Veijo Meri: Peiliin piirretty nainen – suuren pienen kirjailijan muistoksi

Kun tieto Veijo Meren kuolemasta kesäkuussa tuli, päätin lukea jonkin hänen kirjansa. Meri oli 70- ja 80-luvulla paljon esillä, ja silloin myös luin hänen kirjojaan ja kirjoituksiaan. Meri oli filmihullu ja mukana erilaisissa elokuvatapahtumissa. Muistelen itsekin kuunnelleeni häntä livenä jossakin elokuvaseminaarissa, pientä ja eloisaa miestä, jolla oli muistiin jäävä tapa puhua. Tuon ajan peruja minulla on hyllyssä useampi Meren teos, mutta kaikkia näitä kirja-alennusmyynnistä ostettuja Meren ”koottuja” en kuitenkaan ole aikoinaan lukenut.

Peiliin piirretty nainen on ”matkalla”-kertomus. Kirjan tapahtuma-aika on 50- tai 60-luvun viikonloppu, vajaa kaksi vuorokautta, lauantaipäivästä maanantaiaamuun. Kerronta etenee hitaasti ja alussa vei hetken ennen kuin pääsin tekstin rytmiin ja tarina imi mukaansa.

Kirjassa matkaa tekee Eino, helsinkiläinen taksikuski. Eino on nuori mies, joka asuu Katajanokalla tädiltään perimässään asunnossa. Hänelle on kolme alivuokralaista ja tyttöystävä Eila. Kirjan alussa, joka on nimetty I osaksi, ollaan vielä Helsingissä. Näkökulma on Eilan ja Kaukon, yhden Einon alivuokralaisista.

Eino asui siinä keskellä Katajanokkaa. Katu oli kapea ja laski jyrkästi rantaan. Talot olivat yhtä samaa korttelia rantaan saakka. Ne olivat korkeita ja niissä oli paljon ikkunaulokkeita. Katukuilun päässä edessä näkyi parin kerroksen korkeudelta sininen meri ja sen yläpuolella vaaleansininen taivas, joka tummui ylempänä. Aurinko valaisi vasemmanpuoleisen talorivin kaksi ylintä kerrosta keltaisiksi. Kattojen yli roikkui seinille antennilankoja. Eino oli ainoa elävä olento, jonka hän näki.

On lauantai ja saunailta. Miehet lähtevät saunaan ja Kauko Einolta lainaamansa puku päällä Toisen linjan puutalokortteleihin tapaamaan Marja-Terttua. Saunan jälkeen vähän ryypiskellään ja Eila odottaa Einoa viemään hänet Linnanmäelle. Einon saunaretki muuttuu aiottua pidemmäksi, sillä hänen taksiinsa tunkevat väkisin insinööri ja kirjailija, saunareissulla hekin. Eino lähtee kyyditsemään insinööriä ja kirjailijaa taiteilija Kukkakosken luo pois Helsingistä, kauppalaan, ehkä Lohjalle, ja vielä sen taakse peltojen ja metsän keskelle, missä kohoavat Kukkakosken talo, ateljee ja saaressa oleva savusauna.

50-60-luvun Helsingistä ja maaseudusta Meri piirtää tarkkaa kuvaa. Maalta pääkaupunkiin tulleet nuoret asuvat ahtaasti, ilman yksityisyyttä. Marja-Terttu ja hänen ystävänsä Pirkko asuvat hekin alivuokralaisina isäntäperheen keittiössä. Mahdollisuus intiimiin kaksinoloon turvataan kovaäänisellä musiikilla tai muuten harhauttamalla.

Yksityiskohdista palautuu mieleen omasta lapsuudesta tuttuja asioita: tikkarit, tavallinen ja suklaapäällysteinen, joka oli vähän kalliimpi ja helposti sotki vaatteet. Lasinen olutpullo, jossa oli ohut korkki ja kermapullo järvessä, jotta se säilyisi kylmänä. Kahvia juodaan joka käänteessä.

Meri rakentaa arkisista, tavallisista tapahtumista ja tilanteista pienillä nyansseilla absurdeja, vaikkapa kun Katajanokan asunnon isossa salissa Eino ajaa moottoripyörällä.

Eino ajoi kuin jääkelillä jalat tönkköinä lattiaa vasten. Pyörä nytkähti kynnyksen yli. Kynnyksessä takapyörä kolahti lattiaan, kun siinä oli vähemmän ilmaa.

Meri kuljettaa Einoa ja hänen kyydittäviään, kirjailijaa ja insinööriä vapaasti assosioiden tilanteesta toiseen. Matkan tapahtumat ja viivästykset, vaikkapa viinatrokariksi paljastuvan naisen ottaminen kyytiin ja sisäkkäiset tarinat rönsyilevät ja kuitenkin fokus pysyy siinä, mitä kohti vääjäämättömästi ollaan menossa. Kaikkea värittää kohtalonomaisuus: päädytään saunaan, päädytään sänkyyn, päädytään kuolemaan.

Meri tunsi hyvin elokuvan. Hän kirjoitti myös elokuvakäsikirjoituksia ja hänen novelleistaan ja romaaneistaan on tehty varsinkin tv-elokuvia. Hyvin elokuvallista on Peiliin piirretyn naisenkin kerronta. Matkalla olo, vapaa assosiointi ja kaiken yllä leijuva kevyt absurdius tuo mieleen 60-luvun uuden aallon elokuvat. Veikko Kerttula ohjasi MTV:lle Peiliin piirretystä naisesta tv-elokuvan, joka sai nimekseen Taksikuski. Meri teki siihen itse käsikirjoituksen kirjansa pohjalta.

Meren kirjoille tyypillisesti tarinaan lomittuu sota-aika, vaikkakin vain ohuena sivujuonteena. Insinööri ja taiteilija ovat sodan käyneitä miehiä. Hulppea on taiteilijan kertoma tarina pontikan valmistamisesta Aunuksen lakeuden peltojen viljasta ja erityisesti, miten valmiin pontikan hakeminen ja nauttiminen lopulta onnistui.

Mitään feminismin voittokulkua Meren tarinat eivät ole, tai ainakin tällä muistikuvalla aloitin kirjan lukemisen. Vaikka päätarinaa kuljettavat miehet, ovat tarinan naisetkin kokonaisia. Jos eivät suorastaan tahtonaisia, niin kuitenkin haluavia ja tahtovia hekin, vaikka miesten retkien tahtiin joutuvat elämään. Taiteilija Kukkakoskella on ollut erilaisia ”taloudenhoitajia” eikä heistä piirry kovin mairittelevaa kuvaa.

Jos olet huomannut, kun naiset tulevat oikein päihinsä, ne putoavat tuolilta tai istuvat aina semmoiseen kohtaan, missä ei ole tuolia. Sä saat nostaa sitä sata kertaa, pitkin iltaa ja joka kerran se pillastuu: Mene siitä. Mitä sä siihen tulet lääppimään. Sitten se nukkuu pöydälle ja sä raahaat sen sänkyyn. aamulla se kieltäytyy nousemasta vuoteesta, se makaa siinä iltapäivään saakka. Sitten se tulee päällystakki päällä ja matkalaukku kädessä ja sanoo, että se unohti yhden asian, jonka takia sen täytyy päästä Helsinkiin, mene hankkimaan taksi. Sä saatat sen tien varteen linja-autolle ja lainaat sille autorahat, kun sillä ei ole pientä. Sitten kun auto tulee, se käy kädestä kiinni ja alkaa itkeä. Sä häpeät helvetisti, kun siinä bussissa on tietysti sun tuttujasi. Se kiipeää autoon ja maksaa kuljettajalle ja itkeä tirsuttaa koko ajan. se on kuin vietelty kolmikymmenvuotias neitsyt ja sä olet viettelijä. Se häpäsee sinut siinä lähtiäisiksi tuttujen ja tuntemattomien silmissä. Sen se tekee.

Kukkakosken naisista kirjan nimikin on peräisin. Taiteilija oli ollut Pariisissa ja hänen perässään tuli etukäteen ilmoittamatta ranskatar vierailulle taksilla keskellä päivää. Taiteilija oli kylällä ja kun hänelle vietiin sana odottavasta vieraasta, niin taiteilijapa ei kotiin tullutkaan. Nainen ja taksikuski olivat taiteilijan talolla useamman päivän eikä heitä sieltä saanut pois poliisikaan. Kunnes he riitautuivat ja nainenkin lähti.

Taiteilijalla oli iso peili, semmoinen että siitä näki koko kuvansa, siihen se oli huulipuikolla piirtänyt oman kuvansa luonnollisessa koossa, alasti, kaikki paikat. Se oli ihan törkeä kuva.