Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus – lukupiiri matkasi Burmaan

Kirsin Book Clubin kesäkuun 2016 kirja

Me Kirsin Book Clubissa etsimme kesäkuulle saksalaista nykykirjaa, joka ei kertoisi toisesta maailmansodasta. Valikoima ei ollut kovin suuri. Dekkaria emme halunneet, joten Nele Neuhausin Lumikin on kuoltava ei päässyt mukaan. Nina Georgen Pariisilainen kirjakauppaa emme osanneet yhdistää Saksaan. Kysyimme jopa Jenni Haukiolta, keitä saksalaisia kirjailijoita on tulossa syksyn 2016 Turun Kirjamessuille, mutta päätöksemme aikaan messuohjelmaa ei ollut vielä vahvistettu.

Niinpä valitsimme 68. lukupiirikirjaksemme Jan-Philipp Sendkerin Sydämenlyönneissä ikuisuus, vaikka teoksen tapahtumat keskittyvätkin Burmaan ja vähäisesti Yhdysvaltoihin. Sendker on kuitenkin saksalainen, asuu nykyään Potsdamissa ja toiminut vuosia Stern-lehden ulkomaankirjeenvaihtajana.

Olihan se yllättävää, kuinka vähän saksalaista nykykirjallisuutta käännetään suomeksi. Sendkerin kohdalla oli vielä karmaisevampi yllätys se, että kirja oli käännetty englanninkielisestä versiosta suomeksi. Miksi ihmeessä, kyllähän saksantaitoisia kääntäjiä on – muitakin kuin Oili Suominen!

Sitten itse kirjaan. Tarinassa aikuinen tytär, Julia, lähtee etsimään vapaaehtoisesti kadonnutta isäänsä Tin Winiä. Löytyy vanha kirje, joka johdattaa Julian pieneen burmalaiskylään, jossa isän piilossa ollut menneisyys alkaa paljastua. Julia joutuu pohtimaan omia arvojaan, kuinka erilaisia ne ovatkaan kuin kyläläisten ja myös oman isän.

Totesimme, että kirja oli aikuisten satu, kaunista kieltä, runollinen ja taianomainen. Osan mielestä tarina olikin liian söpö, siitä puuttui särmä, vastavoima siirappisuudelle. Mietimme, olisiko tarina koskettanut enemmän kriittisiä jäseniämme, jos sen olisi kirjoittanut burmalainen nainen. Jan-Philipp Sendkeriltä olimme odottaneet Stern-lehden kaltaista, analyyttistä insinööriotetta.

Todettiin toki, että joskus on mukava illalla tarttua lempeään välipalaan, kirjaan, jonka tarina soljuu rauhoittavasti eteenpäin.

Sasu Heikkilä Burman matkallaan.

Meistä ainoastaan yksi oli käynyt Burmassa eli poliittisen korrektisti Myanmarissa. Sasu ihastui maahan, ihmisiin ja nyt myös Sydämenlyönneissä ikuisuus -kirjaan:

Burma on jäänyt mieleeni monestakin syystä, mutta edelleen, lähes 20 vuotta matkani jälkeen, mielessäni on se tuntemus, että köyhyydestä huolimatta ihmiset eivät näyttäneet onnettomilta. He uskoivat syvästi siihen, että kun elää hyvän elämän niin syntyy parempaan ”olomuotoon” uudestaan. He olivat rauhallisen hymyileviä ja jotenkin kirjan kertoja U Ba toi mieleeni tuon saman tunteen. Seesteisyys. Siinä U Ban mielentila, jota tänä päivänä kaipaa nyky-yhteiskuntaan. Voisimmeko joskus olla onnellisia ja tyytyväisiä siitä mitä meillä on?

Kirjan pariskunnan  Mi Min ja Tin Vinin tarina oli toki kerrottu sadunomaisesti mutta heidän molempien mielentilaa hallitsi mielestäni myös rauha.
Kirjassa olisi voinut olla enemmänkin maalle tunnusomaisia asioita mutta pienet yksityiskohdat vaikkapa longyista (vaate) tai kasvoissa käytetty keltainen väriaine toivat kyllä elävästi mieleen tuon maan. Samoin uskomukset, ei välttämättä niinkään uskonto, ovat hyvin suuressa roolissa ymmärtääkseni edelleen ja se tuli esiin hyvin myös kirjassa.

Burmalainen tyttö, kuva Sasu Heikkilä.

Olisiko tässä lainauksessa kirjailijan pääviesti lukijalle:

Minäpä sanon sinulle: rakkaus sen tekee. Rakkaus tekee meistä kauniita. Tunnetko ainuttakaan ihmistä, jota rakastaa ja saa vastarakkautta, jota rakastetaan pyyteettömästi ja joka siitä huolimatta olisi ruma? Kysymystä ei tarvitse miettiä hetkeäkään. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan.”

Kirsin Book Clubissa 7 peukutti ylös, 6 antoi semin ja yksi peukku alaspäin. Yhteistulokseksi tuli ⭐️⭐️⭐️⭐️.

Kirsin Book Club kokoontui kesäkuussa Airin luona Kumpulassa.

Lue myös lukupiirikirjamme syyskuulta 2015 Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit, jossa suomalainen poika etsii äitiään Kiinasta. Muut aiemmat ja tulevat lukupiirikirjamme löydä tästä.