Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista – arjen tummia sävyjä

Kaikki on totta, näinkin voisi kuvata Elizabeth Stroutin luomia fiktiivisiä henkilöhahmoja ja tapahtumia. Hän kuvaa kaunistelematta mutta myötätuntoisesti amerikkalaisten pikkukaupunkien ihmisiä, usein niitä köyhimpiä, joiden elämä ei ole ollut eikä ole helppoa.

Viime vuonna ilmestynyt Nimeni on Lucy Barton oli kuvaus äärimmäisen köyhistä oloista lähtöisin olevan kirjailijan, Lucy Bartonin, ja hänen äitinsä viettämistä päivistä ja öistä tyttären sairaalahuoneessa. Äidin juoruilun ja tyttären muistikuvien kautta piirtyi ahdistava mutta myös anteeksi antava tarina lapsuuden maailmasta, jossa ei osata näyttää rakkautta silloinkaan, kun sitä on.

Luimme Nimeni on Lucy Barton -teoksen viime marraskuun lukupiirissämme. Se on hieno kirja, ja niin on myös Stroutin tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Kaikki on mahdollista. Stroutin ohella kiitoksen ansaitsee molemmat kirjat suomentanut Kristiina Rikman.

Elizabeth Strout palaa Kaikki on mahdollista -kokoelman tarinoissa samaan pikkukaupunkiin, keskilännen Amgashiin, josta Lucy Barton oli lähtöisin. Novelleja sitoo yhteen paitsi paikkakunta myös seudun ”julkkis”, kirjailija Lucy Barton, jonka menestysromaanista on ehtinyt kulua jo 17 vuotta. Muutkin novellien henkilöt ovat vähintään vilahtaneet edellisessä kirjassa Lucyn äidin kertoillessa paikkakunnan tapahtumista.

Maissi- ja soijapeltojen keskellä ei eletä idyllissä, kaukana siitä. On rikkoutuneita liittoja, sodan henkisesti vaurioittamia miehiä, perverssejä haluja tai piilotettuja suhteita. On rakkauttakin, vaikka siitä joskus maksetaan eikä siitä usein puhuta.

Hän otti kätensä vaimon kädestä. ”Saatat olla oikeassa”, hän sanoi. Ja lisäsi mitättömän asian, mutta asian joka oli totta. Hän sanoi: ”Minä rakastan sinua, Shirley.” Ja sitten hän nosti katseensa kattoon; muutamaan hetkeen hän ei kyennyt katsomaan vaimoaan.

Kuten Nimeni on Lucy Bartonissa, myös useammassa Kaikki on mahdollista -kokoelman novellissa on kyse äidin ja tyttären suhteesta. Se on haavoilla, kun tytär kokee äidin pettäneen hänet rakastuessaan italialaiseen mieheen ja jättäessään aviomiehensä 51 avioliittovuoden jälkeen. Se on armahtava, kun keski-ikäinen tytär huolehtii dementoituneesta äidistä, joka hänkin on aikoinaan jättänyt miehen rakastuessaan toiseen. Kipein se on silloin, kun tytär haukkuu äitinsä siitä, ettei tämä tee mitään, vaikka tietää miehensä perverssistä käytöksestä.

Elizabeth Strout kirjoittaa pienin, selkein keinoin alleviivaamatta tai syyllistymättä sentimentaalisuuteen. Kun opinto-ohjaajana toimiva Patty, jonka voimakkaimmat ilmaisut yleensä ovat ’peijakas’ tai ’voi hyvä luoja’, täräyttää häntä ärsyttäneelle teini-ikäiselle ’vitun saasta’, ymmärrämme, miten syvästi Pattya ovat satuttaneet tytön puheet Läski Pattysta, joka yhä, jo leskenä olisi neitsyt.

Köyhyyden jättämät jäljet tai vielä kipeämmät muistot seuraavat niitäkin, jotka ovat niin sanotusti menestyneet. Lucy Barton palaa vuosien poissa olon jälkeen lapsuuden kotiinsa, tapaa siellä yhä asuvan veljensä sekä katkeroituneen sisarensa. Lapsuuden tapahtumien muistelu on kirjailijalle lopulta niin tuskaisaa, että hän saa paniikkihäiriökohtauksen.

Ja silloin Pete tajusi, ettei sisko sietänyt taloa eikä Amgashia, että häntä pelotti, samalla lailla kuin häntä oli pelottanut hiusten leikkaaminen, Lucy oli vain paljon enemmän peloissaan.

Helsingin Sanomissa 14.4. oli Elizabeth Stroutin puhelinhaastattelu ja iso juttu kirjailijasta. Voit lukea sen tästä linkistä: (klik)Haastattelussa Strout kertoo kirjoittavansa pikkukaupungeista, koska on itsekin sellaisesta kotoisen. Ne hän tuntee, vaikka on jo pitkään asunut New Yorkissa. Hän on valmistunut myös juristiksi ja toiminut vähävaraisten lakiavustajana.

”Pyrin opiskelemaan lakia, koska halusin auttaa ihmisiä ja muuttaa yhteiskuntaa. Olin surkea juristi, mutta siinä työssä oppi ajattelemaan karusti, epätunteellisesti, ja se on varmasti auttanut minua kirjailijana”, Strout kertoi häntä haastatelleelle Helsingin Sanomien toimittajalle Suvi Aholalle.

Elizabeth Strout. Kuva Tammi/Leonardo Cendamo.

Elizabeth Strout on syntynyt vuonna 1956 Portlandissa, Mainessa. Hän on saanut Pulitzer-palkinnon kirjastaan Olive Kitteridge, josta on myös tehty samanniminen tv-sarja. Sen voi katsoa HBO Nordicista.

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista
Tammi 2019
Alkuperäisteos Anything Is Possible 2017
Suomentanut Kristiina Rikman
ISBN 978-952-04-0089-7
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.