Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa – muutoksesta ja murenemisesta
Gummeruksen kesäjuhlassa toukokuussa 2017 tuntui kuin pommi olisi pudonnut. Selja Ahava on juuri kertonut, että hänen kesän lopulla ilmestyvän kirjansa Ennen kuin mieheni katoaa aihe on hänen miehensä transsukupuolisuus.
– Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.
Näin kirjailijan puoliso sanoi kolme vuotta sitten lokakuisena aamuna ja ilmoitti asian, joka oli Ahavalle täysi yllätys 10 vuoden tuntemisen jälkeen. Siitä, mitä sitten tapahtui hänelle itselleen, ja Kristoffer Kolumbuksesta Ahava kirjoitti kolmannen romaaninsa.
Kun lokakuussa keräännyimme Liisan luokse käsittelemään Ahavan kirjaa lukupiirissämme, asia ei enää ollut samanlainen yllätys. Helsingin Sanomat oli tehnyt Ahavasta monisivuisen artikkelin Kuukausilitteeseen, ja kirja oli muutenkin saanut paljon julkisuutta. Kirsi ja Marja olivat kuulleet Ahavan kertovan kirjastaan Kirja vieköön -illassa, Päivi Turun kirjamessuilla. Samalla kun yllätyksellisyys oli lehtijuttujen ilmestyessä hävinnyt, odotusarvot olivat kohonneet. Ja vaikka lehtijutut lukeneesta tuntuikin, että kirjakin on jo melkein luettu, se onnistui yllättämään.
Kun mies oli kertonut haluavansa olla nainen ja aloittavansa sukupuolenkorjaushoidot, Selja Ahava ryhtyi kirjoittamaan päiväkirjaa. Se on hänen tapansa käsitellä asioita. Muistiinpanot alkoivat muistuttaa kaunokirjallisuutta, ja sen jälkeen hän käsitteli tekstiä kuin kirjailija, fiktiona. Ahava on korostanut myös sitä, että hän on kuvannut muutosta vain omasta subjektiivisesta näkökulmastaan. Hänen miehellään on oma tarinansa ja lapsilla omansa, jonka he voivat kertoa sitten, kun ovat aikuisia.
Miehen ilmoitus on kirjan naiselle järkytys. Miten mies, joka rakensi täydellisiä pyöriä, kiristi hanat liian tiukalle, rakasti sotahistoriaa, jonka kädet olivat mullassa tai konerasvassa, joka toisin sanoen oli MIES, voi yhtäkkiä sanoa, että on aina halunnut olla nainen. Samalla kun tämä uusi nainen rakentuu vähitellen, pala palalta, kirjan nainen murentuu.
Tämä nainen joka on mieheni, nainen johon mieheni on rakastunut ja jota minä en kotiimme kutsunut, jolle minä varasin kampaajan, itkua pidätellen, rakkauden voimalla tartuin puhelimeen ja sanoin sanat – tämä nainen viettelee minua nyt.
Mies haluaisi jatkaa suhdetta naisenakin mutta nainen ei siihen pysty. Hänelle hänen miehensä on kuollut eikä hänellä kuitenkaan ole ruumista, jota surra. Hän valtaa epäilys, että mies oli hänen kanssaan vain koska halusi tarkkailla ja opiskella, millaista on olla nainen. Ja vielä pahempi epäilys ja itsesyytös: johtuiko kaikki siitä, miten ”vähän hän osasi olla nainen”.
Keskustelimme Ahavan kirjasta todella vilkkaasti ja silti tuntui, että aika loppui kesken. Jatkoimmekin ajatusten vaihtoa omassa FB-ryhmässämme. Puhuimme siitä, miten vähän toisista, läheisistäkin tiedämme ja miten pienille olettamuksille kuvamme rakentuu. Puhuimme naiseudesta ja siitä, millainen kolaus miehen ilmoitus on ollut.
– Löytääkö tällaisen jälkeen itseään naisena uudestaan?
– Miehen puolelta tämä on totaali petos, koska hän on tiennyt ja tunnistanut koko ajan halunsa olla nainen.
– Mutta mieshän kertoo, miten yritti elää 40 vuotta ja kuinka naisen tapaaminen oli kuin matto, joka heitetään kasvimaan päälle. Se ei kuitenkaan estänyt rikkaruohoja kasvamasta.
– Pohdiskelin mikä on seuraavista satuttaisi eniten: 1. Puoliso löytää uuden rakkauden tai haluaa muuten vain eron. 2. Puoliso haluaa muuttaa sukupuoltaan. 3. Puoliso kuolee. Tulin siihen tulokseen, että kamalinta olisi, jos puoliso haluaa muuttaa sukupuoltaan. Kaikki siihen asti eletty elämä menettäisi jollain tavoin pohjan. Tulisi olo, että olen ollut vain hyödyllinen kulissi, jota on siedetty kunnes uskalletaan tulla ulos omana itsenään.
Pohdimme myös sitä, miten sukupuolen korjaamiseen suhtaudumme. Asiahan on Suomessa melko uusi. Kulttuuriset erotkin vaikuttavat, Aasiassa transihmisiin suhtaudutaan eri tavoin kuin puritaanisessa lännessä. Yksi esimerkki Intian hijra-kulttuurista on Arundhati Royn kirjassa Äärimmäisen onnen ministeriö.
– On helppo olla suvaitsevainen, kun asia on kaukainen, eri asia kun tulee lähelle. Kirjan nainen kuvaakin rehellisesti omia tunteitaan ja paljastaa, miten vaikeaa ja lopulta mahdotonta hänen oli hyväksyä miehensä ratkaisua.
– Kysymys on siitä, kuinka paljon sietää, että toinen muuttuu. Ei voin vain ajatella, että ”koskaan et muuttua saa”. Jos on jonkun ihmisen valinnut, pitäisi ainakin pystyä olemaan tukena.
Miehen muuttumisen ja naisen surun ja murtumisen rinnalla kirjassa kulkee tarina Kolumbuksen Amerikan ”löytämisestä”, maailmankuvan ja maailman kuvan murroksesta, joka alkuaan perustui valheelle ja väärälle käsitykselle. Kolumbuksen tarinan yhdistäminen miehen tarinaan sai lukupiirissämme eniten kritiikkiä.
– Hesarin artikkelin perusteella odotin kirjalta niin paljon, mutta Kolumbus, Marco Polo, löytöretkeilijät, miksi ne olivat mukana? Teki tarinasta sekavan.
– Varsinkin kirjan alussa tuntui keinotekoiselta ja konstailulta, että Kolumbus oli ympätty mukaan tarinaan.
– En pysty näkemään selvää yhteyttä Christoferin matkojen ja naisen kertomuksen välillä. Oliko tarkoitus verrata Christoferin matkoja miehen uuteen matkaan naisena vai naisen matkaan tilanteeseen, missä hänen rakastettunsa ei olekaan enää mies vaan nainen?
– Yhdistin tarinoiden eroavuuden ja kerronnan pirstaleisuuden kriisissä tapahtuvaan mielen särkymiseen. Pelko ajaa ajatuksia katkonaisesti ja hajallaan kohti ennen turvallisiksi koettuja asioita, mutta yrittää samalla niiden avulla selittää uusia asioita jotta ne mahtuisivat kokijan omaan maailmaan. Tässä kirja onnistuu hyvin, koska minua ainakin ahdisti lukea, enkä lukenut kirjaa alusta loppuun vaan sieltä täältä keräillen.
Selja Ahavaa eri tilanteissa kuunnelleet kertoivat, miten kirjailija oli halunnut laajentaa näkökulmaa, tuoda petoksen ja muutoksen yleisemmälle tasolle. Kolumbusta hän tutki paljon ja kirjassa tuleekin hyvin esille, miten koko Kolumbus on osittain mysteeri, jota yhä tutkitaan. Traagisesti historian ensin suurmiehenä, nykyään alkuperäiskansojen tuhoajana tuntema merenkulkija perusti elämänsä valheelle. Kolumbuksen omassa tarinassa mikään ei ole sitä miltä näyttää.
Vaikka mielipiteet Ahavan romaanista osittain hajosivatkin, yksimielisiä olimme siitä, että Ahavan teksti on hienoa, melkein kuin runoa. Se on vereslihalla kirjoitettu muutoksen, surun ja luopumisen kuvaus. Kirjan alun Lukijalle-osuudessa Ahava kirjoittaa hetkistä, jolloin aikakausi muuttuu. Tällaista hetkeä hän on halunnut kuvata sekä lähi- että laajakuvassa, kahden ihmisen välillä ja historiassa.
– Pidin kirjasta todella paljon. Hyvä, että tällainenkin ääni tulee esiin, se miten muutos vaikuttaa toiseen ihmiseen, lähimpiin.
– Minä olisin antanut miehellekin puheenvuoron, nyt hänen näkökulmansa ei tullut missään esille.
– Hienosti kirjailija on kunnioittanut puolisoaan, ei ole laittanut sanoja tämän suuhun. Hyvä myös ettei ole sotkenut lapsia tarinaan. Mies ja nainen ovat kuitenkin loppuelämänsä lastensa vanhempia.
– Kirjassa ei ole tippaakaan tirkistelyn tunnetta, sitä kunnioitan.
– Kirjailija esitti myös todella syvällisiä ja koskettavia tuntemuksiaan, kun hän käsitteli miehensä muuttumista.
– Ahavalla on sinänsä oikeutettu, erittäin subjektiivinen näkökulma tapahtumaan, joka on hänelle suuri tragedia. Minua kuitenkin ärsytti se, että hän kirjoittaa kuin muutos ei olisi haasteellinen myös miehelle. Kuvaamalla itsensä petetyksi kärsijäksi Ahava tekee vahvaa kirjallisuutta. Toivon kuitenkin, ettei hän hukkaa kokemiensa onnellisten vuosien muistoa kitkeryyteensä.
Lukupiiri sai kirjan ennakkokappaleet kustantajalta. Kiitos Gummerus!
Käy lukemassa juttu myös Selja Ahavan edellisestä kirjasta Taivaalta tippuvat asiat.
Tämän illan runon oli valinnut Piia, ja hänen valintansa Jenni Haukion toimittamasta Katso pohjoista taivasta -runoantologiasta oli Helena Anhavan runo, joka oli tullut hänelle läheiseksi jo 25 vuotta sitten:
Naapurin tytöltäkö mallin kysyt,/ naapurin tytöllä on oma tausta ja olot./ Sait toiset perintötekijät,/ suunnista niiden mukaan,/ oma lukunsa on jokainen,/ oma biologiansa, psykologiansa, sosiologiansa/ kolmiyhteisyys itsekukin.
Näin kuuluu runon ensimmäinen säkeistö. Jos sinulla on Jennin kirja, runon löydät sivulta 300.
- Selja Ahava
- Ennen kuin mieheni katoaa
- Gummerus, 2017
- ISBN 978-951-24-0707-1
Hei
Kirja avautui ainakin minulle paremmin kun tiesin taustan eli mistä kirjailija oli saanut aiheen kirjaan. Mietin myös lukiessani mitä jos lukisi erikseen Kolumbuksen osuuden tai mitä jäisi jäljelle jos Kolumbuksen tarinan poistaisi kokonaan.
Niin, ja pitihän tuo Helena Anhavan runokin lukea kokonaan.
Vaikka Kolumbuksen mukana olo kirjassa herättikin keskustelua, niin loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että kyllä se syvensi varsinaista päätarinaa. Oli niin kaukana miehen muuttumisesta naiseksi, että pakotti miettimään, mitä rinnakkaisissa tarinoissa oli yhteistä.
Kolumbuksen liittäminen osaksi tarinaa kuulosti oudolta, kunnes kuulin Kirja vieköön! -illassa kirjailijan omia näkemyksiä asiasta. Kummassakin tapauksessa elämä on pohjautunut valheeseen.
En voi edes kuvitella, miltä kirjassa kuvattu tilanne voisi tuntua. Kirja vieköön! -illan haastattelun aikana minulle tuli sellainen mielikuva, että kirjailija oli epämukavuusalueellaan puhuessaan aiheesta.
En ollut Kirja vieköön! -illassa, mutta olin Gummeruksen kesäjuhlassa, kun Selja Ahava varmastikin ensimmäisen kerran julkisesti kertoi, mikä hänen silloin vielä tulevan kirjansa aihe on ja miten omakohtainen se on. Silloin ajattelin, että helppoa kirjailijan ei ollut tätä kertoa, mutta päätös oli varmasti viisas, koska muuten asiaa olisi riepoteltu edestakaisin ja arvailtu, onko tarina kirjailijan oma.
Voi mikä kirja! JOS olisin jossain lukupiirissä, toivoisin, että siellä luettaisiin tämä! Upea, koskettava. Ja minulle koko tarina oli yllätys. Luin ennakkokappaleen kylmiltään ja sain tietää Ahavan omista kokemuksista vasta sen luettuani.
Muuttiko tieto siitä, että tarina olikin kirjailijan oma, ajatuksiasi kirjasta tai kokemaasi?
Hienoa yhteisöllisyyttä, ja mahtavaa, että jaksoitte kerätä yhteen kaikkien ajatuksia. Tykkäsin myös, että kerroitte tunnoistanne rehellisesti olematta poliittisesti korrekteja. Kirja kiinnostaa kyllä, mutta suuren hypetyksen jälkeen alkaa jo tuntua, että olisin lukenut sen. Luen sen sitten, kun se tulee eteen kirjastossa.
Lukupiirikeskustelut ovat melkein poikkeuksetta antoisia, mutta tällaisesta kirjasta syntyy todella monipuolinen keskustelu, jota kelaa vielä myöhemminkin.
Luin vaan pikkaisen tuosta tekstisi alusta ja nopsaan selasin lopun, sillä odotan tätä kirjaa kirjaston varausjonossa. En ole lukenut noita Hesarin juttuja enkä muitakaan enkä halua spoilata kirjaa liiaksi :-) Kiinnostaa siis isosti!
Minäkin luulin tietäväni kirjasta jotain ennen kuin luin sen, sillä olin lukenut juttuja ja kuullut Ahavaa haastateltavan. Mutta kirja yllätti täysin, sillä se oli oikeasti kaunoa, eikä Ahavan päiväkirjaa.