Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava – saksalainen menestysdekkari

Huhtikuisena lauantaina olimme juuri laittaneet mikrofonit naulaan Blogistanian palkintojenjaon juonnon jälkeen, kun törmäsimme Akateemisen Kirjakaupan käytävällä saksalaiseen menestyskirjailija Nele Neuhausiin. Nele oli miehensä kanssa ensimmäistä kertaa Suomessa ja pursui positiivisuutta kaikkea näkemäänsä kohtaa. Tilanteessa sain hänen juuri suomeksi julkaistun kirjansa, dekkarin nimeltään Lumikin on kuoltava.

Nele vaikutti mitä hurmaavimmalta naiselta, jonka oma kirjailijan polku on montaa tarinaa ihmeellisempi. Hänellä on ollut palo kirjoittaa jo pitkään, mutta kustantajaa ei löytynyt. Niinpä Nele printtasi tekstejään ja myi niitä perheyrityksen makkaratiskin takaa. Sana kiiri ja asiakkaat alkoivat tulla ostaakseen ennemmin Nelen kirjoja kuin lihatuotteita. Parikymmentä vuotta vanhempi aviomies ei tästä tykännyt ja halusi Nelen lopettavan kirjoittamisen. Hesarin artikkelissa Nele kertoi, että mies kävi jopa kotiin tullessaan kokeilemassa, oliko läppäri lämmin, oliko Nele jälleen ollut salaa kirjoittamassa.

Onneksi avioliitto Herr Neuhausin kanssa päättyi ja Nelen kirjailijanura pääsi kunnolla vauhtiin. Kymmenessä vuodessa Nele on julkaissut seitsemän Taunus-vuorille sijoittuvaa dekkaria, kolme viihderomaania ja yhdeksän nuorten kirjaa, joissa liikutaan ratsastamisen maailmassa. Kirjoja on myyty yksistään Saksassa yli seitsemän miljoonaa. Mainittakoon, että Suomessa mukana ollut uusi miesystävä, pankkiiri Matthias Knöß oli mitä kannustavin ja ylisti meille varauksetta Neleä ja hänen kirjojaan.

Lumikin on kuoltava on neljäs Taunus-sarjan dekkari ja ensimmäinen Nelen kirjoista, joka on suomennettu. Pääpoliiseina toimivat Pia Kirschoff, reipas hevosnainen, jossa varmaan on paljon Neleä itseään ja pidättäytyväinen Oliver von Bodenstein, aatelisperheen vesa.

Tapahtumat käynnistyvät, kun kolmekymppinen Tobias Sartorius pääsee vankilasta istuttuaan 11 vuotta kahden teinitytön murhasta tuomittuna. Hän palaa takaisin kotikyläänsä, jonka asukkaat eivät ole ollenkaan iloisia jälleennäkemisestä, silä tyttöjen kohtaloa ei ole unohdettu. Tobiaksen vanhempien omistama krouvi on jouduttu sulkemaan ja muutoinkin perheen asiat ovat kurjassa jamassa. Tobias ei ole koskaan myöntänyt murhia, koska väittää, että ei muista tapahtumista mitään. Tyttöjen ruumiita ei myöskään ole löytynyt.

Tapahtuu uusi rikos, joka tuo Pian ja Oliverin selvittämään sitä Tobiaksen kotikylään. Siellä kaikki tuntevat toisensa sukupolvien takaa ja ulkopuoliselle ei helpolla paljasteta mitään kylän moninaisten salaisuuksien verkosta. Eletään pimeää ja sateista marraskuuta vuonna 2008, mutta kylän väki vaikuttaa jääneen kauas edelliselle vuosituhannelle. Illalla umpimieliset miehet kokoontuvat kylän krouviin oluen äärelle jatkamaan juttua siitä, mihin heidän rouvansa päivällä jäivät kyläkaupan kassakeskusteluissa.

Nele kertoi, että hän kuvaa saksalaista elämää. Olen työskennellyt kahteen otteeseen Saksassa ja jotain tuttua löysin kirjasta, lähinnä ihmisten välisestä virallisuudesta. Muutoin minun Saksani ei ollut näin synkeä, sillä mitään matkailumainontaa Nele ei kirjoita, päinvastoin.

Lumikin on kuoltava on vetävä dekkari, joka paikoitellen oli mielestäni todella ahdistava. Pääpoliisit Pia ja Oliver jäivät minulle etäiseksi, ehkä vasta neljänteen kirjaan suoraan hyppääminen typistää heitä. Kirjan runsaasta, ihan liian runsaasta, henkilökaartista erottuu kiinnostavimpina epäilty Tobias, kylän hulluna pidetty, autistinen Thies ja ihan huippuna Amelie, 17-vuotias goottityttö. Muut kyläläiset ovatkin sellaisia, etten tuttavapiiriini haluaisi. Koko ajan mietin, että kuka näistä muistuttaa eniten sitä Nelen ex-aviomiestä!

Pidän dekkareista, joissa sen pakollisen rikoksen varjolla voi käyttää pieniä harmaita aivosoluja joko arvaamalla syyllisiä tai perehtymällä samanaikaisesti johonkin vieraaseen kulttuuriin (Rei Shimura, Vish Puri) tai yhteiskunnalliseen asiaan (Stieg Larssonin Millenium). Lumikin on kuoltava -dekkari oli koukuttava ja jännittäväkin, mutta ei oikein koskettanut minua. Uskon silti antavani Nelelle vielä toisen mahdollisuuden, jos vaikka verestäisin kielitaitoani ja lukisin saksaksi!

Olisikin kiva kuulla, mitä varsinaiset dekkarifanit Lumikista tykkäävät!

Kesäkuussa on vietetty ensin kirjabloggareiden #dekkariviikkoa, joka jatkuu Kirjakauppaliiton dekkariviikolla. Lue myös muut Kirsin Book Clubin uutuusdekkariarviot:

• Reneé Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää (2016, Otava)
• Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2016, Otava)
• Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus (2016, Johnny Kniga)
• Fred Vargas: Hyisiä aikoja (2016, Gummerus)