Morten A. Strøksnes: Merikirja eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana

Planeettamme nimen ei pitäisi olla Maa vaan Meri, sillä yli seitsemänkymmentä prosenttia maapallon pinta-alasta muodostuu merestä. Tämän kiehtovan ajatuksen toistaa norjalainen tietokirjailija ja toimittaja Morten A. Strøksnes Merikirjassaan, joka on nimeään myöten ylistyslaulu ja kunnianosoitus merelle. Kirja on faktaa, mutta sitä lukee kuin parhainta romaania.

Joen varrella kasvaneena ja kesät järvimökissä viettäneenä olen aina ajatellut olevani järvi-ihminen. Muutamana kesänä olen päässyt ystävien kanssa purjehtimaan Turun ja Ahvenanmaan saaristossa, ja järvi-ihminenkin on ollut valmis lausumaan ylistystä merelle. Merikirjan luettuani ylistän vielä enemmän.

Merikirjan tarina rakentuu neljästä vuodenajasta ja neljästä kalastusmatkasta Norjan Lofoottien Länsivuonolla. Kirjan minä on Strøksnes itse ja hänen kalastuskumppaninsa on Steigenissa Engeløyan saaressa asuva kuvataiteilija ja kalastaja Hugo Aasjord. Hänen kalastajasukunsa on Loofoteilta kotoisin ja Länsivuonon varrella Hugokin on varttunut. Hugo kunnostaa yhdessä vaimonsa kanssa Skrovan kalasatamassa Hugon perheelle aikoinaan kuulunutta Aasjordbruketin vanhaa kalatehdasta ja kalaöljynkeittämöä. Myös toimittaja Morten on ”meren äärellä varttunut ja kalastanut pikkupojasta lähtien”. Miesten tarkoitus on pyydystää jäähai, jota Hugo ei vielä koskaan ole saanut pyydykseensä. Jo ensimmäisellä matkalla selviää, että jäähaista on yhtä vaikea saada pitävää otetta kuin syvyytensä kätkevästä merestä.

Sympaattinen ja huumorintajuinen Morten Strøksnes vieraili toukokuussa Suomessa Helsinki Litin vieraana ja sai käteensä Kirsin Book Clubin kirjanmerkin.

I │ SIITÄ KUN ENSIMMÄINEN primitiivinen elämänmuoto syntyi meressä, kesti kolme ja puoli miljardia vuotta, ennen kuin Hugo Aasjord soitti minulle Osloon myöhään eräänä lauantai-iltana heinäkuussa, kesken vilkkaiden päivälliskutsujen.

”Olen itsekin tyytyväinen ensimmäiseen lauseeseen”, Strøksnes totesi, kun Helsinki Litissä hänen kanssaan keskustellut Juha Hurme kehui kirjan ensimmäistä lausetta. Hurme oli itseoikeutettu Strøksnesin keskustelukumppani, sillä molempien kirjoissa on samanlaista otetta ja lähestymistapaa. Strøksnes kuitenkin naurahtaen muistutti Hurmeen Nyljettyihin ajatuksiin viitaten, että hänen kirjassaan ei ole kahta miestä soutamassa ja puhumassa suomalaisesta kirjallisuudesta.

Merikirjan miehet siis lähtevät kiikkerillä veneillä kerta toisen jälkeen pyydystämään jäähaita, joka on maailman suurin lihansyöjähai ja joka voi elää satavuotiaaksi, ehkä jopa 500-vuotiaaksi. Se on melkein myyttiseltä kuulostava eläin, jonka liha on myrkyllistä ja jota on aikoinaan pyydystetty miljoonittain sen maksan sisältämän valtavan öljymääärän vuoksi. Jäähain kaupallinen pyydystäminen loppui 1950-luvulla. Lapsena kuullut tarinat mahtavista ja vaarallisista jäähaista olivat jääneet Hugo Aasjordin muistiin, ja jäähain hän halusi itsekin pyydystää.

Kun hän kertoi jäähaista, hänen silmänsä alkoivat kiilua, ja hänen ääneensä tuli erityinen sointi. Lapsuudessa kuullut tarinat eivät olleet hellittäneet hänestä otettaan. Hugo oli nähnyt useimmat kalat ja eläimet, joita meressä eli, mutta jäähaita hän ei ollut koskaan nähnyt.

Strøksnesille kalastusretket tarjosivat syyn kirjoittaa ja kehyksen kirjalle merestä, jonka hän oli jo pitkään halunnut kirjoittaa. Suomeksi jäähaista käytetään myös nimitystä holkeri, mutta Merikirjassa ei kertaakaan. Tälle on varmaankin jokin selitys, sillä kaikkiaan Katriina Huttusen käännös on hieno.

Rinnan epäonnisten kalastusretkien Strøksnes käy kirjassa läpi valtavan määrän tietoa ja tarinoita merestä, sen moninaisesta eläimistöstä, kalastuselinkeinon ja Lofoottien historiasta ja kulttuurihistoriasta sekä kalastuselinkeinon nykyisistä vaikeuksista. Hän mm. kertoo, millaiset uskomukset mereen ja sen eläimistöön ovat liittyneet. Olaus Magnus ja muut hänen oppineet aikalaisensa 1400- ja 1500-luvun vaihteessa uskoivat, että meressä elää vastine kaikille maan pinnan eläimille ja kasveille. Meressä siis uskottiin elävän merimuunnelmia leijonista kotkiin. Merihirviöitäkin siellä eli, ja meren syvyyksissä oli metsiä ja tuntureita, kuten maan pinnalla. Vielä valistusajalla uskottiin vakaasti merenneitoihin ja merenmiehiin. Vaikka hirviöt ja merenneidot ovat tiedon lisääntyessä ”kadonneet”, paljon melkein käsittämätöntä mereen yhä liittyy, tästä esimerkkinä vaikkapa Merikirjan kuvaukset valtavista mustekaloista.

Näin tyyntä Merikirjan kalastusmatkoilla oli harvoin., mutta maisemat olivat yhtä kauniit.

Merikirja sai googlailemaan ja etsimään kartasta Lofoottien ja kirjassa mainittujen paikkojen sijaintia. Uskomattoman kauniita olivat Lofoottien maisemat. Toivematkojeni listalle siirtyi uusi kohde, ja juuri kun haaveksin matkasta Lofooteille, Eija Kirsin Book Clubista julkaisi Facebookissa kuvia kesäkuiselta matkaltaan – Lofooteille. Vähänkö kateellinen olen.

Suoraan merestä nousevat jylhät tunturit, ikuisesti vaihtuva valo kesät talvet, valkoiset hiekkarannat, vaaleanvihreä ruoho kapealla maakaistaleella pystysuoraan kohoavien tuntureiden ja pienten jäätiköiden välissä, meren elämän suuri rikkaus, ja lisäksi vanha ja suhteellisen ehjänä säilynyt kulttuurimaisema … kyllä, Lofooteilla on niin paljon, että kansainvälinen matkailulehti toisensa jälkeen mainitsee saariston ehkä koko maailman kauneimmaksi.

Strøksnesin kieli on kaunista ja sitä lukee kuin kaunokirjallisuutta. Juha Hurme antoi hänen kielelleen omasta mielestään parhaan mahdollisen mainesanan toteamalla, että Merikirja on ”free from läyryäminen”. Hurmeen mukaan ’läyrytä’ tarkoittaa sitä, kun väkisin yrittää tehdä runoutta. Strøksnesin teksti eteneekin vaivattomasti. Hän totesi Helsinki Litissä, että vaikeinta on kirjoittaa tunteista jopa poeettisesti sortumatta kliseisiin. Tässä hän on onnistunut.

Merikirjan kaunis ulkoasu ansaitsee erityismaininnan. Pienin vinjettityyppisin piirroksin ja väljällä taitolla on luotu konstailemattoman kaunis kirja.

Mutta onnistuiko jäävalaan pyynti lopulta? Miesten toistuvia yrityksiä seuraa kuin jännäriä. Lofoottien kauneuden keskellä olosuhteet ovat usein vaikeat, ja todenmukaisesti Strøksnes myös kuvaa, miten miesten välit kiristyvät, kun odottelu jatkuu eikä kaivattu saalis nouse kumiveneen pohjalle. Sen, miten lopulta käy, jätän teille itse luettavaksi ja todettavaksi. Ainakin minun osaltani onnistui yksi kirjailijan tavoite: ”En halua saarnata, haluan että lukija näkee yhteydet ja oppii rakastamaan merta.”

Morten A. Strøksnes kirjansa maisemissa. Kuva Gummerus.

Morten A. Strøksnes on syntynyt ja kasvanut Kirkkoniemessä, Kirkenesissä. Hän on toiminut toimittajana ja kirjoittanut useampia reportaasi- ja matkakirjoja. Merikirjasta (Havsboka) hän on saanut Brage-palkinnon, joka vastaa Suomen Finlandia-palkintoa.

  • Morten A. Strøksnes
  • Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Gummerus, 2018
  • Havboka, eller Kunsten å fange en kjempehai fra en gummibåt på et stort hav gjennom fire årstider, suomentanut Katriina Huttunen, 2015
  • ISBN 978-951-24-0730-9
Kommentit
  1. Omppu Martin
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  2. Anneli Airola
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  3. Katriina
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  4. Niina
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  5. Amma
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  6. Tuulevin lukublogi
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  7. Hande
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  8. Linnea
  9. Minna Vuo-Cho
  10. Minna
  11. Anu Hirsiaho

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.