Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta – Yksinvaltiuden paluu

Lisääkö tieto tuskaa vai auttaako, jos ei ymmärtämään, niin ainakin paremmin hahmottamaan, mistä naapurimaassamme Venäjällä on kysymys? Tätäkin jouduin miettimään, kun luin toisen lukupiirini kanssa (ei siis Kirsin Book Clubin) Masha Gessenin, venäläis-amerikkalaisen journalistin ja kirjailijan teoksen Venäjä vailla tulevaisuutta. Sen suomenkielisen käännöksen alaotsikko Yksinvaltiuden paluu on osuva tiivistys kirjan sisällöstä ja Venäjän tämän hetken tilasta.

Taas tuli todistetuksi usein Kirsin Book Clubissakin toistamamme totuus: Ilman lukupiiriä en varmaankaan olisi tätä kirjaa lukenut, vaikka aviomies sen oli kotiin ostanut. Miten paljolta tiedolta ja ymmärrykseltä olisinkaan jäänyt paitsi! Tätä kirjaa suosittelen kaikille, myös meille fiktioiden lukijoille, sillä Gessenin kirja tempaa mukaansa kuin paraskin romaani. Eroa on vain se, että Venäjä vailla tulevaisuutta kertoo todellisista tapahtumista ja tapahtumien taustoista. Ja juuri se tekee lukemisesta välillä melkein kylmäävää – Venäjä ON erilainen.

Kirjan seitsemän ”päähenkilöä”

Kirjan rakenne on minusta nerokas. Gessen on valinnut kirjaansa seitsemän ”päähenkilöä”, joita haastattelemalla (tuntikausia, kuten hän kirjassa kertoo) hän valottaa Venäjän kehitystä 1980-luvulta alkaen, ja paljon kirjassa on myös aikaisemmasta neuvostovaiheesta. Gessen vie lukijansa henkilöidensä muistelemien tapahtumien, paikkojen, keskustelujen, tuntemusten, elokuvien, uutislähetysten ja ajatusten kautta sisään Venäjän muutoksiin, ikään kuin sisältä tarkastelemaan sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Sen lisäksi kaikesta kirjassa näkyy Gessenin syvä perehtyminen Venäjän politiikkaan ja historiaan.

Neljä henkilöistä on 80-luvun puolivälin ympärillä syntyneitä (kaksi ”Orwellin vuonna” 1984), varhaislapsuutensa Neuvostolitossa eläneitä. Žanna syntyi Gorkin kaupungissa ja hänen isänsä Boris Nemtsov oli lahjakas fyysikko, myöhemmin Boris Jeltsinin valitsema nuori Nižni Novgorodin alueen kuvernööri, jonka aikaansaamia muutoksia tuotiin toimittajat ja poliitikot ulkomailta katsomaan. Vielä myöhemmin hän oli näkyvä oppositiopoliitikko. Mašan isoäiti vei tytön salaa tämän äidiltä kastettavaksi kolme- ja puolivuotiaana. Äiti oli toimen nainen, joka rahoitti yksinhuoltajana itsensä ja tyttärensä elämän mm. tuomalla Venäjälle muuten vaikeasti saatavia kulutustavaroita.

Serjožan isoisä, Aleksandr Nikolajevitš Jakovlev, oli merkittävässä poliittisessa asemassa Mihail Gorbatšovin läheisenä neuvonantajana, ja niinpä Serjožakin sai nauttia ainakin osasta puoluetoimihenkilöiden etuoikeuksista.  Neljäs 80-luvun lapsi Ljoša ei etuoikeuksista tiennyt, mutta hänen äitinsä ponnisti kolhoosista opiskelemaan yliopistossa ja hänestä tuli kasvatuslaitoksen rehtori lähelle entisiä Gulagin kuolemanleirejä.

Hengitysilmaa etsimässä

Kahden muun päähenkilön, Marina Arutyunyanin ja Lev Gudkovin kautta Gessen porautuu neuvostoihmisen/venäläisen psyykeen ja mielipiteisiin. He edustavat tieteenaloja, joille Neuvostoliitossa ei vielä ollut käyttöä eikä roolia: psykologiaa ja yhteiskuntatieteitä. He ovat esimerkkejä myös siitä, miten suljetussa neuvostoyhteiskunnassa ja sen teknisiä tieteitä painottavassa yliopistomaailmassa saattoi löytää uutta hengitysilmaa:

Venäläinen arkkitehtuuri on luotu kylmään ilmastoon, ja siihen kuuluu eräänä ominaispiirteenä ikkunan tuuletusruutu, fortuška. Silloinkin kun ikkunat pidetään pitkän talven ajan kiinni, fortuškan voi silloin tällöin avata, jotta ilma vaihtuu. Vaikutti siltä, että myös neuvostoyliopistossa oli omat fortuškansa, ja uutta oppi niitä etsimällä, painamalla kasvot niihin ja hengittämällä raikasta ilmaa kuin sitä voisi varastoida keuhkoihin.”

Kun pitkälle kouluttautunut ja jo pitkään kotimaassaan psykoanalyytikkona toiminut Arutyunyan aloitti 90-luvun puolivälissä Puolassa länsimaisten psykoanalyytikkojen vetämät kurssit, hän koki ”narsistisen tällin”. Hän joutui toteamaan, että hänen tietonsa olivat vanhentuneita ja käsityksensä pahimmillaan naiiveja. Kouluttajat eivät olleet häntä älykkäämpiä tai lahjakkaampia, mutta ”he seisoivat edeltäjiensä harteilla ja [–]heidän edeltäjänsä olivat seisoneet jättiläisten harteilla”. Neuvostoliitossa tieteen traditio sen sijaan oli katkennut.

Perestroika avasi hetkellisesti ikkunoita

Koko kirja on mielenkiintoinen, mutta mielenkiintoisin jakso minusta oli perestroikan ajan kuvaus eli Neuvostoliiton hajoamisen aika ja muutama vuosi sen jälkeen, n. vuodet 1989 – 1994, jolloin iIkkunoita avataan enemmän kuin pelkän fortuškan verran. Kirja seuraa mielenkiintoisesti ihmisten ajattelun muutoksia, joita Gudkov kollegoineen säännöllisesti mittasi. Gudkovin oppi-isä, sosiologi Juri Levada  oli määritellyt käsitteen Homo sovieticus, neuvostoihmisen perustyypin, johon totalitaarisen valtion vakaus nojautui.

Järjestelmä oli synnyttänyt neuvostoihmisen vuosikymmenten myötä palkitsemalla kuuliaisuuden, konformismin ja alistumisen.

Yksi Homo sovieticuksen käyttäyttymistä säätelevä piirre oli kaksoisajattelu: piti tietää ja olla tietämättä. Valtion kanssa pelattiin peliä, jonka säännöt määräsi valtio eli kommunistinen puolue ja joihin neuvostokansalainen mukautui.

Yksi peli oli nimeltään Työ, jota kuvasi sattuvasti Neuvostoliitossa usein toistettu letkaus: ”Me teeskentelemme tekevämme työtä, ja he teeskentelevät maksavansa meille palkkaa.”

Perestroika toi uusia vapauksia ja mahdollisuuksia, Venäjää rakennettiin aluksi toisin ajatuksin kuin hajonnutta suurta Neuvostoliittoa. Jeltsinkin meni puheessaan käytännössä pyytämään anteeksi tsaariperheen teloitusta (”Jekateringburgin verilöyly on yksi historiamme häpeällisimmistä lehdistä.”) Myös Homo sovieticuksen piti kuolla sukupuuttoon. Toisin kuitenkin kävi. Gessen rakentaa havainnollisin esimerkein kuvan siitä, miten lyhyen perestroikan ajan jälkeen Venäjällä alettiin taas ottaa askelia kohti mennyttä ja totalitarismia. Hän heittää myös kysymyksen, oliko perestroikan edes tarkoitus muuttaa jotakin lopullisesti.

Mitä jos rajojen, valtiorakenteen ja lakien muutokset eivät oikeasti kuvastaneet eivätkä aiheuttaneet syvällisiä muutoksia yhteiskunnan rakenteessa?

Homo sovieticus ei kadonnut vaan kaipaa mennyttä

Kirjan seitsemäs päähenkilö on suomalaisen lukijan silmissä kaikista hätkähdyttävin. Aleksandr Dugin on avoimen yhteiskunnan viholliseksi julistautunut, euraasialaisuutta korostava äärinationalisti ja Putinin hallinnon johtava ideologi, jonka sanoja ja käsitteitä Putin lainaa. Yksi Duginin itse toistama slogan on: ”Kuuliaisuus ja johtajaan kohdistuva rakkaus ovat Venäjän kansan ominaisuuksia.” Samalla hän on Moskovan valtionyliopiston professori ja johtaa siellä Konservatiivisten tutkimusten keskusta.

Homo sovieticus ei kadonnut Neuvostoliiton murenemisen myötä. Venäläiset kaipasivat entistä, vakautta ja ennen muuta vahvaa johtajaa. Jos kirjan perestroika-osuus oli kiinnostava, niin vähintään yhtä tärkeää on lukea osuus, jossa seurataan vaihe vaiheelta Venäjän uusiutuvan totalitarismin vahvistumista ja Putinin vallan kasvua.

En seuraa mitenkään erityisen aktiivisesti Venäjä-uutisia, sen verran kuin uutiset lukevana ja katsovana eteeni tulee ja suurimpina ulkomaan uutisina minulle tarjoillaan. Venäjä vailla tulevaisuutta tarjosi hyvin luettavassa muodossa erittäin tervetulleen lähihistorian kertauskurssin (esim. prestroikan ajan palasina olleet tapahtumat asettuivat kohdalleen) ja syvensi käsitystä esim. Venäjän hajanaisen opposition toiminnasta ja ylipäätään mahdollisuuksista toimia. Kirjan nuorista päähenkilöistä Maša liittyi Mihail Hodorkovskin kannattajiin ja toimi myös Pussy Riot -ryhmässä. Žannan isästä Boris Nemtsovista tuli yksi näkyvimmistä oppositiopoliitikoista ja myös tytär osallistui politiikkaan.

Masha Gessen on sekä journalisti että kirjailija

Masha Gessen on Moskovassa vuonna 1967 syntynyt venäjänjuutalainen journalisti ja kirjailija, joka on julkaissut useamman Venäjää käsittelevän kirjan ja kirjoittaa säännöllisesti mm. New York Timesiin ja Washington Postiin. Hän muutti vanhempiensa kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 1981 ja palasi kymmenen vuotta myöhemmin raportoimaan journalistina hajoavasta Neuvostoliitosta, ja ”dokumentoi innoissaan sitä, miten minun maani avautui vapaudelle ja aloitti matkan kohti demokratiaa”. Hän jäikin pysyvämmin Venäjälle, mutta Putinin hallinnon aikana ilmapiiri kiristyi ja näkyvästi vähemmistöjen oikeuksien puolesta kantaa ottava LBGT-aktivisti Gessen joutui sen kokemaan. Lopullisesti hänet sai muuttamaan takaisin Yhdysvaltoihin laki, jolla kiellettiin adoptiot samansukupuolisilta pareilta. Sen perusteella oli mahdollisuus, että hänen adoptiolapsensa otettaisiin häneltä pois.

Gessen on vieraillut Suomessa viime vuoden Helsingin Kirjamessuilla ja vuonna 2016 Helsinki Litissä. Hänen aikaisemmin suomennettu kirjansa on Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi. Yle Areenasta voit katsoa Helsinki Litin haastattelun, jossa Masha Gessenin kanssa keskustelee Sofi Oksanen: (klik)

Venäjä vailla tulevaisuutta/The Future Is History on valittu Yhdysvalloissa vuoden 2017 Vuoden tietokirjaksi (National Book Award for Nonfiction).