Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2 ja Alfonso Cuarónin elokuva Roma

Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia ja Alfonso Cuarónin elokuva Roma ovat minun listallani omien lajiensa vuoden 2018 huippuja. Nähtyäni Roman elokuvateatterissa ensimmäinen ajatukseni oli, että elokuvasta jäi samanlainen tunne kuin hyvästä kirjasta. Vähän myöhemmin yhdistin tuntemukseni myös muutamaan kirjaan tai kirjailijaan, erityisesti Lucia Berliniin ja hänen suomeksi kaksiosaisena ilmestyneeseen Siivoojan käsikirjaansa.

Helppo yhteys Berlinin novellien ja elokuvan välille syntyy Meksikosta, mihin Roman tapahtumat sijoittuvat ja joka on vahvasti läsnä myös useissa Berlinin novelleissa. Minulle yhteys syntyi kuitenkin kerronnasta.  Molemmat, sekä Berlinin novellit että Roma, kuvaavat kiihkotta, selkein lausein/konstailemattomin kuvin arkea ja sen tapahtumia ja jättävät tilan lukijan/katsojan ajattelulle ja tulkinnalle. Lopulta yhtäläisyyksiä löytyi enemmänkin.

Lucoa Berlinin (1936 -2004) novellit ovat löytäneet lukijansa ja ansaitsemansa arvostuksen vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.

Vuonna 2017 suomeksi ilmestyneen Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia luimme maaliskuussa lukupiirikirjana, ja toisen niteen, tänä vuonna suomeksi ilmestyneen Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia luin loppusyksystä. Lucia Berlin (1936 – 2004) ammensi novelleihinsa aineksia elämästään, jota voi hyvin luonnehtia sellaiseksi, ”josta syntyy kirjailija”. Hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan varjostivat äidin ja isoisän alkoholismi, hyväksikäyttö, vaikea skolioosi ja tiuhaan tapahtuneet muutot. Myös Berlinin aikuisiällä paikkakunnat ja maat vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Hän oli naimisissa kolme kertaa, synnytti neljä poikaa, jotka enimmäkseen kasvatti yksinhuoltajana. Myös hänen kohtalonaan oli pitkään jatkunut alkoholismi.  Hän ehti työskennellä opettajana, siivoojana, puhelinvaihteen hoitajana, lääkärin apulaisena, sairaanhoitajana. Viimeiset vuotensa hän opetti yliopistossa kirjoittamista. Kaikkiaan hän ehti julkaista sekä kirjallisissa lehdissä että kokoelmina 76 novellia.

Berlinin novellit on helppo todeta autofiktioksi, mutta mihin pisteeseen asti ne oikeasti kertovat hänen elämästään? Yksi hänen pojistaan on kertonut, miten ”äiti kirjoitti tositarinoita, ei välttämättä omaelämänkerrallisia, mutta läheltä usein liippaa”. Näin poika jatkoi: ”En itsekään ole aina varma mikä on totta. Lucia sanoi, ettei sillä ole väliä – tärkeintä on hyvä tarina.”

Yalitza Aparicio on Roma-elokuvan vähäeleinen ja uskottava Cleo.

Meksikolaisen Cuarónin Roma on selkeästi omaelämänkerrallinen. Se sijoittuu México Cityn Roma-nimiseen kaupunginosaan ja kuvaa varakkaan perheen keskiluokkaista ”kuplaa” ja elämisen ja yhteiskunnan haavoja. Perheen esikuva on Cuarónin, elokuvan ohjaajan, kuvaajan, leikkaajan ja tuottajan, lapsuuden perhe ja sen vaiheet vuosina 1970-71. Päähenkilönä on perheen palvelija ja ”nanny” Cleo. Cuarón on kertonut (mm. The Guardianin haastattelu 21.12.2018), miten hän etsi Cleon rooliin sopivaa esittäjää vuoden ennen kuin sopiva eli mahdollisimman paljon hänen omaa lastenhoitajaansa Liboa muistuttanut Yalitza Aparicio löytyi. Loistavasti elokuvassa näyttelevä Aparicio ei ole ammattinäyttelijä vaan alakoulun opettaja Meksikon maaseudulta.

Cuarón kuvaa tapahtumia tavalla, jossa näennäisesti ei tapahdu paljon, tuskin mitään: perheen arkea, Cleoa hinkkaamassa koirankakkaa pois sisäpihalta, pesemässä pyykkiä, järjestelemässä tavaroita, tapaamassa poikaystäväänsä. Samalla mustavalkoisiin kuviin sisältyy koko perheen tunteiden väriskaala ja Meksikon luokkayhteiskunnan kuvaus ja historian väkivaltaisia vaiheita, opiskelijamellakoita ja sotilaiden jatkuva läsnäolo.

Siivoojan päiväkirja 2:n niminovellissa Tanssia ruusuilla kaksi teini-ikäistä tyttöä viettää toisen tytön isän, saksalaisen Herr von Dessaurin kanssa lomaa hienossa hotellissa Chilessä. Tytöt karkaavat veneretkelle nuorten ilmavoimien kadettien kanssa, retki paljastuu isälle, joka vihaisena tinkaa, kajosiko mies hänen tyttäreensä, suuteliko. Aamuvarhaisella isä vie tytöt pois hotellista. Kun Herr von Dessaur poistuu junavaunusta tupakalle, ”ystävykset voivat nauraa edes lyhyen siunatun hetken. Iloista, pulppuilevaa naurua.” Novellin loppu kääntää edeltävän asetelman toiseksi: tyttöjen elämäniloa ja orastavaa seksuaalisuutta yrmeä mies ei pysty sammuttamaan.

Kielletystä, luokkaerojen rasittamasta rakkaudesta on kysymys myös novellissa Rakas Conchi. New Mexicon yliopistossa journalismia opiskeleva nuori nainen (myös Lucia Berlin opiskeli New Mexicon yliopistossa) kirjoittaa ystävättärelleen ensimmäisten opiskeluvuosiensa tapahtumista. Chilessä asuvat vanhemmat saavat tietää, että tytär seurustelee itseään paljon vanhemman miehen kanssa, joka lisäksi on meksikolainen. Vanhempien tuomio on tyly, tytöstä on tullut ”langennut nainen, yleinen lutka”. Varakkaat vanhemmat vievät tytön pitkälle matkalle Eurooppaan katkaistakseen suhteen.

Useammassa novellissa toistuu elämäntapojen vertailu. Tanssia ruusuilla -novellin hotelli on täynnä saksalaislähtöisiä vieraita ja ”Kukaan ei hymyile, paitsi amerikkalaiset – ei edes lapset, ne vain leikkii totisina hiekkaämpäriensä kanssa.” Novellien minä viettää pitkän ajan syöpää sairastavan sisarensa luona Meksikossa ja elämäntapojen erilaisuus näkyy. Kuolevaa ei jätetä yksin vaan sisaren luona vierailevat jatkuvasti hänen lapsensa ja entinen aviomieskin. Sisarelle järjestetty ofrenda hehkuu värejä ja pursuaa kukkia ja esineitä siskon matkoilta. ”Yksinäisyys on täysin anglosaksinen ilmiö”, novellin minä toteaa.

Sen sijaan México nykyään … alistunut, itsetuhoinen, mädännäinen. Saastunutta rämettä. Mutta on siellä myös viehkeyttä. Siellä saattaa välähdyksittäin kokea niin suurta kauneutta ja ystävällisyyttä, niin vahvoja värejä, että henki salpautuu.

Cleo on perheen lasten tuki ja turva, pelastaja aivan konkreettisestikin.

Romassa perheen palvelijaa Cleoa kohdellaan näennäisesti kuin osana perhettä. Pienet hetket paljastavat kuitenkin todellisen tilanteen. Perhe on kokoontunut katsomaan televisiota ja Cleokin istahtaa sohvan käsinojalle seuraamaan ohjelmaa ja lähellä istuva lapsi nojautuu häneen. Pitkään Cleo ei ehdi istua, kun perheen äiti Sofia pyytää häntä tuomaan teetä miehelleen. Sekä luokkaeroa että etnistä eroa korostaa myös se, että Cleo ja perheen toinen palvelija käyttävät keskenään yhtä Meksikon alkuperäiskansojen kielistä, mixtec-kieltä.

Vain pieni yksityiskohta paljastaa myös sen, että perheen isä ei suinkaan ole lähdössä konferenssimatkalle Kanadaan vaan jättämässä perheensä: vaimo halaa miestään takaa ja puristaa tiukasti eikä haluaisi päästää tätä lähtemään.

The Guardianin haastattelussa (21.12.2018) ohjaaja kertoi, miten hän oli ottanut uusiksi joitakin ottoja, jotka hänen mielestään muistuttivat liikaa jonkun muun ohjaajan töitä. Elokuvan production designer (pahoittelen englanninkielistä termiä, mutta en löydä sopivaa suomalaista vastinetta, koska tuotannonsuunnittelija se ei ole) ihmetteli tätä, koska otto oli hänen mielestään ollut kaunis. “Yes, it’s beautiful because it’s not mine.” Kun hän sitten kuvasi uuden oton, se oli production designerin mielestä tylsä. “Yes, it’s boring, but it’s mine”, oli Cuarónin vastaus. Monitasoisesti omaa ja siksi niin vaikuttavaa on Cuarónin Roma.

Jostakin samasta tinkimättömyydestä kertoo myös se, miten Lucia Berlin on kuvannut sitä, mikä saa tekstin elämään: tarvitaan lääkärille tyypillistä viileää etäisyyttä yhdistyneenä myötätuntoon. ”Ei kirjoiteta tarpeettomia sanoja.”

Kyyneliin asti minua järkytti Berlinin novelli Mimito ja sen tarina kielitaidottomasta meksikolaistytöstä Ameliasta ja hänen Jeesus-vauvastaan. Itkevälle Jeesukselle ei ole sijaa majatalossa ja nuori äiti päätyy hädissään epätoivoiseen tekoon. Yhtä aikaa irvokas, ei kuitenkaan pilkkaava, ja riipaiseva on novellin loppu, jossa Amelia toistelee harvoja oppimiaan englannin sanoja: ”Fuck a duck. I’m sorry.”

Siivoojan käsikirja 2:n viimeinen novelli on haikea tarina Kotiinpaluu, jonka minäkertoja miettii Entä jos? -kysymyksiä. Entä jos elämä olisi mennyt toisin?

Ainut syy, miksi olen elänyt näin pitkään, on siinä että olen päästänyt irti menneisyydestäni. Sulkenut oven surulta, katumukselta, menneiden murehtimiselta. Jos päästäisin ne sisään vaikka vain pienestä itsesäälin tarjoamasta rakosesta, niin ovi lennähtäisi ammolleen ja sieltä hyökyisi sydäntä raastavaa tuskaa ja silmät sokaisevaa häpeää, särkisin kupit ja pullot, iskisin säpäleiksi lasit, pirstoisin ikkunat ja kahlaisin verta vuotovana lattialle kaatuneen sokerin ja lasinsirpaleiden seasta kauhusta yökkäillen, kunnes onnistuisin vihoviimeisen puistatuksen ja nyyhkäisyn saattamana kiskaisemaan raskaan oven kiinni. Keräisin sirpaleet taas kerran.

Lucia Berlinin 22 novellia on julkaistu marraskuussa 2018 kokoelmana Evening in Paradise. More stories. Samaan aikaan on julkaistu myös kustantajan muistelmiksi luonnehtima Welcome Home, kirja jota Berlin työsti ennen kuolemaansa ja joka sisältää aikaisemmin julkaisemattomia omaelämäkerrallisia katkelmia vuodesta 1936 vuoteen 1966.

Roma on nähtävissä suoratoistopalvelu Netflixissä ja ainakin vielä tätä kirjoittaessani joinakin näytöksinä elokuvateattereissa. Alun perin teatteriesitykset oli Netflixin vaatimuksesta rajoitettu vain muutamaan viikkoon ja useissa maissa harvoihin elokuvateattereihin.


Roma

Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus Alfonso Cuarón. Leikkaus Alfonso Cuarón, Adam Gough. Tuotanto Alfonso Cuarón, Gabriela Rodriguez, Nicolas Celis. Rooleissa: Yalitza Aparicio (Cleo), Marina De Tavira (Sofia, perheen äiti), Veronica Garcia (Teresa, Sofian äiti). Tuotanto Participant Media, Esperanto Filmoj. Levitys Netflix. Ensi-ilta 21.11.2018. Mm. Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinto Kultainen leijona.


 

  • Lucia Berlin
  • Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia
  • Aula & Co, 2018
  • A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin, suomentanut Kristiina Drews, 2015
  • ISBN 978-952-7269-20-6
Kommentit
  1. PIRJO
  2. Avatar photo Kirsi Ranin
    • Avatar photo Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *