Milena Busquets: Tämäkin menee ohi – vai meneekö?

Kiinnostuin Milena Busquetsin Tämäkin menee ohi -teoksesta kahdesta syystä: en ole aiemmin lukenut espanjalaista nykykirjaa ja Milena Busquest on tulossa Helsinki Litiin toukokuussa. (Korjaus 3.3.2016: Milena ei olekaan tulossa, vaan hänen tilalleen tulee Sadie Jones)

Tämäkin menee ohi on Milenan omaan elämään perustuva tarina, leikkaus 40-vuotiaan Milenan, tai kirjassa Blancan, elämän murroskohtaan. Vahva äiti on juuri kuollut ja Blanca suree ystävien ympäröimänä, uutta rakkaussuhdetta kartoittaen.

Ensin ajattelin, että onpa taas melkoinen hömppä päässyt valloittamaan maailmaa. Sivuilla mennään tilanteesta toiseen vauhdilla ja kovaäänisesti. Aivan kuin lukisin ensimmäistä luonnosta Pedro Almodóvarin tulevaan elokuvaan. Ensimmäistä siksi, että tekstistä puuttuu muiden kuin Blancan tunteet. Muut ihmiset ovat vielä kauniita kuvia, heille ei ennätä syntyä kunnon sielua, kun kertomus pyörii vain Blancan ympärillä.

Keveys on eleganssin muoto”, minä sanoin aina, ”on äärettömän vaikeaa elää keveästi ja iloisesti.”

Naisystävistä, ex-miehistä, potentiaalisista miehistä ja omista lapsistakin kerrotaan eniten ulkoisen habituksen kautta. En pitänyt sitä pinnallisena, vaan mielenkiintoisena, kulttuuriin liittyvänä tekijänä. Blanca ja hänen piirinsä elävät kesälomaa, aistillista maailmaa, silkki hivelee paljasta ihoa ja seksi paikalle sattuneen kumppanin kanssa ei nostata kenenkään kulmakarvoja. Oli kumppanina ex-mies, toinen ex-mies tai varattu mies, fyysinen nautinto on tervetullutta, eikä aiheuta pohdintaa tai morkkista. Varatun miehen vaimon kohtaaminen pysähdyttää hetkeksi, mutta vain aivan pieneksi hetkeksi.

On suhteellisen helppo saada seksiä, mutta se että saa jonkun pitämään sylissään koko yön on toinen tarina, eikä edes se takaa rauhallista unta; jotkut miehet ovat äärimmäisen epämukavia.”

Blancan määräävin tunnetila on kuitenkin äidin kaipuu. Äidistä piirtyy kuva vahvana ja tuntevana naisena. Blanca kuvaa kirjassa äitiään sanoen, että äiti ei ollut jättänyt käyttämättä ainuttakaan tilaisuutta nauttia elämästään. Hänet kuvataan kaiken organisoivana matriarkkana, jolta on riittänyt rahalaina tuntemattomalle muusikoille, koti koiralaumalle ja rakkautta ja huolenpitoa laajalle piirille. Kuoleman lähestyessä äiti on ollut vaativa ja piiri ympäriltä on karissut.

Tiedätkö, mikä on häijyimpiä asioita vanhaksi tulossa?” hän kysyi eräänä päivänä. ”Se kun huomaa että mitä selität, ei kiinnosta ketään.”

Milena Busquetsin äiti Ester Tusquests kuoli 2012. Hän oli perustanut 1960-luvulla tunnetun katalonialaisen kustantamon Lumenin, jonka Random House osti. Haastattelussa Milena kuvasi tunteitaan äitinsä kuolemasta, samanlaisia kuin kirjan Blancalla:

It was as if you told me the sun would disappear. I’m a rational personal but even today I can’t think about it. A year after her death I went out a lot and then the second year I sat down and started writing and was totally lost.”

Minulle jäi kirjasta vahva elämänmaku. Tätä porukkaa ohjaa tunteet. Yhteisö on rakastava, mutta rehellisesti omaa mielihyväänsä hakeva. Kaikesta tästä keskustellaan ruoan ja viinin ääressä. Tarinan yllä on suunnaton äidin kaipuu, toisaalta tästä alkaa aikuisen naisen aikuistuminen ja itsenäistyminen.

Kirjan nimi, Tämäkin menee ohi, on loistava ja siihen liittyy kiva tarina. Kirja on jotenkin merkillinen, sillä pinnallisen oloisesta otteestaan huolimatta se sisältää paljon syvällistä ja elämänarvoja testaavaa. Pidin erityisesti siitä rohkeudesta ja intensiteetistä, jolla toiset ihmiset kohdattiin!

Kirja on täynnä ihania kohtia rakkaudesta ja elämästä. Esimerkiksi tämä kolahti minuun niin tyttärenä kuin äitinäkin:

Rakastamme loppujen lopuksi niin kuin meitä on rakastettu lapsena, ja myöhemmät rakkaudet ovat usein ensimmäisen rakkauden toisintoja. Olen sinulle siis velkaa kaikki myöhemmät rakkauteni, mukaan lukien sen villin ja sokean rakkauden, jota tunnen lapsiani kohtaan. Enää en voi avata kirjaa toivomatta, että näkisin sinun rauhalliset ja keskittyneet kasvosi, hyvin tietäen etten näe niitä enää koskaan ja, mikä on ehkä vielä pahempaa, etteivät ne enää näe minua. Silmäsi eivät enää koskaan katso minua. Kun maailma alkaa autioitua niistä jotka meitä rakastavat, meistä tulee pikkuhiljaa, kuolleiden määräämässä tahdissa, tuntemattomia.”

Kirjan ennakkokappaleen sain Otavalta, kiitos.