Helsinki Lit valloitti jälleen – toinen päivä lauantai

Pekka Streng avasi Helsinki Litin lauantaiaamun vauhdikkaasti ja muistutti, että koko show kuvataan suorana Yle Teemalle.

Helsinki Litin toinen päivä, lauantai, starttasi aamulla klo 11. Väki oli saapunut läpi harmaan Helsingin ja Savoy-teatterin salin oli lähes täynnä. Paikalla oli useita tuttuja, jotka kommentoivat lukeneensa Airin yöntunteina kirjoittaman jutun ensimmäisen päivän tapahtumista. Jutun voit lukea tästä.

Aikuisten kirjailijoiden lavasäteilyä, Katri Lipson ja Tommi Kinnunen.

Lauantain aloittivat kevään uutuuskirjailijat Katri Lipson ja Tommi Kinnunen. Kummankin on hieman vaikea tituleerata itseään kirjailijaksi, sillä heidän elämässään on myös varsinaiset työt, joilta nipsastaan viikonloput ja satunnaiset virkavapaudet kirjoittamiseen. Katri totesi, että jos hän vain kirjoittaisi eikä olisi ammattiaan harjoittava lääkäri, hän olisi ihmisenä jäänyt tyngäksi. Hän kokee olevansa kahdessa palveluammatissa, kirjoittaessaan palvelevansa niin niitä henkilöhahmoja, joille antaa äänen kuin lukijoitakin. Tommi hauskutti lupsakalla tyylillään yleisöä kertomalla, kuinka hänestä sattumalta tuli kirjailija ja vieläkin hän mieltää itsensä opettajaksi, joka kirjoittaa. Hän on myös iloinen siitä, että elanto ei ole kiinni kirjoittamisesta. Tosin tähän väliin voi todeta, että Tommin kahta kirjaa on myyty arviolta 100.000 kappaletta, joten kyllä nekin ovat jo tuoneet melkoisesti särvintä leivän päälle!

Niin Katrin Detroitissa (WSOY, 2016) kuin Tommin Lopotissa (WSOY, 2016) on hahmoina sekä homoseksuaali että sokea henkilö. Tommi kuvasikin sattumaa, että ihan kuin kahdelle lapselle olisi annettu samanlaiset legot. Osat tunnistaa, mutta valmiit kokonaisuudet olivat aivan erinäköisiä. Näitä kirjailijoita olisi kuunnellut pidempäänkin kuin ohjelmassa sallitut 45 minuuttia.

Taiteilija Hannu Väisänen kuunteli, kun taiteilija Hanna Saarikoski luki otteen Hannun Elohopeasta (Otava, 2016)

Hannu Väisänen oli 8-vuotiaana poikana kulkenut koivukujaa pitkin kouluun ja ihastellut puiden mustavalkoisia runkoja. Pohtinut, miksi niillä on niin voimallinen vaikutus häneen ja päätynyt oivallukseen, jonka hän oli kajauttanut kateederilta koko luokalleen: ”Minusta tulee taiteilija!” Opettaja oli kysynyt, mitä se tarkoittaa ja Hannu oli luvannut vastata parin viikon päästä, mutta kokee olevansa sillä tiellä edelleen.

Keskustelussaan kuvataiteilija Hanna Saarikosken kanssa Hannu  kertoi, kuinka vapauttavaa hänestä on sukkuloida taiteen eri disipliineissä. Hän voi kuunnella musiikkia ennen ja jälkeen kirjoittamisen, mutta ei sen aikana. Kun hän saa käsikirjoituksen kustannustoimittajalle lähetettävään muotoon, hän irtautuu mustavalkoisista kirjaimista ja kirjaimellisesti heittäytyy värien maailmaan, levittää ja tursottaa kankaalle tiettyä keltaista käsillään ja koko kropalla. Nämä työt eivät pääse näyttelyyn, vaan toimivat terapiatöinä.

Hannu ja Hanna nostivat mielenkiintoisen seikan kirjailijoiden ja kuvataiteilijoiden maailmojen eroavaisuudesta. Kirjailijat saavat jo kirjoittaessaan palautetta työstään, kuvataiteilijat eivät. Eikä kuvataiteilijoille ole kirjamessujen tai -festivaalien tapaisia tapahtumiakaan, yhteyttä ison yleisön kanssa.

Hannu kehotti kaikkia menemään Kiasmaan katsomaan Hanna Saarikosken videoteoksen, jossa hän liikkuu sokeana Pariisissa. Polveilevan keskustelun päätteeksi Hannu heittäytyi ja väläytti saliyleisölle multitaiteilijuuttaan laulamalla ranskalaisen chansonin ja sai valtaisat aplodit!

Sadie Jonesilla on lumoava ääni! Hänen kanssaan keskusteli Juha Itkonen.

Sadie Jonesin ja Juha Itkosen keskustelu oli Helsinki Litiä parhaimmillaan, läsnäoloa ja kohtaamista, eikä yleisökään jäänyt ulkopuolelle. Juha Itkonen oli valmistautunut hyvin ja antoi vieraansa loistaa. Hän toi sen verran omaakin kirjailijuutta mukaan keskusteluun, ettei kohtaaminen jäänyt haastatteluksi vaan siitä syntyi keskustelu.

Molemmat kertoivat, miten olivat pitäneet salassa sen, että kirjoittavat esikoisromaaniaan. Sadie Jonesilla oli takana jo 15 vuotta käsikirjoitusuraa ja Juha Itkonen oli journalisti. Sadie kuvasi, miten hänestä tuntui liian voimakkaalta statementiltä todeta, että kirjoittaa romaania. Itse asiassa hän ei ollut koskaan edes ajatellut kirjoittavansa romaania. Esikoisteos Outcast, suomeksi Kotiinpaluu (Otava, 2016) valmistui ensin näytelmäksi. Tarina sijoittuu 50-luvulle, joka Sadien mielestä on kamala ja kiinnostava, aika jolloin on näkyvissä sodan vaikutus ja perinteiset roolimallit. Hän mietti, mikä on pahin paikka 50-luvun teini-ikäiselle, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi, ja valitsi pikkukaupungin. Myös Juha Itkonen on kirjoittanut pikkukaupungista, Hämeenlinnasta.

Vaikkei pidäkään itseään nostalgisena Fall out -romaanissa (Ehkä rakkaus oli totta, Otava 2015) on Sadie Jonesin mukaan nostalgiaa, sillä  hän on itse ollut tiiviisti mukana vasemmistolaisessa teatterimaailmassa, jota kirja kuvaa. Itkonen taas tunnustautui täydeksi nostalgikoksi, vaikka yrittääkin taistella sitä vastaan. Erityisesti hän mainitsi teoksensa Hetken hohtava valo, joka kuvaa 70- ja 80-lukua, josta erityisesti 80-luvun hän itse muistaa hyvin.

Sadie Jones ja Juha Itkonen löysivät myös monia yhtäläisyyksiä kirjoittamisessaan. Kirjaa aloittaessaan kirjailija on luomassa katedraalia, mutta kun se on valmis, tuloksena on puutarhavaja. Näin Sadie Jones on Itkosen löytämässä lehtihaastattelussa kuvannut omaa työtään ja jatkanut: ”Yritän sitten vain tehdä parhaan mahdollisen puutarhavajan.” Molemmat tunnistivat myös sen kauhun, jota kirjailija kokee kirjoittaessaan ensimmäistä sivua. ”Ikään kuin rakentaisi talon etuoven ensimmäiseksi”, oli Sadie Jonesin vertaus.

Juuri Svenska Akademieen valittu Sara Stridsberg keskusteli mielenterveydestä kirjallisuudessa Claes Anderssonin kanssa.

Intensiivinen kohtaaminen oli myös Sara Stridsbergin ja Claes Anderssonin keskusteluhetki. Andersson aloitti tunnustamalla, että rakasti Saran uusinta kirjaa Beckombergaa (Niin raskas on rakkaus, Tammi 2016). Saran aikaisempien kirjojen perusteella hän oli odottanut jotakin poleemista, brutaalia, hyvin sensuellia, mutta kirja olikin ollut kaunis kuvaus mielisairaalasta, jota ei enää ole.

Beckomberga on vuonna 1995 suljettu tukholmalainen mielisairaala, ja Sara Stridsberg kertoi saaneensa ajatuksen romaanilleen vuosina 2011-2012 nähdessään Tukholman kaduilla niin paljon apua anovia käsiä. Teoksen alkuperäinen nimikin on Beckomberga, sillä ruotsalaisille sairaala on käsite ja symboli kaikelle sille, mikä perinteisesti yhdistetään suuriin mielisairaaloihin: synkkä ilmapiiri, harmaat, alastomat hahmot harhailemassa käytävillä ja potilaiden epäinhimillinen kohtelu. Stridsberg halusi kirjallaan rikkoa tämän mielikuvan. Alkuperäisteoksen alaotsikko Oodi perheelleni kertoo myös, että Beckomberga on Sara Stridsbergille tuttu miljöö. Hänen isänsä oli sairaalan potilaana, ja kirjailija kertoikin nähneensä sairaalassa vain arkipäiväistä elämää, ei hirviömaailmaa. Sairaalat ovat tuttuja myös psykiatri Claes Anderssonille, ja hänen kokemuksensa mukaan niissä on myös mahtavaa huumoria.

Sara Stridsbergin uusin Beckomberga on juuri ilmestynyt suomeksi Tammen Keltaisessa kirjastossa nimellä Niin raskas on rakkaus.

Viikolla oli julkistettu, että Sara Stridsberg on valittu perinteisen Svenska Akademien uudeksi, nuorimmaksi jäseneksi tuolille numero 13. Kaikkiaan Akademiessa on 18 jäsentä ja heidän tärkein tehtävänsä on valita Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja.

Savoy-teatterin sali on lähes täynnä molempina Helsinki Lit -päivinä.

Keskustelut lavalla käytiin joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Ohjelmassa oli sulassa solussa kepeää jutustelua, kirjailijoiden yksityisyysverhon vilauttelua ja luomisprosessin avaamista. Lavalla sivuttiin lauantaina myös yhteiskunnallisia aiheita, mutta vain hipaisemalla. Kaikki keskustelut löytyvät Yle Areenasta hakusanalla Helsinki Lit.

Helen Macdonald keskusteli kirjastaan H niinkuin haukka ja politiikasta Sirpa Kähkösen kanssa.

H niin kuin haukka –kirjan kirjoittaneen Helen Macdonaldin kanssa olimme tavanneet aiemmin viikolla ja tiesimme hänet hurmaavaksi esiintyjäksi. Yhtä vakuuttavasti häntä haastatteli kirjailija Sirpa Kähkönen, joka avasi keskustelun kertomalla, että Suomesta on viety haukkoja Englantiin, kun ne olivat sieltä jo lähes kadonneet. Helen tiesi tämän ja sanoi pilke silmäkulmassaan, että haukkametsästys ja haukkojen koulutus ovat miehisiä lajeja. Suomalaiset haukat ovat haluttuja, koska ovat niin suuria, ja miehille koko on tärkeää.

Hän kertoi kirjastaan, jossa maailmaa katsotaan kolmelta kantilta, hänen omaltaan, haukan ja kirjailija T. H. Whiten, joka kirjoitti 1950-luvulla kirjan haukoista. H niin kuin haukka pohjaa tositarinaan, Helenin suruun ja masennukseen isänsä kuoleman jälkeen, jolloin hän suuntasi kiinnostuksensa Mabel-haukkaansa. Helen työskenteli Cambridgen yliopistossa ja kulki siellä haukan kanssa. Siellä suvaitaan kaikenlaista, mutta haukka teki hänestä paikallisen kummajaisen ”The Hawk Ladyn”.

Nyt hän on palannut takaisin ihmisten maailmaan, kertoo olevansa onnellinen, ja oli kiinnostunut keskustelemaan myös politiikasta Sirpan kanssa. Hän ei halua Brexitiä ja häntä ylipäätänsä huolestuttaa yleisen solidaarisuuden heikentyminen, kun mietitään ainoastaan, mitä me tästä hyödymme.

Lopuksi Sirpa kysyi, miksi Helen oli nimennyt haukan Mabeliksi, joka tarkoittaa rakastettavaa. Opimme, että haukalle ei saa perinteisesti antaa hurjia nimiä, joten esimerkiksi hän tuntee miehen, jonka kanahaukka on nimeltään Babydoll. H niin kuin haukka pääsi ehdottomasti lukulistallemme!

Loppuhuipennukseksi Mark Levengood tarjosi ihan parasta stand-up-komiikkaa.

Kirsikkana kakun päällä oli Mark Levengoodin yhden miehen show. Markin jutut olivat riemastuttavia, saimme nauraa vedet silmissä hänen tarinoilleen suomalaisuudesta, ruotsalaisuudesta ja hänen suvustaan. Aina väliin hän tuikkasi ajatuksia, kuinka kirjallisuus auttaa meitä laajentamaan käsitystämme ja ymmärrystämme toisista ihmisistä. Ei ole ihme, että hän on niin suosittu viihdyttäjä, mutta yllätyksenä tuli se, että hänen kirjojaan on Ruotsissa myyty yli miljoona kappaletta!

Mark Levengood oli hurmaava!

Loppukaneetin sanoi naisemme televisiossa eli Airi Vilhunen Aleksis Salusjärven haastattelussa Yle Teemalla:

Helsinki Lit on paras kirjallisuustapahtuma, mitä Suomessa järjestetään!

Kiitos tästä vuodesta, ensi toukokuussa jälleen, lupasi Philip Teir haastattelussaan.

Airi kertoi Kirsin Book Clubista Yle Teeman Aleksis Salusjärven haastattelussa sekä kehui Helsinki Litiä parhaaksi kirjallisuustapahtumaksi Suomessa. Philip Teir myhäili vieressä.

Kirsin Book Cubista Helsinki Litissä olivat Airi, Kirsi, Maija-Riitta, Marja ja Minna. Kaikki maksoivat lippunsa itse.

Lounasseuranamme olleiden bloggareiden jutut Helsinki Litistä seuraavista linkeistä:

Tuijata / Helsinki Lit – keskustelevat kirjailijat

Reader, why did I marry him? / Ja Helsinki Litin kuningatar on…

Aina joku kesken / Onnea ja outoutta litissä, osa 1

Täysien sivujen nautinto / Helsinki Lit 2016 – karismaa ja inspiroivia keskusteluja kirjoittamisesta