teatteri

Kansallisteatterin Jumalat-näytelmä on huikea spektaakkeli meistä ja mytologiasta

Kansallisteatterin uutuusnäytelmä Jumalat on riemukasta katsottavaa! On menty teatteritaiteen alkulähteille antiikin Kreikkaan, otettu Sofokleen Kuningas Oidipus (…)

Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut viihdyttää myös näyttämöllä

Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämön esitykseen mennessäni ajattelin, että näinköhän tulen yllätetyksi, sillä olinhan jo muinoin lukenut Agatha (…)

Lahden Kaupunginteatterin Niskavuoren Heta muistuttaa jälleen, mikä on elämässä tärkeää

Lahden Kaupunginteatteri on tuonut jälleen näyttämölle Niskavuoren Hetan. Hella Wuolijoen rakastettu Niskavuori-sarja on kaikille tuttu, vai (…)

Airin valopilkut 2024 – yksi kirja haukkasi ison osan vuodesta

Päällimmäisenä vuodesta 2024 tulen aina muistamaan yhden kirjan, marraskuun lopussa ilmestyneen kotikyläni Helsingin Kumpulan satavuotiskirjan Tervetuloa (…)

Kirsin vuoden 2024 kirsikat – Otavan lukulähettiläisyys toi uusia ulottuvuuksia

Vuoden 2023 kirsikkajuttuni kiertyi kaunokirjallisuuden Finlandia-raadin puheenjohtajuuden ympärille. Sen urakan jälkeen tuntui hieman tyhjältä, mutta eipä (…)

Turun Kaupunginteatterin Hildur kuvittaa upeasti kirjasarjan

Lukupiirimme oli ajoissa liikkeellä ja ostimme liput Turun Kaupunginteatterin Hildur-näytelmään marraskuun lopulle. Sain myös kutsun osallistua (…)

Pettymyksen anatomia -näytelmä Jyväskylän Teatterikoneessa

Kun suunnittelin matkaa Jyväskylän kirjamessuille, huomasin, että samaan aikaan kaupungissa on Petter Kukkosen kirjaan pohjautuvan Pettymyksen (…)

Veljeni Leijonamieli – Astrid Lindgrenin klassikkosatu Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä

Upeaa, Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on jälleen lastennäytelmä Pienen merenneidon ja Tatu ja Patu Helsingissä -näytelmän (…)

Vaimoni, Casanova Tampereen Teatterissa – ajassa kiinni oleva syvällinen komedia

Mökiltämme ajaa Tampereelle 40 minuuttia. Syksyisen mökkiviikon piristykseksi tutkailin Tampereen monipuolista tarjontaa ja valitsin Tampereen Teatterin (…)

Dancer in the Dark -musikaalin maailmanensi-ilta Lilla Teaternissa

Pääkaupunkiseudulla on musikaalibuumi. Moulin Rouge sai ensi-iltansa 29.8. ja kahden päivän päästä samaan Helsingin Kaupunginteatteriin kuuluva (…)

Whatever Love Means – vaahtomuovinpehmeää nukketeatteria rakkaudesta

Vielä on kesää jäljellä, mutta teatterit aloittelevat jo syyskautta. Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämö Pasilassa aloitti ensimmäisenä (…)

Tartto – Pohjolan ikuinen kaupunki valloittaa vierailijan

Kun seuraavan kerran matkustat Viroon, älä jää viralliseen pääkaupunkiin, jatka matkaa parin tunnin päähän Viron henkiseen (…)

KOM-teatterin Putoavat linnut on erinomaista puheteatteria – ”Kaikki riippuu näkökulmasta!”

KOM-teatterin ensi-illat ovat aina erityisiä. Keskiviikkona 28.2.2024 ensi-illassa oli brittiläinen käännösnäytelmä Putoavat linnut – tavallisia ihmisiä (…)

Jane Austen: Emma – klassikkokirjan tarina viihdyttää nyt Lahden Kaupunginteatterissa

Jane Austen (1775-1817) oli fantastinen kirjailija! Hänen kirjansa nappaavat mukaansa englantilaisen luokkayhteiskunnan elämään ja viihdyttävät tekstillään (…)

Kirsin vuoden 2023 kirsikat – Finlandia-palkinnon lisäksi vähän muutakin

Kirsi Raninin vuoden 2023 kirsikat sisälsivät muutakin kuin Finlandia-palkinnon (…)

Kjell Westö: Molly & Henry – lukupiirikeskustelu Helsingin kirjamessuilla 2023

Kjell Westön yhdeksäs romaani Molly & Henry kertoo viime sotiemme välirauhan ja jatkosodan tapahtumista varsinaisten sotatoimien (…)

Lilla Teaternin Röda rummet – palkitun kirjan loistava näyttämöversio ei sovellu herkille

Lilla Teaternin Röda rummet on poikkeuksellisen vahvaa teatteria toiveista, halusta ja vallasta. (…)

Ibsenin Nukkekoti KOM-teatterissa modernisoituna Mikko Roihan ohjauksessa

Klassikkonäytelmien modernisoinnista tunnettu ja palkittu Mikko Roiha tarttui norjalaisen Henrik Ibsenin Nukkekotiin, jonka modernisoitu versio sai (…)

Pieni Merenneito -musikaali palasi entistäkin hurmaavampana Helsingin Kaupunginteatteriin

Pieni Merenneito on palannut Helsingin Kaupunginteatteriin. Osin uudelleen miehitetty musikaali on melkein sama, mutta ei kuitenkaan. (…)

Ypäjän Musiikkiteatterin kesän ohjelmistossa Broadway-musikaali Annie – orpotytön tarina, jossa on onnellinen loppu

Tänä kesänä Ypäjän Musiikkiteatteri esittää Annie-musikaalin 16 kertaa. Viimeinen esitys on 5. heinäkuuta. Jaksan kesä toisensa (…)

Varamiehet / Varumehed – Kansallisteatterin näytelmä avaa, miltä virolaisista työntekijöistä Suomessa tuntuu

Varamiehet / Varumehed tuo näkyväksi, millaista on olla virolainen keikkatyöläinen Suomessa. (…)

Tyttökirjaklassikko Pikku naisia viihdyttää nyt Turun Kaupunginteatterin näyttämöllä

Turun Kaupunginteatterin Pikku naisia tuo tutun tyttökirjaklassikon eloon. (…)

Muumien paluu Lillaniin: Kris och katastrof i Mumindalen – helmi nukketeatterin ystäville!

Kaikkien nukketeatterin ystävien on nähtävä Lillanin Kris och katastrof i Mumindalen (…)

Elena Ferranten Hylkäämisen päivät Tampereen Teatterissa – puhenäytelmän nautintoa!

Tampereen Teatterin Hylkäämisen päivät on upea esitys avioerosta pohjautuen Elena Ferranten loistavaan tekstiin (…)

Lilla Teaternin Once-musikaali tarjoaa hurmaavan hetken irlantilaisen musiikin parissa

Dublin. Olimme tyttäreni kanssa tammikuussa lomamatkalla Dublinissa ja heti palattuamme varasin liput Once-musikaaliin. Emme malttaneet laskea (…)

Paavo Westerbergin ohjaama Fanny ja Alexander – huikea lapsen mielen kuvaus!

Paavo Westerbergin ohjaama Fanny ja Alexander on teatterin taikamaailman juhlaa! (…)

Teatteri Jurkka: Jane! Jane! Jane! – kun Jane Fonda on oman elämäsi valmentaja

Jane Fondasta tulee Jane! Jane! Jane! -näytelmän päähenkilön life coach, joka yrittää auttaa vapauttamaan tämän sisäisen (…)

Wilma-Emilia Kuosan Häkkiooppera on tuore ja taidokas teos

Mitä tuntee puoliso, kun elämän tärkein ihminen suljetaan vankilaan? Wilma-Emilia Kuosa tuo KokoTeatterin näyttämölle harvemmin kerrotun (…)

Kuikat palaavat ja lähtevät – Kultalammen kesä kuten aina ennenkin

Kultalampi on palannut Helsingin Kaupunginteatteriin, Arena-näyttämölle. Olimme katsomassa ensi-iltaa 8.9.2022. Uutta versiota tunnetusta näytelmästä tai elokuvasta (…)

Kirsin Book Club -blogi täyttää kahdeksan vuotta!

Nyt on juhlapäivä! Kirsin Book Clubin blogin ensimmäinen juttu ilmestyi 5.9.2014 eli tasan kahdeksan vuotta sitten. (…)