Edmund De Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

 

DSC08547

Yleensä toimimme Book Clubissamme demokraattisesti, voimme kaikki ehdottaa kirjoja ja ehdotetuista sitten äänestää kauden kirjamme. Muutaman kerran vuodessa illan emäntä saa toimia valistuneena itsevaltiaana ja valita kirjan. Elokuisena viikonloppuna Pirjo oli kutsunut bookclubilaiset kakkoskotiinsa maalle ja valinnut luettavaksemme Edmund de Waalin teoksen Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Yhtä nautittavia olivat molemmat: hieno kirja, johon kaikki olivat mieltyneet, ja upea vuorokausi loppukesän loisteessa.

Pirjo kestitti bookclubilaisia maaseutukodissaan. Kirjasta keskusteltiin neljättä tuntia.

Pirjo kestitti bookclubilaisia maaseutukodissaan. Kirjasta keskusteltiin neljättä tuntia.

Englantilainen taidekeraamikko Edmund de Waal kuvaa kirjassa juutalaisen pankkiirisukunsa monipolvisen historian seuraamalla 264 kappaleen netsukekokoelman vaiheita Pariisista Wieniin ja lopulta takaisin Japaniin.

Netsuket ovat japanilaisia pienoisveistoksia, figuureja, joiden avulla kiinnitettiin kimonon vyöhön pieni säilytysrasia, taskun korvike. De Waalin kirja on uudenlaisesta näkökulmasta kirjoitettu historiateos, läpileikkaus Euroopan ja yläluokkaisten juutalaisten elämästä ja muutoksista1800-luvulta melkein tähän päivään.

Se on kiihkoton kuvaus antisemitismin yleisyydestä Euroopassa ja varsinaisista juutalaisvainoista. Sormella osoittamatta kirja kuvaa, miten natsivallan aikaiset vainot eivät syntyneet tyhjästä. Niitä edelsi vuosisatojen juutalaisvastaisuus, välillä piilossa, välillä selvemmin näkyvissä. De Waalin kuvaus on täynnä yksityiskohtia ja hän kuvaa tiloja, esineitä, taloja jopa tarkemmin kuin ihmisiä. Detaljeissa viivytään niin pitkään, että lukija ehtii tuntea olevansa itse mukana.

De Waal on tehnyt valtavan ja pikkutarkan tutkimustyön, käyttänyt arkistojen, ajan sanomalehtien ja kaiken mahdollisen taustamateriaalin tutkimiseen vuosikausia. Hän on matkustanut paikan päälle eri kaupunkeihin ja aistinut niissä menneisyyden tapahtumia ja tiloja. Varsinkin kirjan alussa monen meistä mielestä yksityiskohtien runsaus teki kirjan lukemisen jopa vaikeaksi, mutta kun lukemisessa pääsi pidemmälle, kirjoitustapa imaisi mukaansa.

Ephrussien pankkiirisuvun tarina alkaa Odessasta, jossa ”suvun Aabraham”, Charles Joachim Ephrussi rikastuu vehnäkaupoilla. Ephrussit ovat maailman suurimpia viljanviejiä, viljan kuninkaita, joillaon oma vaakunansa, viljatähkä ja kolmimastoinen laiva täysissä purjeissa. 1800-luvun puolivälissä Charles alkaa laajentaa ”valtakuntaansa” Odessan ulkopuolelle ja lähettää vanhimmat poikansa ensin Wieniin ja sittenheistä toisen Pariisiin.

Kirjan alussa on Ephrussien sukupuu, joka onkin tarpeen kirjaa lukiessa, varsinkin alussa, kun yksityiskohtainen kerronta pakottaa vähän väliä palaamaan sukupuuhun ja varmistamaan, kuka olikaan kuka.

Vihjeenä, että fiksu lukija, kuten book clubimme Maija-Liisa,  kopioi sukupuun ja välttyy näin kirjan edestakaiselta selailulta.

Vihjeenä, että fiksu lukija, kuten book clubimme Maija-Riitta, kopioi sukupuun ja välttyy näin kirjan edestakaiselta selailulta.

Pariisi-vaiheen 1871-1899 päähenkilö on Odessan Charlesin pojanpoika, Charles hänkin, taiteen keräilijä, myöhemmin arvostettu taidekriitikko ja taidelehti Gazetten päätoimittaja. Hän on monen, silloin vasta tunnustusta hakevan taiteilijan ystävä ja mesenaatti. Kirja viliseekin taidehistoriasta tuttuja nimiä: Monet, Manet, Degas, Renoir. Pariisista ja Charlesin keräilyharrastuksesta alkaa myös netsukien tarina.

Kaikki japanilainen on 1870-luvun loppupuolella kovin muodikasta, ja myös Charles alkaa kerätä japanilaista taidetta. Avautumaan pakotetussa Japanissa vieraili galleristeja ja taidekauppiaita, jotka usein pilkkahintaan ostivat japanilaisia lakkaesineitä, tekstiilejä ja taidetta. Heille Japani oli edullisten taide-esineiden aarrekammio. Tällaiselta taidekauppiaalta Charles ostaa 264 netsukea.

Wieniin netsuket matkaavat Charlesin häälahjana serkulleen Viktorille ja tämän nuorikolle Emmylle suunnattoman suureen, suorastaan pröystäilevään palatsiin Ringstrassen ja Schottengassen kulmaan. Pariisissa netsuket olivat Charlesin salongissa, keskellä vilkasta seuraelämää. Nyt netsuket sijoitetaan Emmyn pukeutumishuoneeseen, keskelle intiimimpää perheen elämää, sillä pukeutumishuone on se paikka, jossa lapset kohtaavat äitinsä ennen kuin tämä rientää tapaamaan rakastajiaan tai muuten huvittelemaan.

Neljästä lapsesta seurataan erityisesti älykästä ja itsenäistä Elisabethia ja vaatteita rakastavaa Ignacea. Elisabeth on kirjoittajan isoäiti ja Ignace rakas isoeno, jonka testamentin kauttanetsuket siirtyvät viimeiseksi kirjan kirjoittajalle. Wien-vaihe kattaa kirjassa vuodet 1899-1947 ja samalla Ephrussi-suvun Itävallan haaran vaiheet äärettömästä rikkaudesta natsiajan maanpakolaisiksi, joiden kaikki omaisuus on viety. Vain netsuket säästyvät. Uskollisen Anna-palvelijan taskussa ne kulkevat suojaan hänen patjansa alle.

1800-luvun lopun Wien oli nimenomaan juutalainen kaupunki, vuonna 1899 siellä asui 145 000 juutalaista. Samalla se ei ollut juutalainen kaupunki, niin hyvin juutalaiset sulautuivat joukkoon. He olivat ensisijassa wieniläisiä ja itävaltalaisia, eivät juutalaisia. Samoin Ephrussit suhtautuivat juutalaisuutensa, se ei mitenkään leimannut heidän elämäänsä. Erityisen valaisevaa ja järkyttävää on kirjan avulla seurata, miten helposti yleinen mielipide Itävallassa kääntyy juutalaisvastaiseksi, ja jo kauan ennen kuin Hitler liittää Itävallan valtapiiriinsä.

Toisen maailmansodan jälkeen netsuket palaavat Japaniin Ignacen, kirjoittajan isoenon mukana. Hänelle suvun rikkaudet ovat enää muisto lapsuudesta, ja hän tekee oman uransa Japanissa, ensin viljatukkuliikkeen edustajana, myöhemmin menestyvänä Swiss Bankin Japanin varajohtajana, suvun jälkiä siis kuitenkin seuraten. Ignace jakaa elämänsä japanilaisen Jiron kanssa ja netsuket pääsevät taas keskellä vilkasta seuraelämää.

Edmund de Waal on arvostettu keramiikkataiteilija, ja hänen kotisivuihinsa tutustumalla www.edmunddewaal.com selviää, että hänen töillään ja tavallaan kirjoittaa on yhteys. Hänen seitinohuet taideteoksensa hallitsevat tilaa, ja joku töistä tuo suoraan mieleen kirjassa usein keskeisessä roolissa olleen netsukevitriinin.

Kirjasta virinnyt keskustelu Pirjon luona maalla oli innostavaa ja kaikki hehkutimme kirjan mielenkiintoisuutta, sen toisenlaista tapaa kuvata historian tapahtumia ja sen monipuolisuutta. Se oli matkakirja, historiakirja, elämänkerta ja miksei romaanikin. Kaikki nostimme peukun pystyyn ja numeroarvosteluksi kirjasimme 4 tähteä.

Eroottisia netsukeita kutsutaan nimellä Shunga

Eroottisia netsukeita kutsutaan nimellä Shunga

Kuin täydelliseksi loppuhuipennukseksi Kirsillä oli mukanaan kaksi netsukea. Molemmat olivat eroottisia netsukeja ja kuvasivat miestä ja naista rakastelemassa. Eroottiset netsuket ovat netsukien suosittu alalaji, ovathan japanilaiset muutenkin olleet eroottisen taiteen mestareita. Samalla selvisi myös aivan konkreettisesti, mihin netsukeita oli käytetty. Kirsillä oli myös kaksi kaunista inrōa, koteloa joissa oli kuljetettu pikkuesineitä, kolikoita, lääkkeitä, sinettiä. Näitä koteloita kimonon vyöhön kiinnittämään netsukeita siis käytettiin.

Jänis jolla on meripihkanväriset silmät on saanut Costa- ja Ondaatje-kirjallisuuspalkinnot.

Lue myös tästä, kuinka bookclubilainen Varpu sai Jänis jolla on meripihkanväriset silmät -kirjan Dohaan, melkoinen retki!

 

 

  • Edmund De Waal
  • Jänis jolla on meripihkanväriset silmät
  • Schildts & Söderströms, 2013
  • The Hare with Amber Eyes, 2010
  • ISBN 9789515230843
Kommentit
  1. Keijo
    • Kirsi Ranin Kirsi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *