Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut – kun lapset kannattelevat perhettä

Joonatan Tolan esikoisromaani Punainen planeetta toi Tolan suvun tarinan isovanhemmista nykypäivään. Toisinkoinen Hullut ihanat linnut kuvaa perheen elämää isä-Mikon kuoleman jälkeen.

Kirjan loppusanoissa Joonatan Tola muistuttaa lukijaa:

Teos on osa sarjaa, jossa tarkastelen rikkoinaista elämäntarinaani kaunokirjallisuuden keinoin ja mielikuvitustani hyödyntäen. Vaikka tarinalla on omakohtainen kaikupohja, on hyvä muistaa, että kyseessä on kaunokirjallinen teos. Ei historiallinen dokumentti.”

Yritän pitää tämän mielessäni, kun palaan kirjaan toistuvasti. Joonatan Tola kirjoittaa vaivattomasti, viihdyttävästikin ja samaan aikaan koskettavasti. Missä faktan ja fiktion raja ikinä kulkeekin, tämä teksti on lukijalle niin totta, että helposti uskoo sen olleen totta myös kirjoittajalle.

Lapset perheen huoltajina

Eletään aikaa, jolloin isä-Mikon tilaamia tavaroita ja tarvikkeita, kuten vaikkapa säkeittäin ankansulkia laskuineen saapuu vielä hänen kuolemansa jälkeen. Eletään siis vahvasti suruaikaa. Kodinhoitaja käy, lähinnä paheksumassa. Äiti, joka liikuntakykynsä menettäneenä istuu pyörätuolissa, uhkailee lapsia huostaanotolla, jos paikat eivät ole kunnossa kun tantat tulevat. Niinpä lapset puurtavat ja feikkaavat, kun sossu on tulossa, siivoavat ja taikovat jostain ruokaakin kaappiin.

Äiti on sitonut alakouluikäisen kertoja-Jontun tiukasti itseensä. Äiti on fyysisesti huonossa kunnossa, vaikkei olekaan vielä saanut varmaa diagnoosia. Poika toimii hänen henkilökohtaisena avustajanaan ja yrittää parhaansa mukaan piristää tätä. Lakoninen kerronta pettää, kunnes on pakko pysähtyä ja tarkistaa: Mitä minä juuri luin?

Mutta kun kävin koulua, pelasin jääkiekkoa Pielisen Pamaus -nimisessä joukkueessa, näyttelin isosiskon talk show -ohjelmissa, joissa ei tunnettu ylityökorvauksia eikä sairaslomia saati selityksiä, lisäksi puheterapia vei oman aikansa – hemmetin monta iltaa viikossa – niin ettei vapaa-aikana enää mitenkään ehtinyt koko ajan nostella äitiä WC-pöntölle, mutta äiti ei ymmärtänyt tätä ja siksi äidin silmät sanoivat:

Jonttu, miksi sä et enää rakasta mua?

Mutta se oli törkeä valhe! Minähän rakastin äitiä rajattomasti! Ei edes ollut mitään äitiä, oli vain me, yksi organismi, siamilainen otus jolla oli lapsen pää ja kädet äidin ruumis ja pyörätuoli, kädessä rööki, toisessa lätkämaila, yhteiset keuhkot ja suoli, suolessa välipalaksi syömäni mandariini ja äitiin tankatut vellit – erotusleikkaus ja molemmat kuolisivat.”

Perhettä kannattelevat myös isosiskot, joista vanhempi hoitaa myös raha-asiat ja viranomaisasioinnin. Lapsista huolehtivaa aikuista perheessä ei ole. Isovanhemmistakaan ei ole tukea. Mikon äiti, jota kertoja kutsuu Hurtaksi on edelleen keskittynyt itseensä ja omaan hyvinvointiinsa. Äidin isä vain vilahtaa käymässä, hän on ottanut etäisyyttä tähän hullunmyllyyn jo aikaa sitten.

Apua ja tukea – parempi myöhään kuin ei silloinkaan

Kunta haluaa selvitä vähillä kustannuksilla, ja sossun mielestä lapset voisivat jäädä kotiin, jos taloon saataisiin mies. Ja pari saadaankin, eikä lukija voi olla ihmettelemättä, minkälaisia slurkkeja maa päällään kantaa. Apua näistä kaksilahkeisista ei ole, ja viepä yksi rahatkin.

Lopulta, inhimillisesti katsoen käsittämättömän myöhään lapset sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Sosiaalitoimen pallottelu, kustannusjahti ja moni muu asia kuin lasten etu tulevat prosessin myötä näkyviksi. Lopulta lapset pääsevät perhekotiin, joka hämmentää heitä. Kaikkea on, harrastaa voi, ja jääkaapissa on ruokaa, huomennakin.

Jonttu pääsee myös terapiaan rakentamaan itseään. Äiti on hoitokodissa ja kuihtuu kuihtumistaan. Perhekodin väki käy häntä joukolla katsomassa ja kaikki pitelevät vuorollaan äitiä kädestä. Tullaan pisteeseen, jossa Jonttu ymmärtää että hänen on päästettävä irti.

Pikkuaikuisen kasvu isäksi

Romaanissa on myös muutama tuokiokuva aikuisen kertojan elämästä nykyhetkessä, kun hänestä itsesään on tulossa isä. Omalla kepeällä tyylillään kerronta heijastelee lapsuuden jättämiä jälkiä: turvattomuutta ja epäluottamusta elämään. Myös kokemattomuus päätöksenteossa saa osuvan kuvauksen.

Tungin puhelimen taskuun ja päätin ostaa itselleni jääkahvin ja avopuolisolle puolen litran vissypullon. Mutta kahvin sisältämä kofeiini alkoi epäilyttää.
Ratkaisen sitten kaupassa, mitä ostan vissyn kaveriksi, päätin.
Äkkiä mieleen juolahti, että tämä oli varmaan ensimmäinen kerta, kun ikinä olin tehnyt itsenäisen päätöksen, vaikka oli toki kyseenalaista, oliko kyse päätöksestä.
Päätettyäni kaupassa toimimisesta istuin vielä hetken arpoen, kumpaan suuntaan lähden.”

Hurjasta tarinasta ja lasten kannalta täysin kohtuuttomista tapahtumista huolimatta romaanissa kulkee alusta loppuun positiivinen pohjavire. Kun rikkonaisen elämäntarinan kaikupohjasta pystyy kirjoittamaan näin kypsää kaunokirjallisuutta, on kirjoittajan täytynyt kulkea pitkä matka oikeaan suuntaan.

Hullut ihanat linnut on onnistunut jatko Punaiselle planeetalle. Tarinan painopiste siirtyy isästä ja hänen suvustaan äitiin. Kirja on oivallinen myös äänikirjana. Kuuntelijaa ilahduttaa, että Ilkka Villi on pidetty lukijana, hänen äänensä ja äänenkäyttönsä koostavat hyvän paketin.

• Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut
• Otava 2023
• Myös e-kirjana ja äänikirjana
• Äänikirjan lukija: Ilkka Villi
• 220 s / 6 t