Olen lukenut Volter Kilven Alastalon salissa – Klassikkohaaste 7
Millainen on kirja, jonka lukemisesta voi kertoa muille Olen lukenut Alastalon salissa -t-paidalla? Uroteko? Nautinto? Kärsimys? Nyt sen tiedän, sillä olen lukenut Volter Kilven Alastalon salissa. Paitaa vielä harkitsen.
29.6. Anneli Kanto kutsui päivityksessään mukaan Facebook-ryhmään, johon osallistuvat lukevat omassa tahdissaan ja muitten kannustamana Volter Kilven Alastalon salissa. Nyt tai ei koskaan oli ensimmäinen ajatukseni. Kirjan pokkariversio odotti hyllyssä, ja pari vuotta sitten olin tullut luvanneeksi ystäville lukea teoksen ennen kuin lähdemme yhdessä purjehtimaan Kustavin vesille. Vielä ei ole tämä purjehdus onnistunut.
Pari tuntia mietin ennen kuin ilmoittauduin. Miten noloa, jos kirjan lukeminen osoittautuukin ylivoimaiseksi ja joudun toteamaan, ettei onnistu. Joskus kauan sitten olen yrittänyt Alastalon salia lukea. Melkein alkuun tyrehtyi yritys. Ei ollut keskittymiskykyä eikä riittävästi ymmärrystä. Nyt on syytä onnistua.
Volter Kilven Alastalon salia on pidetty jopa Suomen kautta aikojen parhaana romaanina. 800-sivuinen teos on kuvaus siitä, mitä tapahtuu lokakuisena päivänä n. kuuden tunnin aikana Kustavissa 1860-luvulla Herman Mattssonin, Alastalon isännän ja kapteenin, kutsuttua koolle kustavilaisia talonomistajia, isompien ja pienempien tilojen isäntiä, kapteeneja ja laivureita sopimaan yhteisen paatin, kolmimastoisen parkin rakentamisesta. Toisin kuin pienemmillä laivoilla sillä pystyttäisiin purjehtimaan isoilla merillä. Toista niin suurta laivaa ei Kustavissa vielä kenelläkään ollut, mutta prikeillä ja kuunareilla kyllä purjehdittiin Saksaan ja Englantiin asti. Nyt oli Alastalon mieli Amerikkaan asti.
30.6. Luen kirjan esiluvun Kirkkomaa ja teen suunnitelman. Tähtään tammikuun lopun kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen. Siihen on pitkä aika ja lasken, että riittää, kun luen Alastalon salia 120 sivua kuukaudessa. Se ei voi olla ylivoimaista, olkoon kirja vaikka kuinka raskasta luettavaa. Muuten voin keskittyä kiinnostavampiin kirjoihin.
Alastalon salissa -romaanin sisältö rakentuu pääasiassa keskeisten henkilöiden tajunnanvirrasta, heidän ajatuksistaan ja tunteistaan. Alastalon Hermanin lisäksi keskeisiä henkilöitä ovat varsinainen pirulainen, Alastalon kateellinen kilpailija Pukkila eli Petter Pihlman (miehistä käytetään sekä talojen nimiä, Alastalo, Pukkila, että heidän omaa nimeään), naapuri ja läheinen ystävä, vanhapoika Malakias Afrodite Härkäniemi, Langholma eli Efram Eframsson, Kustavin isoinen, tärkeytensä ja rahavaransa tunteva arvovieras tässäkin tapaamisessa. On myös lipevä lautamies Lahdenperä ja Karjamaan Eenokki, kitupiikki rahan lainaaja, jonka piirongin klahvin takana on Pukkilankin arkinkirjat eli lainapaperit.
Pintatasolla romaanissa ei tapahdu paljon, mutta pinnan alla sitä enemmän. Alastalon salissa pysytään, mutta kirjan myötä lukijalle hahmottuu tarkka kuva Kustavin taloista, pelloista, metsistä ja rannoista, mutta ennen muuta oivaltavat kuvaukset saaristokunnan asukkaista ja heidän suhteistaan ja tavoistaan, talonpoikais- ja kalastaja/laivuriyhteisön hierarkiasta. Mitä merkitsi sukulaisuus? Miten naapuririitoja ratkottiin? Kuka oli säästäväinen, kuka tuhlari? Mihin vauraus perustui? Miten erosi maata viljelevän talonpojan ja laivaa komentajan kapteenin ajattelu? Mitkä olivat naisten töitä, mitkä miesten?
Vaikka yli sadan vuoden takaista elämää kuvataankin, mistään pölyttyneestä museaalisuudesta ei ole kysymys. Kilpi kuvaa henkilöt tarkoin ja kaunistelemattomin vedoin, ja osansa saavat henkilöiden ulkonäkö, luonne ja menneisyys.
Alastalo on sojo mies, niinkuin hän on lihavakin, aika lailla lihava mies; ei hänen ajatuksistaan aina tiedä, ne ovat sojouden hyllissä niinkuin luun rusto hänen ruhossaan on muun pyöreyden hyllissä, mutta kun mies kantaa ruumiinsa kaksitoista leiviskää niin pystysti ja nousevasti kuin Alastalo, niin siitä päättelee, että pehmeän peitossa on luja luutällinkikin, ja kun miehen nenä on kuljettanut miehen jahtikipparista parkinpykääjäksi, niin siitä arvaa, että miehen nenässä on muutakin kuin pärinää ja että jutun hyllissä saattaa olla pitkä meiningin sarvi ja sanan sojoa tyyräämässä visu tarkoituksen helvari. (Härkäniemen ajatuksia Alastalosta)
—-
Pukkila on viekas mies, ja viekkaan pitääkin miehen olla, mutta viekkaan vain käpälältä eikä järjeltä. Järjellä pitää olla se verkkaus, että se tuumii, ja vasta kun se on tuumimisensa tuuminut, on käpälän viekas vuoro. Pukkilalla on se hyvä luonnonominaisuus, että hänellä ovat silmät niin valppaat kuin silmäpari voi olla valpas miehen päässä ja sormet niin syhyvät, kuin sormien luonto voi miehellä olla syhyvä, mutta hänellä on se vika, että silmien vilppaus ja sormien syhy hänellä konteeraa järjen eikä järki silmäparia ja sormien kymmentä.
Onko minua petetty?
4.7. Tarton ja Riikan matkan takia pääsin kunnolla Alastaloa lukemaan vasta paluumatkalla, ja tunsin itseni melkein petetyksi. En suinkaan kirjan takia vaan juuri päinvastoin. Kilven tekstihän on aivan riemullista! Mikä ihme on minut saanut uskomaan, että Alastalon salin lukeminen olisi jotenkin ylivoimaisen vaikeaa. Nautintoahan tämä on. Enkä voi syyttää kuin itseäni siitä, että nyt vasta kirjaan tartuin. Se kateuden sappi, joka Pukkilan mielessä velloo ja ajatuksina ulos valuu toisessa luvussa, on aivan lyömättömästi kuvattu. Ja Härkäniemen kuuluisa 70-sivuinen piipun valinta, siinähän tulee samalla käydyksi läpi ajan yhteiskunnallinen hierarkia ja ylletyksi eroottisiinkin ulottuvuuksiin.
Muutan suunnitelmiani ja päätän lukea Alastalon salissa heinäkuun aikana ja kirjoittaa siitä heinäkuun lopun klassikkohaasteeseen.
Kilven kieli on omaa luokkaansa, runsasta, rönsyilevää, toistoista. Lauseet ja kappaleet ovat pitkiä ja 800 sivuun mahtuu paljon tekstiä, oikeasti paljon. Kilpi ei mukaile varsinaissuomalaista murretta, vaikka teksti murresanoja tai vanhoja sanoja, erityisesti tietysti merisanastoa viliseekin. Paljon on Kilven itse kehittämiä sanoja, näin ainakin tulkitsen. Kilvenkö omaa tyyliä vai murreilmaisua on tapa käyttää kahta peräkkäistä verbiä kuvaamaan samaa toimintaa: ”pidellä silitellä”, ”nuhteli suolasi itseänsä”.
Mihinkäs löysi pehmeisiin vielä minunkin ajatukseni känsäkuorinen kämmen äsken: hentoutta haikaili herkän henkivän poven, liehtivälle sydämelle aroin painuvan ja armaasti painetun, silmää haki tuoretta elonkosteista juotavaksi ikiorvon katseen terien täydeltä ja silmäsuonen tykkimiltä, luuritteli makean haikusiaan koko rekisteriltä kuin säkkipillin pullistunut maha piipityksensä kipeitä jokaisen reikänsä pihivältä läpältä! Kyllä ihmisessä ja miespuolisessa Aatamin viat elävät, olkoon sitte sileäleuka nallikka juur´ikään rippikoulun liinalta päästetty, tai senverran parempi, että on jo haivenoras hoidettavana omalla viiksisaralla, vai vieläkin uhompi karvankasvulta ja leuan päässä luudan tyveä minunkin partani mokoma: silmät killivät kuillakin samoina synninpalloina , minkä vain on näkemisen rakoa karpaloilla lautojensa välistä sinne, missä on Eevan tyttärestä hameen lievekin laattian palkkia huiskamassa ja palmikon kaltaistakin leiskamassa niskan nakkauksessa!
Kilven tekstin lukeminen ei ole helppoa, vaikka onkin nautittavaa. Ajatusten ei saa antaa harhailla, sillä helposti fokus karkaa tekstin kiemuroihin ja pitkiin lauseisiin.
Mitään hissuttelijoita sanankäyttäjinä Alastalon henkilöt eivät ole. Ajatuksissa ruttaavat naapurinsa muutkin kuin kitkerän kateellinen Pukkila. Kuuteen tuntiin mahtuu monta tilannetta, joissa toiselle puhutaan tylysti ja ilkeästi. Erityisesti vastakkain ovat Alastalo ja Pukkila. Varsinaisuomalaisethan eivät ole tunnettuja hienotunteisuudestaan. Tästäkö Kilven tekstien kipakkuudet kertovat?
7.7. Kirsin Book Club osallistuu kirjabloggaajien perinteiseen lukumaratoniin tänäkin kesänä, ja lupasin olla mukana, vaikken olekaan vuorokauden ympäri kirjoja ahmiva lukija. Mikään lukumaratonkirja Alastalon salissa ei ole, ainakaan siinä mielessä, että sivuja kertyisi paljon. Kilven teksti vaatii paneutumista ja makostelua. Siirryin välillä lukemaan Alastaloa e-kirjana ja vuorokauden mittaan luin 70 sivua. Lisäksi luin Maggie Nelsonin Argonautteja 60 sivua. Ainakin ovat riittävän erilaisia nämä kirjat.
Kustavin miehet kursailevat
Kilven teksti hymyilyttää usein. Miesten arvojärjestys on selvä ja tarkka. Kirkossa istutaan siinä järjestyksessä, kuinka paljon maata omistetaan. Ensimmäisenä tarjoillaan Langholmalle, rikkaimmalle ja tärkeimmälle isännälle. Yhteisön sosiaalisiin peleihin kuuluu myös armoton kursailu. Kolme kertaa pitää kehottaa ja tarjota, ennen kuin suvaitaan ottaa.
15.7. Mistä keskustellaan Kuhmon kamarimusiikkiviikon kimppakämpän aamiaispöydässä? Iltapalalla käydään läpi kuultua, mutta aamun aiheena on Alastalon salissa, totin sekoittaminen ja Kustavin vesien salakuljetukselle otolliset paikat. Kirjan lukeneet ja Kustavin vesillä purjehtineet ystävät täsmentävät kuvaa Kustavista ja sitä ympäröivistä saarista. Pukspröötin merkityskin selviää lopullisesti, kun kuulen, että sitä pitkin minäkin olen purjeveneestä laiturille astunut. Minulle näytetään kuvaa Mustaklupusta, jolle Pukkila paattinsa ajoi karille ja josta tapahtumasta häntä kiusotellaan. Hyvin vastaa Pukkilan kuvaus valokuvassa näkemääni:
Koko Mustaklupu! Pahan hengen kloppi, kasvaako lepän kituakaan koko koivikko, mutta kiusan knuppi koko elinijäksi, makaa kuin laiska lehmä paikallansa, tällännyt itsensä juuri keskelle laitaa, niinkuin lehmän läjä keskellä tietä, en paremmin sano: —-
Kilpi kuvaa myös tarkasti sitä sosiaalista peliä, mikä liittyy tärkeän asian ottamiseen puheeksi, tässä tapauksessa siis parkin rakentamisen. Kaikki tietävät, miksi heidät on saliin kutsuttu, mutta Alastalo miettii usemman luvun ajan, miten ottaa asia puheeksi.
Nyt takkuaa
22.7. Viimeiset Kuhmo-päivät olivat intensiivisiä ja konserttien lisäksi huolehdin naistenviikon juttujen viimeistelemisestä blogiin ja kirjoitin itse jutun Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaostosta. Muutamaan päivään en ole ehtinyt lukea Alastaloa ollenkaan. Vielä puuttuu 300 sivua, enkä ole uskaltanut ilmoittautua klassikkohaasteeseen.
Kilpi on kirjoittanut tarinaan myös monia herkullisia sisäkkäistarinoita. Tarinasta, jossa Alastalo juotti tullimiehet humalaan huonolla rommilla, selviää myös, miten kahvin ja sokerin salakuljetus sujui suolasäkkien lomassa. Suolasta ei tarvinnut maksaa tullia, mutta kahvista ja sokerista kyllä. Hauska on myös ”mojakka” juttu, jonka Härkäniemi ”hellitti parrastaan” Vaasan kapteenista ja hänen tileistään.
24.7. Alastalo salissa ei sovi ”pakkolukemiseen”, kun yritän varmistaa, että luen päivittäin riittävän monta sivua saadakseni kirjan luetuksi kuun loppuun mennessä. Muutenkin alan toivoa, että Kilpi olisi edes vähän karsinut tekstin määrää. Facebook-ryhmän päivitysten perusteella muillakin on ongelmia. Hellekausi ja lomakiireet nipistävät aikaa lukemisesta. Joku on jo päässyt loppuun asti ja kannustaa meitä muitakin. Härkäniemen juttu imaisee mukaan ja teksti alkaa taas vetää.
Parkki saa retarinsa
Lopulta päästään nimien kirjoittamiseen parkkikirjaan, ja Kilpi marssittaa mukaan myös uusia, aikaisemmin esittelemättömiä henkilöitä. Nimen kirjoittaminen ei kaikille ole helppoa, ja nimikirjoitusta väännetään hiki nenänpäästä tippuen. Hienosti Kilpi pitää tarinan koossa ja jännite kestää loppuun saakka. Alun langat keriytyvät lopussa ja Härkäniemen tuumailu piippuhyllyn edessä saa merkityksensä, kun kaiken alkuun panija ja tulevan parkin kapteeni Alastalo valitsee oman piippunsa, maaherran piipun.
29.7. Olen lukenut Alastalon salissa! Ja olen iloinen, että olen sen lukenut. Uroteko se ei ollut, vaan useimmiten nautinto. Hieno kirja, mutta kirjan tähdin arvottaminen ei ole helppoa. Olen tarkka siitä, että en anna tähtiä vain siksi, että klassikko on arvostettu. Neljään päädyn, sillä aidosti Alastalosta pidin. Harmittelen, miten paljon blogijutussa jäi käsittelemättä: kirjan naiset ja heidän roolinsa, talonpoikaispurjehdus, Krimin eli Oolannin sota miesten muisteluissa, henkilöiden esikuvat.
Huomenna purjehtimaan! Koska purjehdusretkestä on sovittu jo aikaisin keväällä, tämän kesän retki tehdään itäisellä Suomenlahdella. Ensi kesänä sitten – Kustaviin.
Volter Kilpi (1874-1939) oli itsekin syntynyt Kustavissa. Alastalon Hermannin esikuva oli hänen isänsä isäpuoli. Isä itse oli merikapteeni. Volter opiskeli Helsingissä ja toimi Turun yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitajana. Ilmestyessään vuonna 1933 Alastalon salissa ei saanut lukijoita. Kilpi ilmoittikin kirjoittaneensa kirjan tuleville sukupolville, ja tässä pyrkimyksessä hän on onnistunut. Alastalon salissa on osa Kilven Saaristolaissarjaa, johon kuuluvat myös novellikokoelma Pitäjän pienempiä (1934) ja romaani Kirkolle (1937). Kilven tyyliä on verrattu James Joycen ja Marcel Proustin modernismiin.
Tällä tekstillä osallistun kirjabloggaajien seitsemänteen Klassikkohaasteeseen. Kirsin Book Club on mukana Klassikkohaasteessa myös Minnan jutulla Veikko Huovisen Hamstereista.
Lue myös aiemmat Klassikkohaaste-jutut Kirsin Book Clubissa:
- Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva, ilmestymisvuosi 1890
- Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo, ilmestymisvuosi 1813
- Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys, ilmestymisvuosi 1940
- Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, ilmestymisvuosi 1959
- Joseph Conrad: Pimeyden sydän
- Volter Kilpi
- Alastalon salissa
- Otava, 2014
- ISBN 978-951-1-21209-6
Olipa aikamoinen urakka! Kirjoituksesi valottaa hyvin kirjan sisältöä ja tunnen jo nyt sivistyneeni huomattavasti. Taitaa kuitenkin omalta osaltani Alastalon salin tapahtumien omakohtainen lukeminen jäädä odottamaan esim. eläkepäiviä – niin täydellistä keskittymistä vaativalta tekstiltä vaikuttaa. Jotenkin tuli juttuasi lukiessani mieleen Kalevala lähinnä sanastonsa puolesta.
Muutamassa illassa Alastalon salia ei todellakaan hotkaisee, mutta niin palkitsevaa lukeminen oli, että aion lukea myös Kilven Pitäjän pienempiä ja Kirkolle -romaanit. Ne ovat lyhyempiä, joten harkitse niitä, sillä eläkepäiviin sinulla on vielä aikaa.
Kiitos vinkeistä – taidan tosiaan testata näitä lyhyempiä teoksia!
Kiitos hienosta kirjan kuvauksesta. Kahteen kertaan olen lukemisen aloittanut ja kesken jättänyt. Ehkä taas yritän kun noilta suosikeiltakaan (Antti Tuuri, Kjell Westö, Katja Kettu, Sofi Oksanen etc) ei ole uutta lukematta-
Nyt tiedän, mistä Alastalon salissa on kyse! Aiemmin luulin, että nimikin on Alastaron salissa, joten varsin pihalla olin.
Sain Turun Kirjamessuilta toissa vuonna Alastalon salissa -pokkarin kuten 10.000 muutakin messukävijää. Laitoin omani kiertoon toiselle bloggarille, sillä en kuvitellut lukevani kirjaa. Sinänsä ei kaduta, sillä muitakin klassikoita on maailmassa vielä lukematta, mutta olenpa iloinen, että pääsin Kilven maailmaan näin sinun erinomaisen juttusi siivellä!
Kiva, että jutusta sai käsityksen myös itse kirjasta ja Kilven maailmasta. En aio ehdottaa sitä lukupiirikirjaksemme, vaikka kirjasta pidinkin.
Minä luin edellä mainitun Kirsiltä saamani pokkarin klassikkohaasteeseen viime tammikuussa, ja olipa hieno juttu, että sinäkin löysit kirjasta sen riemukkuuden ja pääsit Kilven nautinnolliseen kerrontaan mukaan! Itse yllätyin kovin positiivisesti, vaikka avoimin mielin astuin alun perinkin saliin ja Kilven tyyli oli jo tuttu, kun olin lukenut novellikokoelman Pitäjän pienempiä. Saaristosarjasta puuttuisi sitten vielä Kirkolle… :) Varsinaissuomalaisuus on mielenmaisemana hyvin tuttua myös, ja Kilpi sen kyllä ansiokkaasti tiivistää!
Olen jo päättänyt lukea myös Pitäjän pienempiä ja Kirkolle, niin paljon Kilven tekstiin ihastuin.
Luin Alastalon kirjabloggaajien ensimmäiseen klassikkohaasteeseeen ja aivan sama kokemus minulla oli kuin sinulla. Mainiota luettavaa! Huumoriakin. Turhaan mahdottomana luettavana pidetty kirja, vaikka omat vaikeutensa oudoissa sanoissa ja kiemuraisissa virkkeissä olikin.
Olen jo muuallakin kuin blogissa levittänyt ”ilosanomaa” Kilven tekstistä, ja tänään lainasin Alastalon salissa lukevalle ystävälleni. Samaa mieltä kuin sinä, eli turhaan kirjaa on pidetty mahdottomana lukea.
