Tommi Liimatta: Autarktis – pohjoisen miesten pahoinvointi

Finlandia-ehdokkuus herätti varaamaan Tommi Liimatan Autarktis-romaanin kirjastosta. Liimatan aikaisempaa tuotantoa en ole lukenut, mutta Baba Lybeckin viimeisessä Kirja vieköön! -tilaisuudessa hän oli sanavalmis ja niin sanotusti hyvä suustaan. Sekin herätti odotuksia. Autarktiksen kirjalliset ansiot luulen tunnistavani, mutta minun kirjani se ei ollut.

Ensin kirjan antama selitys nimelle Autarktis. Se on yhdistelmä sanoista autarkia eli omavaraisuus ja arktis eli Pohjoisnavan alue, jonka maantieteellinen eteläraja on Pohjoinen napapiiri. Autarktis on yhtä kuin omavarainen pohjoinen. Nimi ei siis ole johdettu autosta, vaikka kansikuvan romuauto ja sisällön monet merkitykselliset automatkat ja autot niin voisivat saada ajattelemaan.

Pohjoisen omavaraisuudesta Autarktiksessa kerrotaan moniäänisesti. Alkuun äänessä ovat kolmen sukupolven miehet: sodankäynyt Kaataja, karhunkaataja jonka viina kaataa, suurten ikäluokkien Ruottikuume, joka kulkee työn perässä Ruotsiin ja takaisin. Puhuva tikkataulu edustaa graffitisukupolvea, jonka elämä on kulkenut kaveriporukan vauhdikkaista ryyppyretkistä melkein erakoksi korpeen. Siellä yhteys muihin takkuaa ihan konkreettisestikin: nettiyhteys katkeilee mutta hitaasti latautuvalla tietokoneella hän seuraa kaivoskuiluun mahdollisesti eksyneen turistin kohtaloa. Naiseksi epäilee. Nehän pohjoisesta katoavat. Miehet jäävät.

Vielä on talvea jäljellä. Concordet ovat talven lintuja. Sellaisen vatsassa pääsisin pois. Lakattuani odottamasta, kun talon varjoisa porras on kylmä istua, eikä se keltainen pallo vielä lämmitä kämmenselkää: viserrys ikkunassa. Linnun kompassi pyörii kun täällä on kevät myöhässä, linnulla menee laulu hutiin. Montako siinä kuorossa on samoja kuin viime kesänä?

Kun näkökulmahenkilöiden joukkoon tulee mukaan myös Kaatajan toteutumaton sukuhaara, eli Kaatajan sota-aikana jalkapuoleen seppään vaihtaneen morsiamen perillinen, ja Kaatajan toteutunut sukuhaara, olenkin välillä eksyksissä. Kuka nyt kertoo, kyselen ja selaan sivuja löytääkseni yhteyden. Eksyn, koska osittain pakotan itseni lukemaan eteenpäin ilman todellista yhteyttä henkilöihin. Harvemmin ajattelen, että jokin kaunokirjallinen teos on niin miehinen, etten saa siitä otetta, mutta Autarktiksen koen sellaisena. Ruottikuumeen yksiviivainen kertomus työstä ja duunarielämästä Ruotsissa ja Suomessa kiinnostaa alkuun, mutta muuttuu pitkästyttäväksi. Kaatajan kohtalo koskettaa mutta myös puistattaa, eivätkä nuorten miesten irrotteluretket löydä minussa vastakaikua. Niinkö omavarainen on pohjoinen, etten etelän ihmisenä pääse tekstiin sisään?

Viina vie pohjoista miestä, pakoon sodan painajaisia, poliisin rattijuopumuksesta vankilaan ja nuorempien (kirjailijan ikätovereiden?) kaveriporukoiden polkupyöräretket vaihtuvat taksimatkoiksi ja ryyppyreissuiksi, alkuun iloisiksi, myöhemmin epätoivoisiksi. ”Viina on vapautta uurastuksesta”, Puhuva tikkataulu kiteyttää. ”Rakkaus on vapautta yksinäisyydestä”, ja sitä haetaan, kaikissa rakkauden muodoissa. Vastapaino löytyy luonnosta.

Sallimus viskasi tietoisuuteni määrättyyn kohtuun ja minut sitä kautta tänne pallon kylmälle poskelle. Tämmöistä on lähellä maailman lakea kun mikään ja kukaan ei osu näkemisen tielle. Nettiyhteys korvaa kasvokontaktit ja nämä maisemat korvaavat kosketuksen. Taivas on silmän kovera puoli. Ihmisellä on yksi näköpiste kerallaan mutta ollessaan valveilla Pilviparta Kaikkivalta katsoo kulmasta joka käsittää kaikki kulmat. Muuten hän ei ole jumala.

Liimatta on taitava kirjoittaja, ja tätä blogitekstiä kirjoittaessani ajattelen, että minun pitäisi oikeastaan lukea kirja uudestaan. Käy niin kuin usein; kun kirjaa miettii blogia kirjoittaessaan tarkemmin, siitä löytyy uusia kerroksia, joihin ei lukiessaan tarttunut. Uskon, että toisella lukemalla teksti puhuttelisi minuakin enemmän. Uudet kirjat kuitenkin jo odottavat vuoroaan ja uudet lukijat kirjaston varausjonossa Autarktista.

Tommi Liimatta on monipuolinen osaaja: Absoluuttisen Nollapisteen lauluntekijä, sarjakuvataiteilija, kirjailija. Hän on syntynyt Kemissä ja asunut Rovaniemellä, joten pohjoinen on hänelle tuttua. Kirja vieköön! -illassa joulukuussa hän sai käteensä Kirsin Book Clubin kirjanmerkin.

 

  • Tommi Liimatta
  • Autarktis
  • Like, 2017
  • ISBN 978-952-01-1685-3
Kommentit
  1. Avatar photo Kirsi Ranin
  2. Niina N
    • Avatar photo Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *