Riikka Ala-Harja: Kevyt liha – painavaa kantaa

Uuden suhteen kaipaus ja tuska, Jumalan rakastaja Kansallisteatterissa ja Michelangelon Daavid-patsas. Näistä aineksista ja kerroksista rakentuu Riikka Ala-Harjan tänä syksynä ilmestynyt seitsemäs romaani Kevyt liha. Kansallisteatterin valosuunnittelija Saara on 7-vuotiaan Martin yksinhuoltaja. Hän kaipaa elämäänsä myös aikuista miestä ja kunnon panoja. Niitä odotellessa Saara rääkkää ruumistaan kuntosalilla. Kotimatkalla kuntosalilta hän törmää Jarnoon, opiskeluvuosien poikaystävään, joka myös on äskettäin eronnut. Suhde alkaa, mutta Jarno ei ole päässyt irti menneestä. Kansallisteatterissa harjoitellaan Jussi Parviaisen 80-luvun kulttinäytelmää Jumalan rakastaja ja käydään YT-neuvotteluja. Molempia teatterin johtajan Panun johdolla.

–  Kolmessakymmenessä vuodessa tämmöinen lihashomma on vain lisääntynyt, Panu sanoo. – Mikään näytelmä ei ole niin ajankohtainen kuin Jumalan rakastaja nyt. Tekstistä avautuu aivan uusia merkityksiä ihmisen heikkouteen ja voimaan. Juska Paarma yrittää kasvattaa itseään isommaksi, mutta sisältä hän hajoaa vain pienemmäksi. Juska yrittää luoda itsestään lihaksikasta patsasta, mutta hän vain riehuu, nai, kiskoo hormoneja ja lopulta myös tappaa.

Saarakin kiskoo salilla painoja ja nai, mutta ei hän riehu eikä tapa. Nainen ei tapa.

Michelangelon Daavid-patsaalla on Jumalan rakastajassa erityinen merkitys, ja Saara tutustuu patsaan vaiheisiin osana näytelmän tekoprosessia. Michelangelo sai veistettäväkseen valtavan, huonossa kunnossa olleen marmorimöhkäleen, jonka hakkaamista oli yritetty jo aikaisemmin. Vasta Michelangelo onnistui, ja hyvin onnistuikin. Hän voitti marmorin, Daavid voitti Goljatin, ja Saara, mitä hän voittaa? Muokkaako hän salilla itsestään miestä voimakkaamman?

Daavid kertoo siitä, että pieni voi voittaa ison. Sanoma on siinä. Goljat ei koskaan ollut heikoilla, hän on kaikkivoipa. Daavid on kakkonen. Heikompi lenkki, niin sanoakseni. Niin sanoakseni nainen.

”Naiset pystyvät kellumaan paremmin kuin miehet, koska miesten ruumiin tiheys on suurempi kuin naisten”, selitti vesijumpparyhmäni ohjaaja. Kevyempää on naisen liha. Saara vahvistaa salilla lihaansa, jotta muutenkin vahvistuisi? Miesten ja naisten käyttäytymisen eroja ja mahdollisuuksia kirja hakee koko ajan. Saara on kieltänyt Marttia puhumasta vieraille, mutta ei hän naisia tarkoittanut. Kun Jarno kertoo käyneensä huorissa, Saara kadehtii häntä.

Olisinko minä mennyt huoriin jos se olisi tehty naisille helpoksi ja edes jollain lailla hyväksytyksi? Olisin.

Ala-Harjan teksti on tiivistä ja lauseet lyhyitä. Lyhyistä lauseista kertoo kirjan Saarakin pitävänsä. Minä huomaan pitäväni enemmän runsaammasta kerronnasta.

Ovatko äitini ja isäni kasvattaneet minusta poikaa, kun tykkään niin monesta niin sanotusta miesten asiasta? Tykkään ringissä seisomisesta ja vitsailusta. Tykkään kesämökin metsätöistä. Tykkään autoista ja moottoreista. Tykkään uusista härveleistä. Tykkään lyhyestä lauseesta.

Luimme Riikka Ala-Harjan edellisen kirjan, Finlandia-ehdokkaaksi yltäneen Maihinnousun Kirsin Book Clubin lukupiirissä tammikuussa 2013. Pidimme kirjasta ja kokonaisarvio oli neljä tähteä. Kevyt liha ei yllä samaan, vaikka tunnistankin kirjasta monta Ala-Harjalle tyypillistä piirrettä. Maihinnousun kuvaus erosta ja lapsen sairaudesta kosketti paljon enemmän kuin Saaran ja hänen poikansa läheinen yhteiselo tai Saaran ja Jarnon suhteen kehitys.

Riikka Ala-Harjan kirjat ovat enemmän älyyn kuin tunteeseen vetoavia, mutta eivät suinkaan tunteettomia. Niitten alitarinat/sivutarinat tarjoavat päätarinalle tulkintaa ja lukijalle jonkinlaisen älypähkinän. Kevyt liha kääntyy enemmän älyn kuin tunteen puolelle, toisin kuin Maihinnousu. Kevyen lihan luettuani pyörittelin mielessäni mm. Michelangeloa etsimässä mallia Daavid-patsaan lihaksiin ruumishuoneelta ja Saaraa hyppäämässä Martin sirkuskoulun vanhempaintilaisuudessa trampoliinilla. Saaran hyppy vaati lihasten hallintaa. Hänkin onnistui.