Simo Muir: Ei enää kirjeitä Puolasta – vaikuttava muistutus

dsc07879-1Enpä arvannut, kuinka ajankohtaisen kirjan valitsin vetämäni yrityslukupiirin syksyn avaukseksi.  Simo Muirin uutuuskirja Ei enää kirjeitä Puolasta avaa yhden juutalaisen perheen kohtalon toisen maailmansodan aikaisessa Puolassa ja Suomessa.

Keskustelimme kirjasta syyskuussa 2016, juuri kun nuorukainen oli menehtynyt uusnatsien Asema-aukion tilaisuudessa tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena. Tapahtuma muistutti karmealla tavalla, että historia voi toistaa itseään, ellemme ole hereillä. Siksi toisen maailmansodan tai muiden konfliktien kertominen on tarpeellista, jotta ymmärtäisimme syitä ja seurauksia, jotta voimme tehdä kaikkemme Ei enää kirjeitä Puolasta -kirjan kuvaamien tapahtumien estämiseksi.

Aloitimme lukupiirin pienellä tietovisalla. Kuinka paljon juutalaisia on tällä hetkellä? Missä he asuvat? Kuka itse asiassa on juutalainen? Vaikka juutalaisuus tulee vastaan monessa elokuvassa ja tv-sarjassa, niin totesimme, että meillä on todella vähän tietoa juutalaisuudesta. Meistä vain muutamalla oli omakohtaista kokemusta juutalaisista tavoista tai juutalaisia ystäviä.

Otetaanpa googlaamalla löytyneet faktat:

  • juutalaisia ovat kaikki, joiden äiti on juutalainen tai jotka ovat kääntyneet juutalaisiksi.
  • juutalaisia on maailmassa arviolta noin 15 miljoonaa, heistä noin 6 miljoonaa asuu Israelissa ja saman verran Yhdysvalloissa, seuraavina tulevat Ranska (noin 0,5 miljoonaa), Kanada, Iso-Britannia ja Venäjä. Suomessa on noin 1.200 juutalaista.
  • arviolta noin ⅔ Euroopan juutalaisista eli noin 6 miljoonaa kuoli holokaustissa, Saksan kansallissosialistien eli natsien suorittamassa järjestelmällisessä kansanmurhassa.
  • vuoteen 2013 mennessä jaetuista 850 Nobel-palkinnon saajista 190 oli juutalaisia.

Mennäänpä itse kirjaan. Kirjailija, filosofian tohtori Simo Muir on suomalais-skotlantilainen juutalaisen kulttuurin tutkija. Hänen erikoisalaansa ovat jiddishinkielinen kulttuuri Suomessa sekä juutalaisen yhteisön vaiheet 1930-luvun ja sota-ajan Suomessa. Tutkijan pieteetillä hän kuvaa juutalaisen Blaugrundin suvun vaiheita toisen maailmansodan keskellä sekä Suomessa että Puolassa.

1800-luvulla syntyneet Abram-Mordcha ja Gisla-Basia Blaugrund saivat kahdeksan lasta, jotka kaikki syntyivät Janówissa Puolassa. Heistä Bernhard (syntynyt 1889) oli ollut sotilaana Venäjän  armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana, haavoittunut taistelussa Karpaateilla ja päätynyt hoitoon venäläiseen sotilassairaalaan Helsinkiin. Siellä vieraili Helsingin juutalaisen seurakunnan sairasapuyhdistyksen Vera Linder ja pian vietettiin häitä. Nuoripari jäi asumaan Helsinkiin ja Bernhardista tuli Suomen kansalainen vuonna 1919. Bernhardin äiti ja muut sisarukset asuivat Puolassa ja heihin pidettiin tiivistä yhteyttä. Siinä vaiheessa isä oli jo kuollut.

Ei enää kirjeita Puolasta kuvaa, miten tilanne Puolassa eteni toisen maailmansodan sytyttyä, miten suvun jäsenistä yksi toisensa jälkeen katosi ja kirjeiden tulo loppui. Miten Bernhard lähetti ruokaa ja vaatteita, joista jotkut paketit päätyivätkin perille. Hän yritti saada tietoa, mutta viestit olivat voimakkaasti sensuroituja. Miten tarkkaan Suomen juutalaiset tiesivät sukujensa kohtaloista, on hieman arvuuttelua. Havahduttavaa on lukea, miten samanaikaisesti Helsingissä, jatkosodan aikana, paettiin pommisuojiin, mutta myös kirjoitettiin ylioppilaaksi ja vietettiin rapukutsuja kesähuviloilla.

Kohtasin Simo Muirin Helsingin Kirjamessuilla 29.10.2016.

Kohtasin Simo Muirin Helsingin Kirjamessuilla 29.10.2016.

Simo Muir on saanut Blaugrundin suvun kirjeenvaihdon käyttöönsä ja haastatellut suvun elossa olevia jäseniä. Suvun tarinan hän kytkee myös Suomen juutalaisten laajempaan kuvaan, siihen miten he taistelivat armeijassa neuvostojoukkoja vastaan ja näin ollen olivat saksalaisten aseveljiä. Saksa vaati Suomea luovuttamaan itävaltalaisia pakolaisjuutalaisia, ja neuvottelujen tuloksena Suomi luovutti kahdeksan henkilöä, jotka kaikki joutuivat keskitysleireille. Vain yksi heistä pelastui. Aiheesta oli loistava näytelmä Helsingin Kaupunginteatterissa nimeltään Ne kahdeksan valittua vuonna 2005.

Kirjassa ei kaunistella tapahtumia, mutta ei myöskään kauhistella. Simo Muir on kirjoittanut kliinisesti, todeten tiedossa olevia Blaugrundin suvun kohtaloiden faktoja. Hän on koonnut tiedonmurut yhteen, mutta yksityiskohtien luettelosta syntyy hieman rikkonainen kuva. Taustalla on selvästikin valtava tutkimustieto ja Muir on valinnut kertoa vain tämä suvun tarinan upottamatta sitä laajempaan kokonaisuuteen.

Ei enää kirjeitä Puolasta on tärkeä kirja. Se tuo hyvin konkreettisesti esiin sodanaikaisen elämän niin Helsingissä kuin Puolassakin sekä sen, kuinka yhteydenpitoa yritettiin pitää yllä. Se ei yritä vaikuttaa tunteisiin, mutta tekee sen salakavalasti. Kirjan maailma piirtyy selkeänä mieleen ja tuo taas yhden kulman toisen maailmansodan hirveyksiin.

Kirja toimi oivallisena esilukemisena Espoon Kaupunginteatterin syksyn 2016 Meidän luokka ensi-iltaan. Näytelmässä kuvataan puolalaisen pikkukaupungin yhden koululuokan kohtalot alakoululaisista kuolemaan. Näytelmä puhutteli vahvasti kirjan kanssa yhdessä. Karmeinta tietenkin on se, että myös kyseinen näytelmä perustuu tositapahtumiin.

Suosittelen Simo Muirin kirjaa kaikille maailmantilanteesta kiinnostuneille lukijoille. Ei kaunoa, ei erityisen sujuvaa kerrontaa, mutta havahduttavaa ja maailmankuvaa laajentavaa tietoa.

Lisäys 19.4.2017: Huffington Postin artikkeli, jossa nostetaan Suomen toiminta juutalaisten suhteen jatkosodan aikana poikkeuksellisen rohkeaksi  KLIK.


Lukupiirissä olemme lukeneet Markus Zusakin Kirjavarkaan, Katja Ketun Kätilön ja Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, jotka kaikki käsittelevät toisen maailmansodan aikaa. Seuraavista samaan teemaan liittyvistä kirjoista on myös blogijuttu:

  • Simo Muir
  • Ei enää kirjeitä Puolasta
  • Tammi, 2016
  • ISBN 9789513175313
Kommentit
  1. Markku

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *