Kansallisteatterin juhlanäytelmä Ensimmäinen tasavalta tekee kunniaa K.J.Ståhlbergille ja demokratialle

– Kuka oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti? Tähän kysymykseen osaavat kai vastata koulunsa kutakuinkin kunnialla läpäisseet. Mutta entä jatko:
– Mitä muuta kuin nimen tiedät hänestä?
– Öö … Hänet ja hänen Ester-niminen vaimonsa kyydittiin 30-luvulla.
– Miksi, ei kai hän kommunisti ollut?
– ???

Valokiilassa Suomen ensimmäinen presidentti K.J. eli Kaarlo Juho Ståhlberg, jota näytelmässä esittää Vesa Vierikko.

150 vuotta täyttävä Kansallisteatteri on nimennyt juhlanäytelmäkseen Esa Leskisen kirjoittaman ja ohjaaman Ensimmäinen tasavalta -näytelmän. Se on kertomus maailmansotien välisestä ajasta, josta historioitsijat käyttävät samaa nimeä kuin näytelmä. Näin ajanjaksoa kuvaa näytelmän ohjelmalehtiseen erinomaisen artikkelin kirjoittanut historioitsija Oula Silvennoinen:

… sisällissodasta tuli koko ensimmäiseksi tasavallaksi nimitetyn, vuosien 1919 – 1944 välisen ajanjakson keskeinen määrittävä tekijä. Sodan kokemukset, itse kunkin puolenvalinnat ja sodan synnyttämät katkeruudet, epäluulot ja kaunat tulivat leimaamaan koko maailmansotien välisen ajan suomalaisen yhteiskunnan elämää. ”

Näytelmän keskushenkilönä on nuoren tasavallan ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg, ja näyttämöllä tarinan kertoo hänen toinen vaimonsa Ester Ståhlberg.  K.J.Ståhlberg, vaimolleen Juho, oli demokratian ja laillisuuden vankkumaton kannattaja ja puolestapuhuja. Laillisuusmies ja ensimmäinen presidentti, jonka kaudella luotiin perusta Suomen tasavaltaiselle hallinnolle. Näytelmän alaotsikkona Kansallisteatterin sivuilla lukeekin: K. J. Ståhlberg ja taistelu suomalaisesta demokratiasta. Tämän hetken maailmaa tutkaillen hyvin ajankohtainen aihe.

Kristiina Halttu Ester Ståhlbergina on Ensimmäisen tasavallan kertoja. Ester Ståhlberg oli kirjailija ja toimittaja ja perusti Pelastakaa Lapset -järjestön sisällissodan lapsiuhrien auttamiseksi.

Ensimmäinen tasavalta on Esa Leskisen aikaisemmista töistä tuttua dokumenttiteatteria. Esitys perustuu vankkaan historiatietoon ja suuri osa dialogista on lähteistä löytynyttä autenttista puhetta. Ohjelmalehtisen lopussa on kokonainen sivullinen pienellä fonttikoolla listattua lähdeaineistoa. Mukana on aikalaiskuvauksia, muistiinpanoja, päiväkirjoja, kirjeitä, tieteellisiä tutkimuksia.

Aikaisemmista Leskisen ohjauksista tuttua on näyttämöteknisesti monipuolinen toteutus, videokuvaa, taustakuvia, muusikko (Jussi Tuurna) koko ajan näyttämöllä. Näytelmän sävy ei ole yhtä karnevalistinen kuin millaisena muistan vaikkapa Leskisen Yhdennentoista hetken Kansallisteatterissa kolme vuotta sitten. Vain jokunen näyttelijä toistaa liian innokkaana aikaisempien dokumenttiteatteriesitysten maneereja.

Kivulias itsenäistyminen

Esitys lähtee, paitsi parhaimmin arvosanoin Oulun suomalaisesta yksityislukiosta ylioppilaaksi valmistuneen Juho Ståhlbergin lakkiaisista, suomalaisen demokratian taustahämärästä, tsaarin vallan aikaisesta Suomesta. Bobrikov murhataan ja suomalaiselle terrorismille on luotu perusta.

Näytelmän ensimmäinen puoliaika juoksutti tapahtumia näyttämölle vauhdilla ja tuntui historian oppitunnilta. Kertaus ei ole pahasta, mutta Suomen itsenäisyyden ensivaiheet on tullut kolutuksi läpi niin monesti viime vuosina eri yhteyksissä, etten vielä väliajalla ollut vaikuttunut näytelmästä. Ståhlbergkin jäi vielä etäiseksi, eikä esityksestä syntynyt tunnekokemusta, joka näyttämöllä on aina tärkeä. Nykytapahtumia esittävä dokumenttiteatteri sitouttaa myös tunnetasolla, kun tapahtumat ja henkilöt ovat toisella tavalla ”tv:stä tuttuja”.

Sosialidemokraattinen kansanedustaja Mikko Erich tulee vuonna 1932 puhumaan Ohkolan työväentalolle Mäntsälään ja saa Lapuan liikettä kannattavat suojeluskuntalaiset vastaansa. Syttyy ns. Mäntsälän kapina.

Toinen puoliaika olikin sitten toista. Pääpaino oli 20- ja 30-luvuissa, esityksessä vedetään alkua pidempiä linjoja ja lähtökohta demokratia vastaan diktatuuri on selvästi esillä. Minulle oli myös paljon uutta esimerkiksi Ståhlbergiin suhtautumisessa. Hänet leimattiin ”puolipunaiseksi” ja valkoisen aatteen petturiksi ja hän sai jopa tappouhkauksia. Myös Mäntsälän kapinan alkusyyt selvisivät.

Esityksen kliimaksi on nyt jo entisen presidentin ja hänen vaimonsa kyyditseminen, ”muilutus”, Kulosaaren kodista Joensuuhun, missä heidät oli tarkoitus siirtää toiseen autoon ja viedä Neuvostoliiton rajalle. Yritys kuivuu, eikä humalaisista kaappauksen suunnittelijoista ole sen loppuun viejiksi. Tapahtuman myötä alkaa kuihtua myös Lapuan liikkeen kannatus. Presidenttipariin kajoaminen oli liikkeen kannattajillekin liikaa.

Kyyditseminen ja monet muutkin näytelmän kohtaukset ovat näyttämöteknisesti hienosti toteutettuja. Auton takapenkillä entinen presidenttipari (Vesa Vierikko ja Kristiina Halttu), kuljettajana oikealla Antti Pääkkönen.

Näyttämötyö kohdallaan

Vesa Vierikko Ståhlbergina ja Kristiina Halttu Ester Ståhlbergina ovat upeita. Vierikko on vakaa ja uskottava periaatteen mies, Halttu säteilee viisautta ja lämpöä. Hienosti selviävät myös muut vaihtuvista rooleistaan. Kaikkiaan näytelmässä on kymmeniä henkilöitä. Jukka Puotila saa käyttää imitointirepertuaariaan esittämällä mm. Mannerheimiä ja kahta muuta presidenttiä, niukasti Ståhlbergin vuoden 1931 vaaleissa voittanutta P.E. Svinhufvudia ja J.K. Paasikiveä, joka näytelmän tapahtumavuosina oli vielä pankkimies. Naisia ei juuri ajan politiikassa ollut, niinpä Katariina Kaituella ja Sari Puumalaisella on Tekla Hultinin ja Miina Sillanpään roolihahmojen lisäksi lähinnä miesrooleja.

Mannerheim (Jukka Puotila) ei halunnut Suomesta tasavaltaa ja suunnitteli pitkään sotaretkeä Neuvosto-Venäjälle. Hän hävisi selvästi äänin 50-143 Ståhlbergille eduskunnan valitessa Suomelle ensimmäisen presidentin.

Osuin näytökseen (18.10.), jossa oli alussa valojen kanssa teknisiä ongelmia, kaksi kolmesta videokuvaajasta sairastunut ja sijaistajat kokemattomia. Molemmista ongelmista selvittiin, ensimmäisestä huumorilla ja yhteislaululla eikä videokuvauksessakaan ollut moittimista. Esitys ei missään vaiheessa sortunut pönäkäksi muttei myöskään lipsunut liikaa herkuttelemaan karikatyyreillä.

Tässäkään ajassa, tai ehkä pitäisi kirjoittaa, juuri tässä ajassa ei liikaa korosteta demokratian merkitystä ja samalla haavoittuvuutta. Kansallisteatterin juhlanäytelmä osoittaa, miten teatteri pystyy nostamaan tärkeät yhteiskunnalliset asiat ja historian kokemukset näkyviin. Ensimmäinen tasavalta on tärkeä näytelmä ja ilmeisen suosittu, sillä kaikki loppuvuoden esitykset ovat loppuunmyytyjä. Näytelmä kuitenkin jatkaa keväällä maaliskuun loppuun asti, ja ensi vuoden esityksiin saa vielä lippuja.

Ensimmäinen tasavalta, kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 5.10.2022

  • Käsikirjoitus Esa Leskinen
  • Rooleissa Kristiina Halttu, Eino Heiskanen, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Taisto Oksanen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Helena Vierikko ja Vesa Vierikko
  • Muusikko Jussi Tuurna
  • Ohjaus Esa Leskinen Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Jussi Tuurna Taustoittava tutkija Aleksi Ahtola Valosuunnittelu Ville Seppänen Videosuunnittelu Joona Pettersson Livevideosuunnittelu Ida Järvinen Äänisuunnittelu Esa Mattila Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi Videoiden arkistomateriaalin hankinta Paula Lehtonen Ohjaajan assistentti Helena Vierikko

Tänä vuonna on ilmestynyt myös kirja ensimmäisestä presidentistämme: Petri Laukka: K.J. Ståhlbergin armoton matka (Into).

Kommentoi