Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla osat II ja III – Suomen historian peruskurssi

Tämä blogikirjoitus käsittelee Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian osia II ja III. Suosittelen, että luet ensin kirjoitukseni osasta I, jossa selitetään tapahtumapaikkana toimivan Pentinkulman perusviritykset.

Ensimmäisen osan viides painos ilmestymisvuodelta 1959, jolloin Täällä Pohjantähden alla -kirjaa oli jo myyty 80.000 kpl. Muut osat vuosilta 1960 ja 1962.

Kakkososa pureutuu vuoden 1918 tapahtumiin

Kun alussa oli suo, kuokka ja pappilan torppari Jussi, niin kakkososassa ehdoton päähenkilö on Jussin poika Akseli Koskela. Tarina jatkuu tilanteessa, jossa vanhemmat ovat muuttaneet Koskelan pihapiiriin rakennettuun uuteen taloon ja vanhaa puolta emännöi Akselin tuore vaimo Elina. Perheenlisäystä ei ala kuulua ja Akseli joutuu kuuntelemaan vihjailua esimerkiksi appiukoltaan Otto Kivivuorelta, kylän huuliveikolta:

Täytyykö pyytää Rasputinia hätään? Se poika kykenee järjestään perillisiä vähän isompiinkiin taloihin kuin Koskela on.”

Viimein vuonna 1913 syntyy poika, joka kastetaan Vilhoksi. Hänet me tulemme myöhemmin tuntemaan Väinö Linnan toisen merkkiteoksen eli Tuntemattoman sotilaan rehtinä joukkueen johtajana, vänrikki Vilho Koskelana.

Eletään edelleen tsaarinvallan ja toisen sortokauden aikaa.  Akseli on mukana työväenyhdistyksen toiminnassa johtokunnan jäsenenä. Valokiilaan nostetaan myös kirkkoherran poika Ilmari, joka pistäytyy opiskelujensa lomassa Helsingistä aika ajoin. Ilmari viihtyy hyvin kansallismielisissä joukoissa ja tarinan edetessä, vuonna 1915, lähtee ystäviensä kanssa Saksaan jääkärioppiin, josta kertoo vanhemmilleen:

Lähden todellisuudessa Saksaan. Neljän viikon upseerikurssille. Ja jos vihjaattekin asiasta, niin ette saata vaaraan ainoastaan minua ja monia muita vaan myös suuren asian. Käsittäkää selvästi että olen valtiopetturi, mutta toivon teidän ymmärtävän etten siitä huolimatta ole maanpetturi.”

Pentinkulmalla nähdään ensimmäiset autot, tehdään murha ja mennään eteenpäin arjen askareiden siivittäminä, kunnes räätäli Halme, sivistynyt sosialisti, tuo uutisen maaliskuussa 1917, että Nikolai II ei enää ole Venäjän keisari. Työväki näkee mahdollisuuden toimia ja maaseudulle leviää maatalouslakkoja, joiden johdosta vastakkainasettelu maanomistajien ja työmiesten välillä tulehtuu entisestäänkin. Köyhyys ja puute vallitsevat, Koskelankin ovelle tulee kerjäläisiä, joilla ei ole mitään.

Seuraava askel on punakaartin aseistaminen. Halme rauhan miehenä vastustaa, mutta Akseli kannattaa ja sanoo:

Minä olen sen nähny ettei työmies mitään saa jollei sillä ole voimaa.”

Kirkkoherra varoittaa isä Jussia, että ei laskisi Akselia eikä nuorempia poikiaan mukaan kaartiin, sillä siinä ei hyvin käy. Sosialistipuolella taas vakaumus vahvistuu, että heille ei vapautta ilman sotaa tule.

Tapahtumat vyöryvät eteenpäin väistämättä kohti konfliktia. Aivan supertaitavasti Linna tuo pentinkulmalaisten tuntoja esiin ja kuvaa tapahtumien sattumanvaraisuutta. Kuinka punakaarti ottaa vallan Pentinkulmalla, jossa Akseli yrittää pitää järjestystä työväenyhdistyksessä. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja uho kasvaa. Vuoden 1918 tapahtumat käydään läpi valtavan koskettavasti. Lukijana ei tarvitse ottaa kantaa valkoisten tai punaisten puolesta, ainoastaan sodan älyttömyyttä vastaan. Pentinkulmalaiset teloittavat toisiaan ja moni kirjan hahmoista, joihin on lukiessaan jo ihastunut, päätyy teloitettuna maakuoppaan.

Kirjan jännite on tiivis. Joka sivulla odottaa lisää huonoja uutisia, jotka pistävät todellakin ajattelemaan, miltä vuosi 1918 on näyttänyt.

Akseli päätyy vankileirille Lahteen. Ensin Fellmanin pellolle ja sitten Hennalaan. Tämä järkytti minua suuresti. Kuvaus on tarkkaa ja tuo vankileirielämän karmeuden todella iholle. Suurin järkytykseni johtui kuitenkin siitä, että olen syntyperäisenä lahtelaisena viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni alle kilometrin päässä Fellmanin pellosta, eikä Hennalaankaan montaa kilometriä ollut ja en ole tiennyt kirjassa kuvatuista tapahtumista.

Hennalan kasarmit huhtikuussa 2017

Wikipedian mukaan ”Hennalan muisto säilyi Lahdessa paikallisten asukkaiden mielissä vuosikymmeniä”. Miten ihmeessä minä olen voinut välttyä tietämästä, että Hennalassa oli valtaisa vankileiri? Koskaan ei meillä kotona tai koulussa puhuttu vapaussodasta / sisällissodasta / kansalaissodasta / vuoden 1918 -tapahtumista. Olen käynyt vierailemassa Hennalassa varuskunnan aikoina useita kertoja, mutta historian havina ei ole tuonut vuoden 1918 karmeuksia esiin. Ettei synny väärinkäsitystä, niin toki tiesin sodasta päällisin puolin, mutta en ollut tajunnut Lahden näytelleen niin isoa roolia loppuvaiheessa.

Täällä Pohjantähden alla -kakkososan luettuani, menin käymään Hennalan kasarmeilla, jossa varuskuntatoiminta on lopetettu vuonna 2014. Siellä on tätä nykyä vastaanottokeskus, upseerikerho ja Apulanta-bändin museo. Kuvittelin, miten rakennuksissa on pidetty vankeja ja myöhemmin varuskuntaa. Myös Vilho Koskela suorittaa kirjassa asevelvollisuutensa Hennalassa.

Erkki Kannoston suunnittelema Punavankien muistomerkki Fellmanin puistossa Lahdessa, kuvattu huhtikuussa 2017.

Kävin myös Fellmanin puistossa Punavankien muistomerkillä ensimmäistä kertaa. Olen kävellyt satoja kertoja ison puiston laitaa kohti hiihtostadionia tiedostamatta puiston keskellä olevaa muistomerkkiä, joka on ollut siellä vuodesta 1978. En kävele enää.

Miehet asuivat ahtaassa kopissa. Vuorotellen he koettivat nukkua sementtilattialla, sillä yhtä aikaa he eivät sopineet makuulle. Joka päivä huudettiin nimiä ja miehiä vietiin, mutta se ei merkinnyt helpotusta, sillä uusia työnnettiin sisään sitä mukaa. Tutustumaan ei juuri ehtinyt.

Täällä Pohjantähden alla on fantastinen kirjasarja ja kakkososa on sen helmi. Linna kuvaa tapahtumat yksilöiden kautta ja tuo niin ihmiset kuin tapahtumatkin hyvin eläviksi. Hän on itse syntynyt vuonna 1920, joten hän kuvaa omien vanhempiensa ja isovanhempiensa aikaa. Linnan isä oli ollut valkoisten puolella, mutta kuoli, kun Väinö oli 7-vuotias, joten Linna on kerännyt tietoa ja tarinoita haastattelemalla laajasti aikalaisia.

Kirjasarjan kirjoittaminen on mielestäni varsinainen sankariteko ja vielä aikana, jolloin ei todellakaan ollut trendikästä kaivaa vanhoja haavoja auki. Ihmehän se on, että niin rajusta vastakkaisasettelusta syntyi niinkin yhtenäinen Suomen kansa, joka lähti yhdessä puolustamaan vapautta talvisotaan.

Ensi vuonna tulee 100 vuotta kirjan tapahtumista ja jo nyt on julkaistu useita kirjoja aikaan liittyen. Ne tuovat omia tarkentavia näkökulmiaan, kuten Anneli Kannon Lahtarit (Gummerus) tai 4.6.2017  ilmestynyt Mats Dumellin Kun Mannerheim valitsi Suomen -vuosi 1917 (Teos) / När Mannerheim valde Finland – Året 1917 (Förlaget). Pohjantähden suuri ansio mielestäni on, että se katsoo tapahtumia punaisten silmin ja esittelee syitä heidän ajatteluunsa, mutta pysyy melko neutraalina. Valkoisten pää-äänitorvena tarinassa edelleenkin on kirkkoherran rouva Ellen Salpakari, johon on kyllä henkilönä vaikea ihastua.

Punavankien muistomerkki Fellmanin puistossa Lahdessa.

Kolmososa eheyttää kansan

Jos kakkososa havahdutti, järkytti ja jätti surullisen mielen, niin kolmososa kuvaa toipumista ja eheytymistä. Sodan haavat ovat syvät. Osa pentinkulmalaisista porskuttaa kuten ennenkin, mutta sota on jättänyt arvet etenkin Akseli Koskelaan, Ilmari Salpakariin ja Elias Kankaanpäähän, jotka kukin turruttavat mieltään omalla tavallaan. Monta tuttua on myös rivistä poissa. Eniten jäin kaipaamaan räätäli Halmetta, jonka kaunokieliset puheet olivat ylevyydessään hienoja ja joka oli kyläläisten joukossa ylpeästi omanlaisensa. Toinen, jota jäi ikävä, oli Elma, tuo tulisilmäinen nuori nainen, joka ammuttiin Lahdessa.

Kolmososa on selvästi jäähdyttelyä ja tuleekin hieman tunne, että Linna oli päättänyt kuroa ajan ja tarinan kiinni Tuntemattomaan sotilaaseen. Kokonaisuus ei ole niin ehjä, vaan tärkeimmät virstanpylväät kuten maanjako, kieltolaki, Lapuan liike ja maatalouden koneellistuminen juoksutetaan pentinkulmalaisten havaintoina läpi. Mielenkiintoista on lukea tuttujen vanhenemisesta, kuinka Jussin, Oton ja kirkkoherran askeleet hidastuvat. Miten lähiympäristö suhtautui vanhuksiin, kun palvelutalo ei ollut vaihtoehto. Yhtälailla toki on kiinnostavaa seurata seuraavan sukupolven kehittymistä. Miten Koskelassa äidinmaidossa saatu työeetos seuraa nuoria Koskeloita tai miten kaupanteko Kiviojan klaanilla on verissä.

Kolmososa päättyy vuoteen 1951. Loppukohtauksessa on melkoista haikeutta, sillä kirjasarjassa on seurattu kylän elämää 65 vuoden ajan. Loppuun asti mukana on Jussin vaimo Alma. Hän on se vakaa ja tukeva voima maailman myllerryksissä. Työteliäs, luottavainen ja positiivinen kaikista elämänsä suruista huolimatta. Olisikin kiehtovaa lukea tämä Täällä Pohjantähden alla -tarina Alman päiväkirjojen kautta!

Minä luin kirjoja ja kuuntelin Täällä Pohjantähden alla -kirjasarjan kirjastosta lainaaminani äänikirjoina eli korvissani soi vahvasti niiden lukijan, näyttelijä Veikko Sinisalon ääni. Hän pääsi ihoni alle ja kokemus oli vaikuttava. Ajattelin katsoa myös Ylellä pyörivän Täällä Pohjantähden alla -tv-sarjan, mutta se oli niin tökköä tekoa ensimmäisissä kohtauksissa, että en halunnut jatkaa seuraamista.

Edwin Laineen ohjaamassa Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa kirkkoherraa näytteli edesmennyt appeni Matti Ranin ja hänen vahvatahtoista Ellen-vaimoaan Rose-Marie Precht.

Summa summarum: Täällä Pohjantähden alla on upeasti kirjoitettu klassikko, kaiken suitsutuksen arvoinen. Minusta jokaisen suomalaisen tulee lukea se. Se on kiinnostava, koskettava ja oivallisesti kirjoitettu. Siinä on paljon sellaista kunnollista vanhan kansan oloa, jonka vieläkin voi tunnistaa. Ykkösosa on hieno intro, kakkososa se merkittävin ja kolmososa jäähdyttelyä.

Olin valinnut Täällä Pohjantähden alla -sarjan lukemisen henkilökohtaiseksi Suomi 100 -teokseni. Seuraavaksi luen Enni Mustosen Järjen ja tunteen -tarinoita, sillä siinä liikutaan samassa ajassa, mutta tarkastelu on naisten vinkkelistä.

Muita vuoden 1918 tapahtumia kuvaavia kirjoja blogissa:

  • Väinö Linna
  • Täällä Pohjantähden alla, osat II ja III
  • WSOY,
Kommentit
  1. Aikki

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *