Petri Tamminen: Suomen historia – pieni suuri kirja
Itsenäisen Suomen satavuotisen historian mahduttaminen noin 150 sivuun ja tekstimäärään, joka voisi vastata ehkä 50 täyttä ja täysikokoista kirjan sivua, vaatii taitavaa kirjoittajaa ja tarinan kertojaa, ja sellainenhan Petri Tamminen on. Hänen Suomi 100 -juhlavuoden merkeissä ilmestynyt Suomen historia -kirjansa ei todellakaan ole mikään pönöttävä, kirjahyllyyn lukematta unohtuva juhlakirja. Kirjan kautta avautuu sadan vuoden historia kokoaan suurempina inhimillisinä muistoina ja sattumuksina.
Myönnettäköön, että kun kirja kustantajan lahjana heti alkuvuodesta saapui postin joukossa, availin kirjaa vähän epäuskoisena: ”Näinkö vähän tekstiä? Näinkö pieni kirja? Ettei vain ole tullut kirjoittajalle kiire ehtiä julkaista, kun juhlavuosi käynnistyi.” Väärässä taas olin.
Petri Tamminen on haastatellut kirjaa varten yli 500 suomalaista, useimmiten erilaisissa ryhmätapaamisissa eri puolilla Suomea, isoissa kaupungeissa ja maaseudulla. Tarinoiden ja muistojen aikajana kattaa koko sadan vuoden matkan. Suomen historian tarinoita hyvin kuvaava on muistuma itsenäistymisvuodesta 1917. Siinä muistellaan Aino Koskista, 30-vuotiasta ompelijaa, joka rakastui paikkakunnalla linnoitustöissä olleeseen tsaarin armeijan sotilaaseen. Kun sotilasosasto syksyllä 1917 kutsuttiin kiireesti takaisin Pietariin, upseeri lupasi kirjoittaa, mutta kirjettä ei koskaan tullut.
Aino kulki metsissä ja itki. Hänen sydänsuruaan ei voinut lievittää mikään muu kuin se, että kylän naiset painelivat hänen rintojaan suurella lämpimällä silitysraudalla, eikä sekään lievittänyt paljon.
Tamminen on hienosti oivaltanut sen, että yhteinen historiamme koostuu kuitenkin aina yksittäisten ihmisten omista, ainutlaatuisista kokemuksista. Kun virallinen historiankirjoitus kertoo jatkosodan alkaneen kesällä 1941, isän sotaan lähtöä muisteleva Helka kertoo saman asian toisin sanoin:
Isä käveli maantiellä kirkolle päin, kääntyi vielä mutkassa ja heilautti kättään. Heitä jäi kotiin Savitaipaleen Monnin kylään äiti ja isoäiti ja neljä lasta. Ennen lähtöään aamuyön tunteina isä oli ajanut heinät alaniityn saarekkeilta aina maantienvieren pelloille asti.
Ja kuin tiivistyksenä sodan suuri tragedia arjen näkökulmasta:
Kamala sotia, kun on talvi ja kylmä, mutta oli sekin, että sotahommiin vaikka on heinänkorjuuaika.
Isänmaallinen sotakiihko on tästä kirjasta kaukana. Mielenkiintoisia ovat mm. tarinat suomalaisista korpisotureista ja vastarinnasta:
Kun sodan jälkeen alkoi ne inkeriläisten siirrot, sattui monta kertaa, että veturiin tuli vikaa vähän ennen Vainikkalaa, korpitaipaleella. Veturinkuljettajan oli pakko pysäyttää juna sinne metsän keskelle ja ruveta korjaamaan sitä veturia.
Kirjan itsenäisyyden historia ei suinkaan ole pelkkää sotaa. On voimakas jälleenrakennuksen aika ja usko tulevaisuuteen 50-luvulla, ovat olympialaiset ja niihin saapuvat ulkomaan ihmeet, on Armi Kuusela, joka kiertää ympäri Suomea ihailtavana. On suuret urheiluvoitot ja jopa mahdottomana pidetty voitto Euroviisuissa, siirtyminen maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin muutto. Suomen historia kertaa monesta yhteydestä tuttuja suuria suomalaisia hetkiä, mutta se ei ole rasite, päinvastoin, kirjan näkökulma on niin omanlaisensa, että kliseet ovat kaukana.
Kun lukija pystyy vielä lisäämään hetkiin omat muistonsa, kirjan sivut tuplaantuvat. Näihin historian tapahtumiin pystyin itse liittämään omat lapsen tai nuoren muistoni: Vuoden 1956 yleislakko, kun minusta oli mukava loikoilla päivällä poikkeuksellisesti kotona olevan isän kanssa, mutta äiti ei selvästikään ollut asiasta yhtä mielissään. Vuoden 1961 noottikriisi, kun kysyin ruokapöydässä, syttyykö nyt sota, ja vuodenvaihde 1968/1969, kun keskiolut vapautui. Tämänkin 90-luvun laman jättämän muiston tunnistan:
En muista tunnuslukuja enkä puhelinnumeroita enkä syntymäpäiviä, mutta sen muistan, että meidän asuntolainan korko oli 17,3. Siitä se laski 14,7 prosenttiin ja sitten 11,7 prosenttiin. Kun se oli 9,9 prosenttia, me pidettiin pienet juhlat.
Petri Tammiselle on ominaista hiljainen, lakoninen huumori, ja vaikkei Suomen historian tarinoita pidäkään ensi sijassa leimata humoristisiksi, kirjoittajan ominaislaatu niissä näkyy, joskus jopa naurattaen, kuten tässä 30-luvun uimaopetuksen kuvauksessa:
Uimakoulu pidettiin meillä yksipäiväisenä. Ensin pyöritettiin pari kertaa käsiä ilmassa, sitten opettaja tuli ja tarttui uimahousuista ja heitti järveen.
Olisiko väärin sanoa, että vähän tällaista uimakoulua Suomen historiakin on joskus ollut? Pärjäätkö siellä vedessä pieni maa?
Myös Kirsi luki Suomen historian ja samanlaisia ajatuksia kirja hänessäkin herätti:
Olen aivan samaa mieltä siitä, että pieni kirja osoittautui suureksi! Petri Tamminen on poiminut kansakunnan muisteloista ilmiöitä ja yksityisiä hetkiä, jotka suomalaisena lukijana tunnistaa. Olen asunut toistakymmentä vuotta ulkomailla ja tämänkaltaisista anekdooteista keskusteleminen olisi ollut vaikeaa ellei mahdotonta ulkomaalaisten tuttavien kanssa. Kirjassakin tarina siitä, miten nepalilaiselle vieraalle ei voinut kertoa, että Mika Myllylä on kuollut, vaikka juuri oltiin Lahden hiihtostadionilla.
Suomen historian jokainen tarina ei kosketa minua, mutta kaikista voisi virittää seurassa keskustelun ja moneen olisi oma näkökulma lisättäväksi. Kuinka lanko huusi vauvavatsalleni, että Suomi on voittanut maailmanmestaruuden jääkiekossa. Kuinka tuttu mäkihyppääjä matkusti Japaniin kisoihin ja paluumatkalla pistäytyi Armi Kuuselan luona Manilassa, vaikka he eivät tunteneet entuudestaan. Mutta kun satuttiin olemaan samalla pallonpuoliskolla. Siinä se, kyllä näistä tarinoista suomalainen toisen suomalaisen tunnistaa. Hieno kirja, loistavaa lukupiiriainesta!
Lue myös:
- Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
- Espoon Kaupunginteatteri: Äidinmaa
- Tuoma Kyrö: Mielensäpahoittajan hiihtokirja
- Petri Tamminen
- Suomen historia
- Otava, 2017
- ISBN 978-951-1-30775-4
Vaikuttaa tosi ihastuttavalta kirjalta. Toki olen kirjasta kuullut ja selaillutkin sitä vähän kaupassa, mutta tämä on ensimmäinen arvostelu, jonka tästä kirjasta luen. Todella hyvä juttu. Tuntuu, että se tavoitaa kirjan hengen. Itsekin haluaisi heti alkaa kertoa jotain pieniä tarinoita omasta elämästä Suomen käännekohtien aikoina, vaikka ikää on vasta suunnilleen neljäsosa vuosisadasta.
Niin, kyllä sinunkin neljännesvuosisataasi on ehtinyt kuulua käännekohtia. Mutta Figaroleja et sinä taida muistaa.
Odotan tätä jo kovasti! Lukupiirin kirjaksi valittu meilläkin ja synnyttää varmasti paljon keskustelua sekä kirjasta että sen herättämistä muistoista. Yksityisten muistojen tuominen yhteiseen 100-vuotisjuhlaan on mainio idea!
Tammisen Suomen historia on erinomainen lukupiirikirja. Lähetä sitten viestiä, mitä lukupiiriläisesi kirjasta ajattelivat.
On kerrassaan hyvä kirja Suomen historiasta! Omat muistot heräävät ja suuret tapahtumat kertautuvat kuin huomaamatta. Liikutti ja nauratti.
Juuri niin, samanlaisin ajatuksin minäkin kirjaa luin.
Selailin tätä kirjastossa, mutta ei vetänyt puoleensa. Olen jo hieman väsynyt näihin Suomi100Suomi100Suomi100 -juttuihin. Tämä on varmasti hieno ja tärkeäkin kirja, mutta jotenkin oma tulokulmani asioihin on sillä tapaa erilainen, että tämä ei kiinnosta. Iloitsen tietysti siitä, että monelle tämä on varmasti hieno lukukokemus. Tekee mieli sanoa kuten Donner: Suomi ei ole maailmannapa, vaan pikemminkin sen takapuoli
Juhlavuosilla on taipumus kaluta juhlittava niin perusteellisesti, ettei juhlinta enää maistu. Omppu, vähän samanlaisin ajatuksin minäkin kirjaa ensin selailin, mutta lukiessa ihastuin. Minusta Tammisen kirjassa on vähän tuota ”takapuoli-tuntumaa”.
Olin tammikuun Kirja vieköön-tapahtumassa, jossa tästäkin kirjasta keskusteltiin. Tapahtuma sai minut kiinnostumaan teoksesta, ja tämä kirjoitus lisäsi kiinnostustani entisestään. Täytyy yrittää saada kirja käsiini mahdollisimman pian.
Tulen muuten juuri helmikuun Kirja vieköön! -tapahtumasta. Ensimmäisessä en ollut, ja ilmeisesti se oli ollut kiinnostavampi kuin tämä toinen. Olisi ollut hauska kuunnella Petri Tammistakin.
Minäkin alkuun suhtauduin kirjaan, että ei taas tätä Suomi100-soopaa. Mutta Kirja vieköön-tapahtumassa heräsi mielenkiinto Petri Tammista kuunnellessa. Kannatti kyllä lukea! Ihanasti tiivistettyjä muistoja, jotka vuoroin itkettivät ja naurattivat. Minulle jäi mieleen esimerkiksi se tarina, jossa sotien jälkeen Amerikasta oli tullut avustuksena kynsilakankuivauslaite, joka ei vääränlaisen pistokkeen takia toiminut, mutta eipä ollut kynsilakkaakaan :D
Nauratti minuakin nämä Amerikan avustukset, ja sitten se uimaan opettaminen. Monta hymyilyttävää tarinaa, joissa oli monta kerrosta.
Kiitos esittelystä! Tämä kiinnostaa minua. Erityisesti siksi, että olen tiiviin ilmaisun ystävä ja koska aikoinaan yliopistossa on lukenut ja tenttinyt niin Suomen- kuin maailmanhistorian pikkujättiläiset. Kyllä vaan. Ajatus 150 sivuisesta historian tiivistyksestä ihastuttaa jo ajatuksena!
Amma, tämä kirja on siis juuri sinulle. Historia oli yksi lempiaineistani lukiossa ja yliopistossakin sitä opiskelin. Nyt luen mielelläni erilaisia mikrohistorian kirjoja, muistelmia tai henkilöhistoriaa. Tammisen Suomen historia on oikein mikromikrohistoriaa.
Tämä kirja alkoi kiinnostaa. Olen kokeillut Tammiselta vain Rikosromaania, mutta se ei ollut laisinkaan minun makuuni. Historiaakin yleensä välttelen, mutta näin napakanlyhyessä paketissa se saattaa olla juuri minulle sopivaa luettavaa.
En ollut pitkään aikaan lukenut mitään Tammiselta, ja tämä kirja innosti kyllä etsimään jonkun hänen aikaisemmankin kirjansa luettavaksi. Napanlyhyt paketti, sitä juuri Suomen historia on.
Minä olen vähän samaa mieltä kuin Omppu, olen jotensakin väsynyt tähän Suomen juhlavuosi teemaan. Petri Tammisestakaan en ole jotenkin innostunut, joten juhlavuoden teemaan liittyen tulee todennäköisesti luettua ennemmin kotimaisia klassikkoja kuin Tammista. Mutta koskaan en sano en koskaan, ehkä luenkin tämän jossain vaiheessa <3
Krista, sinä luet niin paljon, että lue nyt ihmeessä Tammisenkin kirja. Ei ole Tammisen kirjan vika, että meidät hyytelöidään juhlavuosihössötyksellä. Toistaiseksi huippu, minkä olen huomannut, oli eilinen ohjelmapuffi tv:ssä: juhlavuoden merkeissä tehtävä ohjelma siitä, mitä tanssi suomalaisille merkitsee. Kyllä kai sellaisen ohjelman voisi tehdä ilman 100 itsenäisyyden vuottakin. (Anteeksi, kun tuli vähän vuodatusta, mutta juhlavuosi ärsyttää myös minua, ja nyt on vasta helmikuu.)
Vaikuttaapa ihanalta kirjalta, oikealta nostalgiapläjäykseltä vaikka vain pienen tovin (tai no, 40 vuotta) olen ollut elossa satavuotisen Suomen aikana. Ehdottomasti otan tämän lukuun, voisin jopa ostaa omakseni, että voisin hellitellä sitä sitten täällä toisessa kotimaassani. <3
Olen varmaan sen verran erityksissä, että minulle tämä Suomen juhlavuosi on edelleen melko raikas. Pakko tosin tunnustaan, etten paljon mitään ole aiheeseen liittyen seurannut enkä enää edes jaksa pahemmin lukea suomalaisia lehtiä, joten sekin selittänee tuoreuden tuntua.
Näen jo sieluni silmin :) miten toistelet toisessa kotimaassasi Tammisen kirjan tarinoita, tyyliin: tällaisia me suomalaiset olemme.
Minun ikäisessäni ihmisessä Tammisen kirja herättäisi varmasti monenlaisia muistoja. Mummoni oli syntynyt ennen Suomen itsenäistymistä ja hän kertoi kaikenlaista mieleen jäänyttä vanhoilta ajoilta.
Parasta kirjassa onkin juuri se, miten se herättää omat muistot ja myös suvun tarinat eloon.
Tämän voisinkin kyllä lukea! Varsinkin kun kirja on sopivan tiiviissä muodossa… Suomen historia kiinnostaa aina ja tästä voisi irrota jotain uutta.
Sivujen alareunassa kulkevat vuosiluvut, joihin alkuun en edes kiinnittänyt huomiota. Tapahtumat ja tarinat voivat siis kiinnittyä todelliseen Suomen historian vaiheeseen mutta toimia myös ilman kytköstä.
Kuulostaa erinomaiselta tavalta kirjoittaa historiaa.
Mutta olenko ainoa, joka ei ymmärrä postauksen ensimmäistä virkettä?
Suomen historia on kooltaan ns. normaalia kirjakokoa pienempi (mittoja en ole mitannut) ja tekstiä on suurimmalla osalla sivuista vain osa. Sitä yritin havainnollistaa tuossa ensimmäisessä lauseessa. En tainnut onnistua:)
Kirjassa on niin vähän tekstiä, että jos se ladottaisiin putkeen, eikä jokaista tarinaa omalle sivulleen, niin siitä tulisi vain 50-sivuinen kirja. Auttoiko?
