Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys – dekkariklassikko vuodelta 1940

Kirjabloggareiden klassikkohaasteen ideana on tarttua klassikkoteokseen, jota häpeäkseen ei ole lukenut. Nyt on vuorossa jo kolmas haastekierros ja edellisillä kerroilla olemme Kirsin Book Clubissa olleet mukana Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvalla ja Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulolla.

Klassikko3

Tällä kertaa valisin kotimaisen teoksen, Mika Waltarin Komisario Palmun erehdyksen, ja on siinä ja siinä, kuuluuko se klassikoihin. Uskoisin kyseisen tarinan olevan useimmille tuttu, mutta nimenomaan Matti Kassilan vuonna 1960 ohjaamasta elokuvasta, ei kirjasta. Komisario Palmun erehdys on tullut televisiosta lukemattomia kertoja ja se valittiin 2012 Yleisradion kriitikkokyselyssä ylivoimaisesti kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi. Elokuvien kautta meille on piirtynyt kuva kärttyisästä ja tiuskivasta komisario Palmusta (Joel Rinne), hänen apuristaan, kirkasotsaisesta oikeustieteilijä Virrasta (Matti Ranin) ja etsivä Kokista (Leo Jokela). Komisario Palmun erehdys -kirjaa onkin melkein vaikea lukea kuulematta päässään näyttelijöiden tunnistettavia ääniä.

Pokkari vuodelta 1940, kuvassa Amalia Rygseckin kissa prinsessa Adelina von Katzen

Pokkari vuodelta 1940, kuvassa Amalia Rygseckin kissa prinsessa Adelina von Katzen

Mika Waltari (1908-1979) oli aivan valtavan tuottelias kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa, Suuri illusioni, ilmestyi jo 1928 ja sen jälkeen hän julkaisi 25 romaania, pienoisromaaneja, 34 näytelmää, runoja, näytelmiä, matkakertomuksia, novelleja ja vaikka mitä tekstejä, myös salanimillä. Tunnetuin teos on Sinuhe, egyptiläinen vuodelta 1945, joka on oikea klassikko, mutta sen olen lukenut jo teininä ja uudelleen tyttärelle iltasatuina.

Waltarista käytetään titteliä ammattikirjoittaja, sillä hän kirjoitti myös toimeksiannosta. Wikipedian mukaan hän esimerkiksi kirjoitti näytelmän Gabriel, tule takaisin mieheni isoisän Helge Raninin pyynnöstä. Ilmassa olikin historian havinaa, sillä luin Komisario Palmun erehdyksen pokkarina, joka oli ensipainos vuodelta 1940 ja jonka Mika Waltari oli omistanut joululahjaksi Helge ja Saara Raninille.

Mika Waltarin omistuskirjoitus Saara ja Helge Raninille jouluna 1940.

Mika Waltarin omistuskirjoitus Saara ja Helge Raninille jouluna 1940.

Komisario Palmun erehdys on Palmu-dekkareiden toinen osa. Ensimmäinen oli nimeltään Kuka murhasi rouva Skrofin? ja sen vuoksi kirjan takakannessa olikin teksti:

Siitä asti kun Valtari voitti Otavan salapoliisiromaanikilpailun ja saavutti teoksellaan lähes 20 000 kappaleen menekin, ovat kaikki kirjakauppiaat varmaan odottaneet häneltä jatkoa tällä menekkiteosten alalla. Nyt se tulee.

Helsingin poliisilaitoksen väki oli siis lukijoille jo tuttu edellisestä kirjasta, niinpä Waltari ei paljoa selittele, vaan hyppää suoraan Palmun apulaisen kertojaäänellä heidän työhuoneeseensa, josta  ikkunat avautuvat Senaatintorille. Apulainen kuvaa Palmua läheltä, mutta kunnioittavasti. Hän arvostaa Palmun kokemusta ja päättelykykyä, mutta mielessään kapinoi Palmun autoritääristä johtamistyyliä vastaan ja Erehdyksessäkin päätyy kollegan kanssa kuppilaan ja kuvaa tilannetta turhautuneena:

Joimme kolpakon olutta kumpikin ja puhuimme pahaa esimiehistämme, niin että puolen tunnin kuluttua saatoin mieli edes vähän keventyneenä jatkaa matkaani ja palata Palmun luokse.

