Michelle Obama: Minun tarinani – #IAmBecoming

Nuorena haaveilin, että minusta tulisi presidentin puoliso. Ajattelin, että puolison rooli olisi parempi kuin presidentin, sillä saisin kaikki linnat, iltapuvut ja palvelijat, mutta voisin vapaasti päättää, mitä puuhailisin. Mielessäni oli sekä vip-katsomoita, maailmanmatkailua että kuninkaallisten tapailua, mutta myös hyväntekeväisyyskohteita. No, nuoren tytön haaveet eivät ihan toteutuneet.

Michelle Robinson Obama puolestaan ei kerro muistelmissaan unelmoineensa Valkoisesta talosta. Hän kasvoi Chicagon South Sidessa ja hänen nuoruusvuosinaan tuntui täysin mahdottomalta, että musta nainen voisi olla Yhdysvaltojen First Lady. Se oli yhtä kaukaista kuin sekin, että Yhdysvaltojen presidentti olisi musta – tai nainen. Sen sijaan hänen haaveisiinsa kuuluivat koira, talo, jossa on portaat, neliovinen farmariauto ja ammatti lastenlääkärina.

Michelle Obaman marraskuun 13. päivä 2018 ilmestynyt Minun tarinani on todella hyvä kirja. Se on erinomainen kurkkaus Michellen todellisuuteen hänen eri elämänvaiheissaan. Kuinka laajan suvun parissa kasvaneesta topakasta pikkutytöstä varttuu ahkera ja tavoitteellinen nuori nainen, jonka mielessä kaihertaa epäilys, kelpaako hän, onko hän kyllin hyvä esimerkiksi huippuyliopistoihin. Kuinka nuoren uraohjuksen elämään tupsahtaa mies, joka ensisilmäyksellä ei vastaa Michellen haavekuvia alkuunkaan ja kaiken lisäksi tämä on aina myöhässä ja polttaa tupakkaa, jota Michelle ei voi sietää. Mutta tunteet leimahtavat ja sitten se on menoa. Barack Obama on huomioiva ja läsnä, silloin kun yhteiskunnallinen palo ei vie toisaalle. Heidän rakkautensa kuitenkin kantaa erot ja arjen haasteet, joista Michelle kirjoittaa valikoidun avoimesti.

Kirjan takana on selkeästi tiimi. Teksti on viimeistä lausetta myöten harkittua, mutta niin taitavasti kirjoitettua, että tuntuu kuin Michelle itse puhuisi minulle. Tämä vaikutelma korostuu erityisesti, kun kuuntelee Michellen itsensä lukemaa äänikirjaa Storytelistä.

Michelle on reilu viisikymppinen nainen, kahden tyttären äiti, Harvardista valmistunut juristi ja vahvasti omaa paikkaansa miettivä ihminen. Hän kertoo kirjassa runsaasti taustastaan, joka ainakin minulle avasi mustan naisen maailmaa Yhdysvalloissa. Michelle on haastatteluissa kiistänyt olevansa poliittinen, eikä ainakaan ikinä haluavansa presidentiksi, mutta kirjassa on vahva yhteiskunnallinen sävy, josta minä nautin. Jokainen kirjan esimerkki ja tarina vahvistavat tasa-arvoa, erityisesti tyttöjen mahdollisuuksiin uskomista. Tässä kuvaus, kun Michelle käy high schoolinsa opinto-ohjaajan luona:

En ole varma”, hän sanoi hymyillen minulle pinnallisesti ja alentuvasti, ”onko sinussa ainesta Princetoniin.”
Hänen arvionsa oli sekä nopea että vähättelevä ja todennäköisesti perustui arvosanojeni ja koetulosten pikaiseen silmäykseen. Ajattelin, että sellaisia arvioita tämä nainen teki päivät pääksytyksin ja harjaantuneen tehokkaasti, sanoa paukautti päättöluokan oppilaille, minne he kuuluivat ja minne eivät kuuluneet. Hän varmasti piti itseään realistina. En usko keskustelumme käyneen hänen mielessään kertaakaan jälkeen päin.
Mutta kuten edellä totesin, epäonnistuminen on tunne, joka viriää jo kauan ennen kuin ilmenee todellisena tuloksena. Ja minusta tuntui, että juuri tuon ajatuksen hän halusi mieleeni istuttaa – epäonnistumisen ajatuksen jo kauan ennen kuin olin edes yrittänyt onnistua. Hän neuvoi minua tähtäämään alemmaksi, mikä oli täysin päinvastaista kuin kaikki se, mitä vanhempani olivat minulle opettaneet.
Jos olisin päättänyt uskoa häntä, hänen toteamuksensa olisi murentanut itseluottamukseni ja elvyttänyt vanhan jankutuksen En ole tarpeeksi hyvä, en ole tarpeeksi hyvä.

Minun tarinani on kuitenkin ensisijaisesti ihmiskirja. Michelle kuvaa perhesuhteitaan lämmöllä. Pienessä yläkerran asunnossa on ollut ahdasta, mutta rakastava ja kannustava tunnelma. Isä ei ollut päivääkään töistään pois, vaikka MS-taudin oireet pahenivat. Michellen äiti muutti mukana Valkoiseen taloon auttamaan lastenlastensa hoidossa, mutta pesi sielläkin omat pyykkinsä. Ahkeria, perhekeskeisiä ihmisiä. Isoveli Craig Robinson on ollut kaikkien suosikki, lahjakas koripallonpelaaja, joka tasoitti Michellen koulutietä. ”Olin kaikkialla aina Craigin pikkusisko”, sanoo Michelle.

Michelle raottaa suhdettaan Barackiin juuri sopivasti, sen verran, että minäkin ihastun häneen entistä enemmän. Kirjassa kerrotaan heidän suhteensa alkuajoista monipuolisesti, mutta herra presidentistä melko vähän. Heillä on ollut ongelmansa, tyttäret syntyivät vasta lapsettomuushoitojen jälkeen ja perhearki oli kaataa suhteen. Michelle on taipunut tukemaan Barackin ehdokkuuksia pitkin hampain, mutta on tehnyt oman osansa ja viimein löytänyt itselleen luontevan roolin eri terveellistä elämää, koulutusta ja tyttöjen oikeuksia puoltavien hankkeiden ideoijana ja puolestapuhujana.

Poliittinen elämä on kiinnostavaa. Michelle kertoo, kuinka Barack presidenttinäkin pyrki tulemaan joka ilta illastamaan Michellen ja tyttöjen kanssa. Matka toimistosta residenssin puolelle ei ollut pitkä, mutta tunnelma illallispöydässä pyrittiin pitämään arkisena. Yleensä Barack palasi vielä töihin illallisen jälkeen. Sekä Michellelle että Barackille tuotiin valmistelukansiot seuraavaa päivää varten valmiiksi. Barackin kansio oli paksu, ja Michellenkin materiaalin läpikäyntiin meni helposti tunnista kahteen. Lukijana aprikoin, miten vastaavaa materiaalia nykyään käsitellään Valkoisessa talossa.

Michelle on joutunut treenaamaan julkista esiintymistään. Barackin ensimmäisen presidentinvaalikiertueen aikana alkoi tulla palautetta, että Michelle on vihainen tiukkapipo. Sitä imagoa vastapuoli myös halusi vahvistaa. Niinpä kampanjatoimisto istutti Michellen nojatuoliin ja näytti hänen vaalitilaisuuspuhettaan ilman ääntä. Pienessä piirissä Michellestä huokui lämpöä, mutta isolla lavalla hän oli hymytön ja asiaan keskittyvä. Niinpä ohjeet olivat:

Kun suunnittelimme minun esintymisiäni, Stephanie neuvoi minua ottamaan kaiken irti vahvoista puolistani ja muistamaan asiat, joista mieluiten puhuin, toisin sanoen rakkauteni miestäni ja lapsiani kohtaan, hengenheimolaisuuteni työssäkäyvien äitien kanssa ja ylpeyden, jota tunsin chicagolaisista juuristani. Hän oli huomannut, että minusta oli hauska laskea leikkiä, ja neuvoi, ettei minun kannattaisi peitellä huumorintajuani. Toisin sanoen minun oli lupa olla oma itseni.

Nyt kun katsoo Michelle Obaman YouTube-videoita, hän on loistava esiintyjä, joka vetoaa tunteeseen. Hän osaa olla myös tavattoman hauska, ja nauraa sekä itselleen että Barackille. Sitä, miltä asiat yleisöstä näyttävät, kutsutaan kirjassa optiikaksi.

Michellen tärkein rooli on kuitenkin äidin rooli. Kahden tyttären äitinä hänen äitiyteen liittyvät tarinansa tuntuvat osin tutuilta, osin tietenkin aivan erilaisilta. Mutta niin oli Malialla ja Sashalla kotiintuloajat ja oma peti piti pedata Valkoisessa talossakin, vaikka ulos ei koskaan mentykään ilman turvamiehiä. Michelle puhuu myös todella kauniisti monesta muusta tytöstä tai tyttöjen yhteisöstä, joissa hän on vieraillut. Hän kertoo kouluampumisista ja muista nuorten kohtaamista väkivallanteoista nimenomaan äitinä.

Kirjassa on hieman sisäpiirin tietoa Englannin kuningattaresta ja aiemmista presidenteistä, mutta tämä ei ole juorukirja. Michellen motto onkin ollut ”When they go low, we go high” eli älä alennu alhaiselle tasolle vaikka toiset tekisivät niin. Presidentti Trumpista hän kuitenkin toteaa muutaman kerran piikikkäästi. Hän ei anna anteeksi sitä, että Trump lietsoi kampanjaa väittäen, että Barack Obama ei ole syntynyt Yhdysvalloissa. Hän on pöyristynyt Trumpin tavasta toimia tyyliin ”Minä pystyn satuttamaan sinua joutumatta nalkkiin” ja kutsuu Trumpia suoraan naistenvihaajaksi. Trumpin virkaanastujaisissa Michelle teki oman optisen ratkaisunsa ja lakkasi edes yrittämästä hymyillä.

Michelle Obaman kirja koskettaa ja antaa tietoa. Se vie Chicagon South Sideen, jonka elämästä suomalaisena tiesin vain sen verran, mitä olin Barack Obaman upeasta Dreams from My Father -kirjasta lukenut. Minun tarinani naurattaa ja itkettää, liikuttaa ja antaa samaistumisen tunteita.

Minä suosittelen Michelle Obaman kirjaa kaikille naisille ja toivon, että se löytää etenkin monen nuoren naisen lukulistalle. Suosittelen toki myös miehille ja heiltä toivon alleviivauksia kohtiin, joissa puhutaan siitä, kuinka tärkeää isän ja veljien rakkaus ja tuki on kasvaville tytöille.

Jos joskus kysytään, mitä Minna Canth tekisi, niin tässä ajassa voi hyvin kysyä itseltään, mitä Michelle tässä tilanteessa tekisi!

Katso Martina Castrénin kuvaamat YouTube-videot Michellen kirjakiertueen tilaisuudesta Bostonista 24.11.2018. Martina kertoi, että tilaisuuden tunnelma oli sekoitus urheilutapahtumaa, rock-konserttia ja messua. Videot antavat hyvän kuvan kirjatilaisuuden mittasuhteista, stadionille mahtuu noin 20.000 ihmistä.

• Stadionnäkymä ennen esiintymistä: Michelle Obama in Boston, vol 1
• Michellen saapuminen täpötäydelle stadionille: Michelle Obama in Boston, vol 2
• Michelle kertoo kohtaamisestaan opinto-ohjaajan kanssa ja kuinka jokaisen tulee itse asettaa omat tavoitteensa: Michelle Obama in Boston, vol 3
• Michelle kertoo, kuinka etsi merkitystä työelämässä: Michelle Obama in Boston, vol 4
• KUUNTELE PODCASTIMME – nauhoitettu Tukholmassa Michelle Obaman keikan jälkeen huhtikuussa 2019.

Lue myös muita Yhdysvaltoihin sijoittuvia, avartavia teoksia:

• Juha Itkonen: Minun Amerikkani
• Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
• Cecilia Samartin: Kirottu kauneus
• Tara Westover: Opintiellä