KOM-teatterin vahva Poika vavisutti kyyneliin

Kun saavuin Kom-teatterin Poika-näytelmän ensi-iltaan, ensimmäiseksi ihastelin tyylikkäitä lavastuksia. Seuraavaksi kiinnitin huomiota näytelmän pojan äitiä näyttelevän Vilma Melasniemen hienoihin harmaisiin hiusraitoihin ja samanlaiseen nahkahameeseen kuin minulla oli päälläni istuessani eturivissä.

Siihen päättyikin ulkoisten asioiden tarkastelu, sillä Poika-näytelmä vei ensikohtauksista alkaen sellaisiin syvyyksiin, että elin intensiivisesti jokaisen repliikin, eleen ja esityksen energian tahdissa.

Poika-näytelmän käsikirjoitus on Florian Zellerin (s. 1979), jota The Times ylistää aikamme kiinnostavimmaksi näytelmäkirjailijaksi. Hänen näytelmänsä ovat haalineet palkintoja ja valloittaneet näyttämöitä ympäri Eurooppaa. Näytelmillä on ytimekkäitä nimiä kuten Isä, Äiti ja nyt KOM-teatterissa Suomen ensi-iltansa saanut Poika. Poika on trilogian kolmas osa, mutta se toimii täysin itsenäisenä teoksena. (Isä-näytelmää esitetään tällä hetkellä Lahden Kaupunginteatterissa ja myöhemmin keväällä Svenska Teaternissa.)

Paavo Kinnunen ja Niko Saarela ovat LOISTAVIA pojan ja isän rooleissaan!

Näytelmän poika – Niko – on seitsemäntoistavuotias nuori, joka asuu äitinsä kanssa. Äiti ja isä ovat eronneet joitakin vuosia aiemmin. Selviää, että Niko ei ole käynyt koulussa kolmeen kuukauteen, vaan kuljeskellut puistoissa. Äidin huoli on suuri, hän ei tiedä mitä tehdä, niinpä hän suostuu Nikon omaan ehdotukseen, että poika muuttaa isänsä luo.

Isä on menestyvä juristi, kiireinen töissään. Hänellä on uusi perhe, myös uusi lapsi, pieni poikavauva. Uusi vaimo – Sofia – ei ole mitenkään innoissaan, että saa miehensä teinipojan asumaan kotiinsa.

Niko voi huonosti. Hän ei löydä kiinnekohtia elämälleen, mikään ei kiinnosta. Isä hokee, että ”kaikki menee hyvin”, mutta sen toistaminen ei tee siitä totta. Isä yrittää kurinpalautusta, mutta on neuvoton, kun perinteiset menetelmät eivät pure. Poika ei haluakaan samoja asioita kuin isä.

Isän uusi vaimo, pienen pojan äiti, tuntee jäävänsä ulkopuoliseksi, kun teini-Niko muuttaa heille. Niko Saarela ja Ria Kataja.

Näytelmä on sieluun käyvä näytelmä nuorten mielenterveysongelmista. Pojan mielenmaisema on muiden tavoittamattomissa ja syihin ei pääse kiinni. Läheiset ympärillä haluaisivat auttaa, mutta keinot ovat kateissa. Vanhempien odotukset ahdistavat ja valonpilkahdukset ovat kovin hetkellisiä.

Kun esityksen aikana hyräiltiin Mad Worldiä, meni minulla kylmät väreet. Biisi on tehnyt minuun suuren vaikutuksen Adam Lambertin tulkitsemana ja sen käyttäminen näytelmässä sopi tarinaan täydellisesti.

And I find it kinda funny, I find it kinda sad

The dreams in which I’m dying are the best I’ve ever had

I find it hard to tell you, I find it hard to take

When people run in circles it’s a very very

Mad world, mad world

– Roland Orzabal (Tears for Fears)
Äiti (Vilma Melasniemi) juo viiniä ja siivoaa maanisesti. Äidilläkään ei ole hyvä olla.

Näytelmän poika ja isä, Paavo Kinnunen ja Niko Saarela olivat loistavia. Paavo Kinnunen vakuutti minut jo syksyllä Kaupunginteatterin Riistapolussa, mutta nyt hän oli vielä enemmän vereslihalla ja niin hallitusti läsnä pojan roolissa. Niko Saarela oli isänä kuin aidosta elämästä näyttämölle nykäisty. Voi kamaluus, kuinka hänen repliikkinsä kuulostivat tutuilta!

Myös muu ensemble teki hyvää työtä, mutta tämä oli isän ja pojan tarina.

Kun tarinan kierrokset kasvoivat, tuli näytelmä vahvasti iholle myös katsomossa. En muista, milloin olisin viimeksi näytelmän päättyessä itkenyt. Se ei ollut kevyttä liikutusta, vaan kumpusi syvältä. Poika puhutti minua äitinä ja toi nuoren mielenterveyden horjumisen tavattoman konkreettisesti lähelle. Kotimatkallakaan vahva vavistuksen tunne ei hellittänyt. On upeaa, kun teatteri pystyy tuottamaan näin koskettavan elämyksen.

Niko Saarela ja Ria Kataja.

Poika-näytelmän on ohjannut Riikka Oksanen. Hänelle haluan sanoa vain ”Bravo!” Ohjauksessa ei ole menty helpon kautta, vaan hän on ohjannut tilanteet napakasti ja turhia alleviivaamatta. Näin vahva tarina ei tarvitse turhia kommervenkkejä.

Minulle Poika oli teatteritapaus. Suosittelen näytelmää kaikille vahvan teatterin ystäville ja etenkin teinien vanhemmille.


  • Florian Zeller: Poika (Le Fils, 2018)
  • Käännös: Reita Lounatvuori
  • Ohjaus: Riikka Oksanen
  • Lavastus- ja valosuunnittelu: Tomi Suovankoski
  • Puvustus: Tiina Kaukanen
  • Musiikki ja äänisuunnittelu, Mad World-kappaleen sovitus: Jani Rapo
  • Maskeeraus ja kuiskaus: Leila Mäkynen
  • Näyttämöllä: Paavo Kinnunen, Niko Saarela, Vilma Melasniemi, Ria Kataja, Miika Laakso, Lauri Karo

Kommentit
  1. Jani Rapo
    • Kirsi Ranin
  2. Ilkka Lipasti
    • Kirsi Ranin

Kommentoi