Keisarin uudet vaatteet Teatteri Tuikkeessa – klassikkosatu ilahdutti värikkäänä kesäteatteriesityksenä
Teatteriarvio
H.C. Andersenin tuttu satu Keisarin uudet vaatteet on saanut hauskan ja värikkään toteutuksen Teatteri Tuikkeen kesänäytelmänä Malmilla. Mummo ja Meeri, 8 v, näkivät esityksen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa. Molemmat pidimme näytelmän ilottelevasta menosta.

Näytelmän dramatisoinnista ja ohjauksesta vastaa Nina Rinkinen. Hän on pysynyt sopivasti uskollisena Andersenin sadulle. Keisari on itsekäs ja turhamainen, hoviväki pelkää ja mielistelee häntä, ja kekseliäät huijarit käyttävät hyväkseen keisarin ja hoviväen tyhmyyttä. Totuuden keisarin uusista vaatteista uskaltaa kertoa vain lapsi.
Riina Niemisen säveltämät laulut ja tanssimainen ilottelu katkoivat sopivasti melko runsaaseen dialogiin perustuvaa esitystä. Aikuista nauratti nykyhetken mieleen tuova hovikanslerin nonsense-teksti ”kansakunnan tilasta”, ja lapsikatsojankin mieleen tarttui mielenkiintoisia sanoja. ”Mitä tarkoittaa tyranni?” Sitä pohdimme esityksestä palatessamme.

Muista piittaamaton ja ahkerasti potkuilla uhkaava keisari toi pakostakin mieleen Donald Trumpin, vaikkei roolihahmoa ollutkaan maskeerattu erityisesti häntä muistuttavaksi. Aikuista katsojaa kutkutti huomata pienet vinkit. Tähän päivään viittasi myös tyhjentyvä valtion kassa ja köyhtyvä kansa sekä keisarin uhkaukset sulkea teatteri ja kirjasto ja kuihduttaa kulttuuria.

Neljän ammattinäyttelijän ensemble vastasi kaikista rooleista pieniä sivuosia lukuun ottamatta, ja hienosti vastasikin. Hanna Terävä on myös klovni, ja vaikkei hänellä keisarina ollutkaan punaista nenää, klovnerimainen hassuttelu pehmensi sopivasti keisarin ilkeyttä. Kaisa Saarakkala kanslerina suolsi puhetta niin kuin lipevän mielistelijän pitääkin. Sinikka Isoaho ja Anna Kopo ottivat kaiken irti eri rooleistaan mm. hovinaisina. Varsinkin tarinan ovelina kelmeinä, von Pränkkinä ja Plufferiinona he olivat oivallisia ja heidän laulunsa ja tanssinsa nappisuorituksia.

Aikuisen silmin lavastuksen narulla roikkuvista erivärisistä kankaista ja niiden päälle heitetyistä vaateröykkiöistä koostuva tausta olisi voinut olla vähemmän kirjava, mutta Meeriä vaateröykkiöt ihastuttivat. ”Keisarilla oli hirveesti vaatteita!”
Puvustukseen olikin meidän molempien iloksi panostettu, ja loppuratkaisun ”alastomuus” ratkaistu kekseliäästi ihonvärisellä asulla ja iloisella auringonkukalla.
Kaakkoishelsinkiläinen ammattiteatteri
Teatteri Tuike on jo lähes 20 vuotta toiminut ammattiteatteri, joka tuottaa vuosittain kaksi tai kolme omaa ensi-iltaa. Aikaisemmin Tuikkeella oli toimitilat Helsingin Tapanilassa, nyt Malmilla. Teatteri myös kiertää esiintymässä mm. kouluilla ja päiväkodeissa.
”Autokorjaamo”, Meeri totesi suorasukaisesti, kun saavuimme Tuikkeen pihalle osoitteeseen Ormuspellontie 1. ”Teatteritaloa” ja sen sijaintia teollisuusalueella ei kuitenkaan pidä pelästyä. Rakennuksen takapihalle rakennettu kesäteatterin lava ja katettu katsomo toimivat hyvin, ja sisällä on pieni kahvila ja WC:t.

Kesään kuuluu teatteri, myös lapsille, ja meillä oli Meerin kanssa mukana aurinkoinen iltapäivä paahteelta suojatussa katsomossa. Tuike suosittelee Keisarin uusia vaatteita noin 4–10-vuotiaille lapsille, ja 8-vuotiaalle Meerille esitys toimi hyvin. Koska näytelmässä on sopivasti ajateltavaa myös aikuisille, teatteriretki Malmille kannattaa tehdä koko perheen voimin tai kuten me, isovanhemman ja lapsenlapsen voimin. Lisätietoja Teatteri Tuikkeen sivuilta tämän linkin kautta (KLIK).
Keisarin uudet vaatteet
Esitykset Teatteri Tuikkeessa, Helsingin Malmilla, Ormuspellontie 1: 7.6.–17.6., 19.7.–30.7., 1.8.–27.8. klo 15 tai 18 (esityksen kesto väliaikoineen n. 1,5 tuntia)
- Dramatisointi ja ohjaus: Nina Rinkinen H.C. Andersenin sadun pohjalta
- Lavalla: Sinikka Isoaho, Anna Kopo, Kaisa Saarakkala, Hanna Terävä
- Lavastus ja puvustus: Hilla Ruuska
- Sävellys: Riina Nieminen
- Laulujen taustat: Teppo Halonen
- Tuotanto: Pauliina Alanko
- Sosiaalisen median tuotanto: Noora Kääriäinen
