Kari Häkämies: Vallan hinta – eduskuntaan sijoittuvan trilogian päätösosa

Vallan hinta on Kari Häkämiehen kolmas eduskuntaan sijoittuva rikosromaani. Se jatkaa samojen kuuden juristikansanedustajan tarinaa siitä, mihin trilogian aiemmat kaksi kirjaa Vallanjano ja Vallankahva heidät jättivät.

Kirja on hauska lukea, hiukan kuin lukisi julkisuuden henkilöistä juoruilevia muistelmia. Alkuun varsinaista rikosta ei sivuta juuri lainkaan, vaan kirja seuraa uransa elinkaaren eri vaiheissa olevien kansanedustajien tunteita ja mielenliikkeitä. Entisen kansanedustajan kirjoittamana tämä on todella kiinnostavaa. Lukija miettii koko ajan, ketkä tosielämän kansanedustajat ovat toimineet minkäkin henkilön esikuvana. Joillekin on vaikeaa tunnistaa esikuvia, toiset taas ovat kuin suoraan tosielämästä. Vai mitä sanotte kirjassa Vihreiden puheenjohtajana toimivasta Sanna Hollosta, jota kilpakumppani haukkuu seuraavasti: ”Olen kyllästynyt sinuun. Elät upporikkaan asianajajan siivellä ja kirjoitat samaan aikaan sanomalehtiin köyhistä lapsiperheistä.”

Häkämies tuntee miljöönsä ja hän piirtää varsin traagisenkin kuvan kansanedustajien kohtaloista: 

Onneksi hän oli ollut sillä tavoin viisas, että oli pitänyt ammattitaidostaan huolta koko eduskunnassa olon ajan. Moni kollega heittäytyi politiikkaan niin täysillä ei miettinyt tulevaisuuttaan. Jos parin kauden jälkeen tie nousi pystyyn, ei ollut mitään paikkaa mihin mennä. Entistä ammattia ei enää osannut, yksikään työnantaja ei ollut kiinnostunut, ja kun varhaiseläkejärjestelmä oli lopetettu, katkeruus otti vallan.”

Myös hauskojakin anekdootteja on mukana. Poliitikko saa neuvon:

Muista, että Suomessa ei saa avoimesti pyrkiä korkeisiin tehtäviin. Suuriin saappaisiin pitää ikään kuin ajautua muiden pakottamana.”

Ensimmäisten sadan sivun aikana kirjaan ei oikein synny varsinaista imua, kun päähenkilöillä ei vielä ole haasteita, joihin samaistua. Joku aikoinaan opetti (saattoi olla jo Aristoteles), että tarinassa pitäisi olla neljä elementtiä: 1) päähenkilö, jolla on 2) tavoite ja 3) vastustaja, jonka kanssa syntyy 4) kamppailuja. 

Kaltaiselleni laiskasti nimiä mieleensä painavalle lukijalle Häkämiehen kirjat ovat haastavia. Niissä on 6-10 päähenkilöä. Näistä erityisesti kuusi kansanedustajaa menevät minulla sekaisin. Ilmeisesti Häkämies tiedostaa vaaran itsekin, sillä hän jaksaa kiitettävästi muistuttaa pitkin tarinaa mitä puoluetta kukin hahmo edustaa. Minua ei haittaisi vaikka tästä muistutettaisiin vielä viimeiselläkin sivulla.

Poliitikkojen lisäksi mukana on myös toimittajapari, joiden tarinaa onkin helpompi seurata. Kirjassa on dekkarille sikäli mielenkiintoinen asetelma, että poliisit tai etsivät eivät näytä oleva toimijoina juuri lainkaan. Päähenkilöinä ovat vain poliitikot ja toimittajat. Vaikka tässä lukija tulee kyllä lopulta hienosti yllätetyksi.

Aikanaan henkilöhahmoille ilmaantuu samaistuttavia tavoitteita ja eikä kirjaa halua enää laskea käsistään. Tosin varsinainen rikos ei ota kuuluakseen. Lukija ei  niinkään jännitä sitä, että kuka sen teki, vaan pikemminkin sitä, että tapahtuuko jotain rikosta ylipäätään. 

Kun Reijo Mäen Vares-kirjojen rakenne on sellainen, että ensimmäiset 200 sivua pääasiassa juopotellaan ja sitten seuraa 150 sivua tiukkaa toimintaa, niin Häkämiehellä on nyt vähän sama juttu, paitsi että juopottelun sijaan harrastetaan kansanedustajien urasuunnittelua.

Kari Häkämies on sympaattinen kirjailija, jolle toivoo kaikkea hyvää. Kaksinkertaisena ministerinä, kansliapäällikkönä ja kunnanjohtajana hänellä on kymmenen vuotta sitten voinut olla aika korkea kynnys julkaista esikoiskirjaansa. Hän teki sen kuitenkin rohkeasti omalla nimellään ja sittemmin kirjoja onkin tullut melkein joka vuosi. Kolmen viimeisimmänkin aikana kerronta on muuttunut yhä paremmaksi ja nyt Häkämies kuuluu Remeksen, Mäen, Sipilän ja Soininvaaran ohella niihin kirjailijoihin, joiden uutuuden ryntään ostamaan heti ilmestymispäivänään.

Mukavaa on myös se, että Häkämies ei vaikuta olevan minkäänlaisen taiteilijaidentiteetin vanki. Hän on sinut kirjailijaisuutensa kanssa, eikä hänen ei tarvitse esittää, että sellaiseksi voi tulla vain syvien henkilökohtaisten kärsimysten tai alkoholismin kautta. 

Kokonaisuutena kirja on todella suositeltavaa luettavaa. Vaikka varsinaisen rikoksen osuus tarinassa on niin pieni, että en ole varma voiko kirjaa edes luokitella dekkareihin, niin loppuratkaisu on kyllä yllättävä ja erinomainen. Paras lukemani Häkämies tähän asti ja täydet viisi tähteä!

• 

• 

• 

• Kari Häkämies: Vallan hinta
• Kustantaja: Teos (2020)
• Kansi Mika Tuominen
• Arvio:

Jutun kirjoitti vieraskynämme Kari Jääskeläinen.