Minäkin pidin tästä, mutta en ihan kauheasti ihastunut kuitenkaan. Minua jäi vaivaamaan se, että en voinut tietää, kuinka paljon jutuissa oli muilta kuultua, minkä verran kirjailijan omaa tekstiä. Eihän sellaisen kyllä pitäisi edes antaa häiritä, mutta häiritsi se silti.
Minä ajattelin, että jutut olivat haastateltavien kertomia mutta taitava kirjoittaja ja toimittaja Tamminen oli ne editoinut. Varmasti haastatelluiksikin oli valikoitunut hyviä kertojia.
Kuulostaa kirjalta, joka sopii hyvin juhlavuoden luettavaksi.
Juuri niin, Minna, mutta kyllä kirjaan voi palata myöhemminkin.
Kannatti todella lukea postauksesi, olisin muuten jättänyt kirjan väliin. Pelkään pönötyskirjoja mutta tämähän ei kuulosta yhtään sellaiselta. Hienoa, että myös naiset tuntuvat saavan tasaveroisen sijansa kirjassa. Naisten ääni kun on usein valitettavasti historiankirjoista ”unohdettu”.
Pönötyskirja tämä ei ole ollenkaan. Yksi koskettavimmista, sekin naisen kertoma, on tarina siitä, miten aina on pelätty, että joku tulee ja vie. Vanha nainen istuu kotonaan ja odottaa, että joku tulisi. Suomalaisen yksinäisyyden kuva.
”Kun lukija pystyy vielä lisäämään hetkiin omat muistonsa, kirjan sivut tuplaantuvat”, upeasti ja lukemaan houkuttelevasti sanottu! Jos ei lukijan ikä riitä esim. kahta tai kolmea vuosikymmentä enempää taaksepäin, tuttuja asioita löytyy vanhempien tai isovanhempien kertomista jutuista aivan takuulla. Heinäpellon kuvasta muistui heti mieleen hyvin samankaltainen kuva meidän mummon albumista, ja tarinat Pommi-nimisestä suomenhevosesta, joka sodan jälkeen oppi pelkäämään ukkosta.
150 sivua ja tämä aihe, melkoinen taidonnäyte jo sinänsä :D
Juuri noin Disa, sinäkin tuplasit ellet peräti triplannut yhden tarinan heti.
Minulla tämä kirja on kasvanut arvoa mielessä. Kun eilen menimme kylään, niin kävin ostamassa uuden kappaleen tuliaisiksi. Niin hyvä.
Petri Tammisen nimi on aina vilahdellut siellä täällä, mutta mitään en ole häneltä tähän mennessä lukenut. Tämä kuulostaa kuitenkin varsin mielenkiintoiselta! Sivumäärä on todella pieni, mutta asiaa taitaa kuitenkin olla ihan riittävästi.
Jos et ole Petri Tammisen kirjoihin vielä tutustunut, niin tämä ei ole ollenkaan huono kirja aloittaa. Sisältöä on enemmän kuin sivuja ja tekstiä.
Tamminen osaa selvästi tiivistämisen taidon, kun on saanut kirjoitettua eheän teoksen noin laajasta historiallisesta aineistosta. Tykkään ajatuksesta, että puhutaan tavallisten ihmisten elämästä, ei julkkiksista ja sotasankareista, vaan samastuttavista ns. rivikansalaisista. Tällaiseen teokseen on paljon helpompaa tarttua kuin johonkin perinteiseen, pönöttävään ja kiillotettuun historiikkiin.
Tämä ei sinänsä kata Suomen historiaa laajasti vaan mukaan on poimittu pieniä välähdyksia itsenäisyyden varrelta tavallisten ihmisten kokemana. Voi olla, että tarinat eivät aukea, jos ei ole viitekehystä niille eli Suomen historian tuntemuksen avulla näistä pikku anekdooteista saa paljon enemmän irti.
Tällä kirjalla sivumäärä senkun kasvaa, kun omiin muistoihin tai kerrottuihin tarinoihin peilaa. Ja se on hyvän kirjan merkki, se. Ostin itselleni lahjaksi Baban eka illan perusteella. Tammista kannattaa lukea enemmänkin, Meriromaani on ihan huikea.
yeet