Alastalon salissa oli mukana yhdessä lukupiirissä yliopistossa. Pääsin toisen osan alkuun, mutta loppuun asti en kirjaa ehtinyt lukea. Vähän jäi se kyllä nakertamaan, sillä olisihan sen voinut urakoida kerralla loppuun. Nyt täytynee aloittaa alusta, jos kirjan haluaisin lukea. Ja tavallaan teos kiehtoisi, vaikka tällainen kirjoitustyyli ei ole lainkaan minulle tyypillistä, enkä juuri nauti tukahduttavan pitkistä lauseista. Ehkä vielä joskus…
Minun opiskeluvuosistani on sen verran aikaa, etten muista, silloinko yritin ensimmäisen kerran lukea Alastalon salia vai joskus myöhemmin. Joka tapauksessa ensimmäisellä kerralla jäi yritykseksi ja siksi kynnys kirjan aloittamiseen oli niin korkealla. Suosittelen kyllä kirjan lukemista, ainakin sitten joskus …
Minäkin olen huomannut, että välillä vaikeaksi mainittu klassikko onkin vain pientä keskittymistä vaativa. Kun malttaa vähän rauhoittua kirjan ääreen, voi löytää varsin palkitsevan lukukokemuksen. Minulla on käynyt näin Marcel Proustin kohdalla. Ehkä joskus vielä kokeilen, löydänkö saman vaikutuksen Alastalon salissa -kirjasta.
Jos Marcel Proust on ollut sinulle palkitseva lukukokemus, nini ehkä Kilpikin. Prousthan on yksi niistä modernisteista, joihin Kilpeä on verrattu. Minä puolestani en ole Proustia lukenut. Ehkä piträisikin valita seuraavaan klassikkohaasteeseen.
Olen aloittanut Alastalon kerran, mutta en innostunut, joten jätin kesken. Uskon kyllä ihan täysin, että se on hieno kirja, mutta se ei vielä tarkoita, että se iskisi henkilökohtaiseen makuuni.
Hieman kammoksun paksuja kirjoja ja sekin osin vaikuttaa siihen, että ei ole tullut tehtyä Alastalon seurassa toista yritystä.
Onnittelu suorituksesta. Nyt voit ansaitusti kerskua toreilla ja turuilla, että olet sen lukenut. !!! ????
Taidan jättää kerskumisen tähän blogijuttuun, mutta olen kyllä suositellut kirjaa lukeville ystäville ja sen verran siitä lukiessani puhunut, että aviomies kuului sujuvasti referoivan kirjan tapahtumia, vaikkei itse kirjaa ole lukenutkaan. Innostuin myös sen verran Kilven tyylistä ja sijoittumisesta kirjallisuuden historiaan, että minua odottaa nyt kirjastossa Lea Rojolan kirja Kilven modernismista. Jää vielkä nähtväksi maltanko paneutua siihen.
Nyt alkoi lukuhermoja kutkuttaa! Olen jo lähes tuominnut tämän kirjan ”ei tule luetuksi tässä elämässä” -laariin, mutta kenties sittenkin kokeilen… jonain kesänä. :) Onnittelut kirjan lukemisesta.
Kiitos onnitteluista, ja samassa laarissa minäkin uskoin kirjan pysyvän. Kyllä se sinullakin vielä laarista ylös nousee.
Hauska lukupäiväkirja! Olen joskus aloittanut kirjan ja totesin, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi kirjoihin, jotka eivät kiinnosta yhtåän. Mutta minusta on hauskaa, kuinka hyvin romaanin heikkoudet (jotka varmasti ovat samalla myös sen vahvuuksia kuten sinunkin tekstistä hyvin käy ilmi), ovat kääntyneet voitoksi. Jos kyse ei olisi näinkin iäkkäästä klassikosta, epäilisin tätä markkinavoimien nerokkaaksi silmänkääntötempuksi ;)
Tästäkin kommenttilistasta näkee, miten moni kirjan on aloittanut ja sitten luovuttanut. Jostakin luin, miksi juuri aika alussa oleva Härkäniemen 70-sivuinen piipun valinta on niin usein nostettu esimerkiksi Alastalonm salin kerronnasta. Monet lukijat eivät sitä pidemmälle ole päässeet. En minäkään olisi kirjaa lukenut ilman Facebook-ryhmää ja kirjabloggaajien klassikkohaastetta.
Haluaisin lukea kirjan seuraavaan klassikkohaasteeseen tai viimeistään sitä seuraavaan! Minusta olisi hauska tietää, miten itse kokisin tämän paljon puidun kirjan: olisiko se helppolukuinen ja mielenkiintoinen vai pelkkää pakkopullaa ja keskeyttämisen arvoinen. Jännittävää nähdä!
Lue ihmeessä Alastalon salissa seuraavaan klassikkohaasteeseen. Kiinnostaa lukea, imaisiko teksti sinut kuten minut. Viimeistään ensi kesänä siis!
Voi mikä harmi etten ole nähnyt tällaista kimppalukua Alastalon salista! Olisin voinut jopa lähteä mukaan! Sitäpaitsi tunnen itseni tällä hetkellä aika idiootiksi, kun en ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi ettei sitä tarvitsisi lukea ainoana kirjana vaan pätkissä muiden lomassa silloin kun siltä tuntuu ;-) Vitsit, jonain päivänä vielä..!
Ilman kimppalukua Alastalon salissa olisi vieläkin lukematta, hyvä tapa siis. Osalla samaa aikaa aloittaneista kirja on vielä kesken, mutta idea olikin, että jokainen etenee omaa tahtiaan.
Tömö lienee kattavin kuvaus, jonka olen Alastalon salista lukenut ja kirja tosiaan avautui nyt minulle enemmän. En ole koskaan kokenut tarvetta lukea itse tätä kirjaa, mutta kovasti kiinnostaa silti lukea kirjasta.
Olen iloinen, jos olen saanut sinut kiinnostumaan kirjasta. Ainakin yksi lukeva ystävä on myös aloittanut Alastalon salissa, kun olen kirjaa hehkuttanut.
Kiitos hienosta kirjan kuvauksesta. Kahteen kertaan olen lukemisen aloittanut ja kesken jättänyt. Ehkä taas yritän kun noilta suosikeiltakaan (Antti Tuuri, Kjell Westö, Katja Kettu, Sofi Oksanen etc) ei ole uutta lukematta-
Kiitos Antti kiitoksista! Niin kuin kirjoitin, ilman kannustavaa Facebook-ryhmää tuskin minultakaan olisi onnistunut. Ja kun oli julkisesti ryhmälle luvannut kirjan lukea, niin eihän sitä voinut keskenään jättää. Ja pian minulle selvisi,etten halunnutkaan jättää. Suosittelen kyllä yrittämään vielä kerran.
Hei kaikki,
löysin Henry Fieldingin Joseph Andrewsin seikkailuista yhtymäkohdan Alastalon saliin. Kilven romaanissahan on luku, jonka alussa kirjoittaja ilmoittaa, että sen voi jättää hyvin lukemattakin. Näin Fielding romaaninsa toisen kirjan ensimmäisessä luvussa, jossa hän kertoo lukijalle ”Kirjailijoiden teosten jaotteluista”: ”Sillä koska meitä elämäkertojen tarinoitsijoita ei sido sama täsmällisen tarkka tapahtumien ketju kuin muita historioitsijoita, voidaan usein jokunen luku, esimerkiksi tämä, jota paraikaa kyhään, sivuuttaa, kokonaisuuden kärsimättä mitään vaurioita.” (Fielding, Valfrid Hedmanin suomennoksen 4. tark. painoksen sivu 126, Karisto, Hämeenlinna 1977.) Kilpi oli varmasti Fieldinginsä lukenut! Alkuteos ilmestyi 1742.
Hei Antti! Onpa hauskaa, että juuri tänään kommentoit tätä viime kesän juttujani. Olen nimittäin tänään purjehtinut ystävien kanssa Kustavin vesillä, Ströömiä pitkin ja ohittanut Alastalon talon. Kuviakin napsin talosta monta, mutta puut ovat kasvaneet rannan ja talon väliin niin suuriksi, että itse talo vain pilkottaa puiden välistä. Purjehdusmatkaa varten selailin uudelleen Kilven tekstiä, ja minua nauratti juuri tuo mainitsemasi luku, ”jonka voi hyvin jättää lukemattakin, koska siinä ei tapahdu sen enempää kuin muissakaan luvuissa”. Lainaus on vapaasti muistista vetäisty, mutta jotenkin noin Kilpi sanailee. Sinun löytösi ja yhtäläisyys on mielenkiintoinen.
Suomi Martti
Mistä sen äänikirjan löytäisi? Kirjastossa sanoivat ettei tähän kirjaan ole e-kirjaa.
170 sivua vasta luettu.
Alastalon salissa -teosta ei ole luettu äänikirjaksi, mutta Yle Areenasta löytyy Kilven Kirkolle Esko Salervon lukemana, samoin kokoelmaan Pitäjän pienimpiä kuuluva Ylistalon salissa.