Berliinin taivaan alla hengittämässä historiaa

Berliinissä historia on läsnä koko ajan, eikä vain kaupungin lukemattomissa museoissa tai aukioiden ja katujen valokuvatauluissa. Ympärilleen katselemalla voi aistia, missä toisen maailmansodan pommitukset ovat tuhonneet kaikki vanhat rakennukset ja niiden tilalle on rakennettu rakennusaikaansa henkiviä, persoonattomia talorivejä.

Elokuinen äiti-tytär-matka oli tyttärelle ensimmäinen tutustuminen Berliiniin, minulle matkaohjelmaan kuului sekä uusia että aikaisemmista käynneistä tuttuja kohteita. Mutta mihin ensimmäiseksi? Vaikkapa kävelyretkelle pitkin vanhaa paraatikatua Unter den Lindeniä, jonka mennyttä loistoa voi vain aavistella. Sodassa vaurioituneet talot on purettu ja tilalle rakennettu uusia. Lehmuksetkin ovat uusia, vanhat poltettiin, kun berliiniläiset torjuivat sotavuosien kylmyyttä. Katu päättyy yhteen Berliinin tunnetuimmista maamerkeistä, Brandenburgin porttiin (Brandenburger Tor), jolta katsoen kaukana näkyy ainakin elokuvafanien Berliini-symboli, Siegessäule eli Voitonpylväs, Wim Wendersin Berliinin taivaan alla -elokuvasta tuttu kultainen enkeli.

Vain kivenheiton päässä Brandenburger Torista on pysähdyttävä muistomerkki, holokaustissa menehtyneiden juutalaisten muistoksi pystytetty Holocaust Mahnmal. Laajan aukion täyttävät yksinkertaiset, erikorkuiset betonipaadet. Niiden välissä kuin labyrintissa kulkeminen tuo mieleen ahdingon ja umpikujan, johon natsivalta juutalaiset pakotti.

Vähintään yhtä vaikuttava on myös Juutalainen museo (Jüdisches Museum Berlin, Lindenstraße 9-14). Museon uuden osan on suunnitellut arkkitehti Daniel Libeskind  kokonaisteokseksi, toisiinsa risteäviksi käytäviksi. Seinien ikkuna-aukkoihin kurkistaen voi nähdä muistoja menehtyneistä juutalaisista, kirjeitä, valokuvia, päiväkirjoja. Maastakarkotuksen puutarhassa on 49 kaltevaa betonipaatta, joiden sokkelikossa kulkien voi kokea, miten suuntavaisto katoaa. Kaikista pysähdyttävin on klaustrofobinen kokemus Holokaustitornin tyhjässä, korkeassa sellissä, jonka ainoa valolähde on pieni aukko katonrajassa.

Trabantilla muurin läpi

Berliini muuri murtui marraskuussa 30 vuotta sitten. Siitä säilytetty yli kilometrin pituinen pätkä on nimetty East Side Galleryksi (Mühlenstrasse), joka on suosittu nähtävyys ja selfieiden ottopaikka.

Muurin itäpuolta koristavat 118 taiteilijan muuriin maalaamat teokset, joista tunnetuin lienee Dmitri Vrubelin Leonid Breznevin ja Erich Honeckerin suudelmaa esittävään valokuvaan perustuva teos Jumalani, auta minua selviämään tästä kuolettavsta rakkaudesta. Länsipuolelta muurinpätkä on täynnä graffitteja, kuten jo silloin, kun muuri jakoi Berliinin kahtia. 

Muuria alettiin rakentaa vuonna 1961, ja kun se eri vaiheiden jälkeen oli kokonaan valmis, sen pituus oli yli 75 kilometriä. Puretun muurin reittiä voi seurata katukivetykseen merkityn linjauksen avulla. Muurin itäpuolella oli Berliinin kaupunginosista mm. Mitte ja Alexanderplatzin alue.

Itänostalgiaa ja faktatietoa täynnä on Spreejoen penkereeseen vastapäätä Berliner Domia eli Berliinin tuomiokirkkoa sijoittuva DDR Museum (Karl-Liebknecht-Strasse 1). Museo on hyvin suosittu, joten varaudu jonottamaan tai hanki lippu etukäteen netistä. Meidän vierailumme aikaan lipun ennakkoon ostaminen tosin onnistui vain PayPal-sovelluksella maksaen.

Pieneen museoon on saatu mahtumaan paljon Trabant-ajelusta 70-luvun tyyliin sisustettuun itäsaksalaiskotiin. Mielenkiintoisia ovat yksityiskohdat DDR-arjesta: päiväkotien kasvatusmetodit, lomanvietto ja nudismin suosio DDR:ssä. Valaisevia ovat luvut, jotka kertovat keskipalkan, elintarvikkeiden hinnat tai DDR:n voittamat olympiamitalit sekä urheilumenestyksen takana olleet lääkkeet. Karmaisevia ovat STASIn kuulusteluhuoneet tai esimerkit DDR-eliitin etuoikeutetusta elämästä.

Museosta löytyy myös tuttuja esineitä. Sosialistisen mallivaltion oli tärkeää näyttää osaamistaan ulkomailla ja hankkia kallisarvoista valuuttaa. Niinpä tarvikkeita tehtiin vientiin, vaikka omassa maassa oli pulaa melkein kaikesta.

Nykytaidetta entisellä rautatieasemalla 

Yllättäen nykytaiteen museossakin (Hamburger Bahnhof – Museum für Gegenwart, Invalidenstrasse 50-51) päähuomion varasti menneisyys. Kuten museon nimikin kertoo, rakennus on aikaisemmin ollut rautatieasemasta ja menneisyydes näkyy myös rakennuksen sisällä.

Museon tämän kesän suurnäyttely on natsisympatioistaan tunnetun mutta sodan jälkeen pudistetun maineen ja kunnioitetun aseman saaneen ekspressionistin Emil Nolden laaja näyttely (Emil Nolde. Eine deutsche Legende. Der Kunstler im Nationalsozialismus.) Kuvaa Noldesta natsivallan viattomana uhrina vahvisti Siegfried Lenzin suomeksikin julkaistu romaani Deutschstunde (Saksantunti).

Hamburg Bahnhofin näyttely osoittaa ensimmäisen kerran, miten Nolde oli sodan loppuun asti innokas natsiaatteen kannattaja ja antisemitisti. Näyttely sai etukäteen paljon huomiota, kun Angela Merkel poistatti työhuoneestaan kaksi Nolden taulua. Virallinen selitys oli, että hän lähetti taulut HBF:n näyttelyyn, mutta Merkelin eleen on tulkittu johtuvan nyt paljastuneesta todellisesta Noldesta.

Laajaan museon mahtui myös muita teemanäyttelyitä. Das Elefant im Raum -nimellä oli koottu laaja kokonaisuus erilaisista veistostaiteeseen luettavista töistä, joista monellakaan ei ole mitään tekemistä perinteisen kuvanveiston kanssa. 

Ruokaa, myös silmille, Kreuzbergissä

Saksalainen ruoka on samassa maineessa kuin englantilainen, eikä kukaan matkavihjeitä antaneista ystävistä suositellut saksalaista ravintolaa. Mekin poimimme poikkeuksetta aterioillemme etnisiä ruokapaikkoja. Monikulttuurisen värikkäästä ja sopivasti rähjäisestä Kreuzbergista löytyi vinkkien perusteella pieni vietnamilainen Miss Saigon -ravintolan (Skalitzer Str. 38, aivan Görlizer Bahnhofin vieressä), jonka ruoka oli hyvää ja lasku hyvin kohtuullinen. Myös Kreuzbergissä sijaitseva kauppahallista erilaista katuruokaa tarjoavaksi paikaksi muuttunut Markthalle Neun (Eisenbahnstrasse 42/43) kannattaa muistaa helppona lounaspaikkana. 

Kirjoja, kirjoja, enemmän kirjoja

Viimeiseksi Berliini tuliaiseksi jätin jokaisen kirjan rakastajan unelmakohteen: Dussmann das KulturKaufhausin (Friedrichstraße 90). Jo kulttuurikauppa nimessä saa aikaiseksi hyvän väristyksen. Ja todellakin, viidessä kerroksessa kirjoja, mutta myös musiikkia, nuotteja, levyjä (kyllä, ihan vinyylejä), videoita, paperitavaraa. Tämä kulttuurikauppa on auki klo 24:ään, ja monet näyttivät viihtyvän siellä kuin kirjastossa ikään, ikkunasyvennyksessä tai sohvilla kirjoja lukien. Dussmann oli lähellä hotelliamme, joten siellä pystyi käymään useammankin kerran.

Vain kielitaidottomuus, eli aivan alkeisiin rajoittuva saksan osaamiseni, esti rohmuamasta kotiin tuotavaksi pinon kirjoja. Dussmannin valikoima ei kuitenkaan rajoitu vain saksankielisiin kirjoihin, ja niinpä ostinkin Sally Rooneyn uusimman Normal People. Se oli muuten Dussmannin kaunokirjallisuuden myydyimpien ykkösenä. Saksaksi valikoima oli huima, klassikkojakin koko seinällinen ja omat hyllynsä vaikkapa queer-kirjallisuudelle.

Elokuussa huomasi, miten suosittu matkakohde Berliini on. Suosituimpiin museoihin ja nähtävyyksiin joutui jonottamaan. Juutalaiseen museoon pääsimme jonottamatta ja Hamburger Bahnhofillakin olimme sopivan aikaisin, pisimmät jonot alkoivat muodostua vasta jälkeemme. Suosittuun Nolde-näyttelyyn tarvittiin erillinen lippu tiettyyn kellonaikaan oikeuttavaan sisäänpääsyyn. Valtiopäivätalon kupoli olisi ollut kiinnostava näköalapaikka, mutta sinne käynti olisi pitänyt varata hyvissä ajoin. Museoihin ja nähtävyyksiin (esim. TV-torni) kannattaa varata liput etukäteen netistä.

Bussilla, U-bahnilla, junilla ja ratikoilla Berliinissä pääsee kätevästi mihin vain. Silti minulle kertyi neljässä päivässä 60 000 askelta. Yksittäinen matka AB-alueella, joka ainakin meille riitti, maksaa 2,80. Päivälippu maksaa 7 € ja on voimassa seuraavaan yöhön klo 3:een asti. Max 5 hengen pienryhmän päivälippu maksaa 19,90.