Mihail Šiškin: Sota vai rauha – Arvostettu venäläiskirjailija näkee synnyinmaansa muinaisena mongolivaltiona, jonka kaanin nimi on Putin

Jo pitkään ennen Venäjän Ukrainaan tekemää hyökkäystä länsimaita varoitellut kirjailija Mihail Šiškin on todennut, että vanha hokema ”Venäjää ei voi järjellä ymmärtää, siihen on vain pakko uskoa” ei pidä paikkaansa. ”Tätä maata voi ymmärtää, on pakko ymmärtää järjellä”, hän kirjoittaa esseekokoelmassaan Sota vai rauha – Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä. Siksi hän on kirjoittanut esseensä ja juuri siksi, ymmärtääkseni järjellä, olen lukenut yhdessä tietokirjoihin keskittyvän lukupiirini kanssa Šiškinin teoksen ja aikaisemmin Masha Gessenin Venäjällä ei ole tulevaisuutta – Yksinvaltiuden paluu sekä Keir Gilesin Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä. Ymmärtäminenhän ei tarkoita hyväksymistä.

Mihail Šiškin on palkituimpia nykyvenäläisiä kirjailijoita, Nabokoviin ja Tšehoviin verrattu, ja hänen romaaninsa ovat saaneet paljon lukijoita Venäjällä, ainakin aikaisemmin. Neidonhius oli hänen kansainvälinen läpimurtonsa, ja sen ilmestyttyä suomeksi hän vieraili sekä HelsinkiLitissä että Helsingin Kirjamessuilla vuonna 2015. Neidonhiuksesta olen kirjoittanut blogiimme.

Šiškin on pitkään arvostellut voimakkaasti Putinia ja Venäjän nykytilannetta. Hän on muistuttanut Krimin miehityksestä asti, että Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan, ja jo sitä ennen hän yritti saada länsimaat boikotoimaan Sotšin olympialaisia. Fiktiota hän ei ole nyt pystynyt kirjoittamaan: ”Miten voisin kirjoittaa romaanin ikuisesta rakkaudesta tässä tilanteessa? Se on mahdotonta. Me olemme sodassa.” Näin hän kertoi Ylen haastattelussa vieraillessaan Suomessa tämän vuoden alussa, kun hänen esseekirjansa Sota vai rauha oli ilmestynyt suomeksi.

Kirkkoslaavi eristi Venäjän

Mihail Šiškin on pitkään asunut Sveitsissä, ja Sota vai rauha on alun perin ilmestynyt saksaksi vuonna 2019. Venäjän hyökkäyksen jälkeen Šiškin on kirjoittanut teokseen uuden esipuheen ja jälkisanat, mutta muuten teos on ennallaan.

Šiškin kirjoittaa voimakkaasti eikä kätke mielipiteitään. Hän peilaa nykyhetkeä Venäjän historian ja oman perheensä historian kautta. Hänen äitinsä oli ukrainalainen, isä venäläinen. Isä oli sotaveteraani ja ylpeä siitä, mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen isä katkeroitui ja alkoholisoitui. Äiti oli opettaja ja rehtori. Hänet erotettiin, kun hänen johtamassaan koulussa järjestettiin Vysotski-ilta, johon äiti oli myöntänyt luvan. Pian erottamisen jälkeen äiti sairastui syöpään ja kuoli. Šiškin on varma, että sairastumisen taustalla oli äidille tärkeän opettajuuden menettäminen. Kirjailijan veli on kritisoinut Venäjän vallanpitäjiä ja istunut tästä syystä vankilassa ja vankileireillä.

Kirjassa on ainakin minulle uusi selitys sille, miksi Venäjä on niin kaukana lännestä sekä ajattelussa että toiminnassa. Ero tapahtui jo ennen vuotta 1000, kun Venäjä ruhtinas Vladimirin johtamana halusi lähestyä mahtavaa Bysantin valtakuntaa ja omaksui bysanttilais-ortodoksisen uskon eikä roomalaiskatolista kuten läntinen Eurooppa. Latinasta, Rooman kirkon liturgisesta kielestä, tuli tieteen ja sivistyksen kieli, ”koko tunnetun maailman linga franca”. Venäläisille luotiin muinaiskirkkoslaavi, joka pysyi ”elottomana kirkkokielenä” eikä mitenkään vaikuttanut tieteen tai yhteiskunnan kehitykseen.

Jo pelkästään kielellisistä syistä Venäjä jäi syrjään renessanssin, uskonpuhdistuksen ja valistusajan aatteista.”

”Valtio suhtautuu kansalaisiinsa miehitysarmeijan lailla”

Nyky-Venäjästä käytävää kirjoittelua seuraavalle on tuttu Šiškininkin esittämä ajatus kahdesta Venäjän kansasta. Hän laskee demokratiaa ja läntisiä arvoja ajaneen toisen Venäjän syntyneen jo runoilija Aleksandr Puškinin (1799-1837) vaikutuksesta, mutta hävinneen aina ”Batustanille”. Se on Šiškinin nimitys Venäjän nykyisellekin olomuodolle ja periytyy Venäjän historiasta ajalta, jolloin Venäjästä, silloisesta Krimin Rusista tuli osa mongolien eli tataarien valtakuntaa. Valtias eli kaani piti orjuutettuja maita ja kansoja omana omaisuutenaan. Sama periaate toimii Venäjällä yhä ja nyt kaani on nimeltään Putin. ”Alistu ylöspäin, tallo alaspäin” toimi tataarien aikaan ja toimii yhä.

