Helena Juntunen & Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän – Oopperalaulajan elämäntarinat soivat kirkkaasti ja välillä tummasävyisesti

Oopperalaulaja Helena Juntusen ja kirjailija Petri Tammisen yhteistyön hieno tulos, elämäkertakirja tai elämäntarinoiden kirja Joskus liikaa, aina liian vähän – Oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita ei ala menestyksen tai suuren läpimurron kuvauksella vaan aivan päinvastaisesta kokemuksesta. Sen aluksi Helena Juntunen kertoo parin vuoden takaisesta produktiosta, Grazissa esitetystä Wagnerin Lentävästä hollantilaisesta, jossa hän lauloi Sentan roolin ja tunsi epäonnistuneensa. Samaa mieltä tuntuivat olevan muutkin. Tämä esimerkki kuvaa hyvin, miten erilainen taiteilijaelämäkerta on kysymyksessä ja miten avoimesti ja kaunistelematta menestynyt ja palkittu sopraano elämänsä vaiheita kuvaa.

Kirjan tekstit ovat Helena Juntusen kirjoittamia ja kirjan kokonaisuuden puitteet on luonut Petri Tamminen, heittämällä kysymyksiä, rohkaisemalla avoimuuteen, karsimalla – ja jättämällä aukkoja kuin kaunokirjallisuudessa ikään. Tässäkin mielessä Joskus liikaa, aina liian vähän on poikkeuksellinen elämäkerta.  Kirjassa on kerrottu oopperauran lisäksi Helena Juntusen lapsuudesta, vanhemmista, koulusta ja opinnoista, miessuhteista, alkoholismista, äitiydestä ja perheestä. Mutta mihinkään ei käytetä tuhottomasti sivuja, vaan tekstiin jää paljon lukijan täytettäväksi. Sivuja kirjassa on parisataa ja sivuilla Petri Tammisen kirjoista tuttu väljyys.

Maailmaa kiertävä oopperatähti ja Vääksyssä viihtyvä kirjailija

Petri Tamminen viihdytti kirjan julkaisujuhlan yleisöä vertailemalla Helena Juntusen ja itsensä eroa. Sillä aikaa, kun Helena Juntunen on kiertänyt maailmaa ja esiintynyt merkittävissä oopperataloissa, hän on istunut kotonaan Vääksyssä ja keskittynyt päälauseen sanajärjestyksen miettimiseen. ”Tosin viime aikoina siihen on tullut jo vähän sivulauseitakin mukaan.”

Miten kahden näin erilaisen tiet sitten yhtyivät? Helena Juntunen oli ottanut yhteyttä Petri Tammiseen, koska halusi Jaakko Kuusiston säveltävän Tammisen tekstejä lauluiksi. Petri Tamminen ei edes tunnistanut Helena Juntusen nimeä vaan joutui googlaamaan, kenestä on kysymys. Sävellykset eivät toteutuneet, mutta Tamminen kiinnostui Juntusen tavasta ja kyvystä kirjoittaa. Se oli paljastunut heidän sähköpostikirjeenvaihdossaan. Niinpä hän ehdotti yhteistä kirjaa.

Kirja syntyi tuhansista vaihdetuista sähköpostiviesteistä kahden vuoden aikana. Myös kirjan nimeen liittyy tarina. Liikaa, liian vähän oli pyörinyt jo ajatuksena, muttei tuntunut täysin hyvältä. Petri pyysi poikaansa Antti Rönkää, kirjailija hänkin, lukemaan käsikirjoituksen. Antilta tuli heti lukemisen jälkeen ehdotus nimeksi: Joskus liikaa, aina liian vähän.

”Over-the-top but real” – tavallista mutta erikoista

Siispä neuvoni jokaiselle
korkeakulttuurin korkeutta kammoksuvalle:
Katso lähemmäksi.
Kaukaa näkee vain kultaukset ja sametin, yläpilven.
Katso tarkasti, huomaa hikiläikät ja verisuonet,
repsottavat irtoripset.”

Kirja vie lukijan Helena Juntusen kanssa oopperataloihin ja lavalle, niin lähelle, että erikoisen oopperatähtielämän tavallisuuskin paljastuu. Keikkakämpällä tehty yksinkertainen ruoka. Lemmenkohtauksessa tenoripartnerin nenänpäästä tippuvat hikipisara. Ja kun esiintyminen on lähellä kotia, keikkapäivästä toteutuu äiti-versio. Se voi tarkoittaa yöllä vieressä nukkuvaa nuhaista lasta, joka aivastaa suoraan ääntään varjelevan oopperatähden naamaan.

Kirjassa on erinomainen luku, jonka nimi on LAULAJAN RUUMIINOSAT. Siinä lähdetään navasta ja edetään sellaisiinkin ruumiinosiin, joita maallikko ei osaa ensimmäiseksi yhdistää laulamiseen. Luvussa tulee välillisesti kerrotuksi, mitä kaikkea oopperalaulajan koulutukseen liittyy. Selviää esimerkiksi, että kieli on aloittelijan pahin vihollinen. Ennen laulamisen aloittamista kieli on toistellut väärin konsonantteja ja vokaaleja, ja vääristä tavoista pitää oppia pois. Pitää myös oppia, että esimerkiksi H-äänteitä on suomessakin kolme erilaista, ”yksi tehdään pallealla, yksi kielellä ja yksi huulilla”.

Yhtä silmiä avaavaa on oopperalaulun rinnastaminen urheiluun. Luetelluksi tulevat lajit ampumahiihdosta sadan metrin aitoihin ja rallista golfiin.

Oopperalaulajan koulutus on yksi maailman kalleimmista.
Ajattelen sitä joskus, kun makaan miehen sylissä
ja teeskentelen nukkuvani
ja sinfoniaorkesteri soittaa sensuellia ylimaallisuutta
ja tunnen tervan tutun tuoksun
koska olen tuonut miehelle
ensi-iltalahjaksi suomalaista tervashampoota.

”Liikaa, liian vähän”

Minut on hakattu ja raiskattu ja tapettu näyttämällä satoja kertoja.”

Lainauksen lause kertoo oopperalaulajan työstä, mutta Helena Juntunen kertoo kirjassa avoimesti myös elämänsä vaikeista vaiheista tai seksuaalisesta häirinnästä. ”Kerro kaikki”, se oli Petri Tammisen ohje hänelle. Ei myöskään ollut yllätys, että Helena Juntusen liiallinen alkoholin käyttö, josta muuten on jo 15 vuotta, nousi nopeasti kirjan julkaisemisen jälkeen otsikoihin. Tämä kaava näyttää toistuvan aina, kun julkisen henkilön elämäkerrassa kerrotaan muutakin kuin siloteltua tarinaa. Alkoholismi ei ole Joskus liikaa, aina liian vähän -kirjan pääaihe, vaikka se liikaa-osioon kuuluukin.

Kunnianhimoa Helena Juntunen kokee itsellään olevan sekä liikaa että liian vähän. Se ruoskii tekemään liikaa, mutta todelliseen maailmanmaineeseen kunnianhimoa on ollut liian vähän. Kiertävän ja vaativan ammatin suora seuraus on ollut liian vähän läsnäoloa tärkeille ihmisille. Senkin Helena Juntunen on saanut kokea, että äidiksi tulo oli maineikkaan agentin mielestä, jos ei liikaa, niin syy irtisanoa sopimus.

Sibeliusta tanskaksi

Kirjan kumpikaan tekijä ei ole tosikko, ja kirjassa on monta hulvattomankin hauskaa muistoa erilaisista sattumuksista ja kommelluksista. Mitä tapahtui, kun Helena Juntuselle selvisi konserttipäivänä perillä Amsterdamin kuuluisassa Concertgebouw’ssa, että Sibeliuksen Myrsky esitetäänkin tanskaksi. Entä kun hän alkoi matkalla kohti esiintymispaikkakuntaa kimppakyydin tarjonneen tenorin autossa ihmetellä, miksi tenori on matkassa mukana, sillä hänen harjoittelemassaan oopperassa ei ole tenoriroolia.

Joskus liikaa, aina liian vähän ei ole kirja vain oopperan tai musiikin ystäville. Suosittelen sitä kaikille ihmisistä ja työstään kiinnostuneille. Vaikka Helena Juntusen ammattiin liittyisikin kultaa ja kimallusta, hän toteaa saman kuin muutkin omasta tehtävästään: ”Teen tätä työkseni.”

Minä luin kirjan perinteisenä kirjana, mutta monen kehuttua kuuntelin myös äänikirjan. Se kannattaa kuunnella. Tekijät ovat itse lukijoina ja mukana on myös äänitehosteita ja musiikkia.

Helenan Juntusen voi nähdä työroolissaan Kansallisoopperassa Johan Strauss nuoremman Lepakossa pääroolissa Rosalindenä. Ensi-ilta on 24.11. ja näytökset jatkuvat 5.1.2024 asti.

• Helena Juntunen & Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän. Oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita.
• Otava 2023
• 204 s./4 t 19 min.
• Äänikirjan lukijat Helena Juntunen ja Petri Tamminen