Tarita Ikonen: Kylmyyden monologi – raju ja tärkeä kuvaus koulukiusaamisesta
Kylmyyden monologi on runoteos, joka ei jätä kylmäksi. Se vie syvälle kiusaamisen maailmaan ja kiusatun pakofantasioihin, jotka ovat niin hyytäviä, että on kuin minut lukijana vietäisiin pimeään jään alle, josta pääsen pintaan haukkaamaan happea vasta kun teksti loppuu.
Ei pidä härnätä ihmistä jolla ei ole mitään
menetettävää.
Se voi luulla,
että sinullakaan ei ole.
Tarita Ikosen teoksen pitäisi olla pakollista luettavaa kouluissa, opetushallituksessa, päiväkodeissa, sosiaalitoimessa, ihan kaikkialla, missä suinkin on mahdollista puuttua kiusaamiseen. Tämä on teos myös jokaiselle vanhemmalle, oli lapsesi kiusaaja, kiusattu tai sivustaseuraaja.
Kylmyyden monologi ei ole syntynyt sattumalta, vaan pohjautuu Tarita Ikosen omiin kokemuksiin kiusattuna. Olin vaikuttunut Taritan ilmaisusta jo viime vuonna, jolloin Q-teatterin Nuoret työstivät silloin vielä julkaisemattomaan Kylmyyden monologi -kokoelmaan pohjaavan näytelmän Tyhmä, ruma, vaarallinen. Kaikki, mitä kirjoitin silloin arviooni, pätee edelleen.
Q-teatterin Nuorten Tyhmä, ruma, vaarallinen -ensi-illan kiitoksissa toukokuussa 2017 mukana Tarita Ikonen.
Teatteriesitys oli vahva ja puhutteleva, mutta kansissa oleva Kylmyyden monologi, josta puuttuu nuorten teatteriryhmän iloinen yhteenkuuluvaisuus, on vielä rajumpaa, raaempaa, shokeeraavampaa. Nyt kuuluu yksittäisen ihmisen ääni, hänen, jonka hätää ei ole kuultu. Kiusattu yrittää hakea turvaa yhteisön aikuisilta, mutta he vain hymistelevät tai eivät tee mitään. Kiusattu ryhtyy pohtimaan vaihtoehtoisia ratkaisuja, hurjia ratkaisuja, uusia alkuja.
Näe minut
tässä
näe minut nyt
eikä koko maailman
tarvitse tietää
uuden koulusurmaajan
nimeä
/tai kaupungin
järkyttyä
junan alle menneestä
kehosta
jossa kukaan
ei ole kuukausiin
asunut
Kylmyyden monologin kaikki tekstit eivät ole runoja. Mukana on esimerkiksi Monet poljetaan / Kehänkuningas -peli, joka vie jokaisella pelivuorolla sellaiseen arkeen, jota ei toivoisi kenellekään. Hetken helpotuksen tuo Turva-kortti, mutta sitten taas vastustajan joukot tulevat. Pelin tilanteet ovat hyvin tunnistettavia, hienolla huumorilla kuvattuja, vaikka mitään naurettavaa niissä ei ole. Ei, ne viiltävät äidin sielua, etenkin kun niissä on liian paljon tuttua oman tyttären koulunkäynnin ajalta.
Koulu liittyy osaksi KiVa koulu -ohjelmaa.
ja se toimii! Oppilaat nauravat koko hommalle.
Ilmapiiri hieman vapautuu.
Teoksessa on Kiusaamisrauhan julistus, versio Isä meidän -rukouksesta ja rasti ruutuun Tappokysely BDI-13. Kiusaamisen kuvaukset ovat taitavia tuomaan tunteen omalle iholle, koskettamaan lukijaa. Niiden sisältö saa terästettyä voimaa kiusatun kostofantasioista, joissa useimmiten päädytään ampumaan kiusaajat. Ase tai kuolema, ase ja kuolema, ovat viimeiset keinot, kun muut hätähuudot eivät ole auttaneet. Näemmekö me aikuiset ja tunnistammeko, kuinka syvältä kiusaaminen viiltää?
Kylmyyden monologi avaa kiusaamisen vereslihalle, koskettavasti ja havahduttavasti. Viihdetoimisto Makkosessa myös kiusaaja kaipaa aikuisten asettamia rajoja. Koko teos huutaa välittäviä aikuisia, lämmintä syliä ja hyväksyntää. Aikuisina emme voi katsoa pois tai ajatella, että tämä ei ole minun juttuni!
Lattialle lentää lasia ja verta, ranne hiiltyylasista tehdystä liekistä
kun opettaja näkee minut, minä katson häntä silmiin
usko etten ärsyttääkseni usko etten ilkeyttäni.
Ajattele nyrkkiä lintuna joka väsyi etsimään ulospääsyä, lentämään
peitä käteni pyyhkeeseen, taluta pois luokasta
kerro heille, joille tällaiset tapahtumat kerrotaan mitä näit
etkä tiedä että se oli vain ikkuna
etkä tiedä kuinka lähellä oli rikkoutua jotain lasia arvokkaampaa.
Tarita Ikonen (s. 1992) on opiskellut kirjoittamista Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa ja Oriveden opiston kursseilla.
Lue lisää nuorten yksinäisyydestä ja kiusaamisesta seuraavista blogijutuistamme:
- Q-teatterin Tyhmä, ruma, vaarallinen
- Nina Junttila: Kavereita nolla
- Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia
- Piia Leino: Ruma kassa
- Tarita Ikonen
- Kylmyyden monologi
- Kirjokansi, 2018
- ISBN 978-952-7142-90-5
Tietoa kirjoittajasta
Kiusaaminen on outo ilmiö. Kaikki sanovat, ettei sitä pitäisi olla ja silti tuntuu sen yleisyys vain lisääntyvän. Tyyli ja keinot vain muuttuvat. Äitinä tosiaan kaikki asiaan liittyvät kertomukset koskettavat, vaikka (onneksi / toistaiseksi) ei meillä ole vahvasti asiaan törmättykään puolelta tai toiselta.
Koulukiusaaminen on niin paljon aikuisista kiinni. Kun kiusaamiseen tartutaan välittömästi, on mahdollisuuksia sen pysäyttämiseksi. Mutta niin moni ei jaksa, osaa tai viitsi tai ei edes halua nähdä ongelmaa. Kun joku on yksin välitunnilla, kiusaaminen on jo alkanut.
Tärkeä aihe, hyvä että siitä kirjoitetaan.
Kylmäävän kuvaava nimi kokoelmalla ainakin lainaamiesi otteiden perusteella. Haluaisin kovasti tämän lukea eli ehdottomasti nimi ylös ja talteen! Olen monesti ajatellut olleeni onnekas, kun ”sain” olla kiusattu aikana ennen nettiä. Voin vain kuvitella, miten monia kiusaamismuotoja on syntynyt, kun kiusaamista voi jatkaa kätevästi koulun jälkeen somessa jne. Kammottavaa ja todellakin kylmäävää.
Lainaukseni eivät edes ole rajuimmasta päästä. Tarita Ikosen kynä on tarkka ja kiusatun tuskaa avaava ja siksi sitä on niin vaikeaa, ja tärkeää, lukea. Toivottavasti kiusaaminen ei jättänyt sinuun syviä arpia.
Huh, aikamoista, kylmät väreet tuli jo noista poiminnoista. Tuo KivaKoulu on kyllä kiinnostava. Oma kokemus on, että se johtaa siihen, että kouluyhteisö kieltää ilmiön olemassaolon. Hoetaan vaan, että meillä on nollatoleranssi kiusaamiseen, eihän sitä voi silloin tapahtua, muutenhan ollaan epäonnistuttu. Viime vuonna otin oman pojan kiusaamisen esiin, se kuitattiin lasten kevätväsymyksenä. KivaKoulussa ei siis kiusata, ollaan vaan väsyneitä..
Kokemukseni on myös, että opettajat suorittavat rutiinilla KivaKoulu ohjelmassa luetellut toimenpiteet. (Ei heitä aidosti kiinnosta. Ei ole jaksamista, kun kyseessä on jo kymmenes kiista saman maanantain aikana. Pitäisi myös suunnitella oppitunnit, korjata kokeet, istua kokouksessa, pitää oppilaan kehityskeskustelu jne.) ’No niin, vertaistukijat ovat selvittäneet riidan, ongelma ratkaistu’. Mutta mitä sen jälkeen tapahtuu? Tuskin ykskaks yllättäen kiusatusta ja kiusaajasta tulee parhaita kavereita.
Aivan. Tekoja saatetaan käynnistää, mutta jatkuva tilanteen seuranta jää väliin ja kohta on käsillä uusi tilanne.
Minulle luokanvalvoja sanoi vuosia sitten, kun palasimme Suomeen ja tytär jäi yksin, että muut lapset ovat ihan tavallisia suomalaisia. Se oli selitys, miksi hän ei halunnut auttaa vakiintuneeseen ryhmään pääsemistä tai ryhmän pomon jatkuvia tyttäreni yritysten torppaamisia. Totesin, että keinot olivat todella vähissä, kun sen ”turvallisen” aikuisen asenne oli tämä.
Vau, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta ja vahvalta kirjalta! Hyvä, että aiheesta kirjoitetaan myös tällä tavalla eikä vain hymistellen. Täytyy laittaa kirja muistiin. Ja toivottavasti tätä luetaan kouluissa!
Huh. Tärkeä aihe, mutta tuntui kovin ahdistavalta toteutukselta. Vaikkei koululaisen äitinä pitäisi painaa päätä pensaaseen, juuri niin tekisi mieli tehdä. On käsittämättömän raakaa, mitä koulukiusatut joutuvat kokemaan, ja myös kiusaajaan jää arvet.
Kylmyyden monologi on ahdistava ja sen tunnelma jää mieleen, mutta uskon, että se myös sytyttää toimimaan, kun tunnistaa kiusaamista.
Enpä ole ennen törmännyt koulukiusaamisrunouteen. En tiedä, kolahtaisiko runous kaikille opettajakoulutuksessa oleville, mutta ainakin tätä voisi vinkata kursseilla.
Kylmyyden monologi on muutakin kuin runoutta. Uskoisin, että opettajakoulutuksessa olevilla löytyy niin paljon samaistumiskykyä, että he todellakin osaisivat arvostaa tätä teosta.
Jos ihminen on täys repale isänsä itsemurhan ja persoonallisuushäiriöisen äidin kasvatuksen jälkeen, ei syytä voi vierittää vain koulukiusaamisen piikkiin.