Donna Tartt: Tikli

Tiklin suomenkielisessä versiossa on 893 sivua

Tiklin suomenkielisessä versiossa on 893 sivua

Pieni lintu, monta sataa sivua. Tiklin 900 sivua musersivat monta meistä lukupiiriläisistä. Donna Tarttin kolmas kirja Tikli oli Kirsin Book Clubin marraskuun kirja, ja odotukset olivat korkealla. Moni oli lukenut Tarttin esikoisteoksen Jumalat juhlivat öisin ja useimmat siitä myös pitäneet, lähes hurmioituneet kirjasta. Kokoontumisessamme mukana olleista kukaan ei antanut Tiklille varauksetonta kiitosta. Tällä kertaa etäjäseninä kommentoineet ja kirjan lukeneet kaksi lukupiiriläistä sen sijaan olivat toista mieltä: Tikli oli kolahtanut niin Dohan auringossa kuin Iivisniemen marraskuisessa hämärässä. Erilaiset mielipiteet tuovat sähäkkyyttä keskusteluun ja Tiklistäkin puhetta riitti.

Donna Tartt vieraili keväällä markkinointimatkallaan Suomessa ja sai paljon julkisuutta kirjalleen. Harvoin julkaiseva kirjailija (Jumalat juhlivat öisin 1992, Pieni ystävä 2002) sai viime vuonna Yhdysvalloissa ilmestyneestä Tiklistä Pulitzer-palkinnon. Tämäkin lukupiirissä keskustelutti: ansaitseeko kirja oikeasti palkinnon vai oliko kyseessä vain rahalla ”ostettu” tunnustus menestyskirjailijalle?

Theo Decker on 13-vuotias, kun hän joutuu New Yorkin Metropolitanin taidemuseossa terroristien aiheuttamaan räjähdykseen, jossa hänen äitinsä kuolee. Theo selviää fyysisesti muttei henkisesti. Äidin ikävä ja syyllisyys vaikuttavat koko hänen myöhempään elämäänsä. Räjähdyksestä sekaisena hän ottaa museosta mukaansa Carel Fabritiuksen vuodelta 1654 olevan maalauksen Tikli, pienikokoisen mestariteoksen. Kirja seuraa Theon ja samalla Tikli-taulun  vaiheita ensin luokkatoveri Andyn kotiin, rikkaaseen Barbourien perheeseen, kohteliaan ystävälliseen mutta tunnekylmään ilmapiiriin. Kun Theon hulttioisä vihdoin herää vastuuseen omasta pojastaan tai paremminkin tajuaa äidin säästäneen Theolle jonkin kokoisen summan rahaa , Theo joutuu matkustamaan isän ja tämän naisystävän kanssa Las Vegasiin. Täällä hän tapaa Boriksen, jonka ystävyys tulee leimaamaan Theon loppuelämää.  Poikien, Theo on vasta 14-vuotias, elämä täyttyy juopottelusta, huumeistä ja pikkurikoksista. Koko Las Vegas -vaihe kirjassa pursuaa likaa, huumeita, inhottavuutta, irrallisuutta. Turhaan ei Tarttia ole rinnastettu myös Dickensiin.

Theon uusi, ainakin näennäisesti parempi vaihe alkaa, kun hän isän kuoleman jälkeen palaa New Yorkiin, asettuu asumaan vanhan entisöijän ja antiikkikauppias Hobien luokse. Hän jättää huumeet, ryhtyy aikuisena Hobien yhtiökumppaniksi ja saa liikken kannattamaan, tosin ei aivan rehellisin keinoin. Fabritiuksen taulua Theo kuljettaa koko ajan mukanaan ja siitä muodostuu myös hänen jatkuva painajaisensa. Samalla kun haluaisi pitää taulun, hän joutuu pohtimaan, mitä seurauksia on jos ja kun paljastuu että hän on sen museosta vienyt. Kaikki on kuitenkin toisin kuin Theo kuvittelee.

Lopussa Tikli-taulu vie Theon ja Boriksen Amsterdamiin ja verisiin vaiheisiin.  Kirjan loppu onkin kuin action-elokuvaa, kuten yksi lukupiiriläisistä kuvaili.

Donna Tartt julkaiseen harvoin mutta sitä paksumpia teoksia. Kirsin Book Clubin yksimielinen arvio oli, että Tiklissä sivuja oli ehdottomasti liikaa. Kuva: Beowulf Sheenan.

Donna Tartt julkaiseen harvoin mutta sitä paksumpia teoksia. Kirsin Book Clubin yksimielinen arvio oli, että Tiklissä sivuja oli ehdottomasti liikaa. Kuva: Beowulf Sheenan.

Eniten kirjaa lukupiirissä kritisoitiin sen pituudesta. Kaikkien mielipide oli, että kirjasta olisi voinut surutta vähentää useamman sata sivua. Kirjana Tikli oli jo niin painava, että sen lukeminen sängyssä tai mukana kantaminen olivat hankalia. Kirjan alku oli miellyttänyt monia, mutta Las Vegas -vaiheen huumehörhöily muutti kirjan sietämättömäksi. Moni totesi, että kirja ei mitenkään koskettanut tunnetasolla.

Tikli sai vertailukohteekseen useamman nuortenkirjan: alun newyorkilainen älykköote toi mieleeen Siepparin ruispellossa ja Boriksen Theosta käyttämä lempinimi Potter viittasi suoraan Harry Potteriin. Huumekohtausten ja vieroitusoireiden kuvailun aitous hämmästytti ja epäilytti. Mistä moinen tuntemus?

Mutta positiivisempiakin arviota kirjan lukeneilla oli. Dohan etäpiiriläisemme oli lukenut kirjan Kindle Paperwhite -uutuuden ensimmäisenä kirjanaan ja todennut paitsi sähköisen lukukokemuksen aurinkoisissa olosuhteissa hyväksi, myös kirjan kiinnostavaksi:

”Kirja imaisi minut mukaansa ja kiinnostus pysyi vireillä ihan loppuun asti. Jopa niin että lopun viimeiset kolmisenkymmentä sivua tuntuivat ensilukemiselta turhalta filosofoinnilta, kun olisin vain halunnut tietää loppuratkaisun. Oli kiire johonkin muualle ja harppasin tekstin aika kursorisesti. Jouduin nyt lukemaan lopun uudelleen, eikä se enää tuntunut ollenkaan tarpeettomalta.”

Tässä lisää poimintoja lukupiiriläisten ajatuksista:

  •  Olin alkuun aivan fasinoitunut, tuntui että tulee tarunhohtoinen tarina. Muuttui kuitenkin huumehörhöilyksi, ja ihmettelen mitä huumeilla yritettiin kertoa. Nyt ei kirjan tarkoitus avautunut.
  • Kun ostin kirjan, myyjä sanoi, että se on niin monikerrroksinen. Minä en monikerroksisuutta löytänyt. Toivoin, että pitäisin kirjasta, mutta siinä oli koko ajan niin epämiellyttävä tunnelma.
  • Pojan iän huomioon ottaen tarina kerrottiin aivan liian aikuismaisesti. Aikuisen ääni ei muuttunut nuoren ääneksi. Tunnemaailma tosi ohutta.
  • Kirjaan uhrattu aika ei kompensoi vaivaa, sillä kirja ei antanut minulle mitään.
  • Kirja ei puhutellut tunnetasolla. Yritin kuitenkin ymmärtää kirjaa ja sen tarinaa ja tulkitsin taulun, orteen kytketyn linnun, Theon sieluksi, josta hyvä ja paha käyvät kamppailua. Boris edustaa pahaa, paholaista, vähän kuin Mefisto-tarina. Hobie ja hänen kiintymyksensä vanhaan edustaa hyvää. Kuitenkaan kaikesta hyvästä ei synny hyvää, eikä pahasta pahaa, niin kuin kirjassa todetaan. Poikaromaani se silti oli.
  • Harvoin olen lukenut mitään näin melankolista. Theo kantoi koko ajan syyllisyyttä äidin kuolemasta. Loppu oli niin höttöä, etten muistanut sitä, vaikka lukemisesta on vain pari kuukautta.
  • Tiklistä löysin yhteyksiä Evelyn Vaughin Menneeseen maailmaan. Köyhä nuorukainen tekee itsestään tarpeellisen rikkaassa perheessä ja hänet otetaan lopulta käytännössä perheenjäseneksi. Jane Austeniakin kirjasta löytyy. Theo tuntuu olevan romantikko. Rakkaus on tärkeää ja kannattelee elämässä.
Kirsin Book Club kokoontui Minnan luona Töölössä 20.11.2014 keskustelemaan  Tiklistä

Kirsin Book Club kokoontui Minnan luona Töölössä 20.11.2014 keskustelemaan Tiklistä

  • Donna Tartt
  • Tikli
  • WSOY, 2014
  • The Goldfinch, 2013
  • ISBN 9789510402498
Kommentit
  1. Minna Väisälä Minna

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *