Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

sisäkuva c

Näin minusta tuli tyttö on minun tarinani. Se on myös sinun ja kirjailija Caitlin Moranin tarina, vaikka hän jo etulehdellä lausuu, että kirja ei sitten missään tapauksessa pohjaudu hänen omiin kokemuksiinsa. Ei se tietenkään pohjaudu myöskään minun kokemuksiini, mutta kirjassa on valtavasti tuttujen tunnetilojen kuvausta. Tunnetilojen, jotka ovat haaleita sävyjä vuosikymmenten takaa, mutta jotka puskivat vahvasti muistiin lukukokemuksen edetessä.

Caitlin Moran ei sanonut minulle nimenä mitään. Kirjan kannessa on lainattu Lena Dunhamia, jonka puolestaan tunnistin. Hän on Girls-sarjan kirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä. Olen nähnyt tv-sarjaa kolme jaksoa. Lena kertoi tuntevansa suurta rakkautta Caitlinia kohtaan ja heidän kaunistelemattomissa naiskuvauksissaan onkin paljon samankaltaisuutta.

Luin Näin minusta tuli tyttö -kirjan ensimmäisen sivun. Tarina alkaa 14-vuotiaan tytön masturboinnilla. Sitä en hätkähtänyt, vaan suomennettua kieltä. Teksti nappaa mukaansa, mutta se on leimallisesti käännettyä. Huomaan puolestani kääntäväni lauseita mielessäni takaisin englanniksi. My problem, ajattelen. Sinänsä kääntäjä Sari Luhtanen on tehnyt hyvää työtä, sillä pursuavan runsas ja monisyinen teksti on varmasti mietityttänyt monessa kohtaa. Joissain kohdissa, vaikkapa Mum-deodorantin kohdalla, nokkeluus avautuu vain, jos ymmärtää ajatella englannin kautta. Mitä pidemmälle kirjassa etenen, niin sitä vähemmän kiinnitän tähän huomiota, sillä olen päähenkilö Johanna Morriganin lumoissa.

Googlaan kirjailijan tiedot. Caitlin on syntynyt vuonna 1975 Brightonissa, missä olen ollut suunnilleen samoihin aikoihin kielikurssilla. Hän on perheensä kahdeksasta lapsesta vanhin. He muuttivat Wolverhamptoniin, missä kirjankin tarina tapahtuu. Caitlin lopetti koulun 11-vuotiaana, mutta ensimmäinen kirjoituskilpailupalkinto tuli 13-vuotiaana ja 16-vuotiaana hän jo työskenteli Melody Maker -lehden toimittajana.

Ennen kuin jatkan kirjaa, alan seurata Caitlinia Twitterissä, sillä hänet on valittu vaikutusvaltaisimmaksi brittijournalistiksi Twitterissä. Hänet on julistettu uuden ajan feminismin airueeksi, tabuja kaihtamattomaksi kannanottajaksi.

"Writing the fuck out of shit since 1992" @caitlinmoran

”Writing the fuck out of shit since 1992” @caitlinmoran  Kuva: Chris Floyd / sets.fi

Näin minusta tuli tyttö on yksinkertaisimmillaan kasvutarina vaatimattomista oloista kotoisin olevasta tytöstä, josta tulee jo 17-vuotiaana arvostusta nauttiva musiikkilehden toimittaja. Kirjaa mainostetaan hauskana ja hulvattomana, mutta se ei ole oleellisinta. Totta on, että Caitlin Moran kirjoittaa hauskasti ja tarinat ovat niin hulvattomia, että alaleuka loksahtaa lukiessa. OMG, käy mielessä, kun viina virtaa, huumeet tulevat kuvaan ja seksikokeiluissa edetään kimppakivaan. Kolahtavinta on kuitenkin se herkkyys ja taitavuus, millä nuoren tytön epävarmuutta kuvataan. Siinä riipaisee se oma kosketuspinta. Vaikka ei itse olisikaan ikinä tehnyt yhtään niistä asioista – ainakaan alle 17-vuotiaana – mihin Johanna heittäytyy, niin silti se pohdinta omasta identiteetistä on vahvasti aitoa ja tuttua. Kuka määrittää identiteetin, sinä itse vai muut?

Johannan ohjenuorana on Fake it til you make it – selkeää tekemisen kautta oppimista! Hänen isänsä, tuon sairaseläkkeellä olevan wannabe-artistin ohje 15-vuotiaalle tyttärelleen on:

… ja jos sinä haluat kirjoittaa työksesi, Johanna”, isä sanoo huulet viivana ja täynnä valkohehkuista raivoa, ”… jos sinä haluat olla joku vitun kirjoittaja – niin ole vitun kirjoittaja. Sen kun alat saatana kirjoittaa. Kirjoita jotakin! KIRJOITA JOTAKIN! Lopeta siitä jankuttaminen. En kestä, kun sinä vain selität ja selität samaa asiaa. Älä vitkuttele. Mitä sinä oikein odotat? Painu tiehesi.”

Johanna luo itsestään brändin, vihaisen Dolly Wilden, joka teilaa musiikkilehdessä loistavin vertauskuvin Keski-Englannin tulokasbändejä. Brändiin kuuluu rokkimimmin elkeet, jotka aluksi ovat rehvakkaita puheita, mutta vähitellen, yksi kerrallaan, alkavat saada enemmän todellisuuspohjaa. Caitlin Moran kirjoittaa Johannan tunteista juuri niin rakastavasti kuin aikuinen, joka on jo saanut etäisyyttä kaikkeen koheltamiseen ja teinitunnemyrskyyn.

Kyynisyys on pohjimmiltaan pelkoa. Kun kyynisyys saa ihokosketuksen, se kasvattaa mustan paksun kilven – kuin hyönteisen panssari. Panssari suojelee sydäntä pettymyksiltä – mutta se myös lamauttaa. Panssari päällä ei voi tanssia. Kyynisyys jähmettää ihmisen paikoilleen, samaan asentoon, ikiajoiksi.

Kirjassa on lukematon määrä 1990-luvun alun brittibändejä, joista minä tunnistin vain muutaman. Se ei minua haitannut, mutta musiikinystävälle se saattaa olla melkoinen bonus!

Johanna Morriganin maailmaan kuuluu monenkirjava henkilögalleria, jonka miehet on niin elävästi kuvattu, että luulisin tunnistavani John Kiten kadulla, jos hän olisi todellinen henkilö. Naisista esiin nousevat vain äiti ja Ali-serkku. Äidin rooli Johannan kasvamisprosessissa selviää vasta kirjan lopussa, mutta myönnän, että siinä oli vahva viesti minullekin, kahden teini-ikäisen tyttären äidille.

Suosittelen tätä kaikille naisille ja feminismin nimissä myös kaikille miehille. Uskon, että ennen kaikkea lukijan oma asenne ratkaisee, pitääkö Näin minusta tuli tyttö -kirjasta vai ei. Minä suosittelen heittäytymään Johanna Morriganin maailmaan ja nappaamaan sieltä päämäärätietoisuutta ja rohkeutta omaan elämään!

Aion myös lukea Caitlin Moranin suurmenestyksen Naisena olemisen taito / How to be a Woman (2012, Schildts & Söderströms), mutta ensin katson muutaman videon Caitlin Moranista, vaikkapa sen, jossa hän 17-vuotiaana haastattelee Björkiä! Näetkö sinäkin Dolly Wilden!

PS. Kiitos Schilds & Söderstömille ennakkokappaleesta, kaikkien aikojen ensimmäisestäni.

  • Caitlin Moran
  • Näin minusta tuli tyttö
  • Schildts & Söderströms, 2015
  • How to Build a Girl, 2014
  • ISBN 9789515235374
Kommentit
  1. Tuijata
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *