Camilla Grebe: Lemmikki – vuoden parhaimmaksi pohjoismaiseksi dekkariksi valittu

Skandinaviska Kriminalsällskapet (SKS) myöntää vuosittain Lasiavain-palkinnon (Glasnyckeln) parhaalle pohjoismaiselle dekkarille. Ensimmäinen Lasiavain jaettiin vuonna 1992 ja palkinnonsaaja oli Henning Mankell. Sen ovat saaneet myös Jo Nesbø Lepakkomiehellä vuonna 1998 ja Stieg Larsson Millenium-sarjan kahdella kirjalla vuosina 2006 ja 2008. Ainoa suomalainen palkittu on Matti Rönkä dekkarillaan Ystävät kaukana vuonna 2007. Suomalaiset ovat kisassa mukana ainoastaan, jos teos on käännetty ruotsiksi, norjaksi tai tanskaksi.

Vuonna 2017 Lasiavaimella palkittiin ruotsalaisen Camilla Greben dekkari Lemmikki, joka ilmestyi suomeksi elokuussa 2018. Lemmikki on itsenäinen jatko-osa Kun jää pettää alta -dekkarille, joka ilmestyi suomeksi kesällä 2017. Sama poliisiporukka selvittää murhia myös Lemmikissä ja on varmasti antoisampaa, jos Kun jää pettää alta on myös luettuna. Camilla Grebe kirjoittaa vahvasti henkilöiden kautta ja siksi heidän taustojensa tunteminen syventää lukukokemusta.

Tapasin Camillan Suomalaisessa kirjakaupassa, kun hän oli Suomen vierailulla elokuussa 2018. Hän on valmistunut Tukholman Handelshögskolanista ja työskennellyt markkinoinnin ja konsultoinnin parissa. Hän kertoi, että työskennellessään kustantamoiden kanssa hänellä oli tunne, että haluaisi olla toisella puolen pöytää eli kirjoittaa itse. Vasta kolmen julkaistun kirjan jälkeen hän alkoi kutsua itseään kirjailijaksi. Nyt kirjoja on jo kymmenen ja kirjoittaminen on Camillan päätyö.

Kirjoittamisessa on ihanaa se, että saan leikkiä töissä! Olen käynyt myös taidekoulun, mutta alettuani kirjoittaa ovat maalaaminen ja kuvanveisto jääneet ja luovuuteni on keskittynyt kirjoittamiseen. Kirjoittamisen hyviä puolia on myös se, että teen sitä oman aikatauluni mukaan. Minä yksinkertaisesti rakastan kirjoittamista! Ammatin haittapuolia on, että kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa. Saatan työstää uutta kirjaa vuodenkin ennen kuin näytän sitä kenellekään. Ensimmäisenä käsikirjoituksen lukee aina kustannustoimittajani, en näytä tekstejäni ennakkoon ystävilleni. Silloin jännittää, onko vuoden työ ollut oikeansuuntaista”, Camilla Grebe 23.8.2018

Pureudutaanpa Lemmikkiin tutulla kaavalla eli Kirsin Book Clubin dekkareihin ja trillereihin sovellettavan kysymyspatteriston kautta. Olen pyrkinyt välttämään juonipaljastuksia, joten voit lukea turvallisin mielin:

1. Mikä on dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?

Lemmikki vie lukijan kuvitteelliseen Ormbergin pikkukylään, joka sijainnee parin sadan kilometrin päässä Tukholmasta sisämaahan. Ormberg on autioituva muuttotappiokylä. Teollisuus ja muut elinkeinot ovat kaikonneet, kyläkauppa suljettu ja jäljelle ei ole jäänyt muuta kuin kourallinen ihmisiä ja maahanmuuttokeskus.

Ormbergistä on kahdeksan vuotta sitten löytynyt pikkutytön luuranko peitettynä kiviröykkiöön. Murhat eivät vanhene rikoksina, joten tapaus on kaivettu arkistosta ja sitä on Tukholmasta lähetetty selvittämään tuttu kolmen kopla Kun jää pettää alta -kirjasta: Manfred, keikarimainen keski-ikäinen poliisi sekä pariskunta Hanne ja Peter. Hanne on mitä mielenkiintoisin hahmo, kuuskymppinen huippuprofiloija, joka yrittää salata nopeasti etenevää muistisairauttaan kaikilta, myös nuoremmalta miesystävältään Peteriltä.

Ryhmän uusia jäseniä ovat Malin ja Anders. Malin on kotoisin Ormbergista, eikä todellakaan ole kuvitellut, että hän joskus joutuisi palaamaan kotikyläänsä selvittämään luurangon arvoitusta, varsinkaan kun hän oli se, joka pääkallon aikoinaan löysi. Anders on komea, nuori poliisi, jonka itsetietoisuus ärsyttää Malinia.

Pikkutytön kohtalon selvittäminen ei jää ainoaksi selvitettäväksi mysteeriksi, vaan heti tarinan alussa Hanne löytyy paljain jaloin harhailemassa talvisesta metsästä ja Peteriä ei löydy mistään. Hanne ei muista, mitä on tapahtunut.

2. Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Lemmikin kertojia ovat Malin, teinipoika Jake ja Hanne. He ovat erittäin elävän oloisia ja täysin uskottavia. Malin joutuu pohtimaan omaa historiaansa ja nykyisiä vaikuttimiaan palatessaan asumaan kotikylään äitinsä luokse. Ehkä kaikki kyläläiset eivät olekaan sellaisia kuin hän on lapsuudesta asti kuvitellut. Jakella on iso salaisuus, ja Jaken ajattelun avaaminen on mielestäni kirjan parasta antia. Hannen kuvaamista ylistin jo Kun jää pettää alta -arviossani ja samaa sanon nyt. Muistisairaan maailman ja taudin etenemisen kuvaaminen on havahduttavaa luettavaa.

Myös kirjan muu väki on uskottavaa. Manfredista olisin tälläkin kerralla halunnut lukea hieman enemmän, mutta ehkä seuraavassa osassa.

3. Onko juoni vetävä?

Juoni on hyvällä tavalla vetävä. Lemmikki oli minun matkaseuranani, kun lensin Helsinki-Amsterdam-Edinburgh ja etenin menomatkalla reippaasti 500-sivuisen kirjan puoliväliin. Paluumatkalla en malttanut jättää Lemmikkiä kesken, vaan sain sen luettua loppuun juuri ennen Helsinkiin laskeutumista. Jos oikein kriittisiä ollaan, niin tarinaa olisi voinut hieman tiivistää, napata 50 sivua pois.

4. Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?

Kun luin Lemmikkiä, Ruotsissa oli valtiopäivävaalit, joissa maahanmuuttovastaiset ruotsidemokraatit saivat pienoisen jytkyn. Tämä ei ollut yllätys, sillä ruotsalainen yhteiskunta on kuhissut maahanmuuttoon liittyvillä asioilla jo pitkään. Vuosi sitten olin itse todistamassa uusnatsien mielenosoitusta ja sen vastamielenosoitusta Göteborgin kirjamessujen ulkopuolella. Liikkeellä oli tuhansia ihmisiä.

Lemmikissä nostetaan esiin niiden ruotsalaisten tuntoja, joilta on mennyt oma elinkeino, mutta jotka ovat jääneet hyvinvointiyhteiskunnan tukien ulkopuolelle toisin kuin maahanmuuttajat. Kirja sivuaa sitä, kuinka syvältä erimielisyydet kumpuavat, vaikka kansakunnan tasolla oltaisiinkin kovin suvaitsevaisia.

Kirja sai minut tarkastamaan Ruotsin maahanmuuttajaluvut. Ensimmäisen polven maahanmuuttajia ja heidän lapsiaan oli 2017 noin 2,3 miljoonaa eli 23 % Ruotsin väkiluvusta. Vuosina 2011-2017 Ruotsiin saapui vuosittain 96.000 – 163.000 maahanmuuttajaa. Tilanne on erilainen kuin Suomessa, jossa vuosittainen maahanmuuttajien määrä on noin 30.000 henkilöä ja osuus väkiluvusta noin 4 % (tiedot Väestörekisteristä).

5. Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?

Päähenkilöiksi nousevat kertojat eli Malin, Jake ja Hanne. Kaikkien tuntoja avataan runsaasti, samoin heidän arjen kulkuaan. Lemmikin tapahtumat ajoittuvat reilun viikon ajalle ja koko ajan tiedetään, mitä Malinille, Jakelle ja Hannelle kuuluu.

6. Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

Sanoisin, että Lemmikissä on raakuutta, ahdistavuutta ja jännittävyyttä. Raakuudella eikä väkivallalla ei mässäillä. Camilla itse sanoi, että häntä eivät raakuudet kiinnosta. Hän totesi, että ihmiset haluavat kokea jännitystä kontrolloidusti ja siksi hän pyrkii rakentamaan sitä kirjoihinsa. Mietti myös, että ehkäpä hän käsittelee omia pelkojaan valitsemissaan teemoissa.

7. Herättikö dekkari sinussa ajatuksia? Koskettiko?

Kirjan koskettavinta antia ovat Jaken kasvukivut. Lemmikissä kuvataan erinomaisesti, millaista on olla erilainen pienessä yhteisössä. Kuinka vaikeaa on puhua asioista, joita ei itsekään osaa sanoittaa.

8. Suositteletko ja kenelle?

Suosittelen Lemmikkiä ensinnäkin kaikille, jotka ovat lukeneet Kun jää pettää alta -dekkarin. Suosittelen myös kaltaisilleni eli niille, jotka eivät pidä itseään dekkarihirmuina, vaan tarttuvat mieluummin kaunokirjaan ja nauttivat dekkarin vain silloin tällöin. Lemmikki on hyvin kirjoitettu, monipuolinen ja Lasiavaimensa ansainnut.

Ja mikä parasta, Lemmikin poliiseista ainakin Manfred ja Hanne ovat mukana myös Camilla Greben seuraavassa kirjassa – Dvalan – joka ilmestyy marraskuussa 2018. Suomeksi kirja on luvassa vuonna 2019.

Lisää dekkarivinkkejä:

• Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
• Kirsin Book Clubin dekkarivinkit lomalukemiseksi