Heti alussa on tapahtunut tapaturma, rikas kauhukakara Bruno Rygseck on kuollut. ”Sama mies, joka kiinnitti vappuna lehmänsarvet päähänsä ja ryhtyi ohjailemaan liikennettä Aleksanterinkadulla.” Palmu ja apulainen lähtevät Brunon kotiin, josta hänet on löydetty kuolleena kylpyaltaastaan. Paikalla on lähes koko Brunon suku ja ystäväpiiriä, joita tietenkin täytyy kuulustella. Tässä vaiheessa mieleen tulee Hercule Poirotit, joissa myös koko henkilökaarti on aina sopivasti heti paikalla.

Komisario Palmun erehdyksessä on sankarina rauhallinen suomalainen poliisimies, jolla on nerokas kyky nähdä epäilyttävien ihmisten läpi, mutta myös kyky nähdä, ketkä ovat luonnostaan viattomia, vaikkakin näennäiset johtolangat veisivät poliisin heidän ovelleen. Kirjan kuvaamaa murhaa emme tässä selosta; se tapahtuu Helsingin seurapiireissä ja on todella jännittävä. Kaikki tulevat sitä lukemaan ja siitä keskustelemaan. (Kirjan takakannesta)

Palmu oivaltaa nopeasti, että kyseessä on murha eikä tapaturma ja syyllinenkin on todennäköisesti jo valmiiksi Brunon talossa paikalla. Onko se hänen eroamassa oleva vaimonsa, hänen böbi serkkunsa vai hänen tätinsä, jonka kissan Bruno on juuri myrkyttänyt? Vai onko kaiken takana kaunis nuori nainen, tai ehkä sittenkin salamyhkäisen oloinen hovimestari, Batler?

Tiesin toki jo lukemaan lähtiessäni, kuka on murhaaja, varsinkin kun mieheni on kuulemma pikkupoikana ollut kauhuissaan elokuvan nähtyään, kun siinä paljastuu, että Amalia Rygseckiä näyttelevä Saara Ranin eli hänen mumminsa on murhaaja. Mutta tietoisuus dekkarin ratkaisusta ei haitannut lukukokemustani yhtään. Waltari kuljettaa tarinaa sujuvasti, tiputellen pieniä johtolankoja matkan varrelle niin, että sekä apulainen että lukija ovat aina muutaman askeleen Palmun ajattelusta jäljessä. Jännite säilyy koko tarinan ajan hienosti. Useissa kohdissa saa pinnistellä, että hetkinen, kenen kanssa tällä Airilla tai Irmalla oikein olikaan säpinää ja kuka olikaan missä, kun murha tapahtui.

Palmut ovat ilmestyneet monina uusintapainoksina. Oikealla 12. painos vuodelta 2006.

Palmut ovat ilmestyneet monina uusintapainoksina. Oikealla 12. painos vuodelta 2006.

Kutsuisin Komisario Palmun erehdystä viihdyttäväksi dekkariksi. Toki tässä tulee muutama ruumis ja laukauksiakin ammutaan, mutta verinorot eivät valu sivunreunoista, eikä aivojen roiskeet lentele. Palmun vetovoima minulle syntyy loistavasta kielestä ja nokkelasta huumorista. Myös henkilögalleria on erittäin herkullinen. Brunon seurapiirillä on aikaa ja rahaa, mikään tavanomainen ei riitä, joten kicksejä pitää löytää normien rikkomisesta. Kirjan tapahtumat ovat alkaneet ”Aarteenetsinnästä” eli tämän seurapiirin keskinäisestä kisailusta, jossa on pitänyt tehdä sellainen rikos, että rikoksen kohde ei halua rikoksen arkaluontoisuuden vuoksi ilmoittaa sitä poliisille. Eräs varastaa käsikirjoituksen, toinen kissan ja niinpä ollaan sellaisessa sotkussa kahden ruumiin kanssa, että Palmukin joutuu toden teolla virittelemään ansoja, ennen kuin murhaaja saadaan kiinni.

Palmu on suorasukainen, eikä pistä vastaan, kun hänelle tarjotaan lounas tai sikareita. Kun eteen tulee selkeä lahjontayritys, ei hän mene rajan yli. Kaikkialla kaikuu terveen järjen ääni, tehdään niin kuin hyvä on, vaikka hieman sääntöjä oikoen, mutta isoissa asioissa ollaan ehdottoman oikeamielisiä:

Yksi ainoa mieliharmi voi luhistaa elämänikäiset periaatteet”, todisti Palmu. ”Hyvät ystävät, tämä on ensimmäinen kerta koko minun elämässäni, jolloin nautin alkoholia virka-aikana. Mutta tänään on minulla mielestäni siihen moraalinen oikeus ja tulkoonpakin joku sanomaan siitä mitään.” (Lounaalla Kämpissä)

Palmun arvomaailma on kuvia kumartamaton, mutta inhimmillinen. Tekstin lomassa ymmärretään nuorten hullutuksia, mutta ei julmuutta eikä tyhmyyttä. Suloiset nuoret naiset saavat Palmun ja apulaisen polvet veteliksi ja heihin suhtaudutaan kovin suojelevasti. Aina välillä on vaikea muistaa, että tämä on kirjoitettu vuonna 1940, sotien välissä, sillä välillä kilautetaan kaverille ja ollaan kännissä kuin nokikanat.

Komisario Palmun jäljillä on kiinnostava opas Palmujen maailmaan.

Komisario Palmun jäljillä on kiinnostava opas Palmujen maailmaan.

Komisario Palmu on synnyttänyt melkoisen ilmiön. Juha Järvelä ja Marjo Vallittu ovat kirjoittaneet kirjan Komisario Palmun jäljillä (Avain 2014) ja myös samaniminen facebook-ryhmä on olemassa. Kirja on oivallinen opas kaikille nippelitietoa rakastaville! Komisario Palmu on myös siirtymässä näyttämölle, elokuussa 2016 saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa Komisario Palmun erehdys, jossa Palmua esittää Mikko Kivinen (lisäys: lue arvio näytelmästä KLIK). Kesällä 2017 Esko Roine nousee lavalle Palmuna Tampereen Komediateatterissa Kaasua komisario Palmu -esityksessä.

Waltarin teksti on kestänyt loistavasti aikaa ja sitä on ilo lukea. Mutta mieleen tulee, että voisiko Palmun päivittää samanlailla kuin Sherlock Holmes on päivitetty tv-elokuvissa, joissa häntä esittää Benedict Cumberbatch? Komisario Palmun erehdyksen juonenkäänteissä on sellaista imua, että ainakin minua kiinnostaisi nähdä ne nykyaikaan siirrettyinä. Ehkä aika helppo trikki, mutta Palmu voisi olla myös nainen.

Olen oikein tyytyväinen, että tulin tutustuneeksi Palmuun myös kirjana ja suosittelen sitä välipalaksi etenkin dekkareiden ystäville. Minä innostuin niin, että kuuntelin osan tarinaa myös Lars Svedbergin taitavasti lukemana äänikirjana ja se toimi hyvin.

Lisää tietoa Mika Waltarista löytyy Mika Waltari -seuran sivuilta sekä Biografia-keskuksen sivuilta.

Lopuksi kannustan lukemaan Waltarin muuta tuotantoa, vaikkapa novelleja ja Portti pimeään -näytelmän, josta pidin paljon.

  • Mika Waltari
  • Komisario Palmun erehdys
  • WSOY, 1940
Kommentit
  1. Marile
  2. Arja
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  3. Jesse
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *