piristysruiskeen. Niin erilailla me koemme ja näemme ja se on aina loistava pohja kiinnostavalle keskustelulle!
Kattava ja valaiseva kirjoitus Lenitasta ja hänen uudesta kirjastaan, kiitos! Kirjassa on tyylikäs kansi, mukavan rajoja rikkova sekin. Lenitan kirjoissa on ennenkin ollut poikkeuksellisia kansia, muun muassa Rautarouva/Teräsmies (siinähän kirjalla on ikään kuin kaksi etukantta eli kaksi kirjaa ja tarinat alkavat omista ”päistään”).
Lenitasta noin muuten minulla ei ole vahvaa mielipidettä. Pidän hänen räväkkyydestään, mutta en ole juuri lukenut hänestä eli moni asia tässä kirjoituksessasi tuli ihan uutena tietona minulle. Todella aikaansaapa ja voimakastahtoinen nainen, joka tekee ja näyttää – ei selittele. Arvostan ja voisin kuvitella lukevani tämän kirjan.
Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin hän seuraavaksi ryhtyy! Vintillä palaa valo vielä kirkkaana ja energiaa vaikutti piisaavan, joten ollaan kuulolla.
En ole Lenitan uraa seurannut sen kummemmin, mitä nyt välttämättä suomalaisena tietää, eikä tämä elämäkertakaan ole erityisesti kiinnostanut. Iltalehtien otsikot ovat päin vastoin työntäneet pois päin. Mutta nyt luettuani bloggauksesi, kiinnostuin!
Erityisesti pidän siitä, että teos on selvästi tekijänsä ja päähenkilönsä näköinen, ja Lenita on aidosti nähnyt sen eteen vaivaa.
Arvostan.
Niin sitä luulee julkisuuden henkilöistä paljon tietävänsä, mutta esimerkiksi eilen olin katsomassa Kirka-musikaalia ja sain todeta, että vähänpä tiesin Babitzinin perheestä tai vaikkapa Dannyn roolista muiden muusikoiden tukijana.
En tiedä Lenitasta paljoakaan, joten teoksen lukeminen avartaisi. Vanhat valokuvat kiinnostavat aina, joten ne varmasti suorastaan ahmisin.
Pääsin juuri loppuun Lenitan muistelmissa. Koska olen asunut vuodesta 1972 pysyvästi poissa Suomesta en ”tunne” Lenita Airistoa muuten kuin tilaamien naistenlehtien sivuilta. Olin hämmästynyt miten fantastinen ja värikäs elämä hänellä on ollut ja mikä isänmaallisuuus hänestä kumpuaa. Mitä sovinisti-sikoja hän onkaan elämässään kohdannut – ja toisaalta mitä hienoja ja ansioituneita miehiä hänen elämäänsä on mahtunut! Suomalaisissa oloissa aivan erikoisen värikäs ihminen, peloton ja idearikas. Saisimme kaikki Suomen juhlavuoden kunniaksi ostaa ja lukea kirjan, eikä vain kurkistella sitä kirjaston pöydän päällä! Nostaisin hattua, jos olisin mies!
Kiitos Kirsti!
Kyllä Lenitan energiaa ja aikaansaamista todellakin kannattaa ihailla. Minunkin kuvani Lenitasta laajentui kirjan myötä, se naistenlehtimaailma on paljon, paljon suppeampi!
Ihanaa eloa sinne maailmalle!