Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit – kiinalaisen naisen ääni

Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit valikoitui syyskuun lukupiirikirjaksemme, kun äänestimme kategoriassa syksyn kotimaiset uutuudet.

Viime vuonna ”löysimme” syyskuussa Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian, jonka menestystä oli kiinnostava seurata syksyn kirjakisoissa ja etsimme jälleen meille tuntematonta, mahdollista yllättäjää. Meitä houkutti Lohikäärmeen väreissä myös se, että Kirsin Book Clubin jäsenistä kuusi on asunut Aasiassa, Eija jopa kirjan tapahtumapaikoilla Shanghaissa. Valintaa saattoi puoltaa myös se, että Pasi Pekkola on lahtelainen ja meistä clubilaisista neljä on syntyisin ”Lahesta”.

Tavatessamme Otavan syyspressissä, jututin Pasia kirjan synnystä. Hän kertoi kirjoittaneensa jo nuorena poikana, ei varsinaista päiväkirjaa, mutta juttuja vihkoon. Kirjoittaminen on kuulunut hänen elämäänsä aina, myös niinä vuosina, kun hän pelasi ammattilaisena koripalloa mm. Lahden Namikassa.

Lohikäärmeen värit on hänen toinen kirjansa, esikoinen, Unelmasieppaaja, ilmestyi vuonna 2013. Lohikäärmeen värit sai alkusysäyksen Pasin ollessa muutaman vuoden komennuksella Kiinassa ja kiertäessä siellä Oilonin Kiinan tytäryhtiön edustajana lähes kaikissa Kiinan maakunnissa. Mukana kulki nahkakantinen kirja, johon Pasi tallensi tuokiokuvia ja tarinoita. Näistä muistiinpanoista on paljon siirtynyt Lohikäärmeen värien sivuille.

Kiina oli Pasillekin ensi vierailulla shokki, ihmispaljous ja yksityisen tilan puute iskivät. Tutustuttuaan maahan ja päästyään hieman lähemmäksi joitain kiinalaisia, hän halusi nimenomaan tuoda julki kiinalaisen naisen äänen. Etenkin tyttölasten asema kosketti, koska hän oli itse juuri tulossa ensimmäistä kertaa isäksi. Pasi koki, että hän oli kirjoittamassa jotain merkityksellistä, jopa niin tärkeää, että hän irtisanoutui ja heittäytyi täyspäiväiseksi kirjailijaksi.

Lohikäärmeen värit kertoo kiinalaisen äidin ja hänen Suomeen jättämänsä pojan tarinan. Äitiä, nimeltään Pikku-Lohikäärme, seurataan syntymähetkestä aina kirjan loppuratkaisuun asti. Elämänkaari vie köyhästä maalaiskylästä kaupungin valoihin ja kylmään Suomeen. Tapahtumiin liittyy heinäsirkkojen metsästystä, kulttuurivallankumouksen karmeuksia ja petoksia, ystävyyttä, teini-ihastuminen ja rahan sekä valoisamman tulevaisuuden perässä Shanghaihin muuttaminen. Unelmat murskaantuvat, suurkaupungin arki on kova ja viehättävillä maalaistytöillä ei ole paljon vaihtoehtoja valittavana, tie johtaa tyttöbaariin.

Ja mitä muuta ihminen oikeastaan tarvitsee kuin pieniä hetkiä, jolloin voi katsoa ympärilleen ja kuiskata mielessään, että kaikki on hyvin. Mutta silloin on syytä kuiskata niin hiljaa, etteivät edes nurkissa vilistävät torakat sitä kuule. Sillä joka kuuluttaa onneaan, manaa jo nurkan takana lymyilevää harmia kimppuunsa. (sivut 64-65)

Kirjan toisena kertojana on Kimi, Pikku-Lohikäärmeen Suomessa syntynyt poika. Kimi on jo aikuinen, asiansa söhlännyt sijoituspankkiiri, joka kaipaa äitiään, joka on kadonnut Kimin ollessa vauva. Mitä on tapahtunut ja ennen kaikkea, miksi. Miksi äiti on lähtenyt? Miksi äiti on jättänyt Kimin Suomeen? Puheyhteys suomalaiseen isään on olemassa, mutta äidistä ei puhuta. Kimi lähtee Shanghaihin etsimään äitiään ja itseään.

Mutta ihmiset etsivät silloinkin kun eivät tiedä etsivänsä. Silloinkin kun eivät halua etsiä. (sivu 26)

Isä Tomi kuvataan vientikaupan veteraanina, työlleen omistautuneena suomalaisena insinöörinä. Hänet kuvataan hyvänä isänä ainakin pienelle Kimille, mutta myöhemmin yhdessäolon on korvannut avokätiset taskurahat ja puhumattomuus. Kirjassa on muutama ymmärtävä isä ja isoisä, mutta äidit ovat sivurooleissa. Miessikoja sen sijaan riittää niin maaseudulla kuin Shanghaissakin.

Kirsin Book Club keskusteli kirjasta syysretkellään Strömsössä. Kaikki meni myös kuin Strömsössä, sillä kirjakeskustelua siivitti melkoinen heinäsirkkojen konsertti ja yötaivaalla loisti kirkkain Otava naismuistiin. Meitä oli yhdeksän naista paikalla, joista yhtä lukuunottamatta kaikki nostivat peukun ylös. Vahvaa positiivista kannustusta kuului myös etäjäseniltämme Skotlannista ja Espanjasta.

Ihailimme Pasin tarinankerrontaa ja sitä, kuinka uskottavan äänen hän antoi kiinalaisille naisille. Me kiinalaista kulttuuria tuntevina emme ihmetelleet mitään juonenkäänteitä, kovin aidolta vaikuttivat niin kiinalainen naiskäsitys kuin erilainen suhtautuminen romanttiseen rakkauteenkin. Samoin rahan kaikkivoipainen merkitys kehittyvässä yhteiskunnassa.

Tyttöbaarielämän kuvaaminen oli havahduttavaa, vaikka kuvio onkin aasialaisesta maailmasta tuttua. Länkkärimies, joka ihastuu baarityttöön ja kuvittelee tunteiden olevan molemminpuolisesti romanttisia, pohjaa usein harhaan.

Pasi pysyttelee objektiivisen tarkkailijan roolissa. Hän ei piehtaroi tai tuomitse, vaan kertoo isompaa tarinaa päähenkilöiden kautta. Taustalla pyörii Kultahattu-elokuva, johon kiteytyvät Pikku-Lohikäärmeen unelmat rahasta ja rakkaudesta.

Lohikäärmeen värit on hieno kirja, jota suosittelemme lämpimästi! Lue vielä meidän keskustelustamme poimittuja kommentteja:

– Valtavasti hienoja aforismeja, oikein täytyi kirjoittaa ylös!

– Minua ärsytti runsaat kielikuvat ja melodramaattinen juoni aluksi, mutta kirja parani huomattavasti 150 sivun jälkeen.

– Sananen rakenteesta. Kill your darlings eli ehkä Miinan olisi voinut jättää pois. Tuntuu, että on muotia hyppiä eri aikatasojen ja kertojien välillä, mutta tässä se oli hyvin perusteltua. Luvut olivat hyvän pituisia kokonaisuuksia.

– Mietin, olisinko suhtautunut kirjaan samanlailla, jos olisin kiinalainen nainen.

– Paljon on myös globaaleja aihioita. Ollaan väenpaljoudessa, silti yksinäisiä. Kaikki on hyvin, mutta mikään ei riitä. Petetään rakkaat oman edun johdattaessa.

– Koskettavaa, kuinka ei rakkaus vaan unelma rakkaudesta on niin huumaava, että se vie äärimmäisiin tekoihin. Minulle tuli Anna Karenina mieleen.

– Oliko liikaa eri teemoja? Matsku oli hyvin balanssissa, mikään ei noussut hallitsevaksi.

– Hieno kirja olisi ansainnut paremmat kannet!

Kirjan loppu herätti tunteita. Me olisimme lukeneet muistikirjan ja antaneet Kimille ja isälle keskustelevamman loppuhuipennuksen!

Varpun kommentit Skotlannista:

Nautin kirjasta kovasti ja kun tykkään historiaromaaneista, niin sekin osui tässä hyvin. Olen lukenut muutama vuosi sitten Maon elämäkerran, jonka oli kirjoittanut puoliksi britti, puoliksi kiinalainen pariskunta. Nuo kulttuurivallankumouksen kuvaukset ovat todenmukaisia.

Hieno näkökulma oli prostituoitujen tilanteen kuvaus, siitä ei välttämättä ole paljon kirjoitettu kiinalaisesta vinkkelistä.

Vähän epäuskottavalta tuntui sen nahkavihkon polttaminen lopussa, tai ehkä mä vaan oon niin utelias!

Eijan kommentit Espanjasta:

Minä peukutan Lohikäärmeen värit molemmilla peukaloilla ylös! Ennen kirjaan tarttumista olin vähän skeptinen, koska en ollut kovinkaan ihastunut kiinalaisiin asuessani Shanghaissa.

Kirja veti heti mukaansa, näin silmieni edessä Shanghain valot, Pudongin, Puxin, Huangpu-joen, kaikki mielettömät siltarakennelmat jne. Kirjan Shanghai oli minunkin Shanghaini. Ilma saasteista, mieletön määrä autoja ja ihmisiä. Maalta tulleet työläiset asuivat aivan järkyttävissä oloissa. Toisella puolella katua oli täydellinen länsimainen katukuva ja toinen puoli lähes slummialuetta. Tyytyväinen olin, kun muutimme kahden vuoden asumisen jälkeen pois.

Ihmismieli on niin kovin yksinkertainen. Tuskin on olemassa tilannetta, johon se ei pystyisi mukautumaan. Se osaa sulkea pois ilmiselviä asioita, jotka eivät sitä miellytä. Se osaa unohtaa kipeitä muistoja, ja itselleen valehtelussa se on varsinainen mestari. Ehkä juuri tässä piilee tuon laitteen ihmeellisyys. Se on ohjelmoitu vain yhtä tehtävää varten. Se on luotu selviytymään. (sivu 300)