Juhlat – ja elämä siinä sivussa -näytelmä Kansallisteatterissa tarjoaa kepeitä nauruja upeissa lavasteissa

Kansallisteatterin ensi-ilta on aina jotenkin vaikuttava hetki. Lämpiössä tuoksuu sherry ja kulttuurialalla tunnettuja ihmisiä tulee käytävillä vastaan. Uusi kotimainen näytelmä on tietenkin tapaus. Kirsi Porkka ja Marina Meinander ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet 23.11.2023 ensi-iltansa saaneen Juhlat – ja elämä siinä sivussa -näytelmän Kansallisteatterin päänäyttämölle.

Ensimmäinen näkymä näyttämölle oli huikea. Pylväsrintaman takana upeat riikinkukkotapetit, suurissa maljakoissa näyttäviä lilja-asetelmia. Selvästi valmistauduttiin juhlaan.

Pian selvisi, että kyseessä oli Eeva Nieminen-Koskisen (Sari Puumalainen) järjestämät 30-vuotishääpäiväjuhlat, jotka tulivat aviomies Heikki Koskiselle (Timo Tuominen) yllätyksenä. Juhlien teema oli Valheita ja viettelyksiä -epookkielokuva ja kaikki olivat pukeutuneita teeman mukaisesti. Yhtäkkiä hypättiin kuitenkin Humisevan harjun tunnelmiin tanssimalla Kate Bushin Wuthering Heights -biisin tahtiin. Ja seuraavaksi Heikki Koskinen oli ruusu hampaissa sängyllä puolipukeissa, vaikka kertoi oman yllätyksensä: hän halusi avioeron.

Sekavasti edenneeseen juhlatunnelmaan tulivat mukaan Eevan vanhemmat (Leena Uotila ja Heikki Nousiainen), lapset (Minka Kuustonen ja Juhana Hurme) ja paras kaveri (Katariina Kaitue). Kaikilla oli huolensa. Eevan äiti oli halvaantuneen miehensä omaishoitaja, tytär suoritti ja menestyi töissään, mutta oli muutoin aivan rikki, poika puolestaan ei ollut kiinnostunut edessä olevista ylioppilaskirjoituksista tai oikein mistään. Kaveri kipuili sinkkuutensa kanssa.

Näytelmässä korostettiin ja toisaalta kyseenalaistettiin tunnollisuutta ja työntekoa, Niemisen insinöörisuvun jäsenten yhteistä arvoperustaa. Ensimmäisten juhlien jälkeen kokoonnuttiin vielä viettämään yhteistä vappua ja Sara-tyttären kolmekymppisiä. Juhlaporukan ydin pysyy, mutta mukaan tulee tapahtumien edetessä muutamia uusia henkilöhahmoja.

Juhlien käsikirjoitus

Näytelmän teksti oli parhaimmillaan nokkelaa ja sisälsi erinomaisia one-linereita, jotka saivat ensi-iltayleisön hörähtämään nauruun, minut mukaan lukien. Kokonaisuutena käsikirjoitus jätti kuitenkin kovin kädenlämpöisen tunnelman. Käsiohjelmasta luin, että tavoitteena oli kyseenalaistaa keskiluokkaisen menestymisen vaatimukset, joiden koettiin sulkevan pois onnelliset ihmissuhteet. Voi olla, että esitelty maailma oli minulle niin tuttua, että uusia oivalluksia ei sen vuoksi syntynyt.

Tapahtumat etenivät pinnallisella tasolla, tunteita sai aikaan vain seurapelin kyselykortit. Parisuhteita tulivat hämmentämään edellisen heilan tuhkat ja uusia persoonallisia kumppaneita. Kokonaisuuteen oli ympätty monia nykymaailman ilmiöitä, mutta ne jäivät irrallisiksi heitoiksi kuten suomalaisen vapun 37 asteen helle. Tuli tunne, että tarinaan oli nostettu kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tapahtumia, mitä sukujuhlissa saattaa putkahtaa esiin, mutta niille ei saatu muuta yhteistä nimittäjää kuin se, että ydinjoukko oli Niemisiä.

Juhlien helmi: Leena Uotila

Näytelmän ehdoton helmi oli Leena Uotila! Ai että ihailin hänen ajoitustaan, kun hän laukoi vanhan ihmisen totuuksia tyyliin ”Minähän sanoin, että imetit häntä aivan liian kauan!” Olen nähnyt Leena Uotilan samanlaisissa rooleissa aiemminkin, mutta se ei vähentänyt tämänkertaista nautintoa.

Muista näyttelijäsuorituksista nostan Minka Kuustosen, jonka kolmekymppisen tuska oli hyvin aidonoloista ja juuri sopivassa tunnerekisterin kohdassa. Myös Emma Pälsynaho opiskelijan roolissaan ilahdutti. Muu ensemble jäi melko etäiseksi, eikä ollut näytelmän edetessä oikein väliä, mitä heille tapahtuu. Näytelmän loppua kohden tarinan jännite lopahti jopa niin, että viimeiset repliikit menivät ihan ohitse.

Upeat lavasteet

Katri Renton lavastus oli huikea. Milloin oltiin palatsimaisissa huoneissa, milloin pikkumökissä metsän keskellä. Loppukohtauksen metsäpalo oli melkoisen kuumottava. Näytelmän puitteet olivat todella kohdallaan!

Kenelle?

Kansallisteatteri on profiloitunut nimenomaisesti taiteellisena teatterina. On upeaa, että he tuottavat uutta kotimaista teatteria. Juhlat-näytelmä sopisi viihdyttävyydessään monen profiililtaan laajemman yleisön teatterin ohjelmistoon ja toimisi siellä oikein hyvin. Mutta Kansallisteatterin arvolausetta ”Katsojille tarjoamamme arvo muodostuu kokonaisvaltaisista elämyksistä, jotka liikuttavat, puhuttelevat ja herättävät ajattelemaan” Juhlat-näytelmä ei minun kohdallani lunastanut.