Yrsa Sigurđardóttir: Perimä – murhia ja murhatutkintaa Islannista
Yrsa Sigurðardóttir on islantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja sekä maailmanmenestykseen nousseita dekkareita. Yrsa on syntynyt vuonna 1963 Reykjavikissa, on koulutukseltaan insinööri ja hänellä on kaksi lasta. Häneltä on aiemmin suomennettu romaanit Kolmas merkki (2007) ja Joka toiselle kuoppaa kaivaa (2008). Perimä aloittaa uuden sarjan.
Minua kiinnosti tarttua Perimään osin siksi, että olen käynyt Islannissa. Kirjassa ei kuitenkaan ollut yhteistä maisemaa minun muistojeni kanssa, sillä minun Islannissani aurinko paistoi ja tunnelma oli leppoisa. Yrsa Sigurðardóttir kirjoittaa niin synkistä tapahtumista ja niiden selvittämisestä, että paikka tuntuu ihan toiselta.
1. Mikä on dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?
Verovirkailija-perheenäiti-aviovaimo Elísa löydetään julmasti murhattuna. Teko tuntuu täysin selittämättömältä, uhrin tai hänen perheensä menneisyydestä ei löydy mitään mikä viittaisi motiiviin. Ja pian löytyy toinen ruumis. Murhan tekotapa on luovasti erilainen, mutta niin samantapainen että haussa on vain yksi tekijä. Tutkinnan johtoon nimetään Huldar, jonka ensimmäinen ”oma” tapaus tämä on. Poliisilaitoksella on ollut sotkuja, joiden vuoksi kokeneet tutkinnanjohtajat on siirretty rauhallisempiin tehtäviin. Huldar on tämän tapauksen puitteissa yhteistyössä myös lastensuojelussa työskentelevän Freyjan kanssa. Huldaria ja Freyjaa yhdistää muukin kuin työ, mutta hyvin, hyvin salaisesti.
2. Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?
Henkilöitä on runsaasti, mikä on juonen kannalta tarpeen. Jokaisen henkilön kuvauksessa ei ole tarpeenkaan mennä yhtä syvälle, keskeiset toimijat on kuvattu siten että he ja tapahtumat tuntuvat mahdollisilta.
3. Onko juoni vetävä? Ajankohtainen? Entä yllätyksellinen, arvaako lopun?
Kirja joka avataan onnettomien lasten kuvauksella on toisaalta kammottavuudessaan luotaantyötävä, samaan aikaan uteliaisuutta ja toiveikkuutta ruokkiva. Perimän juoni vetää, eikä olisi kärsinyt vaikka henkilökuvausten ja toimijoiden yksityiselämän tapahtumien toistoa olisi hieman karsittu. Tarina on myös niin kirjoitettu, etten ainakaan minä osannut lukea rivien väleistä loppuratkaisusta edes arvailuja, ainakaan sellaisia joissa palasista olisi muodostunut kokonainen kuva. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tällainen lopun nopea ratkaisujen ja vastausten löytäminen oikean elämän poliisityössä tavanomaista.
4. Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista / jostain muusta?
Islantilainen nimikulttuuri on aina yhtä kiehtova. Nimi ei siellä ole se, jolla halutaan erottua. Varsinaisia sukunimiä ei ole, vaan sukunimet muodostetaan edelleen isän nimestä. Myös radioamatööriharrastukseen liittyen sain minulle uutta tietoa.
5. Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?
Kirjan takakansiesittelyn mukaan Perimä aloittaa uuden sarjan, jossa Reykjavikin poliisi ja lastensuojelu yhdistävät voimansa selvittääkseen hyytäviä rikoksia. Päähenkilöiksi nousevat siis Huldar ja Freyja, joista jälkimmäisen elämästä tiedän nyt melko paljon enemmän kuin Huldarin. Ehkä Huldar on juuri sellainen sitoutumiskammoinen hulivili, jonka menneisyydessä ei ole mitään kiinnostavaa, kuin miksi hänet Perimässä kuvataan. Seuraava osa on nimeltään Pyörre ja se on ilmestynyt 2018 suomeksi.
6. Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?
Murhien tekotavat ovat Perimässä raakoja, ne kuvataan onneksi melko lyhyesti, vain sen verran kuin on uskottavuuden kannalta tarpeen. Ehkä tarinan runsaudesta johtuu, ettei tämä kirja päässyt minua niin lähelle, että se olisi nostanut suuria tunteita. Henkilöitä ja tematiikkaa eri elämänvaiheiden haasteista oli niin paljon, ettei intensiteetti noussut kuristavan jännityksen tasolle.
7. Herättikö dekkari sinussa ajatuksia, koskettiko?
Ensin tuli mieleen, ettei enää tällaista! Ehkä kuitenkin tartun vielä Pyörteeseen, vaikka vain nähdäkseni, miten juonenkehittelytekniikka on edennyt, vai onko. Ilmeisesti Perimä myös kosketti minua, sillä jäin miettimään murhatun Elísan vanhimman lapsen, Margrét-tyttären hahmoa.
8. Suositteletko ja kenelle?Montako tähteä?
Suositten Perimää brutaalia väkivaltaa pelkäämättömälle dekkarin ystävälle. Omalla kohdallani jo mainittu materiaalin runsaus söi tehoa, joten tähtiä vain kolme.
- Yrsa Sigurđardóttir
- Perimä
- Otava, 2017
- DNA, suomentaneet Tapio Koivukari ja Tuula Tuuva-Hietala, 2014
- ISBN 978-951-1-31041-9 (e-kirja)
Harmi, että kirjassa ei ollut vahvaa islantilaista eksotiikkaa, tulivuoria ja geysireitä tai edes jalkapalloa ja fanikulttuuria. Olen todennut, että raa’at rikokset ei ole mun juttu, mutta nekin menevät, jos tarina on muutoin hyvä ja avaa omaa maailmankuvaa esimerkiksi maantieteellisesti ja kultturellisesti.
Luen paljon dekkareita, mutta lapsiin kohdistuvasta julmuudesta lukeminen ahdistaa. Lastensuojelu ja poliisityö joudutaan varmasti myös Suomessa ihan todellisuudessa yhdistämään aivan liian usein.
Kyllä, ikävä yhdistelmähän tuo on. Voi vain toivoa, että työ on tehokasta ja tuloksellista silloin kun noin pitkälle joudutaan. Perimässä onneksi ei jouduttu kovin syviin vesiin tässä suhteessa.
Hei,
Tämäkin blogikirjoitus muistutti taas lukemattomasta kirjasta hyllyssäni (Joka toiselle kuoppaa kaivaa). Tuon Kolmas merkki kirjan olen aikoinaan lukenut. Myös minua kirja kiinnosti Islannin takia, tosin kirjassa olisi voinut olla Islanti-kuvausta enemmänkin, maa kun vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta.
Islanti on käynnin ja toisenkin arvoinen. Islanti-kuvausta olisin minäkin lukenut ihan mielelläni. Ymmärrän kuitenkin kirjailijan valinnan, ja uudistaahan kaikkien jo tietämien asioiden pois jättäminen maakuvaa. Ei kai suomalaisetkaan dekkarit ihan aina rantakoivua ja yötöntä yötä pursua.