Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa – mitä sota tekee lapsille
Heti aluksi on parasta todeta, että olen syntyperäinen lahtelainen. Muutin pois 19-vuotiaana Helsinkiin opiskelemaan ja pääkaupungissa aina hieman häpeillen tunnustin, että olin kotoisin Lahesta. Vuosien myötä olen kasvanut olemaan sinut lahtelaisuuteni kanssa, tai ehkäpä hieman enemmänkin, sillä lukiessani lahtelaisen Pasi Pekkolan uutuusteosta Huomenna kevät palaa, lahtelainen identiteettini puski pintaan. Sitä ei nostanut vuoden 1918 tapahtumien kuvaaminen, vaan kirjan tunnistettavat ympäristökuvaukset 1950-luvun Lahdesta, siitä kaupungista, jossa vanhempani viettivät nuoruuttaan.
Luin Huomenna kevät palaa -kirjan yhdessä Nordic Morningin yrityslukupiirin kanssa. Olin kutsunut Pasi Pekkolan lukupiiriin vieraaksemme, joten hänen kommenttinsa kirjan synnystä pohjaavat keskusteluumme sekä kirsinbookclubilaisen Airi Vilhusen Pasi-haastatteluun Otavan mediatilaisuudessa. Muutaman Pasin kommentin poimin myös Turun Kirjamessujen 1918-keskustelusta, jossa hän oli yksi kolmesta panelistista.
Pasi Pekkola kuvattuna Otavan mediatilaisuudessa. Kuva Airi Vilhunen.
Pasi Pekkola kävi koulunsa Lahdessa kuten minäkin. Kivenheiton päässä ovat vuoden 1918 sisällissodan ratkaisuvaiheiden tapahtumapaikat. Torin ja hyppyrimäkien välissä on Fellmanin pelto, nykyään puisto, jonne tuhannet punavangit koottiin keväällä 1918. Heistä noin 13.000 vankia vietiin parin kilometrin päähän Hennalan vankileirille, jossa puolentoista vuoden aikana arviolta 1.200 vankia kuoli. Tästä kaikesta ei lahtelaisissa kouluissa puhuttu minun aikanani mitään, eikä kovin paljon enempää Pasi Pekkolankaan historiantunneilla.
Näkymä Lahdesta 1970-luvulta, jolloin siellä vielä oli kirjassakin kuvattu liikenneympyrä, linja-autoasema ja Haka-tornit. Aukea, jossa on autoja parkissa, on Fellmanin pelto, jonne punaiset tuotiin ennen Hennalan vankileirille viemistä.
Kuva napattu Lahden Hiihtoseuran Salpausselän kisat – suomalainen kansanjuhla -kirjasta.
Kun Pasi Pekkola lähti tekemään kirjaa vuoden 1918 tapahtumiin pohjautuen, hänen tavoitteenaan ei ollut tehdä 100-vuotismuistokirjaa:
En tiennyt, milloin kirja tulisi valmistumaan, joten muistovuosi ei ollut mielessäni. Pyrin kirjoittamaan kirjan, joka seisoo omilla jaloillaan ilman juhlavuottakin.”
Hän kirjoitti kirjaa kolmen vuoden ajan, tutki aineistoa Lahden kirjastossa, luki sodanaikaista kirjeenvaihtoa.
Tiesin, että etenkin lahtelaiset tulevat lukemaan kirjaa tarkasti, joten halusin, että kirjan faktat ovat varmasti kohdallaan. Siihen päälle rakensin fiktion.”
Pasi Pekkola vieraili Hennalan kasarmeilla, paikassa jossa itsekin on suorittanut asepalveluksensa. Puolustusvoimat ovat Hennalasta lähteneet, tilalla on maahanmuuttokeskus ja Apulannan museo. Pasi oli katsellut pieniä maahanmuuttajalapsia ja päättänyt kirjoittaa teoksensa lasten näkökulmasta. Häntä inspiroi myös Roberto Benignin käsikirjoittama Oscar-elokuva Kaunis elämä (La vita é bella), jossa isä yrittää kertomuksillaan salata keskitysleirin todellisuuden pieneltä pojaltaan.
Ensimmäiset 50 vuotta sisällissodan tarina oli valkoisten tarinaa, seuraavat 30 punaisten. Sitten sotatarinoiden kaanoniin nousivat naisten tarinat, mutta lasten kannalta ei olla kirjoitettu.”
Hennalan kasarmit Lahdessa, kuvattu huhtikuussa 2017
Huomenna kevät palaa on kirjoitettu kolmen lapsen näkökulmasta. Kirjan tapahtumat alkavat kuvitteellisella Villilähteellä, Lahden lähellä, muutamia vuosia ennen vuoden 1918 tapahtumia. Siellä on kartanon lähistöllä oleva talo, jossa asuvat Eeva ja pikkuveli Eino vanhempineen. On toinen kartano, jossa on kaksi poikaa, toinen jääkärioppiin Saksaan lähtevä ja toinen nuorempi, Henrik, joka kokee aina jäävänsä isoveljensä varjoon. Kirjassa lapset kasvavat aikuisiksi ja tarina pureutuu vahvasti siihen, miten sodan vaikutus näkyy heidän myöhemmässä elämässään. Joidenkin elämää sota kauheuksineen edelleen määrittää, jotkut vaikuttavat selvinneen pienin vaurioin, jopa hyötyneensä sodasta.
Kirjan henkilöhahmoilla ei ole todellisia historiallisia esikuvia. Pasi on ottanut elementtejä totuudesta, esimerkiksi punaisten vanhempien orpolapsia adoptoitiin Pohjanmaalle, kun ajateltiin heidän oikeassa ympäristössä ja kasvatuksessa pääsevän eroon punaisuudestaan. Henrikin hahmon rakentamisessa Pasi käytti tunnettuja telottajien tarinoita. Esimerkkinä hän mainitsi majuri Hans Kalmin, joka johti sotamenestyksestään ja raakuudestaan tunnettua valkoisten yksikköä, Kuhmoisten piruja. Kalm päätyi myöhemmin Amerikkaan opiskelemaan lääketiedettä ja erikoistui vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin.
En halunnut tällä kirjalla osoitella minnekään, vaan halusin rakentaa ihan omanlaiset hahmot.”
Kirjan lahtelaiset tapahtumapaikat on kuvattu erittäin taitavasti, samoin 1950-luvun ajankuva. Lukiessani soitin äidilleni ja pyysin häntä muistelemaan muutamia Lahden kaupungin jo purettuja kulmia, sillä halusin imeytyä siihen maailmaan. Osa tapahtumapaikoista on myös hyvin merkityksellisiä Pasi Pekkolalle, sillä tarinassa ollaan punaisten sotasairaalassa Lahden kansanopistolla, jonka juhlasali on toiminut Pasin ja hänen vaimonsa häiden juhlatilana. Lukupiiriläiset eivät ymmärrettävästi olleet aivan yhtä haltioituneita kuin minä siitä, että tapahtumat olivat Lahdessa, mutta ajankuvaa hekin ylistivät.
Nordic Morning lukupiiri, kirjailija Pasi Pekkola keskellä (kirjailija Sanna-Mari Hovin vieressä).
Keskustelussamme totesimme, että tarina ja kirjan rakenne toimivat hyvin. Kerronta on vetävää ja juoneen on jätetty paljon tulkinnanvaraa. Meitä viehätti, että teksti johdattaa tapahtumiin ja tunnetiloihin, mutta jättää paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Kaikkia kauheuksia ei ole levitetty sivuille, mutta lukijana tietää, mistä on kyse. Pasi sanoi halunneensa kunnioittaa lukijoiden älykkyyttä.
Viha oli sopiva selitys, sillä se kelpasi molemmille osapuolille. Kyse oli yksittäisistä vihanpuuskista, raivosta, muutamien tilannetta hyödyntäneiden mielipuolten julmasta kostosta. Mutta minä en kuulunut siihen joukkoon. Minä tein vain niin kuin käskettiin. Ja minähän olin silloin vielä pelkkä poikanen, oikeastaan vasta lapsi. Luulin, että olimme hyvien puolella. Mutta kun minulle sitten valkeni, että voittajatkin voivat olla pahoja, oli liian myöhäistä, eivätkä valkoiset tehneet mitään nimeni puhdistamiseksi.” -sivu 83.
Huomenna kevät palaa on erinomainen uusi näkökulma vuoden 1918 tapahtumia kuvaavien kirjojen joukkoon. Tämä kirja ei jää vatvomaan niitä tapahtumia, joita voi lukea esimerkiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta tai Heidi Köngäksen Sandrasta tai Anneli Kannon Lahtareista, vaan hyvin koskettavalla tavalla tuo esiin sodan aiheuttamat arvet, jotka himmetessäänkin vaikuttavat koko elämän.
Elämä on valunut hänestä, jäljellä on vain hontelo ruumis, koliseva kasa heiveröisiä luita, joita läpikuultava iho jotenkuten kannattelee.” – sivu 326
Kirjan kieli on kaunista ja kuvailevaa, tosin paikoitellen kielikuvia on hieman liiankin kanssa. Eri henkilöiden äänet tulevat hyvin esiin ja päähenkilöt rakentuvat aidoiksi henkilöiksi. Jopa niin aidoiksi, että pohdimme hassutellen, mitä mahtaakaan tapahtua kirjan henkilöille seuraavaksi. Kirjan loppu mahdollistaa monta vaihtoehtoa!
Pasi, millä kolmella sanalla itse kuvaisit Huomenna kevät palaa -kirjaasi?
Herkkä, hienovarainen ja pimeänvaloisa.
Minä lisäisin siihen avartava, mieleenpainuva ja lahtelainen!
Nordic Morningin yrityslukupiirissä oli yksi lahtelainen lisää eli Taina Vuokko, joka sai Pasilta signeerauksen. Odottelemassa Kati Halminen.
Muita juttujamme, joihin liittyy Pasi Pekkola, sota ja/tai lapset:
- Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit – kun suomalainen mies lähtee äitinsä jäljille Kiinaan
- Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, osa 1 – suo, kuokka ja Jussi
- Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, osat 2-3 – vuoden 1918 peruseepos ja vähän jatkoa
- Anneli Kannisto: Lahtarit – kun suvusta löytyy valkoinen isoisä
- Heidi Köngäs: Sandra – naiset ja lapset sodan jaloissa 1918
- Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe – toinen maailmansota, saksalainen poika ja ranskalainen tyttö
- Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa – toinen maailmansota ja nuoret rakastavaiset Lontoossa ja Maltalla
Kirsin Book Clubia voi seurata myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.
- Pasi Pekkola
- Huomenna kevät palaa
- Otava, 2018
- ISBN 978-951-1-31785-2
Tietoa kirjoittajasta
Minusta on hienoa, että sotaa käsitellään eri näkökulmista, sillä siitä ei ole olemassa vain yhtä totuutta. Elävää ja totuudenmukaiselta vaikuttavaa ajankuvaa on aina mielenkiintoista lukea, vaikka aihe olisikin rankka.
Huomenna kevät palaa -kirjan suuri ansio on se, että se pistää miettimään, mitä sota tekee lapsille. Miten sota vaikutti esimerkiksi omien vanhempieni, jotka syntyivät 1930-luvulla, vai vaikuttiko mitenkään. Äitini ei ainakaan muistanut, että vuodesta 1918 olisi puhuttu koskaan hänenkään nuoruudessaan, vaikka Lahdessa asuikin.
Lahtarit kirjoitti Anneli Kanto, ei Kannisto.
Kiitos huomautuksesta! Nyt on korjattu.
Jotenkin kylmäävää, ettei näistä tapahtumista ole voitu kunnolla puhua vuosikymmeniin historiantunneilla, vielä Pekkolan aikanakaan. Lapsen näkökulma ja sodan seuraukset myöhemmässä elämässä ovat varmasti hyvä lähtökohta, jotta kirja voi tarjota muihin vuotta 1918 käsitteleviin kirjoihin nähden jotain uutta. Oli kiinnostavaa lukea kirjan taustoista tarkemmin, kiitos postauksestanne!
Kiitos Hanna!
En tiedä oliko puhumattomuus historian tunneilla opettajan valinta vai eikö 1918 kuulunut isosti opetussuunnitelmaan. Minulla tosin oli melko innoton opettajakin, joten voihan olla, että hän opettikin jotain asiasta, mutta en minä enkä luokkatoverini muista asiasta. Kysyin tätä näin jälkikäteen.
Tunnustan, että minulla jäi kirja kesken, koska siinä oli lyhyt laina-aika. Tuot kirjan taustoja ja Pekkolan motiiveja esiin upealla tavalla, ja minusta tuntuukin, että pitäisi tehdä ekskursio Lahteen tämän ja parin muun kirjan jäljissä.
1918 on minulle henk.koht. loppuun kaluttu aihe, eikä sitä tuoreemmaksi muuta lapsen, hevosen tai pihakoivun näkökulma. Mutta se ei estä lukemasta hyvin kerrottua tarinaa. Luultavasti palaan tähän kirjaan uudestaan. Sitä voisi lukea vaikka paikan päällä.
Minäkin ajattelin, että 1918 on tältä erää osaltani ohi, mutta messuvierailulla innostuin Pasin kirjan lisäksi Jari Järvelän Kosken kahta puolta -teoksesta, jonka aion lukea. Molemmissa tutkitaan sodan seurauksia enemmän kuin itse sitä sotaa.
Monipuolinen teksti, jota oli ilo lukea. Minulla on siteitä Lahteen (isäni oli sieltä kotoisin), mutta Lahden rooli sisällissodassa on jääny etäiseksi. Viime kesänä kävimme äitini kanssa katsomassa sisällissodan muistomerkkiä Fellmanin puistossa ja se oli todella vaikuttava.
