Joel Haahtela: Jaakobin portaat – matka Jerusalemiin ja muistoihin

Joel Haahtelan pienoisromaanin Jaakobin portaat päähenkilö, keski-ikäinen yliopiston kirjallisuuden lehtori matkustaa Jerusalemiin hakemaan kotiin veljensä Iljan, joka on joutunut sairaalaan. Veli kärsii jonkinlaisesta sekavuustilasta, jota kutsutaan Jerusalem-syndroomaksi.

Haahtelan kirjoja on nautinnollista lukea, mutta niistä ei ole kovin helppo kirjoittaa. Ne kokee ensin enemmän tunteina kuin sanoiksi muotoutuvina ajatuksina. Minulla kesti jonkin aikaa lukemisen jälkeen ennen kuin olin valmis kirjoittamaan Jaakobin portaista. Mietin pitkään kirjan tarinaa, palasin siihen aina uudelleen ja järjestelin ajatuksiani. Mutta en vain ajatuksiani vaan myös tunteitani, jotka nousivat yhä voimakkaimmin pintaan. Mietin tunnelmia, mietin muistoja, mietin Jerusalemia.

Adèlen kysymys (2019), Hengittämisen taito (2020) ja Jaakobin portaat (2022) muodostavat kolmen pienoisromaanin sarjan, jota kirjailija itse kuvaa Jaakobin portaiden kiitossanoissa trilogiaksi. Niissä jokaisessa on kysymys etsimisestä, totuuden tai mielenrauhan hakemisesta, jonkun joka on ulottuvillamme mutta samalla fyysisen maailman ulkopuolella.

Adèlen kysymyksessä etsintä vei päähenkilön, keski-ikäisen miehen katoliseen luostariin Ranskan Pyreneille. Hengittämisen taidossa 25-vuotias mies etsi isäänsä pieneltä Kreikan saarelta, ortodoksiluostarista. Jaakobin portaiden tapahtumapaikka on Jerusalem, kolmen uskonnon, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pyhä paikka. Juutalaisessa ajattelussa Jerusalem on maailman keskipisteessä ja siellä sijainneen Salomonin temppelin kaikkeinpyhimmässä oli maailman peruskivi.

Jerusalemin syndrooma, jonka takia kirjan Iljaa hoidetaan sairaalassa, on todellinen ilmiö. Siihen sairastuvat ovat yleensä turisteja ja heitä varten kaupungin sairaalassa on oma osastonsa. Kirjan lääkäri Elisheva kuvaa oireyhtymää yhdistelmäksi ”todellisuudentajun katoamista, maanista haltioitumista ja oman identiteetin liudentumista”.

Ihmiset tulivat tänne kaikkialta maailmasta ja toivat mukanaan toiveensa, pelkonsa, rakkautensa, kaipuunsa ja surunsa. Mutta kaupungilla oli hintansa, koska se paljasti myös heidän salatut toiveensa ja pelkonsa.”

Olen käynyt Jerusalemissa työmatkalla, ja vaikken sairastunutkaan Jerusalemin syndroomaan, tämä matka on jäänyt mieleeni yhtenä voimakkaimmista matkustuskokemuksista. Jotakin maagista tässä ristiriitaisessa kaupungissa on. Siellä on rinnakkain ja samanaikaisena menneisyys ja tämä päivä, uskonnolliset ja poliittiset ristiriidat, levollisuus ja huoli. Kirjoitin silloin muistiinpanoihini, että Jerusalemissa on koko ajan koetuksella historian, kirkkohistorian, uskonnon, uskontojen ja kansainvälisen politiikan tiedot, ja illat kuluvat googlettaen.

Temppelivuori Jerusalemin vanhankaupungin itäreunalla on juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhä paikka. Muslimien Kalliomoskeijan kupoli häämöttää puiden takaa.

Matka muistoihin

Jaakobin portaiden päähenkilölle matka Jerusalemiin on matka muistoihin.  Äidittömiksi lapsina jääneet veljekset eivät aikuisina ole olleet kovin tiiviisti tekemisissä keskenään. Hyvin erilaisiakin he ovat. Matka palauttaa päähenkilölle muistot yhteisistä lapsuuden leikeistä. Erityisesti hän muistelee isän kerrostalon ullakolle äidin kuoleman jälkeen rakentamaa kajuuttaa. Jaakobin portaiden aloituslauseeseen tiivistyy paljon:

Isä muutti rakkautensa kajuutaksi.”

Kajuuttaa kuvataan kirjassa ”ajan ja paikan säännöistä piittaamattomaksi laivaksi”.  Sellaisena Jerusalemkin päähenkilölle näyttäytyy – siellä mennyt sekoittuu nykyiseen ja lapsuuden tutut paikat löytyvät vanhankaupungin taloista.

Ilja-veljen oli Jerusalemiin tuonut isoisän muistikirjaansa piirtämä merkintä kohdasta, jossa hän oletti Jaakobin portaiden sijainneen. Vanhan testamentin kertomuksen mukaan Jaakob näki unessa taivaaseen Jumalan luo johtavat portaat, joita pitkin enkelit kulkivat ylös ja alas. Patriarkka Jaakob näki unensa Betelissä, ja vaikkei varmasti tiedetäkään, missä Betel sijaitsee, sen uskotaan sijainneen juuri Jerusalemissa, Temppelivuorella.

William Blaken maalaus vuodelta 1805 Jaakobin unessa näkemistä portaista. Lähde Wikipedia.

Olemattoman ja olevan rajapinnalla

Merimiespappina toiminut isoisä oli vieraillut vaimonsa kuoleman jälkeen pienen poikansa eli veljesten isän kanssa Jerusalemissa, ja siellä poika oli todistanut ihmettä. Saman avaimen omaan mieleen ja muistin sopukoihin jääneisiin muistoihin ja niihin liittyvään kipeään kaipaukseen päähenkilökin löytää Jerusalemin vanhankaupungin kapeilta kujilta.

Jaakobin portaiden tarina liikkuu vaivatta olemattoman ja olevan rajapinnalla. Lukija voi yhdistää kirjan kuvaaman etsinnän ja mystisyyden uskonnolliseen heräämiseen, mihin tapahtumapaikkakin viittaa. Mutta päähenkilön kokema äidin kasvojen ja kosketuksen muistaminen ja äidin rakkauden tunteminen voi viitata myös muistojen ja niihin liittyvien kipupisteiden tunnistamiseen ja sitä kautta mielen avautumiseen.

Eikä äidin rakkaus loppunut hänen kuolemaansa, koska hän pystyi rakastamaan kuolemankin yli, ja sen täytyi tarkoittaa vain sitä, että kuoleman valta oli rajallinen ja rakkaus sai kuoleman menettämään voimansa. Ja samalla tunsin, että siinä paikassa oli maailman kaikkien äitien rakkaus, kuin valtava perintö, joka suojasi meitä. Tunsin syvää onnea, joka ympäröi minua kaikkialta, kohisi läpi ruumiini ja täytti joka sopukan, ja silloin minä tiesin, että muistaisin eivätkä hänen kasvonsa koskaan katoaisi.”

Joel Haahtela on kirjailija, psykiatri ja ortodoksipappi. Jaakobin portaat on hänen 13. romaaninsa. Viime vuoden lopulla hänet vihittiin diakoniksi, joka on ortodoksisen pappeuden ensimmäinen vaihe. Kuva Dorit Salutskij.

Kun kirjoitin tätä juttua, järjestelin välillä hyllyjäni ja löysin vanhan Parnasson, jossa oli Joel Haahtelan kirjoitus otsikolla Kirjailijan tehtävä (Parnasso 6-7/2017). Erityisesti tämä kohta selitti minulle sen melkein mystiseksi jäävän lohduttavuuden, joka Haahtelan kirjoissa on:

Kirjailijan tehtävä on muovailla olemattomasta merkityksellinen ja käyttää siihen rakkautensa. Hänen tehtävänsä on elää kärsimys ja tuntea myötätuntoa. Kirjailija auttaa muita ihmisiä löytämään yhteyden omaan sieluunsa. Hänen tehtävänsä on auttaa ihmisiä löytämään yhteys kadotettuun harmoniaan. Välillä se onnistuu paremmin ja välillä melko heikosti, sekin on hyväksyttävä. Kirjailijan oma sielu voi olla aivan yhtä eksyksissä.

Joel Haahtela Parnassossa 6-7/2017

Paneutuva lukija voi tuntea Haahtelan tekstiin sitoutuvan rakkauden. Jonkun ajatuksissa se muuntuu Jumalan rakkaudeksi, toisen se saa tutkimaan oman mielen sopukoita, ehkä nostaa pintaan tunteita, joita on itseltäänkin piilotellut. Merkityksellisiä kokemuksia kaikki.

  • Joel Haahtela: Jaakobin portaat
  • Otava, 2022
  • Pienoisromaani
  • 192 s./ 3 t 14 min.
  • Äänikirjan lukee Anssi Niemi

Rating: 4.5 out of 5.

Tässä vielä linkki Joel Haahtelan Adèlen kysymykseen: (KLIK)

Kommentit
  1. Tarjuska
    • Avatar photo Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *