Kesäpäivä Pyynikillä – linna, torni ja kesäteatterissa Ehtoolehdon sankarit

Kesäpäivän ohjelmassa oli käydä katsomassa Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogiaan perustuva näytelmä Ehtoolehdon sankarit Pyynikin kesäteatterissa Tampereella. Minä tulin Tampereelle melko läheltä eli Näsijärven rannalta ja teatteriseuralaiseni Minna junalla Helsingistä. Olimme hyvissä ajoin ennen kesäteatterin iltaesitystä liikkeellä, niinpä tutustuimme myös Pyynikinharjun muuhun tarjontaan eli Pyynikinlinnan näyttelyihin ja Pyynikin näkötorniin.

1.

Pyynikinlinna

Pyynikinlinna Pyhäjärven puolelta

Pyynikinlinna on vuorineuvos, kenkäpatruuna Emil Aaltosen (1869-1949) vuonna 1924 rakennettu koti. Tänään se toimii Emil Aaltosen säätiön ylläpitämänä taide- ja teollisuusmuseona ja Aaltosen jälkeläisten perustamien säätiöiden ja yhdistysten kotipesänä.

Emil Aaltosen muotokuva

Olimme ajatelleet vain pistäytyä Pyynikinlinnassa sisällä, mutta meillähän hurahti siellä toista tuntia. Ensin ihastelimme alakerrassa Emil Aaltosen taidekokoelmaa, jossa oli mm. Edelfeltiä, von Wrightia, Ekmania ja Schjerfbeckiä. Huoneisiin sijoitetuista mustavalkovalokuvista näkee, millaiselta koti on näyttänyt patruunan siellä asuessa.

Pyynikinlinnan kokoelmissa on suomalaista arvotaidetta

Yläkerrassa on teollisuusnäyttelyn lisäksi nykytaiteen näyttely.

Nykytaidetta Pyynikinlinnan kokoelmista -näyttely on avoinna 26.8.2018 asti

Yläkerrassa oli ”Nykytaidetta Pyynikinlinnan kokoelmista” -näyttely, jossa oli esimerkiksi Kuutti Lavosen, Hannu Väisäsen ja Nanna Suden töitä. Siellä esiteltiin myös Emil Aaltosen elämäntyötä, kuinka hän nousi suutarin oppipojasta monialakonsernin johtoon ja samalla merkittäväksi tieteen ja taiteen tukijaksi. Hänen säätiönsä kautta on tuettu suomalaista tutkimusta ja taidetta jo noin 55 miljoonan euron edestä!

Museossa on kenkiä monelta eri vuosikymmeneltä.

Myös Sarvis ja Lokomo kuuluivat Aaltosen yrityksiin.

 

Suosittelemme kaikille taiteesta ja teollisuushistoriasta kiinnostuneille!

2.

Pyynikin näkötorni

Näkymä Pyynikin näkötornista Pyhäjärvelle. Puiden keskellä rannassa sijaitsee Pyynikin kesäteatteri.

Pyynikin näkötorni

Pyynikinharju on wikipedian mukaan maailman korkein pitkittäisharju, 160 metriä merenpinnasta ja 80 metriä Pyhäjärvestä. Kävely laella olevalle Pyynikin näkötornille oli kyllä kannattavaa. Ylös tornin näköalatasanteelle pääsee hissillä tai rappusia. Näkymät Pyhäjärvelle, Tampereen keskustaan ja Näsijärvelle ovat hulppeat.

Pyyninin näkötornin kahvilan munkit ovat kuuluisia herkullisuudestaan, nam!

Ehdoton ”must” on syödä tuore munkki näkötornin kahvilassa!

3.

Pyynikin kesäteatteri: Ehtoolehdon sankarit

Katsomoon mennään Helsingin rautatieaseman ”kivimiesten” portin kautta. Kuvassa oikealla Minna Väisälä ja keskellä bloggarikollega Kirsi Kirsin kirjanurkasta, joka oli sattumalta samassa näytöksessä!

Me olimme Minnan kanssa molemmat ensikertalaisia Pyynikin kesäteatterissa. Minä olen kuullut paljon tarinoita Pyynikistä, sillä appeni näytteli siellä lukuisina kesinä Tuntemattomassa sotilaassa. Esitys oli ollut aikoinaan niin suosittu, että pyörivän katsomon sivuille oli viritetty köydet, joiden takana oli niin kutsuttuja ravipaikkoja eli seisomapaikkoja. Kun katsomo kääntyi, niin avustajat pingoittivat köysiä samaan suuntaan ja seisomakatsojat siirtyivät katsomon mukana.

Pyynikin kesäteatterin katsomo on täysin katettu. Katsomo pyörii monta kierrosta näytelmän aikana. Kuvassa Hakaniemen tori ja Helsingin rautatieasema.

Täyttä oli keskiviikkoiltana 11. heinäkuutakin. Meillä oli paikat ihan vihonviimeisellä piippuhyllyllä, joka oli kyllä kovin kaukana näyttelijöistä. Sieltä tosin oli hyvä tarkkailla muun yleisön reaktioita. Suuri osa yleisöstä oli noin seitsemänkymppisiä, siis aivan nuoria Ehtoolehdon päähenkilöihin verrattuna, jotka kaikki olivat yli ysikymppisiä. Yleisö selvästi viihtyi, ja hörähteli nauruun useasti. Naurua herätti kesäteatterimaisesti erityisesti vanhojen naisten kiroilu, kun Siiri sanoo ”vittu”, ja vihjaukset Neuvostoliittoon, DDR:ään ja talvi- ja jatkosotiin.

Näytelmän käsikirjoituksen ovat Seija Holma ja Tommi Auvinen dramatisoineet Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian pohjalta ja Auvinen on myös ohjannut näytelmän. Olen lukenut vain keskimmäisen eli Ehtoolehdon pakolaiset (lue juttu), joka oli vahvasti myös Ehtoolehdon sankareitten pohjana.

Ehtoolehto näytti lavasteissa todella söpöltä.

Tarinan viitekehyksenä toimii vanhusten palvelutalon eli Ehtoolehdon vähintäänkin epäilyttävästi etenevä putkiremontti. Henkilökuntaa tai virolaisia remppamiehiä ei asukkaiden hyvinvointi kiinnosta, niinpä toimeliaat asukkaat järjestävät itselleen väistötilan, kimppakämpän, putkiremontin ajaksi. Ytimessä on neljä naista ja kaksi miestä, joiden tilannetta käsitellään kahden hyväkuntoisimman eli Irman (Eija Vilpas) ja Siirin (Pirkko Hämäläinen) kautta. Molemmat ovat hyviä rooleissaan, etenkin Vilpas ilahduttaa, sillä hänen Irmansa oli erilainen kuin hänen aiemmat vanhusroolinsa.

Pyynikin kesäteatteri Ehtoolehdon sankarit 2018. Kuvassa Eija Vilpas, Pirkko Hämäläinen ja Tuija Piepponen. (Kuva Leena Klemelä)

Näytelmässä tuodaan hyvin esille vanhustenhuollon karmeudet. Hoitohenkilökunta palvelutalossa, sairaalassa tai kotikäynneillä on joko kylmäkiskoista, kiireen uuvuttamaa, ammattitaidotonta tai kaikkea näitä. Vanhukset ymmärtävät ja tukevat toisiaan, oli kyseessä kremppa, muistihäiriö tai puolison kuolema. Heillä riittää aikaa ja lämpimiä sanoja myös nuorille ja maahanmuuttajille.

Arenan talo Helsingin Hakaniemessä tarjosi näytelmän vanhuksille kimppakämpän.

Väliajalla jututimme samaan pöytään osunutta seuruetta. Reilu kuuskymppinen mies totesi, että hän lähtee aina mukaan, kun vaimo järjestää teatterireissun. Ehtoolehdon sankarit oli hänestä hyvä, mutta niin olivat olleet vaimon aiemmatkin valinnat. Tarinaa oli heidän mielestään helppo seurata, vaikka he eivät Minna Lindgrenin kirjoja olleetkaan lukeneet.

Me teatteriseuralaiseni Minnan kanssa totesimme, että Ehtoolehdon sankarit on hyvä kesäteatterinäytelmä, mutta ei nouse kategoriaansa paremmaksi. Koska meille Ehtoolehto-kirjat olivat tuttuja, niin osasimme arvostaa, kuinka hyvin tarina siirtyi pyörivän katsomon kulissien kautta näyttämölle. Helsinki oli niin läsnä kuin se Tampereen järvimaisemassa voi olla! Hieman olisi rakennuskohellusta voinut jättää vähemmälle, sillä se on kuitenkin vain sivujuonne vanhustenhuollon kuvaamisessa.

Naisroolit vastasivat hyvin mielikuviamme, mutta diplomaatti-Onnin (Puntti Valtonen) olimme kumpainenkin kuvitelleet hienostuneemmaksi herrasmieheksi. Kirjassa ihastuin maahanmuuttajakaksikko Muhiksen ja Metukan kunnioitukseen ja lämpöön vanhoja ihmisiä kohtaan ja sen olisin toivonut näkyvän selkeämmin myös näyttämöversiossa. Ja vieläkään en saanut vastausta siihen, miksi Irma hokee näytelmässä kerta toisensa jälkeen ”döden, döden, döden”, vaikka tiedänkin Astrid Lindgrenin tervehtineen niin puhelimessa.

Näyttelijät kiitoksissa Hakaniemen torin ja rautatienaseman kivimiesten katveessa 11.7.2018.

Suosittelemme Ehtoolehdon sankareita heille, jotka yleensäkin pitävät kesäteattereista ja niille, joille vanhustenhuollon asiat ovat ajankohtaisia. Kaikkinensa hyvän mielen esitys!

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.