Kirja kuulostaa taitavalta, mutta minulla on tällä hetkellä päällä yliannostus sisällissota-aiheisesta kirjallisuudesta. Vaikken edes ole sitä kovin paljoa kuitenkaan etenkään tänä vuonna lukenut! Ehkäpä into aiheeseen palaa vielä, kun saa vähän etäisyyttä 100-vuotismuistovuoteen.
Kun intosi palaa, tartu ihmeessä tähän, sillä painotus on sodan jälkeisissä ajoissa, etenkin 1950-luvussa.
Ja hei, sinähän olet puoleksi Lahest!
Olen onnistunut välttämään vuoden 1918 tapahtumat romaaneissa. Pari kertaa kuitenkin osunut kohdalle mm. Kjell Westön teoksessa Kangastus 38, Anneli Kannon novellissa Eväät (kokoelmassa Tusina) ja parhaillaan lukemassani Terhi Tarkiaisen viihteellisemmässä romaanissa Pure mua. Westön teoksesta muutama vuosi sitten minulle heräsi halu lukea lisää Suomen sisällissodasta, joskin tänä vuonna se on ollut vähän liiankin monen teoksen teemana. Ehkä ensi vuonna, kun kuohunta teeman ympärillä taas rauhouttuu, aloitan tutustumisen näihin vuoden 2018 aikana ilmestyneisiin (ja ehkä aikaisemminkin julkaistuihin) sadan vuoden takaista historiaa esiin nostaviin teoksiin. En pidä historiallisten tietokirjojen lukemisesta, koska ne keskittyvät enemmän numeroihin, mutta romaaneissa tapahtumat heräävät eloon, vaikka eivät olisikaan pelkästään tositapahtumiin perustuvia. Toisen maailmansodan aikaan ja vähän sen jälkeen sijoittuvat teokset ovatkin yksi suosikkiajanjaksoni kirjoissa.
Jos Westö on suosikkejasi, niin Missä kuljimme kerran tuo myös 1918 hyvin esiin.
Luin viime vuonna sisällissotaa (ja muita Suomen sotia) käsitteleviä klassikoita Linnasta alkaen aika paljon ja sitä edeltävinä vuosina on myös tullut luettua sotakuvauksia suomalaisesta perspektiivistä sen verran, että tänä vuonna ei ole tehnyt ollenkaan mieli lukea (sisällis)sotaa käsitteleviä kirjoja. Tämä kuitenkin vaikuttaa kiinnostavalta juuri tuon lapsinäkökulman takia. Pistän tämän muistiin odottelemaan hetkeä, jolloin haluan palata vuoden 1918 kuvauksiin.
Hmm… en ole ihan varma haluanko lukea kirjaa sodasta lapsen näkökulmasta. Jotenkin saattaisi käydä liiaksi tunteisiin, vaikka tässä ilmeisesti aika paljon kerrotaan myös myöhempiä vaikutuksia. Myös 1918 taitaa olla toistaiseksi minun osaltani luettu vähäksi aikaa.
Luin alkuvuonna 1918 -tietoteoksen ja se avasi hienosti, minulle ainakin ihan uudella tavalla sodan syntymekanismia. Toisaalta myös sitä, että kaikesta kauheudesta huolimatta sota myös loppui hyvin pian, vaikka henkinen trauma onkin pitkä ja edelleen olemassa.
Paikallishistoriallinen näkökulma on aina mielenkiintoinen ja Hennalan historiaa olenkin usein miettinyt. Ristiriitainen paikka.
Sisällissotaa käsittelevät kirjat eivät oikein inspiroi minua lukemaan, mutta kiva kuulla että tässä kirjassa on mukana myöhempiäkin ajanjaksoja. Onnistunut paikalliskuvaus on kyllä aina suurta plussaa kirjalle! Minulla ei ole mitään siteitä Lahteen, mutta jotenkin tuntuu, että tämän kirjan myötä olisi luvassa varsin tunnekylläinen aikamatka lähihistoriaan.
Olen lukenut Pekkolan kaksi aiempaa romaania ja erityisesti Lohikäärmeen värit kolahti. Häpeäkseni on tunnustettava, että olen lukenut melko vähän Suomen lähihistoriaan sijoittuvia romaaneja. Tämä kyllä alkoi aidosti kiinnostaa nimenomaan näkökulmansa (lapset) kannalta.
Niin kuin monella muullakin, 1918 tahtoo nyt juuri tulvia korvista ulos, kun tuli juuri luettua se Järvelän Kosken kahta puolen -kirjakin. Mutta siitä huolimatta tämä kiinnostaa, sitten taas kun on sellainen fiilis.