Pajtim Statovci: Bolla – hyvä ja paha rinnakkain

Kahden nuoren miehen katseet kohtaavat ja rakkaus syttyy. Pajtim Statovci kuvaa juuri ilmestyneessä kolmannessa kirjassaan Bolla tämän rakastumisen hetken niin, etten vähään aikaan muista lukeneeni yhtä kaunista rakkauskohtausta:

”Saanko istua tähän?” kysyn ja vedän tuolin pöydän alta.
”Toki”, hän vastaa, vilkuilee ympärilleen, sitten nyökkää tuolin suuntaan ja katsoo minua silmiin, ja minä ajattelen, miten valtavan, ihmeellisen kaunis mies hän on, hänen iiriksensä näyttävät myrskyyn valmistautuvalta taivaalta ja siistitty sänki yhdistyy punertavanruskeisiin, hyvin hoidettuihin hiuksiin, selkä on pitkä kuin hevosella ja kasvot tasasuhtaiset ja herttaiset, enkä sitten enää muistakaan miten kauan hänen vastauksestaan on kulunut, miten pitkään olen vain tuijottanut häntä ja hän minua kuin vuosikymmeniä erossa ollutta ystävää.
”Minä olen Arsim”, sanon ja ojennan hänelle käteni.
”Miloš”, hän vastaa ja tarttuu siihen kylmin, luisevin sormin. ”Hauska tutustua”, hän sanoo, ja minä irrotan otteeni ja valun hänen vanhoihin ja surullisiin silmiinsä, joita raskaat ja ryppyiset luomet painavat.

Rakastuminen käy kauniisti ja helposti, mutta muuta helppoa miesten suhteessa ei sitten olekaan. Arsim on naimisissa ja pian myös isä, eikä miesten välistä rakkautta muutenkaan voisi avoimesti näyttää Kosovon kaltaisessa tiukan vanhoillisessa kulttuurissa. Lisäksi Miloš on serbi ja Arsim albaani, sekin salattava asetelma vuoden 1995 Pristinassa.

Jugoslavian hajoaminen on romuttanut Kosovon autonomian ja serbihallinto rajoittaa avoimesti Kosovon albaanien oikeuksia. Kirjallisuutta opiskeleva ja kirjailijan urasta haaveileva Arsim on joutunut jättämään opiskelupaikkansa Pristinan yliopistossa ja siirtymään tasoltaan vaatimattomaan albaaneille tarkoitettuun opinahjoon. Miloš aikoo lääkäriksi ja voi serbinä jatkaa opiskeluaan yliopistossa.

Näistä lähtökohdista Pajtim Statovci on kirjoittanut hienon, syvälle vaikuttavan tarinan kielletystä rakkaudesta, sodasta ja sen vaikutuksista, väkivallasta, heikkoudesta, voimastakin. Pidän ihmeenä, ellei Bolla olisi yksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Näin uskallan kirjoittaa, vaikka suuri osa tämän vuoden kotimaisista kaunokirjoista on vielä ilmestymättä.

Pajtim Statovci Helsingin Kirjamessuilla vuonna 2014, kun esikoiskirjapalkinto ja suuri läpimurto olivat vielä edessä..

Pajtim Statovci on omaääninen kirjailija, jonka ääni on nyt kantanut jopa vaikeasti valloitettaville Yhdysvaltojen kirjamarkkinoille. Hänen aikaisemmista kirjoistaan Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän tuttu käsialansa on tunnistettavissa myös Bollassa. Aikaisempiin kirjoihin verrattuna Bollan ydintarina, Arsimin kautta kerrottu, on selkeämpi, helpommin seurattava, mutta mukana on taas myyttisiä tarinoita ja Milošin päiväkirjanomaisten muistiinpanojen ja itsetilitysten kautta syntyvää arvoituksellisuutta.

Kirjailija tarjoaa lukijalle kaksi avainta Bollan tarinan tulkintaan. Heti aloitussivulla on sanakirjamaiset selitykset sille, mitä bolla tarkoittaa:

bolla
1. haamu, näkymätön, peto, piru
2. tuntematon eläinlaji, käärmeenkaltainen olento
3. ulkopuolinen

Toinen selitys tulee tarinasta, joka rytmittää kirjan kerrontaa. Se on tarina siitä, miten jumala luopui lapsestaan, jotta paholainen veisi käärmeensä pois paratiisista. Jumala makasi tyttärensä ja rutsaisesta suhteesta syntyi sydänvikainen, sokea tyttö. Hänet jumala lahjoitti paholaiselle. Typeryksenä paholainen jumalaa piti: ”Antaa nyt jumalan tytär. Yhdestä käärmeestä’.” Paholainen sulki sokean tytön ja käärmeen luolaan, ja siellä nämä kaksi sulautuivat yhdeksi, siivekkääksi olioksi.

”Bolla”, paholainen sanoi ja antoi auringon kajastaa sisään luolan suusta, langeta luomuksensa ylle. Silloin tyttö koki ensi kertaa valon ja se valo oli kaunis.

Bollan tarinan ulkopuolinen on Arsimin vaimo Ajshe, ”tottelevainen ja vähäsanainen”, kuten Arsim häntä kuvaa. Miehellä kuuluu olla vaimo, Arsim ajatteli ja nai nuorena isänsä hänelle osoittaman naisen. Hiljaisena ja kärsivällisenä nuori Aishe myös ottaa vastaan oman osansa, miehen poissaolot ja väkivallan.

Hätkähdin, kun kirjallisuutta opiskeleva, rakastamaansa miestä kauniisti kuvaava ja oman vajavaisuutensa vaimoonsa verrattuna itselleen tunnustava Arsim äkillisesti pahoinpitelee Ajshen. Bolla ei ole kiiltokuvatarina homorakkaudesta vaan monitasoinen kuvaus maailmoista, joita tuhoaa sota, väkivalta, vuosisataiset perinteet ja niiden pakottamana salailu. Peto ja piru, bolla, on Arsimissakin. Hän ei ole yksiselitteisesti paha, muttei hyväkään. Vaikeissa olosuhteissa hänen ja Milošin tiet erkanevat, ja myöhemmin Arsim ja Ajshe ja jo kasvanut perhe lähtee pakoon Serbian ja Kosovon sotaa nimeämättömään maahan.

Pajtim Statovci oli mukana kirjabloggareiden keskustelussa viime syksyn Turun kirjamessuilla.

Miloš palaa muistikirjamerkinnöissään lapsuuteensa, nuoruuteensa, rakkauteensa Arsimiin ja sotakokemuksiinsa. Vasta näistä palasista rakentuu kuva miehestä, johon Arsim rakastui. Hänkään ei ole pelkästään paha, vaikka paljon pahaa hänestä paljastuu. ”Sota syntyy sodasta”, hän ajattelee.

Sota on saastaista ja epähygieenistä, eikä kukaan puhu siitä miten paljon likaa siitä syntyy, miten paljon huollettavaa kalustoa, pestäviä ja korjattavia vaatteita, puhdistettavia haavoja, lakanoita, telttakankaita, leikkausvälineitä, sairaalalaitteita, pois heitettäviä pakkauksia, sideharsoja, ruiskuja, tippaletkuja ja sen sellaista – jätesäkillisiä, kuorma-autollisia, kaatopaikallisia jätettä, silmänkantamattomiin, eikä kukaan peseydy, olin pyörtyä monen monta kertaa sotilaiden jalkojen hajusta kun otin heiltä saappaat pois se oli kammottavaa, ja heidän vaatteitaan riisuessani heidän nivusistaan nousi järkyttäviä, kaiken toiminnan seisauttavia hajuja, virtsan- ja ulosteenhuurua joka sekoittui kuivuneen veren ruosteiseen lemuun ja ruudinkäryyn ja muinaisen hien löyhkään – likainen mies on niin oksettava.

Tätä seuraavaa rinnastusta ehkä myöhemmin kadun, mutta se, miten varsinkin Arsimissa ovat rinnan paha ja hyvä, toi mieleeni Eino Leinon Hymyilevän Apollon usein toistetut rivit: ”Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.”

En halua spoilata tarinaa, mutta tuskin kukaan odottaakaan Bollalta mitään happy end -loppua. Tarina ei kuitenkaan lopu täyteen toivottomuuteen. Vahvimpana selviää Ajshe, hän, joka on sallinut itseään petettävän, hakattavan ja joka on ollut valmis peittelemään ja kaunistelemaan aviomiehensä hirveitäkin tekoja. Onko hänestä vuosien myötä muokkautunut tarinan uljas käärmeennahkaan sonnustautunut luomus, joka on saanut kokea valon, itsenäisen naisen elämän?

  • Pajtim Statovci: Bolla
  • Otava 2019
  • Kotimainen kaunokirjallisuus
  • ISBN 978-951-1-31682-4
  • Myös e- ja äänikirjana
  • ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Keskustelimme Bollasta Kirsin kanssa yhdeksännessä podcastissamme. Siinä selviää myös, miten lukupiirimme ”löysi” nuoren kirjailijan ja hänen esikoisensa Kissani Jugoslavia heti tuoreeltaan. Kuuntele podcast tästä:

Kesäillan idyllissä keskustelimme Kirsin kanssa Bollasta. Pajtim Statovcin kirja aloitti hienosti kirjasyksyn, ja podcastin lopussa selaamme kustantajien syksyn kirjaluetteloita ja valitsemme muita odottamisen arvoisia kirjoja.

Pajtim Statovcin aikaisemmista kirjoista olemme kirjoittaneet blogissamme näissä jutuissa:

”Virallinen kirjailijakuva” Pajtim Statovcista. Kuva Jonne Räsänen 2019.
Kommentit
  1. Reta Anna Maria
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Tuulevin lukublogi
  3. Jane / Kirjan jos toisenkin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.