Tällaisena Šiškin kuvaa Nyky-Venäjän valtapyramidin:

Ylin porras on kaikille selvä. Heti sen alapuolella ovat niin sanotut silivokit eli ”voimamiehet”, ylemmät turvallisuuspalvelun työntekijät ja sotilasjohto. Heidän valtansa on ääretön, ja he huolehtivat järjestyksestä valtakunnassa. Seuraavalla tasolla ovat kesytetyt oligarkit, sitten kansanedustajat ja virkamiehet, jotka muodostavat armeijan tapaisen valtarakenteen. Sitten tulee rahvas.”

Suuri osa rahvasta ei edes ymmärrä, mitä demokratia on, eikä heillä ole koskaan ollut mahdollisuutta oppia sitä ymmärtämään. Heille käsite tuo mieleen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen kaaoksen ja tyhjät lupaukset. He irvivät demokratian olevan ”paskakratiaa” ja odottavat, että vahva tsaari ratkaisee ongelmat.

Toinen Venäjän kansa, venäläisten eurooppalaisten ryhmä, on paljon pienempi.  Se on matkustanut ulkomailla ja saanut ”demokratian viruksen” tartunnan. Sille ovat herkistyneet väestön sivistyneet kerrokset, koska ”koulutus tuo automaattisesti mukanaan ajatuksen ihmisarvosta”.

Demokratiasta ja sen pelosta on Šiškinin mukaan kyse myös Ukrainan sodassa:

Itsenäinen, menestyvä Ukraina olisi välitön vaara Moskovan valtaapitäville, sillä se lähettäisi selvän merkin Venäjän kansalaisille. Sellaisen Ukrainan olemassaolo merkitsisi Kremlin joukkioille liioittelematta elämää tai kuolemaa. Siksi heidän tavoitteensa on syöstä Ukraina jatkuvaan kaaokseen. Niin se lähettää toisen selkeän signaalin Venäjän kansalle: Katsokaa, millaista kurjuutta demokratiasta seuraa!”

Venäjällä ”totuus on loppumatonta valhetta”

Muissakin Venäjää käsitelleissä kirjoissa on toistunut ajatus, miten sanojen merkitys muuttuu Venäjällä ja miten Venäjällä sanotaan yhtä ja tarkoitetaan toista. Demokratiasta puhuttiin Venäjällä jo Stalinin aikaan, mutta käsitteenä sen merkitys oli aivan toinen kuin länsimaissa. Eduskunta, vaalit, tasavalta, perustuslaki – nekin menettivät alkuperäisen merkityksensä Neuvostoliittoon matkattuaan.

Näin toimii Putininkin retoriikka Ukrainan sodan yhteydessä: fasisti tarkoittaa muuta kuin sanan alkuperäinen merkitys ja hyökkäys on hänen sanastossaan isänmaan puolustus. Sujuvasti valehdellen Putin vakuutti yhdelle ja toiselle Länsi-Euroopan valtuuskunnalle, ettei Venäjä aio hyökätä Ukrainaan. ”Me tiesimme, että hän [Putin] valehteli, ja hän tiesi että me tiesimme”, Britannian ulkoministeri kuvasi keskusteluja juuri Venäjän hyökkäyksen edellä.

Onko toivoa?

Suosittelen kaikille Sota vai rauha -kirjan lukemista. Se avaa meille pitkään naiiveina pysyneille kehityskulkua, jolta oli helpompi sulkea silmät. Tässä jutussa olen vain raapaissut sisältöä. Mielenkiiintoisia poimintoja voisi tehdä vaikka siitä, miksi Šiškin nimittää avoimia rajoja 2000-luvun diktatuurin uraauurtavaksi taktiseksi työkaluksi tai miten hän kuvaa Venäjän ekologisesta katastrofia. ”Ainoastaan vastuustaan tietoinen kansalaisyhteiskunta pystyy suojelemaan luontoa”, hän kirjoittaa. Siitä Venäjä on vielä kaukana.

Näkeekö Mihail Šiškin sitten mitään toivoa tai edes toivon pilkahdusta maassa, jota hän yhä rakastaa? Jotakin toivoa voi nähdä siinä, että Batustanin valtapyramidissa on hänen mukaansa syntymävika. Koko rakennelma alkaa horjua, kun kruununperimyksen aika on edessä.

Tsaarin imperiumi hajosi muutamassa kuukaudessa. Neuvostoliiton hajoamiseen meni kolme päivää. Putinin vallan vertikaali tuhoutuu muutamassa tunnissa.”

Suurimman toivon hän näkee nuorissa ja heidän kauttaan demokratiassa:

On vain yksi syy siihen, miksi demokratia voi voittaa Venäjällä: Mikään muu ei ole mahdollista.”

• Mihail Šiškin: Sota vai rauha – Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä
• WSOY, 2023
• Saksankielinen alkuteos Frieden oder Krieg: Russland und der Westen – Eine Annäherung, 2019
• Suomentanut Sirpa Hietanen
• 224 s./ 7 t 47 min.
• Äänikirjan lukee Unto Nuora