lapset

Onnekkaat-näytelmän kantaesitys kertoo yhden vaurastuneen perheen tarinan
Kotimaisen näytelmäkäsikirjoituksen kantaesitys on aina hieno juttu. Tuomo Rämön kirjoittama Onnekkaat sai ensi-iltansa Lahden Kaupunginteatterin Pienellä (…)
- 26/1/2025
0

Laura Malmivaara: Iltatähti – millaista on olla jälleen pienen lapsen äiti
Laura Malmivaara on tunnettu näyttelijä ja valokuvaaja, omien sanojensa mukaan havainnoija. Hän on kirjoittanut kaksi erinomaista, (…)
- 27/9/2024
2

Suvi Vaarla: Kadonnut aika – tarkkaa ajankuvaa yksilöistä ja perheistä muutoksen pyörteissä
Suvi Vaarlan toinen romaani Kadonnut aika on tarkkanäköinen kuvaus ajastamme, sen monimuotoisista perheistä sekä eri sukupolvien (…)
- 21/12/2022
2

Lukupiirissä Virginie Grimaldin Suloisimmat hetket – kirja äitiyden eri vaiheista
Kirsin Book Clubin joulukuun tapaamisessa keskusteltiin Suloisimmista hetkistä. Äitiydestä ja lasten aikuistumisesta ja vähän koiristakin. (…)
- 30/12/2021
0

Minna Mikkanen: Kotijoukot – millaista oli naisena jatkosodan kotirintamalla
Kirsin Book Club sai arvioitavakseen vuonna 2020 ilmestyneen Minna Mikkasen esikoisteoksen nimeltään Kotijoukot. Kyseessä on historiallinen (…)
- 7/1/2021
0

Hanna Velling: Kirjosieppo ja Kutsumaton – elämänmakuisia pari- ja erosuhteita
Hanna Velling kirjoitti pari vuotta sitten esikoisromaaninsa Kirjosieppo. Sain silloin haastatella Hannaa kirjan tiimoilta Helsingin Kirjamessuilla. (…)
- 9/5/2020
0

Elina Hirvonen: Punainen myrsky – salaisuuksista, sodasta ja selviytymisestä
Elina Hirvosen neljäs romaani Punainen myrsky on ollut esillä toki varsinaisen teemansa vuoksi, mutta myös siksi, (…)
- 9/10/2019
0

Minna Rytisalo: Rouva C. – ei nukkuvaa, puolikuollutta elämää
”Aivan kuin hyppäisi vanhaan suomalaiseen elokuvaan.” Tämä lause, samoin kuin muukin keskustelumme lokakuun lukupiirissa ylisti illan (…)
- 20/10/2018
1

Siiri Siimahäntä halusi hienostella & Siiri Siimahäntä ja Afrikan serkku – suomalaisia uusia lastenkirjoja
Siiri Siimahäntä on arka ja pieni hiiri, joka kaipaa tosiystävää. Siiri keksii, että rajun meikin ja (…)
- 31/5/2018
0

Domenico Starnone: Solmut – mahdollisesti Elena Ferranten Hylkäämisen päivien sisarteos
Italialaisen Domenico Starnonen Solmut-kirjaa pitäisi tietenkin käsitellä ihan vaan kirjana, joka käsittelee erään avioliiton tarinaa vaimon, (…)
- 23/5/2018
0

Viimeiset villitykset – Hendrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja
Viime vuosina on julkaistu yhä enemmän ikäihmisille suunnattua kirjallisuutta, elokuvia ja teatteriesityksiä. Ihmiset elävät pidempään, pysyvät (…)
- 7/2/2017
0

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi – vai meneekö?
Kiinnostuin Milena Busquetsin Tämäkin menee ohi -teoksesta kahdesta syystä: en ole aiemmin lukenut espanjalaista nykykirjaa ja (…)
- 24/2/2016
0

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Tatu ja Patu ovat ihmeellisiä. Kaksi veijaria Outolasta näkevät meidän maailmamme raikkain silmin ja saavat aikuisenkin (…)
- 20/12/2015
0

Isänpäivä: Kalle-isä lukee, piirtää ja äänittää tarinoita pojillensa
Kalle Huhtala työskentelee kehitysjohtajana ja on pelillistämisen edelläkävijöitä Suomessa. Hänen lukuhetkensä omien poikiensa kanssa ovat saaneet myös (…)
- 7/11/2015
0

Isänpäivä: Kimmo-isän ja lasten lukeminen katkaisee arkihulinan
Isänpäivän 2015 kunniaksi haastattelimme sairaanhoitaja Kimmo Kuusistoa, joka on 2- ja 5-vuotiaiden tyttöjen, sekä 3-vuotiaan pojan (…)
- 6/11/2015
0

”Lukutaito on kuin yksi aisti” – lue lapsille tänäänkin
Helsingin Kirjamessuilla keskusteltiin tänä vuonna lukutaidon merkityksestä monella lavalla. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Jörn Donnerin keskustelussa sivuttiin asiaa (…)
- 4/11/2015
1